Koskaan ennen en ole nähnyt kun joku osallistuu vertauskuviin. Nyt niitä oli 3.
Naapuriseurakunnassakin 1.
Ensi vuonna on myös minunkin vuoroni.
Mukavasti oli säpinää muistonvietossa
13
60
Vastaukset
Vartauskuvia ollaan henkistyttetysti uudistamassa. Sillä hallintoelin on päättänyt tehdä sen houkuttelevammaksi uusille jäsenille, koska jt väki -eli rahuskivirta- on huolestuttavasti vähenemässä. Nimittäin vertauskuvia elävöitetään: kuviin lisätään myös äänet ja tuoksu. Ja ei mitä tahansa ääntä ja tuoksua, vaan siionin suolikaasua henkistytttetysti ja ilmaa repivästi laskettuna. Kun tätä kokeiltiin Kärsämäen salilla olivat koekuuntelijat ja -haistelijat aivan haltioissaan.
- Anonyymi
Kiinnostavaa nähdä hörpiskelijöiden määrä, jos sitä edes ilmoitetaan.
- Anonyymi
Eipä sitä enää taideta ilmoittaa, hörpiskelijöitä alkaa olemaan jo liikaakin. Halu hörpätä ei oikeasti perustu mihinkään, uskovien kuvitelmia.
- Anonyymi
niinpä niin näitä mistään mitään tietämättömiä "suolikaasu" kirjoittelijoita aina löytyy.
Aivan. Eikös olekin mukavaa osallistua itsekin henkistytttettyyn siionin suolikaasu debattiin. Sillä niiku ramatussa sanotaan: aaprabam otti vuoteensa ja käveli Epyktin vaaraon luo pyramiitin varjoon napisemaan kansalleen tarjotusta ruuuoasta. Se kun ei kehittänyt peräilmaa juuri ollenkaan. No vaarao oli hyvällä tuulella, koska oli juuri seivästänyt ja paloitellut hänet pettäneen ylipapin. Hän määräsi ensitilassa tuotavaksi finneiltä Suomesta Tyrnävän herneviljelmiltä 100000 homeria parempaa, hyvin kaasua kehittävää hernelajiketta. Ja aaprabam otti taas vuoteensa ja käveli pyramiitin varjossa takaisin sinne mistä oli tullutkin. Ja Nili-joki jatkoi virtaamistaan ja Peenis linnut nousivat tuhkastaan rantakaislikosta käsin.
- Anonyymi
Meillä puhuttiin että tämä taisi olla nyt ehkä viimeinen muitonvietto,
joten kuivin suin taidat paratiisiin päätyä.- Anonyymi
Montakohan "viimeistä" muistonviettoa Jehovan todistajien uskontoharhassa on ollut?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Montakohan "viimeistä" muistonviettoa Jehovan todistajien uskontoharhassa on ollut?
Minä muistelen lapsuudessani vuodet 1970-1975 jolloin tuota samaa mantraa hoettiin. Ja sitten kuitenkin suunniteltiin seuraavan kesän konventtia.
Niin nytkin. Suuret suunnitelmat kesälle 2020 ja jo majoituspaikkoja etsitään venäläisille.
Joku tässä kuviossa ei täsmää?
Onko se sitä joukkohypnoosia? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minä muistelen lapsuudessani vuodet 1970-1975 jolloin tuota samaa mantraa hoettiin. Ja sitten kuitenkin suunniteltiin seuraavan kesän konventtia.
Niin nytkin. Suuret suunnitelmat kesälle 2020 ja jo majoituspaikkoja etsitään venäläisille.
Joku tässä kuviossa ei täsmää?
Onko se sitä joukkohypnoosia?Orwellilaisessa kaksoisajattelussa ihmisellä voi samanaikaisesti olla kaksi (tai useampiakin) keskenään ristiriitaista mielipidettä. Olisiko siitä kyse tuossakin?
- Anonyymi
Anonyymi 21.4.2019 11:44
"Onko se sitä joukkohypnoosia? "
-Suggestiivista ainakin, eli harkinnatonta omaksuttamista. on kai siinä hypnotisoituun tilaan saattamista, missä tuo omaksutaan.
1942 kirjassa Lapset neuvottiin lasten hankkimisen jättämiseen Harmageddonin jälkeiseen aikaan.
Se ihmettelyttää, mitä yhteisiä kokemuksia sieltä haetaan, että jatketaan tuota teatteria ?
Tosiaan muut ihmissuhteet puuttuvat ? stereotyyppinen paremman ihmisen alentuva suhtautuminen lahkon ulkopuolisiin, jotka eivät ymmärrä että loppu on pian, että ovat pahuuttaan siihen syyllisiä ja vieläpä toivonsa menettäneitä ?
- Anonyymi
Anonyymi 20.4.2019 19:47
"Koskaan ennen en ole nähnyt kun joku osallistuu vertauskuviin. Nyt niitä oli 3.
Naapuriseurakunnassakin 1."
-Eikös nämä ole niitä, joita vartiotorni on nyttemmin sanonut mielenvikaisiksi ?
Onko mielisairaudet siis lisääntymässä ?
Turusessahan on selvitys siitäkin, että mielisairaudet on lahkossa todettu yleisemmiksi kuin normaaliväestössä.
Historiahan tässä on, että jehovakanava Rutherford näki unta että taivas on täynnä, ja tämä otettiin sitten vartiotorniinkin. Myöhemmin tehtiin vartiotorniin muutos, että taivaaseen mahtuu, jos kirjautuu vartiotorniseuran kortistoon asiaa varten. Ja sitten vartiotorni kirjoitti että kirjautuneet ovat mielenvikaisia.
Näissä asioissa on varmaankin paljon jo puhumiskieltoon tulleita osia, kuten kiellossa on kuulemma lahkon rokotuskielto, ja että se lahkojohto on kehunut verensiirtoa, ja että Jeesus on palannut vanhempien vartiotornien mukaan jo 1874, niin, ym ym.- Anonyymi
Luin juuri, että karismaattisissa liikkeissä on suurin määrä mielen sairauksia. Kun menee tällaisiin tilaisuuksiin, jossa henget vaikuttavat,väite tuntuu todelta. Mutta sairaus se on sairauksien joukossa. Luulenpa Turusen vetävän aika paljon kotiinpäin.
Edellinen kirjoituskaan ei vaikuta perin järkevältä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Luin juuri, että karismaattisissa liikkeissä on suurin määrä mielen sairauksia. Kun menee tällaisiin tilaisuuksiin, jossa henget vaikuttavat,väite tuntuu todelta. Mutta sairaus se on sairauksien joukossa. Luulenpa Turusen vetävän aika paljon kotiinpäin.
Edellinen kirjoituskaan ei vaikuta perin järkevältä.Mitä ajattelet omasta kirjoituksestasi?
Koska olet ollut muiden uskontojen tilaisuuksissa?
Oletko niitä lahkopomoja joille on annettu oikeus mennä muiden uskontojen kokouksiin, mutta samaan aikaan olet valmis erottamaan ja mököttämään rivijäsenille jos menevät muiden tilaisuuksiin?
Vai onko niin että olet niitä hypnotisoituja "musta tuntuu-tyyppejä"?
Niitähän teiden joukossa riittää.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla6902698Hotellille löytyi ostaja....
Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,311356Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131254- 1121215
Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2471158- 1011025
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?112953Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k105949Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai50779- 64761