Loogis-empiirisen luonnontieteen ohjelma on selkeä. Teemme hyviä havaintoja ja katsomme, mitä matemaattista kaavaa ne noudattavat. Laadimme ne yhdistäen hypoteesin, testaamme sitä ja korotamme hypoteesin teorioiden joukkoon, jos se osoittautuu oikeaksi.
Jos vilkaisemme todellisuuteen, voimme kuitenkin havaita, että tämä ei joillekin johtavillekaan tiedemiehille riitä, vaan he harrastavat filosofointia.
Kunniallisesssa tiedelehdessä on esitelty teoreettista fyysikkoa, joka selittää, että aikaa ei ole. Tällaista päätelmää ei voi tehdä tutkimuksen pohjalta, vaan vain filosofoiden. Tieteelliseseltä kannalta kysymys on toinen: voidaanko oletettua ilmiötä, tässä tapauksessa aikaa, mitata vai ei.
Kysymys olemassaolosta on arkiajattelumme kannalta jotenkin ymmärrettävä, mutta silkkaa filosofista suunpieksäntäähän se on.
Myös tieteen menneillä suuruuksilla oli mahoja filosofisia mietteitä, niin Einsteinilla, kööpenhaminalaisella koululla kuin muillakin. Esimerkiksi joku saattoi ajatella, että todellisuus ei ollut todellista. Silkkaa menneen ajan roskaa ja painoa. Tänäänkiin varsinkin teoreettiset fyyysikot saattavat sortua filosofoimaan.
Ainoa, mitä meillä on, ovat kuitenkin vain mittaustulokset. Jos meillä ei ole niitä, meillä ei ole yhtään mitään. Kaikki spekulaatiot jonkin asian "luonteesta" ovat silkkoja filosofisia harha-ajatuksia.
Emme luultavasti saa koskaan tietää, millainen maailma on "perimmiltään", ja onko mokoma kysymys edes oikein asetettu, mutta on varmaa, että luonto alistuu havainnoitavaksi, mitattavaksi ja teorioitavaksi. Kaikki muu on vain ihmismielen luomaa harhakuvaa, askelta sinne, mistä emme tiedä mitään.
Vain, mitä tiedämme
4
53
Vastaukset 4
Tätä en ymmärtänyt.
Älä ota paineita. Käyn myös täällä tiedepuolella, mutta nämä keskustelut ovat paljon teoreettisempia. Siksi en yleensä laitakaan muualta linkkiä tänne. 🌺
Firdawsi kirjoitti:
Älä ota paineita. Käyn myös täällä tiedepuolella, mutta nämä keskustelut ovat paljon teoreettisempia. Siksi en yleensä laitakaan muualta linkkiä tänne. 🌺
Itse en ymmärrä sanoja on vaikeata.
Loogis-empiirisen?
matemaattista?
hypoteesin?
teoreettiset fyyysikot?
spekulaatiot?
On siis todella vaikea vastata sinulle aihe piiriin.
Riittää. että vastaat kysymyksiin, joista sinulla on kokemusta tai kiinnostusta. Ei joka paikassa tarvitse hääriä. Hyvää jatkoa sinulle. 🌷
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va1092250- 103896
- 67861
- 48825
Mitä tapahtuu?
Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???22822Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...
...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha535756- 80677
Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti
Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk76650Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen
Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik23600- 57561