Suomi alttiina miehitykselle

Anonyymi

Suomen rajojen vartioinnista vastaavan rajavartioston toimintaa valvoo sisäministeriö. Nyt meillä on sisäministeri jonka mukaan Suomen on avattava rajansa kaikille turvapaikan hakijoille. Herra Putin voi siis marsittaa miljoona-armeijansa Suomeen siviilivaatteissa ja Suomi etsii heille valmiit majoituspaikat, järjestää ruuan ja vielä päivärahat päälle. Koska tulijoilla on myös äänioikeus niin he vaali vaalilta äänestäisivät omistaan uudet johtajat. Sisämisteriksikin tulisi lopulta joku joka ei olisi täysin pilannut aivojaan liialla pössyttelyllä. Olisiko edes Stalin kyennyt uneksimaan noin helposta Suomen valtaamisesta.

19

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Maahantulijoiden vyörytys on jo alkanut ja sen näkee esim. eduskunnan kokoonpanosta. Tulevaisuudessa kantasuomalaiset on syrjäytetty täysin.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      ajattelemisen aihetta vihreille kuulille

    • Anonyymi

      Vihreät haluavat Ukrainan tapaan myös Suomeen divisioonittain vihreitä miehiä.

      • Anonyymi

        Levittävätköhän vihreät perinteisen punaisen maton valloittajille vai pitääkö sekin olla vihreä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Levittävätköhän vihreät perinteisen punaisen maton valloittajille vai pitääkö sekin olla vihreä?

        Osan hakevat yksityiskoneilla Suomeen.

    • Anonyymi

      Vihreitten epäisänmaallisuus ja toiminta oman kansan etuja vastaan on tuomittavaa ja rikollista.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Onko Suomessa presitenttiä ollenkaan?

      • Anonyymi

        Koristeena joo.

    • Anonyymi

      Pressa ei uskalla aukoa suutaan syytettäisiin sovinistiseksi tai isälliseksi jne. Tämä ei ole enää politiikkaa. Suomen maine selkäänpuukottajana (rajamiehet menevät auttamaan turvapaikanhakijoita) leviää nyt maailmalla. Saa nähdä miten kreikkalaiset ottavat petturit vastaan, veikkaan ettei leivällä ja suolalla.

    • Anonyymi

      Se on siis totta, että vihreät ovat entisiä stalinisteja, sinisalolaisia. Voihan helvata, että tämäkin päivä piti nähdä.
      Eikö ne tajua ettei venäjä enää ole kommarivaltio, vaan diktaruuri.

      • Anonyymi
        nazi kirjoitti:

        Saanen esitellä Suomen rajavartiotoimintaa menneiltä vuosilta:
        https://www.youtube.com/watch?v=Pn-FIFcNwBM

        Tuolloin pidettiin Suomea vielä omana maana. Silloin sai laulaa suvivirttä kouluissa, pitää hartaustilaisuuksia kirkoissa, laittaa sianlihaa kouluruokaan jne. Nykyisin suvakit tuhoavat Suomen kulttuurin ja kutsuvat lähinnä muslimeista koostuvat nuorten miesten joukot täyttämään maa omalla kulttuurillaan. Samalla suomalaiset hätää kärsivät jätetään heitteille jotta suvakit saavat toteuttaa maailmanparannushömppäänsä.

        Mikä tauti noihin suvakkeihin on iskenyt? Ajetaan nuorista miehistä koostuvien elintasopakolaisten etuja ja unohdetaan täysin oman maan hädänalaiset joista suurin osa on ikänsä Suomeen veroja maksaneet.

    • Anonyymi

      Presidentti Mauno Koivisto aikanaan torppasi somalien vaellukset Venäjältä Suomeen suvakkiömmuen vastustuksesta huolimatta....

      Tämä vain totesi että jos tästä pitää näiden kanssa riidellä niin sitten riidellään....

      Missä tämä jämäkkyys nyt on

      • Anonyymi

        Linkki..

        https://www.kaleva.fi/uutiset/kotimaa/nain-presidentti-koivisto-pysaytti-itarajan-yli-tulleen-pakolaisvirran-vuoden-1991-alussa/768014/

        Näin presidentti Koivisto pysäytti itärajan yli tulleen pa­ko­lais­vir­ran vuoden 1991 alussa

        Somalian verinen sisällissota ajoi pakolaisia eri puolille Eurooppaa vuonna 1990.

        Suomessa tilanne kärjistyi marraskuussa, kun itärajan yli Neuvostoliitosta tuli kerralla toistasataa somalialaista. Joulukuussa heitä tuli lisää itärajan yli, ensin 230, ja virta jatkui tasaisena vuoden loppua kohti.

        Se sai presidentti Mauno Koiviston pelkäämään, että tilanne ryöstäytyisi kokonaan suomalaisten hallinnasta.

        Koivisto piti kovasanaisen puhuttelun sisäministeri Jarmo Rantaselle (sd.) ja kansliapäällikkö Juhani Perttuselle.

        – Somalialaiset on syytä pysäyttää rajalle. Otetaan nimet ylös ja luvataan harkita. Todetaan, että Neuvostoliitto on turvallinen maa. Jos joku on eri mieltä, niin sitten riidellään. Ellei näitä pysäytetä, miten sitten muitakaan, presidentti linjasi.

        Kieltä!tätä tämä nykypressa on aika nössö koivistoon verrattuna

      • Hmmm.. olin unohtanut tämän hyvän asian Koivistosta.

        Muistan vain kardinaalimokansa koska ei uskaltanut vaatia kaatuvalta Neuvostoliitolta ryssien valtaamaa Karjalaa takaisin. Olisimme sen saaneet yhdellä ainoalla äijän esittämällä lauseella.
        Mutta kieli oli liian tiukasti kiinni neukkujen perseessä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      86
      1739
    2. Tumman vihreä mercedes

      Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,
      Hyrynsalmi
      17
      1091
    3. Käyttäkää kumia kajaanilaisten naisten kanssa

      Elkää ottako riskiä ilman kumia kun saattaa käydä niin että sinusta tuleekin isä lapselle ja elättäjä molemmille.
      Kajaani
      98
      1046
    4. Miksi tällainen pelottaa ja aiheuttaa joillakin ärtymystä?

      "Sitoudun ystävien ja kollegoiden kanssa puuttumaan seksistisiin vitseihin ja vähättelyyn. Sanon ääneen, kun jokin ei ol
      Maailman menoa
      79
      952
    5. Uskaltaako tässä luottaa siihen että

      Ehkä rakastetaan toisiamme?
      Ikävä
      91
      794
    6. Jymyuutinen: Suomen talous kasvaa hurjaa vauhtia

      https://www.iltalehti.fi/talous/a/11fba8a8-a7fb-44f4-a58b-f129f6d5bdf5 Akavan pääekonomistin mukaan Suomen kokonaistuot
      Maailman menoa
      146
      779
    7. Tunnusmerkkejä Kaivatulle

      Jotain mistä toinen tunnistaa. Täällä vaalea nainen kaipaa miestä jolla vaaleat hiukset ja asuu maalla. Pelataanko kortt
      Ikävä
      51
      754
    8. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      50
      695
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      53
      674
    10. Oletko nainen enää täällä?

      En ole tunnistanut kirjoituksiasi hetkeen. Ainoastaan yhdessä neutraalissa ketjussa, missä ei ollut kyse tunteista. Hyv
      Ikävä
      51
      671
    Aihe