Minulla on tällä hetkellä ikävä

Tuskin. Se oli elämäsi kohokohta ja voit muistella sitä hetkeä mummona/pappana kiikkustuolissa..

Ei ikävä mitään tunnetta.

Sitä tässä mietin minäkin. Enkä usko enää. Aikaa mennyt vuosia eikä mitään ole tuntunut. Ikäkin lisääntyy koko ajan. Ehkä hän oli viimeinen suuri rakkauteni, pakko kohta hyväksyä tosiasiat. En ole sarjaihastuja muutenkaan. Mutta hän oli hyvä ihastus, teki mut hulluksi! Sitä muistellessa aikani kuluu.

Niin minullakin sitä tunnetta, sitä iloa mikä purskahteli.
Kun kuunteli radiosta jonkun kappaleen ja se sointui siihen tilanteeseen, tunteeseen.

Sama. Milloinkoha taas saa rakastua???

Niin minullakin. 2017 alkuvuodesta koin sellaisen tunteen. Jokin siinä naisessa oli ja kosketti. Eihän meillä mitään koskaan ollut paitsi perus huomenet vaihdettiin.

Rakkaus on luusereille

On ikävä sitä tunnetta. Ikävä myös sitä miestä, joka sen tunteen sai aikaan. Ja ikävä myös miestä itseään.

Minulla on ikävä jotakin henkilöä, kenen kanssa jutella:(

Minullakin on ikävä sitä toivonpilkahdusta mikä minulla oli aikanaan hänen suhteensa.
Toivoa siitä että tunne olisi molemminpuolinen. Etten tuntisi rakkautta yksin. Hän tunsi kyllä rakkautta, mutta ei minua kohtaan.
Ikävä sitä kihelmöintiä ja niitä kylmiä värveitä joita hänen pelkkä ajattelemisensa sai aikaan.
Se, että tuletko sinä ap tai minä niitä vielä kokemaan uudelleen jääpi nähtäväksi.
Omalta kohdaltani luulen etten voisi suurempaa rakkautta enää kohdata. En usko inhimillisesti olevan mahdollista, että voisin koskaan rakastaa enemmän tai paremmin kuin jo rakastan. Tulevaisuutta kun ei tiedä, ehkä olen väärässä.

Ikävää on monenlaista. Tunnetta,sitä jännitystä minkä toinen tuo, odotusta, rohkaistumista, ahmimista, se tunne kun kohtaaminen ohi, ajatukset, sanojen miettiminen, sitä ne suuret tunteet joskus tekevät.

Se tunne kun tajusin että tämä ei ole enää pelkkää ihastusta, vaan taisin rakastua ihan oikeasti. Se huumaava tunne, kun sydän lyö tuhatta ja sataa, unettomia öitä haaveillen miehen suudelmista ja kosketuksesta.Järjetön himon tunne, joka ei jätä rauhaan hetkeksikään. Haaveilua, joka saa koko kropan tuntemaan poltetta päivin ja öin. Kirjoittamaan tännekin hullunlailla vuorokaudenajasta piittaamatta kaipuusta miehen syliin. Jos voisin sanoa että tilanne olisi jo rauhoittunut kaipuun osalta, mutta kun se ei ole. Edelleen häntä kaipaan ja haluan, niin kuin nainen voi miestä haluta. Eikä tämä ole pelkästään fyysistä himoa, vaan kaipaan miehen älykästä seuraa ja kaikkea hänessä.

Ennen ikävää on oltava ollut jotain. Muuten se on pirun ikävää.