Tuossa äskettäin. Kukaan ei ole näköjään sitä aiemmin ajatellut. Nimittäin vaikka rajoituksia puretaan ja vaikkapa ravintoloita avattaisiinkin, kansalaiset eivät välttämättä silti menekään ravintoloihin lainkaan. (Ne tietenkin jotka kotoa vauhtia ottavat.)
Olen samaa mieltä, ihmiset ovat niin säikytettyjä ja pelon valtaamia, etteivät he uskalla muuttaa nyt opittua kaavaa ja jatkavat vaan varovaista elämää kodin, työpaikan ja kaupan välillä. Eli siltikin voi ravintoloita mennä konkurssiin vaikka ne avattaisiinkin kun ei asiakkaita saa liikkeelle tautipelon takia.
Toinen asia minkä Jussi Halla-aho mainitsi oli se, että on erotettava ruokaravintolat ja kapakat, ruokaravintoloissa ollaan jo muutenkin suhteellisen erillään ruokailemassa ja pöytäjärjestelyillä saa ruokapaikan vielä turvallisemmaksi, kun taas kapakoissa notkutaan tiskillä todella lähellä toisiaan.
Viisasta pohdintaa.
Jussi Halla-aho sanoi viisauksia.
67
<50
Vastaukset
Mitä viisauksia Jussi sanoi? Samat asiat sanottu jo monta kertaa joka tuutista. Etkö ole katsonut?
Ruotsissa tuota tehdään joka päivä. Mitä uutta siinä oli.
Paremminkin Jussi oli varovainen eikä osannut sanoa mitään! Äijä mennyt näköjään naisten selän taakse turvaan.
Minusta kovin aneeminen koko heppu ja varmaan kaipaa uutta verta koko persukokoonpano??- Anonyymi
Persut saavat suurella todennäköisyydellä uutta verta jahka alkukesän koronapiikki repeää ja budjettiriihi pyörähtää käymään. Vihervasuristien kannalta hankala homma kun joutuu siivoamaan koronapaskan ja nostamaan veroja tulevaan budjettiin sopivasti syksyllä 2020. Seuraavat kuntavaalit onkin jo sitten 2021 keväällä. Persujen kannattaa olla kuin kusi sukassa vuoden vaihteeseen saakka ja välttää koskemasta pitkällä kepilläkään hallituksen hommiin.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:

""Ruotsissa tuota tehdään joka päivä. Mitä uutta siinä oli.
Paremminkin Jussi oli varovainen eikä osannut sanoa mitään! Äijä mennyt näköjään naisten selän taakse turvaan"".
Mitä ruotsissa tehdään joka päivä?
Ja Jussi pärjäsi oiekin hyvin taas, jos on eri mieltä Ohisalon ja Andersonin kanssa miten hän meni naisten selän taakse? Anonyymi kirjoitti:
Persut saavat suurella todennäköisyydellä uutta verta jahka alkukesän koronapiikki repeää ja budjettiriihi pyörähtää käymään. Vihervasuristien kannalta hankala homma kun joutuu siivoamaan koronapaskan ja nostamaan veroja tulevaan budjettiin sopivasti syksyllä 2020. Seuraavat kuntavaalit onkin jo sitten 2021 keväällä. Persujen kannattaa olla kuin kusi sukassa vuoden vaihteeseen saakka ja välttää koskemasta pitkällä kepilläkään hallituksen hommiin.
Kyllä! Olsikin viisasta sitten kysyä persuilta, miten jatketaan? Joka maa kun joutuu samoihin talkoisiin. Perus tietysti jankkaa että kaikki on hallituksen syytä. Onhan Korona tietenkin hallituksen syytä ja varmaan hameenhelmoista tuulen mukana lentänyt virus??
Otetaan oppositio talkoisiin mukaan niin jää nillittäminen vähemmälle?Anonyymi kirjoitti:
""Ruotsissa tuota tehdään joka päivä. Mitä uutta siinä oli.
Paremminkin Jussi oli varovainen eikä osannut sanoa mitään! Äijä mennyt näköjään naisten selän taakse turvaan"".
Mitä ruotsissa tehdään joka päivä?
Ja Jussi pärjäsi oiekin hyvin taas, jos on eri mieltä Ohisalon ja Andersonin kanssa miten hän meni naisten selän taakse?UPS! Tämä olikin vastaus ihan eri kommenttiin. Sori.
Vaisu oli Jussi. Tässä kriisissä kun ei oikein ole politiikan aineksia. Aina voi jotenkin yrittää syyttää hallitusta virheistä. Mutta vuosisadan oudoimmassa yrityksessä pelastaa ihmisten terveys ja talous, ei oikein ole tietä ulos ilman virheitä. Nämä kaikki toistuu joka maassa. Nos jos Ruotsin tähän nyt kampeaa mukaan niin talous laskee nyt sielläkin samoihin lukuihin kuin meillä. Viimeksi laskivat että 10% tänä vuonna.
Mutta sekä tämä tauti että nämä taloudet niin niitä on nyt keskeneräisenä turha täällä viisailla. Me emme yksinkertaisesti tiedä vielä, miten käy.
Koska kenelläkään ei ole "kaikkitietävän olennon" näkökulmaa, joudumme etenemään sumussa joka maassa.
Jälkiviisaat sitten paukuttlee taas henkseleitä.
Minusta Jussilla ei ollut sanottavaa edes koulujen avaamiseen. Juupaseipäs juttuja on kuultu ennenkin tuosta suusta.
Eli ei pärjännyt Anderssonille.- Anonyymi
"Paremminkin Jussi oli varovainen eikä osannut sanoa mitään! "
Aivn kuten vaalipaneeleissakin ennen viime eduskuntavaaleja. Jusi erottui joukosta sillä, ettei kyennyt ottamaan kantaa muuhun kuin maahanmuuttopolitiikkaan.
- Anonyymi
Korona tulee vähentämään kaikkia ravintolakäyntejä, vaikka ovet avattaisiinkin.
Nyt puhaltavat "muutoksien tuulet" ja useimmilta ihmisiltä ovat koronan myötä rahat finito. - Anonyymi
Jussi on pohtija tyyppi ja järkevä. Selkeää viiltävää todellisuutta ja näkemystä.
Siksi nuo muut pelkäävätkin sitä, tyhmiä kun ovat.
Jussi on parasta poliittista ainesta maahamme. Muut on pelkkiä mätäpaiseita ( paitsi ps puolueessa).- Anonyymi
Olet hölmö.
Nolaat itsesi tuolla palvonnalla. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olet hölmö.
Nolaat itsesi tuolla palvonnalla.Tunnustamalla Halla-ahon huikeus hallituksen jaaritusten rinnalla ei ole mitään palvontaa.
Asiat asioina ja se kuka ne parhaiten esittää, on tietysti vahvoilla.
En minäkään palvo perussuomalaisia mutta kuuntelen mielelläni koska olen kyllästynyt hallituspuolueiden samankaltaisuuksien lässytykseen.
Arki kaipaa actionia ja tekoja. Ei Marinin ikuisia "tästäkin on keskusteltu" löpö löpöjä, kun kuitenkin jos onkin keskusteltu, mitään ei tapahdu.
Omin päin tämä hallitus ei kykene tekemään mitään, vaan sanelut tulee virkakoneistolta ja terveysviranomaisilta ja valtion budjetin laskijoilta. Tyttöhallitus vaan tavaa valmiiksi kirjoitettuja papereita. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnustamalla Halla-ahon huikeus hallituksen jaaritusten rinnalla ei ole mitään palvontaa.
Asiat asioina ja se kuka ne parhaiten esittää, on tietysti vahvoilla.
En minäkään palvo perussuomalaisia mutta kuuntelen mielelläni koska olen kyllästynyt hallituspuolueiden samankaltaisuuksien lässytykseen.
Arki kaipaa actionia ja tekoja. Ei Marinin ikuisia "tästäkin on keskusteltu" löpö löpöjä, kun kuitenkin jos onkin keskusteltu, mitään ei tapahdu.
Omin päin tämä hallitus ei kykene tekemään mitään, vaan sanelut tulee virkakoneistolta ja terveysviranomaisilta ja valtion budjetin laskijoilta. Tyttöhallitus vaan tavaa valmiiksi kirjoitettuja papereita.Hyvä huomio.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tunnustamalla Halla-ahon huikeus hallituksen jaaritusten rinnalla ei ole mitään palvontaa.
Asiat asioina ja se kuka ne parhaiten esittää, on tietysti vahvoilla.
En minäkään palvo perussuomalaisia mutta kuuntelen mielelläni koska olen kyllästynyt hallituspuolueiden samankaltaisuuksien lässytykseen.
Arki kaipaa actionia ja tekoja. Ei Marinin ikuisia "tästäkin on keskusteltu" löpö löpöjä, kun kuitenkin jos onkin keskusteltu, mitään ei tapahdu.
Omin päin tämä hallitus ei kykene tekemään mitään, vaan sanelut tulee virkakoneistolta ja terveysviranomaisilta ja valtion budjetin laskijoilta. Tyttöhallitus vaan tavaa valmiiksi kirjoitettuja papereita.Kyllä se on sitä perseenuolentaa pahimmillaan. Halla-aholla on yksi agenda, maahanmuutto. Mihinkään muuhun ei Jussi uskalla ottaa kantaa.
Hallitus on tehnyt oikeat päätökset oikeaan aikaan asiantuntijoihin ja Suomen lakiin nojautuen. Nyt jo yli 90 % kansasta on sitä mieltä. Oikeastaan persut ovat ainoita, jotka palstoilla hyökkäävät hallitusta vastaan. Mutta sillä he sahaavat omaa oksaansa. Sen jopa Halla-aho ymmärtää ja onkin siksi esiintynyt sovinnollisemmin. Taviot ja kumppanit räksyttävät kuten ennenkin ja etäännyttävät persuja mahdollisesta hallitusyhteistyöstä entisestään.
- Anonyymi
Mitä viisauksia muka? Höpö, höpö. Oli kaikessa samaa mieltä Ohisalon kanssa.
Hyvin sovitteleva hallituksen suuntaan. Myönsi hallituksen onnistuneen, se oli viisainta mitä sanoi. Ohisalo oli kaunis punaisessa puvussaan. Sai Jussin pasmat sekaisin.- Anonyymi
Hah, Ohisalo jopa siteerasi Jussia, kuunnelka ite.
- Anonyymi
Ohisalo viisaasti sanoi vain sellaista mikä on riittävän totta ja selvästi vältteli kiistakysymyksiä. Näin hän varmisti ettei Jussi lyttää häntä julkisesti.
Ohisalo on vaarallinen, koska hän ymmärtää Jussin älykkyyden ja menee myötävirtaan silloin kun on pakko. Mutta vain julkisuudessa. Kulissien takana haittapolitiikan teko jatkuu entistä kiivaampana. - Anonyymi
Olen ravintolayrittäjä, Halla-aho ainoa viisas jotain sanomiaan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ohisalo viisaasti sanoi vain sellaista mikä on riittävän totta ja selvästi vältteli kiistakysymyksiä. Näin hän varmisti ettei Jussi lyttää häntä julkisesti.
Ohisalo on vaarallinen, koska hän ymmärtää Jussin älykkyyden ja menee myötävirtaan silloin kun on pakko. Mutta vain julkisuudessa. Kulissien takana haittapolitiikan teko jatkuu entistä kiivaampana.Jussihan se on myötäillyt hallitusta koko kriisin ajan. Viisasta kyllä, koska hallituksen suosio on ennen näkemätöntä Suomen oloissa.
- Anonyymi
Korona aika ihmiset ovat opetelleet uusia taitoja kuten ruuan valmistaminen, leivän leipominen ym.Miksi maksaa ylihintaisesta ravintolaruuasta, kun itse tekemällä saa parempaa ja tietää ainakin, mitä syö. Kyllä, moni asia on Koronan jälkeen toisin, ja se voi yllättää monet, esim. ihmisjoukot eivät tunnu enää mielekkäältä vaihtoehdolta.
- Anonyymi
Kauppojen laareja katsoessa huomaa, että koronakaranteenilaiset (perheet yms) eivät osaa tehdä paljon mitään ruokaa, vaan kotioloissa puputetaan valmiseineksiä ja ravintoköyhiä nuudeleita, pastaa, makaroneja ynnä muuta ynnä muuta.
- Anonyymi
Halla-Aholla ei ollut mitään rakentavaa esittää.
- Anonyymi
Anteeksi vain, mutta kukaan ei välitä mitä Halla-aho puhuu.
- Anonyymi
Paitsi persut! Nehän hurmioutuvat heti kun "mestari" avaa suunsa.
- Anonyymi
Ja Suomen kansa
- Anonyymi
Eihän siellä Pietarissa varmaan kukaan välitäkkään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Paitsi persut! Nehän hurmioutuvat heti kun "mestari" avaa suunsa.
persuvähäpojilla ottaa eteen kun halla avaa suunsa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ja Suomen kansa
Suomen kansasta yli 90 % tukee hallituksen linjaa. Paljonko kannatusta jää persujen räksytyspolitiikalle? Osaatko laskea?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
persuvähäpojilla ottaa eteen kun halla avaa suunsa.
Teistä tulee joka kerta impotentteja, kun näette PS teeveessä.
- Anonyymi
Niin ravintoloihin mennään nykyisin syömään ja saatetaan ottaa pienet naukut (ltaisin mennään juomaan) aivan oeassaoli Halla-Aho.Mutta nämä rakkaat lapsemme tuleeko näistä kuntien kouluista uusia VIRULINKOJA???Sanokaapa se viisaasti ihmiset Marinan hallituksessa.Onkohon viisaus mennyt perille asti???Et sillai rakkaassa Suomessa ajatellaan!!!!
- Anonyymi
Tanskassa koulut avattiin jo yli kaksi viikkoa sitten, eikä koronatilanne ole oleellisesti muuttunut. R0 luku on vähän noussut, mutta alle yhden.
- Anonyymi
Kyllä välitän mitä Jussi puhuu, saatan tottaikai olla ei kukaan. Onneksi sentään on vielä oikeus ajatella, ennen kuin Dillingerit ryhtyvät sanoista tekohin.
- Anonyymi
Asiallista asiaa Halla-aholta taas.
Hallitus kaatukoon syksyllä! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Asiallista asiaa Halla-aholta taas.
Hallitus kaatukoon syksyllä!Hallitus kaatukoon? Et näköjään ymmärrä politiikasta yhtään mitää. Kaikkien aikojen suosituin hallitus ei kaadu syksyllä, eikä ole mitään järkeä vaihtaa hallitusta kesken kriisin.
Ja kun vaalit sitten tulevat, persut jäävät vieläkin oppositioon. He ovat polttaneet siltansa haalitukseen. Jussi on yrittänyt maltillisempaa linjaa, mutta muut eivät ole Jussin linjaan taipuneet. Tuskin yksikään puolue lähtee persujen kanssa hallitusyhteistyöhön.
- Anonyymi
Halla-ahon suuruus tuli esille, kun ei pätkääkään politisoinut asioita, kuten kokoomuksen naikkonen. Kokoomus on ehdottanut sitä ja tätä läpäläpä
Andersson ja Ohisalo floppasivat tuttuun tyyliin, ehkä jopa ihannoiden Halla-ahon viisauksille.- Anonyymi
Linssiin viilaaja Andersonia ainakin vituttaa jakaa tila halla ahon kanssa. Ei onnistu peittelemään totuutta, kun on itse pelkkä sanelukone.
- Anonyymi
Persut tekee jo taidetta tuosta itsensä nolaamisesta ja siinä ylivoimainen ykkönen on Tavio voi hyvää päivää mikä tolvana ja nyt on Halla-aho samoilla poluilla. Voi sitä myötähäpeän määrää mitä persut ympärilleen viljelee. Pakko siirtyä pois perussuomalaisen äänestämisestä, niin kovin hävettää tuon puolueen puheet nykyisin ja hävettää kyllä itseänikin miten olen voinut mennä noin halpaan ja jopa äänestänyt persuja.
- Anonyymi
Annettakoon se sinulle anteeksi, jokainen meistä tekee elämässään joskus virhearviointeja.
- Anonyymi
Häpeä lammas! Häpeä olemassaoloasi. Niin sinun kuuluukin. Takaisin omanlaistesi joukkoon määkimään.
- Anonyymi
Monet tuttavat ovat sanoneet tuota samaa parin viime kuukauden aikana.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Monet tuttavat ovat sanoneet tuota samaa parin viime kuukauden aikana.
Niin, lammaslaumassa on yleensä samanlaisia lampaita. Bääää!
- Anonyymi
Tavio ja kumppanit ovat romuttaneet viimeisetkin hallitushaaveet persuilta. Tässä tilanteessa hallitusta vastaan hyökkääminen on poliittinen itsemurha, mutta Halla-ahon lisäksi muut persut eivät tunnu asiaa ymmärtävän.
- Anonyymi
Mitä ihmeen viisasta Halla-aho muka sanoi? Oliko jollekin muka viis@us, että sanoi ravintolakäyntien vähenevän koronakriisin jälkeen! Myös matkustus- ja lentoliikenne tulee vähenemään. Tuon sanominen ei ole mikään viisauden osoitus. Sen tajuaa jokainen, paitsi persu. En ymmärrä teitä persut. Miksi pidätte Halla-ahoa muka viisaana tai älykkäänä?
Älykäs tai viisas henkilö ei joudu mainituksi massamurhaaja Breivikin manifestiin.
Miettikää sitä.- Anonyymi
Kuka keskustelijoista kertoi jotain uutta? Anderssonin perustelu koulujen aloittamiseen oli lakiin vetoaminen. Vihervasurien kannattamat äärijärjestöt ovat kaikkea muuta kuin lainkuuliaisia ja vaatimassa koko ajan lakien muuttamista. Mikä ongelma siis olisi lain muuttaminen koronan ajaksi. Nyt tosin kyse on pelkästään lain tulkinnasta, johon korona antaa täyden oikeutuksen, kuten Halla-aho totesi.

Ei ole kyse pelkästään lain tulkinnasta. Tuollaiset puheet ovat vaarallisia ja osoittavat selvää piittaamattomuutta Suomen laista. Se ei tietenkään ole persuille mitään uutta. Kehotus hyökätä SPR:ä vastaankin kun on kuulemma persupiireissä vain sulka poliittiseen hattuun.
Hallitus on pitäytynyt tiukasti laissa ja varmentanut perustuslakivaliokunnalta ratkaisujen laillisuuden. Se on merkki oikeusvaltion periaatteiden noudattamisesta. Kriisi ei anna kenellekään oikeuksia toimia vastoin lakia. Kaikkein vähiten hallitukselle. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse pelkästään lain tulkinnasta. Tuollaiset puheet ovat vaarallisia ja osoittavat selvää piittaamattomuutta Suomen laista. Se ei tietenkään ole persuille mitään uutta. Kehotus hyökätä SPR:ä vastaankin kun on kuulemma persupiireissä vain sulka poliittiseen hattuun.
Hallitus on pitäytynyt tiukasti laissa ja varmentanut perustuslakivaliokunnalta ratkaisujen laillisuuden. Se on merkki oikeusvaltion periaatteiden noudattamisesta. Kriisi ei anna kenellekään oikeuksia toimia vastoin lakia. Kaikkein vähiten hallitukselle.Näin on. Tämä hallitus ymmärtää oikeusvaltion tärkeyden. Olkaamme siitä hyvin kiitollisia.
- Anonyymi
Halla-Ahon esiintymistä ja ulosantia oli kovin kiusallista katsoa. Tyhjän kertomiseen olisi kuka vaan pystynyt paremmin.
- Anonyymi
Järkevää puhetta oli asian tiimoilta. Mutta tuokin ravintoloiden sulkeminen johtui ainoastaan näistä uus-suomalaisista ravintolaista, joissa ei ollut mitään käsitystä miten olisi pitänyt torjua virusten leviäminen. Jos kaikki ravintolat olisivat noudattaneet heti varovaisuutta ja hygieniaohjeita, niin ravintoloita ei olisi tarvinnut edes sulkea. Jatkoivat samaan malliin kuin ennenkin, vaikka virus levisi vauhdilla. Olisivat olleet viisaita, ja laittaneet sinne ravintolaan sellaiset olosuhteet, että lähikontaktit jäisi vähemmälle.
Sitten kun ravintolat taas avataan, niin katsokaahan vai minkä maalaisen ravintolan pito jatkuu täysin mistään hygienia tai muista varotoimista piittaamatta.- Anonyymi
Perussuomalaisen juntin tunnistaa ravintolan vessassa, käy paskalla ja kusella, eikä pese käsiään, vaikka on menossa syömään. Kiva muille ruokailijoille.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaisen juntin tunnistaa ravintolan vessassa, käy paskalla ja kusella, eikä pese käsiään, vaikka on menossa syömään. Kiva muille ruokailijoille.
Jos tuo pitää paikkansa, niin silloinhan 90% Suomalaisista miehistä on Perussuomalaisia
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Perussuomalaisen juntin tunnistaa ravintolan vessassa, käy paskalla ja kusella, eikä pese käsiään, vaikka on menossa syömään. Kiva muille ruokailijoille.
Vasuri käy vahtimassa ja kyttäämässä muita ravintoloiden wc:ssä, pervoja kun ovat.
- Anonyymi
Maahanmuutto piti sitten vetää tuohonkin. Aika harvat uus-suomalaiset pitävät kaljakuppiloita ja yökerhoja, jotka ovat kaikkein vaarallisimpia virustartuntojen kannalta.
Väitteesi osoittavat ainoastaan, miten asenteellinen ja typerä persu voi olla. Tuokaan kommentti ei kestänyt minkäänlaista tarkastelua. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos tuo pitää paikkansa, niin silloinhan 90% Suomalaisista miehistä on Perussuomalaisia
Ihmettelen ihmisiä, jotka eivät pese käsiään käytyään yleisessä vessassa. Tuskin heitä löytyy edes 10 %. Joka taitaa kohta olla persujen kannatus. Eivät kaikki ihmiset ole moukkia, vaikka sinä olet.
- Anonyymi
Halla-aho oli selvästi muita yläpuolella oikeissa argumenteissa epidemian suhteen, viisaita lausuntoja, ei voi muuta sanoa.
- Anonyymi
Oi suuri ja mahtava Hallan vaara...
- Anonyymi
Halla-aho oli nyhverö, kuten hän on ollut koko koronakriisin ajan. Jussilla on yksi ainoa agenda ja nyt kun rajat ovat kiinni, Jussilla ei ole mitään tähdellistä sanottavaa. Jos se on sinun mielestäsi muiden yläpuolella olemista, niin omapahan on häpeäsi. Te olette kuin uskonlahkolaiset profeettansa ympärillä. Mihinkään perustumatonta henkilöpalvontaa ilman järjen häivää.
- Anonyymi
Halla-ahon "viisaudet" ovat uusia niille jotka eivät ole lukeneet mitään oikeaa mediaa viimeisen kahden kuukauden aikana. Halla-aho tuntee kannattajansa.
Kuluttajien arkuudesta puhuttiin jo silloin kun Kiinan rajoituksia purettiin (maaliskuun alussa?) ja mm. YLE raportoi miten Kiinassa ostoskeskukset ovat auki, mutta asiakkaat eivät uskaltaneet asioida, vaan pysyivät kotona. - Anonyymi
Kuten on jo nähty, hallitus jatkaa virheiden polkua. Sen näkee tässäkin ketjussa olevien tunkiotanssijoiden tyhmyydestä.
- Anonyymi
Kaikki mitä Jussi sanoo, muuttuu kullaksi.
- Anonyymi
Kuskin?
- Anonyymi
Halla-aho on parasta mitä suomesta on koskaan tullut.
- Anonyymi
Yksi sana kuvaa Halla-ahoa parhaiten, Nero
- Anonyymi
Suvereeni Vappu puhe
- Anonyymi
Kuuntelin vappupuheen 4 kertaa putkeen, niin hieno ja ylväs se oli. Hyvä Halla-aho
- Anonyymi
On alkanut esiintyä enempi sitä kun Jussi puhuu kukaan ei uskalla tai halua keskeyttää häntä vaikka hän puhuu tosi rauhallisesti. Jopa Liikään ei heittele vihaisia kommentteja enään Jussille.
- Anonyymi
Selvähän se.
Tyhjäpäällekin selvisi, että "kapakka" kannattaa järjestää jonkun kotona.
Tulee n. 60% halvemmaksi. - Anonyymi
tämä sivusto hylkii halla.-ahon hakusanaa 0
- Anonyymi
Hallituskin voisi joskus ajatella nokkaansa pidemmälle.
- Anonyymi
Pitäkäähän punaviher touhottajat tosiasiat mielessä, että vihervasemmisto ei ole koskaan tajunneet valtion taloudenhoidosta yhtään mitään sen paremmin, kuin haavisto Carunakaupoista.
Ei edes asioiden tärkeysjärjestyksestä senkään vertaa.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Haluan sinut, kuuletko minua.
Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad671232- 42901
Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että335685- 51661
- 51638
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän116636- 101625
Naiselle Kuuleppa Tämä
Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä38605- 76592
- 56574