Kuuntelen musiikkia aika vähän ja lähinnä satunnaisesti, enkä ole musikaalinen. Aika vähän tiedän musiikista ylipäätään. Kuuntelen laidasta laitaan kaikenlaista vähän fiilispohjaltakin. Saatan päätyä kuuntelemaan sellaisten laulajien musiikkia, joiden tarina jollain tavalla jää mieleeni.
En ole mitenkään hyvin perillä musiikkimaailman jutuista, mutta välillä olen lukenut näitä keskusteluja ja uutisia autotunen tmv. käyttämisestä ja ilmeisesti tätä käytetään aika paljon. En tiedä onko se hyvä vai huono asia, että sitä käytetään. Eihän sen käyttäminen välttämättä automaattisesti tee laulajasta huonoa. Toisaalta haluaisi kuunnella mahdollisimman aitoa musiikkia, jota ei ole muokattu.
Mistä sen tunnistaa, jos laulaja käyttää autotunea tai jotain vastaavaa? Minä en oikeasti tunnista sitä, mutta voi johtua siitäkin, että en ole mitenkään musikaalinen, enkä niin paljon musiikkia kuuntele. Oppisin kyllä tunnistamaan sen käyttämisen, jos olisi saman laulajan laulamana sama kappale autotunen kanssa ja ilman peräkkäin. Mistä autotunen käyttämisen huomaa tai tunnistaa? Miten se muuttaa ääntä?
Tässä on muutama linkki Youtube-videoihin yhden laulajan osalta. Muutamissa kohdissa olen jäänyt miettimään, että onko autotune käytössä, vai voiko oikeasti laulu kuulostaa tuollaiselta, jos henkilö osaa laulaa. En nyt tiedä onko autotunen käyttämisen lopulta huono asia, jos sitä käytetään kohtuudella. Rupesi vain kiinnostamaan tämä aihe. Jossain kohdissa ääni nimittäin kuulostaa, jotenkin sellaiselta, että voiko se olla aito. Tulee mieleeni, että voiko laulu kuulostaa tuollaiselta ilman muokkaamista.
https://www.youtube.co...
https://www.youtube.co...
Yllä olevat ovat livelähetyksestä ja alla on vielä pari laulajan itse tekemää kappaletta.
https://www.youtube.co...
https://www.youtube.co...
https://www.youtube.com/watch?v=lz4FRoNPiCo&list=OLAK5uy_lnwbl8B5cAUTZN1cBA2gDdvrlG8Jcvmqc&index=10
Voisihan näitä esimerkkejä laittaa enemmänkin, mutta ehkä nämä riittävät. En oikein tiedä, miten suhtautua autotunen käyttämiseen tms. kikkailuun.
Autotunen käyttäminen
1
139
Vastaukset
Musiikissa tehokeinona käytetyt asiat kuten syntikka, rumpukone ja muut koneelliset jutut ovat ihan ok. JOtkut vanhat rockbänditkin käyttivät erilaisia tehosteita aikoinaan, sellaisia kuin heidän aikoinaan oli, esim. Led Zeppelin, Judas Priest, Rush. Tämä tällainen ei ole huono, mutta jos laulajan ääntä yritetään tietoisesti parantaa koneellisesti, se ei ole hyvä tai että siitä otetaan koneellisesti kaikki roso pois. Pidän juuri sellaisesta äänestä, jota ei ole paranneltu tosi täydelliseksi koneellisesti ja että on annettu olla raspia, vibraattoa ja mitä äänessä nyt milloinkin on. Tykkään kuunnella esim. vanhaa rockmusiikkia, kun siinä kaikki on usein aitoa meininkiä (pieniä tehostejuttuja saa toki olla ja näin) ja laulajan ääni on sellainen kuin on (useinmiten enemmän tai vähemmän hyvä) ja siihen on jätetty kaikki se roso ja muu mikä siinä on, jos jotain rosoa kuten raspia, vibraattoa yms. on.
Ja monesti vanhoilla laulajilla ääni kuulosti samalta tai melko samalta sekä levyllä että livenä, mutta ainakin joillain nykyajan laulajilla ääni ei ole yhtä hyvä livenä kuin levyllä, koska levylle ääntä on usein enemmän tai vähemmän paranneltu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain2529338Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve52801Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim2091942Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha1051920- 1421419
SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,641408Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1281329Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko931016- 71911
- 40838