Puhoksen som-alien osuus..???

Anonyymi

Korona leviää
Pääkaupunkiseudulla haasteena on myös maahanmuuttajaväestö, joilla on koronatartuntoja suhteellisesti paljon enemmän kuin kantaväestöllä.

Tarkkoja lukuja ei anneta julkisuuteen, mutta Mäkijärven mukaan tilanne on nyt yhtä huono kuin viime keväänä, kun asiasta uutisoitiin ensimmäisen kerran.

– Tartuntojen määrä on merkittävä. Se koskettaa monia eri kansallisuuksia ja kieliryhmiä, sillä monissa etnisissä ryhmissä kulttuuri, perheiden yhdessäolo ja kaikki muukin on erilaista kuin kantasuomalaisilla.

Hus on ollut keväästä asti yhteydessä maahanmuuttajien yhteisöihin ja tiedottaa koronasta myös englanniksi, venäjäksi, somaliksi ja arabiaksi.

19

<50

Äänestä

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mutujen-maskit ?? Geeliä päähän ja menoksi..

      • Anonyymi

        Ja sossun rahaa hakemaan. "Työ" on vieras käsite tälle ryhmälle.


      • Anonyymi

        "UutisetKoronavirus
        Uudenmaan koronapositiivisista ollut syksyllä 30-40 prosenttia ulkomailla syntyneitä - Husin ylilääkäri: Maahanmuuttajataustaisten osuus suuri
        Tänään klo 19:51 (muokattu klo 20:22)
        IL:n tieto: Syys- ja lokakuussa sekä marraskuun alkupuoliskolla on Uudenmaan koronapositiivisista ollut ulkomailla syntyneitä 30-40 prosenttia. "voihan pyhä karvahattu sentään..Jopa minä olen SANATON..


    • Anonyymi

      Korona leviää, koska eivät muuta käyttäytymistään, yhdelläkään maahanmuuttajalla en ole nähnyt vielä maskia. Ja kuljeskellaan isossa joukossa.

      • Anonyymi

        Kaveri isossa hesan terkkarissa kertoi että " paperittomat matut ovat saaneet tiedon : SAIRASTU koronaan niin sinua ei voi KOSKAAN PALAUTTAA MIHINKÄÄN MAAHAN TAKAISIN "


      • Anonyymi

        Uusimaa lähestyy nyt leviämis­vaihetta: ”On mahdollista, että tulee rajoituksia”, sanoo Husin johtaja­ylilääkäri Markku Mäkijärvi
        Uudellamaalla odotetaan torstaina virallista ilmoitusta leviämisvaiheeseen siirtymisestä. Leviämisvaiheessa saatetaan joutua jälleen turvautumaan yhä kovempiin rajoituksiin, jos tautitilannetta ei saada hallintaan, varoittelevat asiantuntijat


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kaveri isossa hesan terkkarissa kertoi että " paperittomat matut ovat saaneet tiedon : SAIRASTU koronaan niin sinua ei voi KOSKAAN PALAUTTAA MIHINKÄÄN MAAHAN TAKAISIN "

        Toivottavasti syntymätyhmä kuoleekin siihen! Ne on ne pahimmat tartuttajat! Huutavat julkisissakin kovaa ja kohti, et mahdollisimman moni saisi tartunnan!


    • Anonyymi

      Mika noiten yleensä annetaan suomes lisääntyä täydessä ylläpios, tämähän on järkyttävää yhteiskuntamme riistoa

      • Anonyymi

        Koska olemme KOKO MAAILMAN KE_LA


    • Anonyymi

      Puhos pitäisi ajaa puskutraktorilla kumoon. Siellä on hometta ja rottia. Ja asbestia.

      • Anonyymi

        Vanha osa säilytetään ja remontoidaan. Uudempi osa puretaan. Paikalle rakennetaan monikulttuurisia keskuksia ( ilmeisesti moskeijoita ja muita ”touhupaikkoja”) sekä Itäväylä tullaan kattamaan itiksen alueelta kokonaan ja sen päälle sitten ”lisäkivaa” ....
        Todellinen kulttuurien sekakeskus tuloillaan ...


      • Anonyymi

        ja vithusti meege-reitä


    • Anonyymi

      Älkää nyt vaan sinisilmät rokottako matuja!!

    • Anonyymi

      tosi?

      • Anonyymi

        IL-selvitys: Nuorisoväkivalta Espoossa ja Vantaalla – ulkomaalaistaustaisten määrän kasvu näkyy myös poliisille


      • martta98
        Anonyymi kirjoitti:

        IL-selvitys: Nuorisoväkivalta Espoossa ja Vantaalla – ulkomaalaistaustaisten määrän kasvu näkyy myös poliisille

        Olimme juuri katsomassa papan kanssa Hurstin ruokajonoa. Juttelin ihmisille joita siinä tunnen. Pappahan ei mitään puhu, menetti puhekykynsä sen viimeisen flunssapiikin jälkeen. Olisi tuo varmasti kuollut jos piikkejä ei olisi ottanut. Kyllä tuo vielä jaksaa irvistysnauraa mutta aina ihan vika kohdassa. Ennen se pissasi seisoviltaan mutta kun alkoi mennä enempi lattialle niin nyt olen sen laittanut istumapissaamaan. Siinä se sitten irvistelee mulle.
        Kyllä minä sitä rakastan. Oikeestaan se on söpömpi kun ei enää mulle mistään natkuta.

        Ei me mitään koronaa pelätä. Mä en tunne yhtään jolla semmoinen olisi ollut.
        Olemme nyt papan kanssa odotelleet jokasyksyistä flunssa- rokotetta mutta sellaista ei ole?
        Kai sitä nyt tarttee vaan odottaa sitä uutta ihanaa sikaflunssakoronarokotetta jos vaikka ton papan puhekykykin palautuisi?!
        Kyllä se heitteli aina niin kivoja herjoja maailman menosta.


    • Anonyymi

      Tottakai maahanmuuttajien kesken arvotaan eniten koronaa. Muslimien ja mamujen käytöstavat turvaavat arvonnan voittajien määrän. Ei hygieniaa, ei maskeja, ei turvavälejä...

      • Anonyymi

        Hajusta päätellen niillä on vesipula myös Suomessa.


    • Anonyymi

      Vappavuori sen sanoi-raju osuus
      paljonko taas rahaa menee valistukseen?

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. PropsApp Koodi

      Haluatko ansaita ja kilpailla fiksusti samalla kun seuraat urheilua? Props tekee sen mahdolliseksi. Sovelluksessa pääset
      2
      3528
    2. Persut yrittävät epätoivon vimmalla

      kiertää häirintä asian https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/5389f072-60d9-4ef8-aa7b-c11f0eda66cf jonka muut puolueet a
      Maailman menoa
      102
      3409
    3. "Skandaali muhii SDP:ssä" - "pelon ilmapiiri vallitsee"

      Puolueen johto on vähintään vastuussa ilmapiiristä, jossa häirinnän uhrit eivät ole saaneet ääntään kuuluviin. Vyyhdin
      Maailman menoa
      87
      2948
    4. IL: "Kyykyttämistä, alistamista, painostamista, huutamista ja tiuskimista SDP:n

      eduskuntaryhmässä." Häirintäkohu puolueen ympärillä paisuu. Iltalehden haastattelemien SDP-lähteiden mukaan eduskunta-
      Maailman menoa
      61
      2693
    5. Taas nuoren kuolema

      Vasunmäentiellä paha onnettomuus. Nuori nainen menehtyi. Niiin sydäntä riipaisevaa 😭
      Lapua
      67
      2499
    6. Riikka runnoo: konkursseja eniten 30 vuoteen

      Vuonna 2025 Suomessa haettiin konkurssiin yhteensä 3 906 yritystä. Konkurssiluku oli suurin sitten vuoden 1996.
      Maailman menoa
      92
      2495
    7. Jari Sillanpää isossa leikkauksessa - Paljastaa, mitä uralle tapahtuu!

      Palaako Siltsu keikoille? Artisti, ex-tangokuningas Jari Sillanpää on ollut lonkkaleikkauksessa ja kotiinpaluu on edessä
      Suomalaiset julkkikset
      26
      1424
    8. Kuinka paljon teillä

      on ikäeroa?
      Ikävä
      96
      1328
    9. Raamatun kanta homoseksuaaliseen käytökseen on selvä

      On oma mielipiteesi mikä tahansa on hyvä muistaa, mikä on Jumalan mielipide. Edelliset ketjut ovat tulleet täyteen joten
      Luterilaisuus
      384
      1262
    10. Hämmentävä muutos tv:ssä: Roope Salminen OUT, Sointu Borg IN!

      Roope OUT, Sointu IN! Mitä tykkäät tästä muutoksesta? Suositun Myyrä-seikkailusarjan alusta asti juontohommissa on oll
      Suomalaiset julkkikset
      17
      1105
    Aihe