Tanska tutki jälleen: Somalit ovat edelleen Tanskan rikollisin

mamuryhmä, väestöryhmän kokoon suhteutettuna. Onko täällä sama juttu?

Vuonna 2019 Tanskassa vakavista rikoksista tuomituista 25 prosenttia oli lähtöisin muualta kuin länsimaista. Kyseinen väestöryhmä edustaa 9 prosenttia Tanskassa asuvista ihmisistä. Tilastoissa tanskalaiseksi lasketaan jokainen, jonka toinen vanhempi on syntynyt Tanskassa ja jolla on Tanskan kansalaisuus. Näin monet toisen polven maahanmuuttajataustaiset rikoksentekijät lasketaan tanskalaisiksi, mikä vääristää tilastoja.

Väkivaltarikoksissa somalit johtavat tilastoja. Vuonna 2019 kaikista Tanskassa oleilevista somaleista 1,2 prosenttia tuomittiin väkivaltarikoksesta.

Somalit ovat tilastojen kärjessä myös ryöstöissä. Seuraavana tulevat irakilaiset ja libanonilaiset. Nämä kolme väestöryhmää vastasivat puolesta vuoden 2019 ryöstöistä.

Joka kolmas tuomion saanut somali oli saanut rangaistuksensa rikosoikeudenkäynnissä.

https://denkorteavis.dk/2020/nye-tal-somalierne-ligger-stadig-i-top-som-de-mest-kriminelle-ikke-vestlige-med-blandt-andet-rekord-i-vold-og-roeverier/

20

114

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Taas on tilastoja tulkittu väärin...hehhehheh.... Suomessa kehitysmaatauset islamin palvojat ovat vasta sitten yliedustettuina rikoksissa, kun 200000 populaation rikosten määrä ylittää 5 miljoonan tekemät rikokset suomessa....hehhehheh....

      • Anonyymi

        Jos ette usko niin kysykää vaikka näiltä palsta Islamisteilta!


    • Anonyymi

      Ilmeisesti Tanskan rasistit ovat tehneet nämä tilastot!

      • Anonyymi

        Gyrbäliino nauraa ainaski vartin.


    • Anonyymi

      Suomessa vihreät on piikkipaikalla.

    • Anonyymi

      Huomenna ma keskipäivällä
      Maanantaina 14.12.2020 Sinua rahastetaan
      Kello 12. sivulta Suomen Uutiset
      Maanantaina tulossa karua tosiasiaa "muuttovoitosta" ja "uudesta Nokiasta". Myös analyysiä vihreiden suhmuroinnista hallituksessa ja eduskunnassa. Ole kuulolla! MATUJEN KUNTAKOHTAISET KULUT SELVITETTY

    • Anonyymi

      Suomessa ei tuollaista tutkimusta tai tilastoa saa kertoa julkisuuteen.

      Koska rasismi ja muukalaisviha....

      • Anonyymi

        Rasistien vihapuhetta sanoisi Karvahattu.


    • Anonyymi

      Pitää ottaa huomioon työllistävä vaikutus, ilman somaleita moni tanskalainen poliisikin joutuisi työttömäksi, ja toki moni muukin sossutantta.

    • Anonyymi

      Asiaa on tutkittu myös aiemmin, ja silloin todettiin, että somalit syyllistyvät rikoksiin 10 kertaa enemmän kuin tanskalaiset.

    • Anonyymi

      Ensimäiset somputhan olivat hirmuvallan edustajia jotka lähtivät somalista pakoon sen hallinon kaadutua, eli 29v sitten ja tulivat suomeen neuvostoliitosta ja virosta myös pakoon kun neuvostoliito hajosi, netti tään kertoo katelkaas mitä suomi on elätänyt, taitaa kaikki tännetulleet olevan samalaista sakia ja suomalainen eikun haavoja hoitelee jot pääsevät taasen tositoimiin

    • Anonyymi

      Ruotsissa varmaan sama juttu, Seija pölhö voi kertoa.

    • Anonyymi

      Somalit eivät ole menestyjiä missään.

    • Anonyymi

      "Den korte Avis" väitti myös taannoin että jihadistit tartuttavat tahallaan itseensä ebolan ja sitten uivat Tanskaan.

      Uskokoon tätä viimeisintäkin uutista ken haluaa...

      • Anonyymi

        Äärioikeiston valheet ovat aina vain uskomattomampia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Äärioikeiston valheet ovat aina vain uskomattomampia.

        Aika hyviä..... Muttei läheskään niin hyviä kuin somalipallopääloisijoiden.


    • Anonyymi

      pois pohjolasta musta tuntuu

    • Anonyymi

      Meillä sensuuri pelaa.

    • Anonyymi

      ei vain Tanskan , vaan koko maailman.

    • Uskon että hra Gyrpäh Vatkulin nauraa tuolle uutiselle ainakin vartin.

    Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaksi vuotta

      Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek
      Ikävä
      18
      4371
    2. Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden

      "Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia
      Hindulaisuus
      503
      2380
    3. Onko kenellekään muulle käynyt niin

      Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk
      Ikävä
      142
      1941
    4. Alahan tulla paikkaamaan tekojas

      Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.
      Suhteet
      16
      1530
    5. Onko hän elämäsi rakkaus?

      Itse olen sitä mieltä että kyllä se näin taitaa nyt olla
      Ikävä
      77
      1525
    6. Tekisin mitä vaan että

      Pääsisin eroon susta.
      Ikävä
      159
      1483
    7. Ei tunnu, että välität yhtään

      Tuntuu, että et edes muista minua koko ihmistä. 😢
      Ikävä
      10
      921
    8. Olisitko maailmani?

      Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik
      Ikävä
      34
      798
    9. Tietääkö kaivattusi että

      olet häneen ihastunut? 🤠
      Ikävä
      65
      778
    10. Nainen, vaikka olen ja asun yksin

      Saan silti seksiä aina kun tahdon. :/
      Ikävä
      106
      777
    Aihe