Suomen koulujärjestelmä on muokattu malliin että kaikki valmistuvat. Korkeakouluun päästetään jopa lukutaidottomia.
Arvatkaapa mistä johtuu moinen ala mäki koulutus tuloksissa?
Se kyllä vankasti kielletään mutta paistaa selvästi läpi.
Pisasta tuli hätäpissa
51
<50
Vastaukset
- Anonyymi
Suomi seuraa Ruotsin mallia, tulokset näkyy.
- Anonyymi
Ruotsin koulut ovat ala-arvoisia tuloksen mukaan.
Pitää olla tosi motivoitunut oppilas jos meinaa sen tason opetuksella valmistua johonkin ammattiin. Se vaatii varmasti paljon itseopiskelua joka taas vaatii aivoja.
- Anonyymi
Näkeehän tuon.
- Anonyymi
Tulijoiden äötaso?
- Anonyymi
Persujen ÄO-taso?
- Anonyymi
Suomen koululaitos uudistettiin ruotsin malliin vaikka ruotsalaiset varoitti siitä. tämän uudistuksen takana on stubbin tytteli killisilmä ministeri forssasta, nimeä en enää muista kun vaivaa dementti. en käsitä miksi hyvä koulu piti pilata. matujen takia ilmeisesti.
Tämän tyttelin suurin saavutus oli kun sai lotto-arvonan pois Yleltä.Varsinainen piipittäjä koko pimu.
- Anonyymi
Kyllä kaikki on seurausta vasemmistoideologiasta. Jo 80-luvulla vasemmistosta esitettiin tiukkoja vaatimuksia että esimerkiksi ylioppilaskoe tulee poistaa, perusteena se, että tulee paha mieli heille jotka eivät yo:ksi pääse, yo-lakki ja -todistus piti kuulemma antaa kaikille. Ja sama kaiku on askelten edelleen, nyt pääministeri vaatii korkeakoulututkintoa puolelle ikäluokasta, oli sitten korkeakoulukelpoista väkeä tai ei. Lienee lopulta olisi parasta antaa maisterin- ja tohtorin todistukset jo synnytyslaitoksella kaikille uusille vauvoille.
- Anonyymi
Ruotsin lukio ei taida vastata edes suomen ammattikoulu tasoa.
Sieltä valmistuu kaikki ylioppilaiksi ja samalla ammattiin. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsin lukio ei taida vastata edes suomen ammattikoulu tasoa.
Sieltä valmistuu kaikki ylioppilaiksi ja samalla ammattiin.Veikkaan samoin.
Vielä viime vuosisadalla Ruotsin yliopiston maisteri vastasi Suomen entistä opistoastetta, joten nykyiset Ruotsin maisterit taitavat vastata entistä kouluastetta.
Suomessakin on mahdollista valmistua sekä ylioppilaaksi että ammattiin samanaikaisesti, kun suorittaa kaksoistutkinnon. Voi olla, että kaksoistutkinto tuli koulutuspolitiikkaamme Ruotsista. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Veikkaan samoin.
Vielä viime vuosisadalla Ruotsin yliopiston maisteri vastasi Suomen entistä opistoastetta, joten nykyiset Ruotsin maisterit taitavat vastata entistä kouluastetta.
Suomessakin on mahdollista valmistua sekä ylioppilaaksi että ammattiin samanaikaisesti, kun suorittaa kaksoistutkinnon. Voi olla, että kaksoistutkinto tuli koulutuspolitiikkaamme Ruotsista.Kaksoistutkinto suomessa on vaativampi kuin ruotsissa. Molemmat tutkinnot eivät onnistu läheskään kaikilta. Se vaatii melkein kaksinkertaisen työn.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsin lukio ei taida vastata edes suomen ammattikoulu tasoa.
Sieltä valmistuu kaikki ylioppilaiksi ja samalla ammattiin.Komeasti lähti taannoin laukalle myös ammattikorkeakouluissa. Itsekin sain esitteitä joissa kerrottiin että kun tulet tänne meidän puska-amiskaan niin saat samalla lopputodistuksen myös Hollannin ja Irlannin amiskoista. Taustalla tietysti näppärät rahanjakodiilit (tietenkin Suomesta poispäin) joissa ko. ulkomaan ihmeistä saatiin muutama luentokalvosetti.
- Anonyymi
Oliskos uusien akavalaisten jälkikasvu varttunut nyt kouluikään?
- Anonyymi
Nykynuoriso on löytänyt Teuvo Hakkaraisen viitoittaman tien ja astelee nyt sitä pitkin ripein askelin kohti peruskoulun erotodistusta.
- Anonyymi
ap "Arvatkaapa mistä johtuu moinen ala mäki koulutus tuloksissa?
Se kyllä vankasti kielletään mutta paistaa selvästi läpi."
Eipä ole vaikea arvata. - Anonyymi
Aika monet lääkärit ovat luku- ja kirjoitustaidottomia.
- Anonyymi
He eivät ole lääkäreitä. He ovat poppamiehiä eikä heitä ole Suomessa.
Suomen koululaitos valmistaa lukutaidottomia, ja nyt noista lukutaidottomista pitäisi jopa 50% päästää yliopistoihin, eräät poliittiset tahot kun näin vaativat.
Ei käy kateeksi professoreita ym. yliopistoväkeä.- Anonyymi
Jo 1990 - luvulla oli vaatimuksia alentaa korkeakoulujen kurssivaatimuksia kun kouluista tulevan väen osaamistaso ei enää riittänyt kurssien läpäisyyn. Vaatimustasonsa samana jo vuosikymmenien ajan pitäneitä proffia haukuttiin ja painostettiin kun olivat kuulemma tulppina ihmisten valmistumisen tiellä.
- Anonyymi
Onhan tässä vuosien varrella kuultu riittämiin esim. teknillisistä yliopistoista että pitkän matikan lukeneille, lukeneille ja lukeneille, täytyy opintojen alkajaisiksi aloittaa matematiikan opetus lähinnä alkeista.
- Anonyymi
Sinäkö olet ihan 'tutkinut'. Koulujärjestelmän remontti on väistämättä edessä. Voi että miten siemensyöksyjä tulee ajatellessani sitä parkua. Kepuliin sattuu kun ei enää saa ahtaa kaikkia täysin erilaisia ihmisiä samaan rotankoloon ja yrittää 'muokata niistä kunnon kansalaista' Suojeluskuntien perinteitä noudattaen. Toivottavasti tukijussien ja muiden rikkaiden vappuna lannan levittäjien julistaessa yhdessä eliittiduunarien kanssa monet Suomessa 'tarpeettomiksi paskoiksi', aletaan lopulta järkeistämään tulonjakoa ja maanomistusta. Minä otan ensimmäisenä tuon naapurin selluköpin talon, koska perseellään se on 35 vuotta istunut kaikki mahdolliset edut rohmuten ja paikkakunnan parhaimmat naiset höyläten.
- Anonyymi
Analyysissä väitetään, että maahanmuuttajien määrällä ei ole vielä tekemistä asian kanssa, mutta se ei pidä paikkaansa.
Lapseni luokassa niitä oli neljä koko peruskoulun ajan ja kaikki opettajan aika meni järjestyksen ylläpitoon ja heidän ohjaamiseensa. Muut oppilaat jäivät oman onnensa nojaan. Heistä yksi oli vielä jotenkin häiriintynyt ja aiheutti väkivaltaisella käytöksellään ongelmia.
Koska opettaja ei kyennyt ohjaamaan kaikkia, oli meillä viiden vanhemman rinki, jonka avulla annoimme omille lapsillemme tukea mm matematiikassa ja muutamissa muissa aineissa. Onneksi oli tämmöinen porukka, niin lapset eivät jääneet jälkeen.
Kaikki pääsivät hyviin lukioihin, joissa tämä ongelma poistui ja nyt ovat kaikki valmistumassa yliopistoista.Kaiken huippu oli tämä opetushallituksen demaripomon siunaama päätös, ettei peruskoulussa enää jää luokalle. Eli ei muutakuin toisenasteen kouluun ja onnea.
- Anonyymi
Vanhasen porvarihallitus II sinetöi koko paskan Sarkomaan ja Virkkusen toimiessa opetusministerinä. Eikä yksikään hallitus sen jälkeen ole pystynyt korjaaman sen jälkeen.
- Anonyymi
Kun lähdetään siitä "TOTUUDESTA" että koululaisissa ei ole eroja. Ei ole mitään eroa koululaisten välillä nykyään eikä ole eroa aiempien vuosien koululaisten välillä verrattuna nykykoululaisiin. Ja otetaan lisäksi huomioon että koululaitosta on sekä kehitetty, annettu sille lisää resursseja että oppivälineiden teknologinen taso on noussut huimasti. Luokkatauluista ja liitutaulusta on siirrytty hyperjättinäyttöihin ja ruutuvihosta on siirrytty läppäreihin, jne..
On ainoa selitys että opettajiksi valikoidaan nykyään epäpätevimmät vammaiset rutjakkeet mitä kortistosta löytyy. Ilmeisesti ainoa motivaatio nykyopettajilla ovat uravalintaansa pedofiiliset taipumukset.- Anonyymi
Just joo, suvakki.
- Anonyymi
Maahanmuuttajat eivät näitä lukuja vähennä, koska tulokset ovat laskeneet myös kouluissa ja kunnissa joissa ei ole yhtäkään matua.
Lukutaidon heikkeneminen on suurin yksittäinen syy kaikkeen oppimistuloksien alenemisiin. Ja syy on kahdessa asiassa. Lähikirjastoja lakkautettiin kokoomuksen toimesta 2000-luvulla, älypuhelimet tulivat kuvakkeineen 2000-luvun puolivälin jälkeen.
Toinen asia on erityisopetuksen vähentäminen (tai resurssien kohdentaminen matuihin), jolloin kaikkein heikoimmat suorituvat yhä huonommin joka taas vetää pisakeskiarvoa alaspäin. Aiemmin heikoin kymmenys oli samalla tasolla kuin muissa maissa toiseksi heikoin kymmenys.- Anonyymi
"Maahanmuuttajat eivät näitä lukuja vähennä, koska tulokset ovat laskeneet myös kouluissa ja kunnissa joissa ei ole yhtäkään matua."
Linkkiä väitteeseen kiitos. - Anonyymi
Kolmantena syynä lukutaidon heikkenemiseen on, että varhaislapsuudessa ei lueta riittävästi lapsille. Kuvakirjat lisäävät sanavarastoa ja edistävät puheen kehitystä, myöhemmät lastenkirjat auttavat hahmottamaan kirjaimen ja äänteen yhteyden. Sekä kotona että päiväkodissa/eskarissa/kerhossa pitäisi lisätä lukemista ennen peruskoulua.
Ennen milleniumia aakkoslista piti osata eskarissa, nykyään ei.
- Anonyymi
Turha sitä koulua on syyttää, jos oppilaissa on tapahtunut muutos.
"Maahanmuuttajataustaisten oppilaiden osaaminen matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä 15 vuoden ässä on selvästi heikompaa kuin kantaväestön osaaminen. Erot osaamisessa eivät katoa senkään jälkeen kun tärkeimmät oppilaan taustatekijät, kuten oppilaan sukupuoli, luokka-aste, sosioekonominen tausta, kotona puhuttu kieli ja maahantuloikä, on vakioitu. Ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajien osalta tilanne paranee selvästi, mutta toisen sukupolven maahanmuuttajien osalta ero ei pienene samassa suhteessa. Heidän osaamisensa on keskimäärin heikompaa kuin ensimmäisen sukupolven maahanmuuttajien osaaminen, kun edellä mainitut taustatekijät on vakioitu. Ero matematiikassa, lukutaidossa ja luonnontieteissä vastaa keskimäärin vuoden opintoja".
https://www.vtv.fi/app/uploads/2018/06/15103549/maahanmuuttajaoppilaat-perusopetuksen-tuloksellisuus.pdf- Anonyymi
Mamu sitä, ja mamu tätä. Mihin Suomen sellubanaanitasavalta katoaa mamut poistamalla? Persudioottien takia tulee vain isompi työvoimapula.
- Anonyymi
Ääneen sitä passaa sanoa kutsu raastupaan odottaa jos näin teet.
Mutta vaikeneminen on myöntymisen merkki. - Anonyymi
Olisi taas aika perustaa yksityiskouluja. Itse sellaisen käyneenä voin sanoa, että siellä motivaatio oppilailla on kunnossa.
Pisan tuloksien laskusuunta ei yksin johdu maahanmuuttajista, ei varmaankaan, mutta muutaman älämölöoppilaan häiriköinti/terrosointi laskee muidenkin oppimista. Kun siihen lisätään ettei opettajilla ole minkäänlaisia kurinpito oikeuksia, niin tulos on tätäpäivä. Ylen aamu-uutisissa mainittiin, että kolmasluokalaisten oppilaiden keskinäiset taso-erot ovat jo huomattavat. Oppivelvollisuusiän nostamiseen suunnatut varat olisi pitänyt suunnata varhaiskasvatukseen ja heikominen menestyvien alakoululaisten tukiopetukseen. Tällä nykymenolla Suomen korkeakoulujen arvostus laskee afrikkalaisten vastaavien opinahjojen tasolle. Onneksi Suomesta voi fiksuimmat ja varakkaammat lähteä muualle opiskelemaan.
- Anonyymi
Onneksi ei mennä ihan alas eli persuen tasolle.
Anonyymi kirjoitti:
Onneksi ei mennä ihan alas eli persuen tasolle.
Kyllä me mennään vihervassarien viitoittamaatietä. Riittää kun osaa sanoa hei rasistit mulla oikeus varsinkin Kelassa. Vihervassarit tuntevat varmaankin itsensä tärkeäksi kun saavat neuvoa ja ohjeistaa tätä 1400 luvun kalenterin mukaan elävää ja elätettävää porukkaa.
- Anonyymi
Mitä tummempaa sen heikommaksi tulokset käy
- Anonyymi
Suomen koulujärjestelmän ongelma on se että joku keksi alkaa korjaamaan ehjää! Vanha sanonta "jos se on ehjä älä korjaa sitä".
Itseäni ei yllätä nuo tulokset yhtään. Tietäen miten tymiä muutoksia suomen kouluihin on viimevuosina tehty ois todella yllättävää jos tulokset ei romahtais. - Anonyymi
Yhdys sanat varsinkin tosivaikeita.
- Anonyymi
Niinpä, niiden vanhempien lapset pärjää, joilla on kapasiteettia tukea lastensa oppimista sekä henkisesti että taloudellisesti.
Koulut tulevat eriytymään, samalla tavoin kuin naapurimaassa, missä opettajat yrittää pitää itsensä ja oppilaansa hengissä joillakin alueilla. Opetuksesta viis. Sama on nähtävissä jo meilläkin kouluväkivallan kasvuna. Mutta oikeilla nimillä siitä ei puhuta, koska pelätään rasismileimaa. - Anonyymi
Edes koronahysteria ei selitä sitä, miksi tämä kansa tyhmenee verrattuna muihin!
- Anonyymi
"miksi tämä kansa tyhmenee verrattuna muihin!"
Pitäisi puhua hölmöläisistä mitä tämä kansamme on.
- Anonyymi
Ruotsin Pisa-tuloksethan ovat romahtaneet, syynä väärä maahanmuutto kun heikkoälyistä sakkia tulee tietyistä etelänmaista.
- Anonyymi
Uusia tulijoita, kaikilla pitää, siis pitää, pakko! olla kivaa, mitään pahaa tai kriittistä ei saa sanoa. Eikä noi punavihreiden ehdottomat mielettömät leikkaukset opetukseen ja tutkimukseen tule yhtään auttamaan asiaa.
- Anonyymi
No jos suomalaisten älykkyys on sitä tasoa, mitä tiktokvideoissa voidaan nähdä, niin en enää ihmettele.
Terveisin, Saukon pariskunta, Anu ja Per. - Anonyymi
- Isoja uudistuksia (mm. ilmiöoppiminen) tehdään ideologisin perustein eikä niiden vaikutuksia seurata vaan niihin uskotaan.
- Maahanmuuttajien osuus koulujen oppilasmäärässä kasvaa.
Eipä tuohon heikentyneeseen tulokseen muuta tarvita. Pelkästään jo toinen luultavasti riittäisi. Esim. ilmiöoppimisen kaltaisia uudistuksia kokeiltiin 100 vuotta sitten mutta ne epäonnistuivat. - Anonyymi
Ainoa syy ryhtyä opettajaksi on pedofilia.
- Anonyymi
Koulujärjestelmä oli sotien jälkeen muokattu metsäteollisuuden ja metalliteollisuuden tarpeisiin. Nokia ja tyhjillä ampuminen lopulta vammautti koulujärjestelmän pysyvästä. Jos ei tehdaspaikkakunnalla hyvillä arvosanoilla valmistautuneilla selluköpisköillä ole lapsia, niin minkäs teet.
- Anonyymi
Parasta olisi palata vanhaan kansakoulu/oppikoulu systeemiin.
- Anonyymi
Hallituksemme naisministerit mainitsivat joki aika sitten, että maamme koululaistos on maailman paras ? Ketä tässä pitäisi nyt uskoa, kun nuo pisa-tuloksetkin on vallan huonoimpia ja jopa ala-arvoisia ?
Auttaako punikkihallituksemme toimenpide, kun se laajensi oppivelvollisuusikää 18 ikävuoteen ?
Toverimme Moktar on aina nostanut esille miten maahanmuuttaja on ollut koulunsa mallioppilas. - Anonyymi
Onhan tuo ollut jo pidemmän aikaa nähtävissä. Itse toimin yksityisenä vuokraisäntänä. 2000-luvun alkupuolella harvemmin tuli asuntohakemuksia, jotka parin sekunnin vilkaisulla voi heittää roskakoriin. Nyt alkaa enemmistö hakemuksista olla tyyliltään "joo elikä haen tuota vuokra kämppää voisin ottaa sen heti jos maksu sitoumus kelpaa", ja näilläkin verbaaliakrobaateilla alkaa olla ikää 30, eikä työhistoriaa ole vielä ehtinyt kertyä... Minähän en periaatteesta vuokraa muille kuin työssäkäyville, ja niistäkin valikoin vain ne, joilla on perusasiat hallussa.
Ketjusta on poistettu 10 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Jes! Miljoonat diesel-autot joutumassa ajokieltoon
Erittäin hyvä ilmastouutinen! https://www.iltalehti.fi/autouutiset/a/a1277257-1244-4700-9bd7-399ef4d4313c "Tuo ajokiel4004683Halkokarilla ammuttu
Halkokarin uimarannan metsissä/tiellä poliiseja juoksenteli n.13.30.Onko pahvihousut setvimässä sukuriitoja?191507Yle aamu taas huolissaan laittomasti maassa olevien terveydenhuollosta
Yle se jaksaa aina nostaa tämän asian esille, vaikka ei pitäisi. Laittomasti maassa olevat pitää säilöä ja karkoittaa, e1921356Odotan että eroat
Sitten vasta meidän suhde voisi alkaa. En halua mihinkään pettämiskuvioihin mukaan. Sun pitäis siis ottaa riski, että jä521099Mitä tehdä kun eräs henkilö seuraa puhelintani
Ja informoi asioitani ulkopuolisille ja ei kyse ei ole viranomaisista vaan sairaasta yksilöstä joka ei jätä rauhaan vaan1601090Jengi haluaa että
Lähden täältä pois. Syystä että? Antaa tulla syitä nyt.... Huomenta sitten viimeisen kerran. 💔🐺🖤1901043- 102995
- 91962
Maailmankaikkeuden synty
Universumi syntyi reilut 14 miljardia vuotta sitten ns alkuräjähdyksessä. Aluksi laajentuminen tapahtui jopa valoa nopea194894Ei siitä pääse yli eikä
ympäri, että tunsin sinua kohtaan niin paljon ja aidosti, ettei siitä palaudu tutuin konstein. Jos vaikka aloitan siitä50864