Feministi vastustaa sievääkin pornoa

... koska sanoo sen 'esineellistävän naista', mikä myös kuuluu olevan aivan kamaloittavaa. Samalla feministi purkaa myös vihaansa ja katkeruuttansa.

Todellisuudessa kauniin pornon vastaisuus johtuu MUSTASUKKAISUUDESTA, KATEUDESTA ja PELOSTA, ettei pärjää VERTAILUSSA.

Mustasukkaisuus on evoluution mukana syntynyt molempien sukupuolien käyttäytymismuoto, joka vähentää vaaraa joutua jakamaan miehen resursseja toisen naisen kanssa, sekä vastaavasti naisen resursseja toisen miehen kanssa.

Normaalinaiselle ei ole ongelma nähdä, että motivaatio on toinen, kuin ideologian pohjalta laadittu näennäisperustelu. 🌹👀

21

230

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hesassa oli vielä 60- ja 70-luvun vaihteessa Espalla elokuvateatteri Capitol, jossa esitettiin surkeaakin surkeampia pornofilmejä, koska kunnollisia ei vielä ollut. Mainoskaapin lasi oli kerran lyöty rikki, ja siihen työnnetty paperilappu: "Nainen ei ole mikään esine."

      Feminismi on 50 vuodessa kerennyt 'kehittyä' jo moneen kertaan, mutta 60-luvun syntyajan USA:sta periytyvä viha, katkeruus, alemmuudentunne ja esineellistämismyytti ovat säilyneet. 🌹👀

    • Anonyymi

      On sulla tylsää vissiin...

      Ri auta edes provoilu..

      • "...vissiin..."

        Kun ei ole tietoa, saat kuvittelusta tietämisen tunnetta. Köyhän ainut huvitus on vilkas mielikuvitus. 🌹👀


    • Feministit tuskin ovat tahallisesti paljastaneet tarvitsevansa 'voimaantumista'. Sitähän tarvitsee vain, jos potee alemmuudentuntoa. Normaalit naiset ovat voimakkaita itsetunnoltaan, oppineisuudeltaan ja älylliseltä tasoltaan - ja viehättävyydeltään. 🌹👀

    • Anonyymi

      Nyt puhut 70-80 vuotiaiden ikäluokasta (niin kuin monessa muussakin asiassa). Ei omaa elämää kannata yleistää totuudeksi, menee mönkään!

      • Eräs tapa yrittää torjua vastaväitteet jo ennakolta, on sanoa niin yleispätevästi ja epämääräisesti, ettei ole, mihin tarttua. Niin, että ei siis tartuta.

        Poliitikon muuten tulee osata sanoa niin, että kuulijalle tulee vaikutelma jostakin hyvin syvällisestä, vaikka itse asiassa ei ole sanonut mitään. Taitavin kuuluu olleen Yhdysvaltain presidentti Harding 1921 - 23. 🌹👀


    • Anonyymi
      • Kiitos viitteestä.

        Artikkeli on hyvin mielenkiitoinen, mutta raskas lukea. Esiin tuodaan erityisesti maskulinisaation vaikutus feminismin ilmenemiseen sekä normaalinaisten kielteisyys feminismin suhteen, vaikka heidän suhtautuminen tasa-arvoon on voimakkaan myönteinen. Paljon tutkimuksia.

        Itsekin arvelen, että maskulinisaatio on merkittävä feminismin taustatekijä. 🌹👀


      • Anonyymi
        kynä..mi kirjoitti:

        Kiitos viitteestä.

        Artikkeli on hyvin mielenkiitoinen, mutta raskas lukea. Esiin tuodaan erityisesti maskulinisaation vaikutus feminismin ilmenemiseen sekä normaalinaisten kielteisyys feminismin suhteen, vaikka heidän suhtautuminen tasa-arvoon on voimakkaan myönteinen. Paljon tutkimuksia.

        Itsekin arvelen, että maskulinisaatio on merkittävä feminismin taustatekijä. 🌹👀

        Minustakin myrkyllisen feminismin aktivistit ovat aina vaikuttaneet olevan mieleltään/aivotoiminnaltaan "miesmäisiä" (mutta sairaalloisen vähäkapasiteettisena), joissakin lesboissakin esiintyy samaa maskulinisaatiota, ja joissakin homoissa liika-maskulinisaatiota. Saattaisi viitata vikaan sikiöaikaisessa seksuaalisessa erilaistumisessa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Minustakin myrkyllisen feminismin aktivistit ovat aina vaikuttaneet olevan mieleltään/aivotoiminnaltaan "miesmäisiä" (mutta sairaalloisen vähäkapasiteettisena), joissakin lesboissakin esiintyy samaa maskulinisaatiota, ja joissakin homoissa liika-maskulinisaatiota. Saattaisi viitata vikaan sikiöaikaisessa seksuaalisessa erilaistumisessa.

        On valtavasti sikiöaikaisia kehityspoikkeamia, mutta on valtavasti myös eri geenialleeleista johtuvia normaalijakaumaan mahtuvia erilaisuuksia. Eivätkä aivan poissuljettuja ole myöskään uudet mutaatiot. Varmaan kaikissa kolmessa on feminismiä edistäviä tekijöitä. 🌹👀


    • Anonyymi

      Feminismissä on kaiketi eri muotoja niinkuin missä tahansa ryhmittymässä, toiset ovat vähemmän kiihkomielisiä ja toiset enemmän. Nykymuotoisen kiihkomielisen feminismin kannattajat ovat passiivis-aggressiivisia ja provosoituvat helposti mikä on ihan tarpeetonta. Dialogi ei ole mahdollinen sidosryhmien välillä jos asioista ei voida keskustella suoraan ja rehellisesti. Olisi mukavaa saada tietää kannattavatko he kollektiivisesti muitakin ismejä ja agendoja kuin vain naisten aseman parantamista. Länsimaissa naisten asema on melko hyvä kaikesta huolimatta. USA on polarisoitunut valtio monella tapaa ja sieltä monet tällaiset vaikutteet ovat mahdollisesti rantautuneet Suomeen.

      • Ideologioissa on monia alamuotoja, jotka lyövät toisiaan korville, mutta loogisessa ja empiirisessä tutkimuksessa tulokset ovat tarkoin yhtenevät kautta maailman.

        Myös epäeksakteja tutkimusmenetelmiä on pakko käyttää, kun eksakteja ei voi. Niissä on kuitenkin jotakin järkeä. Mutta ideologiat suistuvat kuitenkin usein täyteen järjettömyyteen, kuten feminismin ad hoc, jolloin mikä tahansa vastakkainenkin selittyy feministisen teorian mukaiseksi.

        Loogisestihan asia on yksinkertainen: loogisessa järjestelmässä, jossa on yksikin ylimääräinen premissi, kaikki väitteet ovat tosia. 🌹👀


    • Ideologioissa on monia alamuotoja, jotka lyövät toisiaan korville, mutta loogisessa ja empiirisessä tutkimuksessa tulokset ovat tarkoin yhtenevät kautta maailman.

      Myös epäeksakteja tutkimusmenetelmiä on pakko käyttää, kun eksakteja ei voi. Niissä on kuitenkin jotakin järkeä. Mutta ideologiat suistuvat kuitenkin usein täyteen järjettömyyteen, kuten feminismin ad hoc, jolloin mikä tahansa vastakkainenkin selittyy feministisen teorian mukaiseksi.

      Loogisestihan asia on yksinkertainen: loogisessa järjestelmässä, jossa on yksikin ylimääräinen premissi, kaikki väitteet ovat tosia. 🌹👀

    • Minusta aivan erikoisen mielenkiintoinen seikka on, kuinka ihminen voi koko elämänsä elää aivan väärän selityksen varassa.

      Esimerkiksi ei ole enää montakaan, joka arvelisi, että ihminen on vihamielinen Jumalaa kohtaan eli syntinen, ja että syntisyydestä selittyisi tuo ja tämä sairaus tai vastoinkäyminen. Kuitenkin tämä oli vain 100 wee sitten lähes ainoa selitys, ja useimmat pitivät sen kuolemaansa asti.

      Nyt taas ovat uudemmat väärät selitykset, kuten psykologistiset ja feministiset, jotka ovat taatusti väärät, mutta eräille todenveroiset. Edelleen VÄÄRÄT selitykset ovat mikä mistäkin syystä suosituimmat, mutta tieteellisen tutkimuksen tuomat OIKEAT vastaukset leviävät vain hitaasti.

      No, leviävät kuitenkin. 🌹👀

    • Anonyymi

      Esineellistäminen on sana jota en ymmärrä. Nainen on seksiobjekti halusi tai ei. Päästä varpaisiin. Naisen on tarkoitus olla kiinnostava että miehet lähestyy häntä ja siittää lapsia jolloin elämä jatkuu. Sen keskeisempää tarkoitusta ei ole olemassakaan. Feministit on sairaita ihmisiä henkisesti. FemiNISTIN mielestä nainen ei voi olla hyvä työssään arvostettu ym jos on seksikäs. Väärin. Nainen voi olla näitä kaikkia ja onkin monesti. Feministit ei saa ikinä tätä asiaa muutettua koska se on luonnollista. Ainoastaan sillä tavalla saavat että tekevät itsestään mahdollisimman rumia niinkuin näyttää että moni yrittääkin tehdä. Siltikään se ei onnistu. Esineellistäminen on yhtä typerä sana tässä yhteydessä kuin rasisti siinä että vaaditaan samanlaista kohtelua eriväriselle kuin suomalaiselle.

    • Anonyymi

      Porno on laaja käsite. Jos katsoo ns normaalia seksiä jossa voi vähän jalkafetissiä ja sellaista olla se on silloin tällöin ihan ok. Mielummin se kuin raiskaus. Jos taas elämä kuluu kokonaan pornoa katsellessa ja se rajunee ja muuttuu aina vaan enemmän naista halventavaksi ja pahoinpiteleväksi se ei ole ok. Silloin kyseessä on joku sairaus.

      • Anonyymi

        Olen katsonut vuosien aikana pornoa mutta se pysyy aina tietyissä raameissa. Haen mahdollisimman normaalia toimintaa sellaista jota olen itse kokenut. Esim amerikkalainen ylinäytelty porno on vastenmielistä eikä kiihota.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Olen katsonut vuosien aikana pornoa mutta se pysyy aina tietyissä raameissa. Haen mahdollisimman normaalia toimintaa sellaista jota olen itse kokenut. Esim amerikkalainen ylinäytelty porno on vastenmielistä eikä kiihota.

        Veminiskit määrää tahtia edelleen tällä palstalla, vaikka ovatten kutistuneet jo huippusnadiksi moralistipoppooksi. Vielä tarttee vakuutella, että pornosta iloitseminen on mahollisimman vähästä.

        Tällei joulunseutuna vois jo relata. 🌹👀


    • Vaikka olen itse kiinnostunut vain kauniista pornosta, en suinkaan tarkoita, että tarjonta täytyisi mitoittaa minun makuni mukaan, vaan kaikkien on saatava oman halunsa mukaan. 🌹👀

    • Anonyymi

      Feministeillä on varmaan aika huono olla itsensä kanssa. Vähän säälittää, ovat semmoisia naismaailman inceleitä vihassaan.

      • Sikäli, kuin olen feministejä tavannut - nyt jouduttuani lopettamaan liikkumisen enää vain netissä - olen ehdottomasti havainnut, että feminismin oleellisin piirre on ERITTÄIN VOIMAKAS ALEMMUUDENTUNNE, jota pyritään hoitamaan 'voimaantumisella' ja vahvasti ylimitoitetulla uholla.

        Uhosta huolimatta alemmuudentunne on näkyvin.

        Feministien on mahdotonta huomata, että heitä säälitään. He vain ymmärtävät, että heitä HAUKUTAAN. Muiden suhtautuminen on kuvattavissa lähinnä sanoin: "Voi ressukkaa."Jo feminismin syntyaikaan 1960-luvulla sääli oli voimakas tunne.

        Yliopistolla feminismiin 'voimaannuttamiin' sekä opiskelijoihin että muutamaan opettajaan suhtauduttiin suurella empatialla, mutta eivät he sitä pystyneet käsittämään. 🌹👀


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

      Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
      Maailman menoa
      58
      3713
    2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

      Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
      Maailman menoa
      82
      3109
    3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      63
      2310
    4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

      p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
      Tuusniemi
      14
      1520
    5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

      Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
      Ikävä
      65
      1309
    6. Mikä tekee naisesta

      Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
      Ikävä
      87
      1159
    7. Varusmiehen kuolema

      Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
      Kajaani
      29
      1019
    8. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      1
      981
    9. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

      Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
      Ähtäri
      55
      965
    10. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

      Itse haluaisin jo hänen viereen..
      Ikävä
      47
      952
    Aihe