Jeesus osasi lentää

mutta kirjoittaa hän ei osannut. Lentotaidosta on todisteena se, että hänestä ei ole jäänyt ruumista. Hän siis lensi jonnekin. Ja koska siihen aikaan ei ollut helikoptereita, hänen on täytynyt lentää ihan käsiään räpyttelemällä.

Kirjoitustaidottomuudesta todistaa se, että häneltä ei ole julkaistu novellin novellia. Eikä hän kirjoittele täällä suoli24:ssä, vaikka sinänsä kuolemattomana pystyisi helposti. Hän ei siis osaa kirjoittaa.

9

367

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Jeesus lensi vain osan matkaa, koska hän muuttui kokonaan hengeksi, eli henkiruumis olento hävisi ja henki muutti toiseen dimensioon. Toinen vaihtoehto on se, että Jeesus
      lensi vain osan matkaa, koska hänet abduktoitiin emoalukseen heti pilvien yläpuolella.
      Jeesus ymmärsi kirjoittaa, koska nimmareita kysytään aina suurmiehiltä. Pääasiassa hän



      saneli.

      • "Pääasiassa hän saneli."

        Joo, hän aloitti aina: "Totisesti, totisesti minä sanon teille..." Jeesus oli siis aina pienessä totissa sanoessaan jotain. Ehkä Jeesus jopa keksi totin, koska juuri jouluisin sitä hörpitään niin kiivaasti.


    • Anonyymi
      • Jeesus on siis asiallisesti Peräsmies!


    • Anonyymi

      pappi osaa sukeltaa Dio Holy Diver 🤣

      • Hienoa, että joku osaa sukeltaa. Jeesus ei päässyt ikinä edes uimaan, koska hän se vaan kellui ja kellui. Johannes ei pystynyt edes kastamaan Jeesusta, koska eihän sitä saanut veden alle millään.


      • Anonyymi
        siino kirjoitti:

        Hienoa, että joku osaa sukeltaa. Jeesus ei päässyt ikinä edes uimaan, koska hän se vaan kellui ja kellui. Johannes ei pystynyt edes kastamaan Jeesusta, koska eihän sitä saanut veden alle millään.

        Käveli vetten päällä,hyvin hän osasi nuo silmänkääntötemput.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Käveli vetten päällä,hyvin hän osasi nuo silmänkääntötemput.

        Korkkijeesus kelluu kuin koho.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      867
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      561
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      216
      500
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      50
      494
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      492
    Aihe