Mikähän siinä sukupuolessa tekee sen että naiset ehkä surevat hetken, sitten menevät uutta kohti entistäkin voimaantuneimpina. En ole koskaan kuullut että kukaan nainen kaipaisi mitään, ellei nyt ihan mummoja lasketa jotka ikävöivät Karjalaa tms.
En ole koskaan kuullut että nainen ikävöisi nuoruuden rakkautta, kotitaloa tai edes vanhempiaan. Onko se naiseuden voima ja vietti niin suuri että eteenpäin pitää mennä ja uusia koteja luoda ettei vanhoja ehdi muistella?
Naiset eivät jää kaipaamaan
Anonyymi-ap
91
828
Vastaukset
- Anonyymi
Olet ymmärtänyt väärin
- Anonyymi
Niinpä :D niin väärin. En jää tuleen makaamaan ei tarkoita, etteikö se jätä muhun jälkiä.
- Anonyymi
😋😍😋😍😋😍😋😍😋
❤️ Nymfomaani -> https://ye.pe/finngirl21#18088191E
🔞❤️💋❤️💋❤️🔞💋❤️💋❤️💋🔞
Naiset rhkä osaavat käsitellä keskimäärin paremmin tunteitaan.
Ja heidän usein pitää keskittyä arkeen enempi...- Anonyymi
Koska biologia. Naisen ei tarvi jäädä kaipaamaan esim exäänsä, koska tarjolla on yllinkyllin uusia tulokkaita. Mies erotessaan tietää jo heti, että on todella kova työ saada hyvällä tuurilla vuoden parin päästä seuraava suhde.
Ei siitä naisia voi syyttää, vaan biologia on asian näin rakentanut.- Anonyymi
"Ei tarvitse jäädä kaipaamaan exäänsä". Tuoko on sinun käsityksesi tunteista, että ne ovat riippuvaisia tarpeesta? Oletko sä koskaan edes rakastanut ketään? Ja tuon teoriasi pohjalta, rakastavatko miehet koskaan ketään?
- Anonyymi
"Ei siitä naisia voi syyttää, vaan biologia on asian näin rakentanut"
Onneksi asian voi omalla kohdallaan (jos aikoo tehdä lapsia), korjata.
Tosin Suomessa ei voi, kun laki sen kieltää, mutta jos matkustaa ulkomaille, niin eipä silloin Suomen laki asiaan vaikuta.
Tiedoksi: Olikohan se nyt Sydneyn yliopistollisessa keskussairaalassa onnistuu tietoinen tyttövauvan tekeminen, siis keinohedelmöityksellä, ja tuo oli maksua vastaan tarjolla jo vuonna 1999, eli 24 vuotta sitten.
Tuolla tavalla saisi sukupuolivääristymän korjattua.
Jos vauvan luonnonmenetelmällä tekee, niin tuloksena on 52% todennäköisyydellä poikavauva ja 48% todennäköisyydellä tyttövauva.
Alatteko ymmärtää, miksi miehelle parinmuodostus on niin vaikeaa ja naiselle niin helppoa?
Jo tuo 52% miehiä ja 48% naisia -jakauma pitää huolta, että asia on noin. Ja asiaa vielä pahentaa jokainen lesbopari, samoin kuin jokainen ikisinkku nainen, jota pariutuminen ei edes kiinnosta.
Hankalaa tuossa sukupuolivääristymän korjaamisessa edes oman vauvan osalta on se, ettei nainen helposti tuohon suostu. Nainen siis mieluummin haluaa poikavauvan, joka jää aikuiseksi kasvettuaan ilman vaimoa, kuin tyttövauvan, joka aikuiseksi kasvettuaan pääsisi helposti onnellisiin naimisiin, tai vaihtoehtoisesti on niin tyhmä, ettei ymmärrä näitä kahta vaihtoehtoista tulevaisuudenkuvaa vauvan sukupuolen mukaan. Tosin, jos joku asiasta erehtyisi SETAlta kysymään, tulisi varmaan selitystä muunsukupuolisista vauvoista.
Voikin kysyä, miksei ne samat tahot, jotka kehittivät laboratorio-olosuhteissa mahdollisuuden valita vauvansa sukupuoli, mikseivät kehittäneet samasta aiheesta täysautomaattista ja minikokoista versiota?
Siis niin, että mies, joka haluaa valita tulevan vauvansa sukupuolen, voisi poistattaa toisen kiveksensä, ja korvata se muovikuulaan sisäänrakennetulla minilaboratoriolla, johon toinen (jäljelle jäävä) kives syöttää spermaa, josta minilaboratorio päästää tyttövauvaa haluavan miehen spermasta ne X -kromosomilla varustetut lisääntymispuuhiin, mutta blokkaa ja tuhoaa Y -kromosomilla varustetut siittiösolut.
Jos tuosta teknologiasta kehitettäisiin näin toimiva kehonsisäinen versio, miehen ei tarvitsisi edes kertoa naiselle käyttävänsä modernia nykyteknologian saavutusta kehonsa sisällä.
Onhan sydämentahdistimiakin olemassa, sekä diabetikoille verensokerin mittaavia kehonsisäisiä antureita, ei kehonsisäiset tekniset lääketieteellistä tarkoitusta palvelevat laitteet mikään uusi asia ole.
Ehkä tällaisen kehonsisäisen vauvan sukupuolenvalintalaitteen kehittäjän pitäisi olla sekä lääkäri että diplomi-insinööri. Onhan tuplatutkinnosta selkeää hyötyä, miksi jotkut tahot haluaisivat kieltää tuplatutkinnot tai jälkimmäiseen tutkintoon haettavan opintotuen?
Nimenomaan yhdistelmä lääkäri ja diplomi-insinööri pitäisi sallia ja siihen pitäisi saada myös opintotukea.
Näkisin myös kehonsisäisissä laitteissa hyvät vientimahdollisuudet, eli vientitulojakin olisi tiedossa, kunhan vain ei estetä opintotukea kahteen eri tutkintoon nimenomaan tuossa yhdistelmässä lääkäri ja diplomi-insinööri. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"Ei tarvitse jäädä kaipaamaan exäänsä". Tuoko on sinun käsityksesi tunteista, että ne ovat riippuvaisia tarpeesta? Oletko sä koskaan edes rakastanut ketään? Ja tuon teoriasi pohjalta, rakastavatko miehet koskaan ketään?
Kyllä. Olen rakastanut ja rakastan. Elänhän avioliitossa nytkin, jossa kyllä kumpikin hyvin vahvasti ilmaisee rakastavansa toisiaan.
Mutta faktaa tuo on. Olen sen itsekin monasti kokenut. Aiemmissa suhteissani jopa nykyisessäkin naisen eksät ruinaavat yhtenään takas, kun taas miehet eivät käytännössä saa perään ruikutusta ollenkaan. Ei myös omalla kohdallani näin ole koskaan tapahtunut, että eksä vonkuisi perääni. Jos ei oteta niitä huomioon jotka katkeruuksissaan uhkailevat yms eron tuskassaan, mutta se nyt ei ole rakkauden perään itkemistä.
Itselläni luonne ei koskaan ole antanut periksi, että näyttäisin eksilleni heitä kaipaavan vaikka niin tuntisinkin, koska en ole halunnut heille sitä ylpeyden tunnetta että he kokevat olevansa niin korvaamattomia samalla kun jo uittavat montaa muutakin verkkoa jo vesillä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä. Olen rakastanut ja rakastan. Elänhän avioliitossa nytkin, jossa kyllä kumpikin hyvin vahvasti ilmaisee rakastavansa toisiaan.
Mutta faktaa tuo on. Olen sen itsekin monasti kokenut. Aiemmissa suhteissani jopa nykyisessäkin naisen eksät ruinaavat yhtenään takas, kun taas miehet eivät käytännössä saa perään ruikutusta ollenkaan. Ei myös omalla kohdallani näin ole koskaan tapahtunut, että eksä vonkuisi perääni. Jos ei oteta niitä huomioon jotka katkeruuksissaan uhkailevat yms eron tuskassaan, mutta se nyt ei ole rakkauden perään itkemistä.
Itselläni luonne ei koskaan ole antanut periksi, että näyttäisin eksilleni heitä kaipaavan vaikka niin tuntisinkin, koska en ole halunnut heille sitä ylpeyden tunnetta että he kokevat olevansa niin korvaamattomia samalla kun jo uittavat montaa muutakin verkkoa jo vesillä.Ei vaikuta siltä. Painotat jotain aivan muuta kuin ihmistä ja rajastumista. Et selvästikään ole koskaan rakasranit ja sinun mielestäsi miehet eivät siihen edes kykene.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei vaikuta siltä. Painotat jotain aivan muuta kuin ihmistä ja rajastumista. Et selvästikään ole koskaan rakasranit ja sinun mielestäsi miehet eivät siihen edes kykene.
Ja sinähän se näytät tietäväsi. Miksi ylipäätään haet keskustelua aiheesta mihin haluat vain yksioikoisen näkemyksen ja se mikä ei tue sinun näkemystäsi on automaattisesti valetta. Kommenttisi perusteella näkee, että sinä et ole rakastanut/sinua ei olla rakastettu.
Tunteidenkäsittelytaito on naisilla parempi. Kyllä naisetkin ikävöi ja kaipaa, mutta pääsevät siitä yli helpommin ja oppivat elämään asioiden kanssa.
- Anonyymi
Pyh, kyllä ainakin minun allani joku nainen on ajatellut jotain toista "Jannea".
Oleppa siinä sitten korvikkeena jollekin paremmalle:)
AV- Anonyymi
Voi tuo on paha..
Mistäs tiedät?
- Anonyymi
Taas on yleistetty kaikki naiset. Mitä sitten, vaikka olisi mitä jonossa? Kai se vaikuttaa eniten, mitä se nainen kaipaa. Mutta eihän siitä nyt ole kysekään, vaan kääntää se siihen, mitä miehet kaipaa, ei saa, ja se on naisten vika. Hyh hyh teitä ukot.
- Anonyymi
Hyvin kummallisia naisia sä tunnet. Itse en tunne yhtään tuollaista naista, muutama tiedän, muttaeivät kuulu lähipiiriini. Aika monta miestä olen myös tavannut, joihin tuo kuvailusi pätee, joten sukupuolen kanssa tuolla ominaisuudella ei ole mitään tekoa.
- Anonyymi
Se voi tietenkin olla, että miehillä on keskimäärin enemmän taipumusta menneissä vellomiseen ja naiset pyrkivät enemmän olemaan märehtimättä, kun ei niille kuitenkaan mitään mahda.
Sinulla lienee melko rajoittunut kokemus naisista.🤔
- Anonyymi
Toivon uusia kokemuksia.
Anonyymi kirjoitti:
Toivon uusia kokemuksia.
Kysyt: "Onko se naiseuden voima ja vietti niin suuri että eteenpäin pitää mennä ja uusia koteja luoda ettei vanhoja ehdi muistella?"
- Eteenpäin täytyy mennä, mutta ei se tarkoita sitä, että en ehtisi muistella vanhoja. Tänäänkin.
- Anonyymi
Kyllä mä ainakin olen surrut ja itkenyt joskus pettymystä. Ajan kuluessa ne tunteetkin tasoittuu, oppii jättämään menneen taakseen ja antaa elämän voittaa jälleen.
Mutt ihan rehellisesti sanottuna, kyllä niitä tulee aikoja jolloin niihin menneisiin palaa. Enkä mä yleensä ainakaan kaiholla, koska kun on taakse jätetty... Sen on myös parempi pysyä siellä taka-alalla, eikä tulla vertailuun. - Anonyymi
Mjoo
Tämä oli tyylikäs avaus (taas)
Suru on ylihinnoiteltu juttu, joka ei koskaan päädy taululle myytäväksi.
Suru on sadetta taivaalta, jota et tunne, tule tuntemaan - saati löytää sellaisen lahjan itsellesi.
Suru - kuten sanoin - on vääntöä ikuisuuden ja olemassaolon kanssa.
(hirn)- Anonyymi
Tämän takiako Kaija Koo laulaa Surujen silta -nimistä kappaletta ?
Kaikissa pitkissä suhteissa ero on ollut jo hyvin pitkälle prosessoitu jo siinä kohtaa kun ero on virallinen. Minusta tuntuu, että asiaa on käsitelty ja käsitelty, ex-miehet on oikeasti aloittaneet oman tunteiden käsittelynsä vasta siinä kohtaa. Ulospäin näyttää helposti. että nainen on nopeampi siirtymään eteenpäin, koska työtä on tehty jo suhteen aikana. Silti työ on aina vienyt vuosia ja joka pitkän suhteen jälkeen olen ollut 2-4v sinkkuna, tietoisesti.
Suurin osa lyhyistä tapailusta, osa ei ole saanut tunteita kovin kovaa syttymään (ja siksi en itse ole halunnut jatkaa). Ilman isompia tunteita ei ole vaikeuksia siirtyä eteenpäin. Sitten on pari sellaista alun tutustumista, jossa mies ei halua samaa kuin itse haluan (oikea parisuhde), vaikka kuvittelisin että jotain tunteita on syntynytkin tutustumisen aikana. Yleensä silloinkin on jo etukäteen arvannut miten tässä käy ja ei silloin tunteita päästä täysillä valloilleen, turvallisuus tuntea puuttuu. Yleensä noissa tilanteissa vain päätän tietoisesti mennä eteenpäin. Jos toinen ei halua tai ei pysty, ei sille kumpikaan voi mitään ja väkisin puskeminen vaan söisi kummankin voimia! Vaikka ulospäin saatan näyttää eteenpäin menneeltä silti aikansa suhteista luopuminen aina ottaa. Aina.
En tosin ota laastareita enkä aloitan uutta ennen kuin kuvittelen pystyväni tutustumaan uuteen ihmisen. Nuorena noissa tilanteissa koki kiukkua, nyt vanhempana asiat ottaa enemmän sellaisena kuin on. Ei ihminen voi tunteitaan valita eikä elämäntilanteillekaan mitään voi akuutissa tilanteessa.
https://m.youtube.com/watch?v=Wv2rLZmbPMA- Anonyymi
Eikö edes jotain lapsuuden paikkoja jää kaipaamaan, puronvartta, synkkää kuusikkoa tms? Aina vaan uutta kohti ihan suinpäin,
Anonyymi kirjoitti:
Eikö edes jotain lapsuuden paikkoja jää kaipaamaan, puronvartta, synkkää kuusikkoa tms? Aina vaan uutta kohti ihan suinpäin,
En sanonut ettei kesken jääneitä rakkauksia kaipaisi. Vanhempani on elossa. Heitä tulen kaipaamaan pitkään, kun yhteinen aika loppuu joskus.
Käyn kesäisin maalla, jos en sinne pääsisi kaipaisin jörveä, metsää, itse paikkaa. Sielu lepää luonnon kauneudessa. Asun suhteellisen lähellä lapsuuden maisemia (ehkä 30km). Pääsen seudulle hakutessani. Oma likviditetti ei riitä siellä asumiseen mitenkään. Kun lapsuuden koti oli myynnissä joku aika sitten oli pyynti 850te. 😳 Alueen arvostus on noussut aika tavalla… En kaipaa seiniä, koti muuttaa tavaroiden mukana.
Kaipaan edellistä omaa kotiani, tai oikeastaan en kotia vaan luonnon kauneutta (okt keskellä metsää ja ajomatka kotiin kulki järjettömän kauniin järvimaiseman vartta). Kun vien lasta jokatoinen viikko vanhalle kodille, luonnonkauneus pistää huokailemaan. Silti, itse olin se joka halusi lähteä ja kauneus ei riittänyt syyksi jäädä, enkä olisi itse mitenkään pärjännyt okt:ssa keskellä metsää kolmen lapsen kanssa (ei muuta julkista liikennettä kuin koulubussit).- Anonyymi
"Kaikissa pitkissä suhteissa ero on ollut jo hyvin pitkälle prosessoitu jo siinä kohtaa kun ero on virallinen. Minusta tuntuu, että asiaa on käsitelty ja käsitelty, ex-miehet on oikeasti aloittaneet oman tunteiden käsittelynsä vasta siinä kohtaa. Ulospäin näyttää helposti. että nainen on nopeampi siirtymään eteenpäin, koska työtä on tehty jo suhteen aikana."
Mä ainakin voin täysin allekirjoittaa tuon. Edellisessä parisuhteessani sitä eroa tehtiin 5 vuotta, tai siis ainakin minä tein. Asioita yritettiin sovittaa ja keskustella ja korjata, mutta kun ei se muuttunut mihinkään. Kyllä se ero oli pitkäliti jo mun osaltani käsitelty siinä kohtaa, kun itse ero viimein tapahtui. Mä olin jo pitkälti surrut ja itkenyt ne itkuni ja kyntänyt epätoivon alhoni, kun ei se suhde vain ottanut toimiakseen. Mä en ole ihminen, joka antaa helposti periksi, vaan olin siinä jo hammasta purren yrittänyt pari vuotta. Ja vaikka se tilanne tosiaan oli ollut kehittymässä jo sen 5 vuotta ja siitä oli puhuttu ja yritetty saada asioita toimimaan kyllästymiseen saakka, niin silti miehelle se päätökseni oli jonkin sortin yllätys. Hänkin tosiaan alkoi käsitellä sitä tilannetta vasta silloin. Mä en tiedä miten on edes mahdollista elää niin, että sitä tilannetta ei käsittele ja toisaalta siinä tajusi, ettei se tilanne olisi voinut mitenkään paremmaksi muuttuakaan, kun ei toinen ollut edes alkanut vielä käsitellä sitä todellisuutta. Citrinella kirjoitti:
En sanonut ettei kesken jääneitä rakkauksia kaipaisi. Vanhempani on elossa. Heitä tulen kaipaamaan pitkään, kun yhteinen aika loppuu joskus.
Käyn kesäisin maalla, jos en sinne pääsisi kaipaisin jörveä, metsää, itse paikkaa. Sielu lepää luonnon kauneudessa. Asun suhteellisen lähellä lapsuuden maisemia (ehkä 30km). Pääsen seudulle hakutessani. Oma likviditetti ei riitä siellä asumiseen mitenkään. Kun lapsuuden koti oli myynnissä joku aika sitten oli pyynti 850te. 😳 Alueen arvostus on noussut aika tavalla… En kaipaa seiniä, koti muuttaa tavaroiden mukana.
Kaipaan edellistä omaa kotiani, tai oikeastaan en kotia vaan luonnon kauneutta (okt keskellä metsää ja ajomatka kotiin kulki järjettömän kauniin järvimaiseman vartta). Kun vien lasta jokatoinen viikko vanhalle kodille, luonnonkauneus pistää huokailemaan. Silti, itse olin se joka halusi lähteä ja kauneus ei riittänyt syyksi jäädä, enkä olisi itse mitenkään pärjännyt okt:ssa keskellä metsää kolmen lapsen kanssa (ei muuta julkista liikennettä kuin koulubussit).Kuulostaa ikävältä että jouduit luopumaan edellisestä talostasi. Oletko muuten miettinyt että vanhemmalla iällä voisit muuttaa jonnekin maaseudulle asumaan, missä on selvästi halvempaa, jos työt vaikka loppuvat jossakin kohtaa, tai muista syistä?
m36-intj kirjoitti:
Kuulostaa ikävältä että jouduit luopumaan edellisestä talostasi. Oletko muuten miettinyt että vanhemmalla iällä voisit muuttaa jonnekin maaseudulle asumaan, missä on selvästi halvempaa, jos työt vaikka loppuvat jossakin kohtaa, tai muista syistä?
En taloa ikävöi yhtään, vaan luontoa ympärillä. Tosin nyt 10km päässä asuvana, pääsen samaan luontoon heti haluan. Elämän laatu on loppujen lopuksi parempi taajamassa, lapset pääsee harrastuksiin ja kavereille itsenäisesti, samoin isovanhemmille. Kouluun pääsee kävellen 5-10min eikä kulkeminen ole kerran tunnissa kulkevan bussin varassa (kouluun piti lähteä tuntia aiemmin). Lähiössä voin myös jättää lapset/teinit kotiin helpommin, jos käyn kaupassa, liikkumassa, töissä menee hieman pidempään tai on muita menoja.
Kaksi omakotitaloa ja kaksi työleiriä kokeneena, en taida olla enää kovin innostunut vakituisesti asumaan okt…. Rivarin piha riittää maan kuoputtamiseen. Saan oman rauhani ja zen-olon maalla (isäni kotitila ja kesämökki) tai menemällä nykyisen kodin lähellä metsään tai järven rantaan. Metsä alkaa tässäkin ihan tontin rajasta ja jatkuu 10km.Citrinella kirjoitti:
En taloa ikävöi yhtään, vaan luontoa ympärillä. Tosin nyt 10km päässä asuvana, pääsen samaan luontoon heti haluan. Elämän laatu on loppujen lopuksi parempi taajamassa, lapset pääsee harrastuksiin ja kavereille itsenäisesti, samoin isovanhemmille. Kouluun pääsee kävellen 5-10min eikä kulkeminen ole kerran tunnissa kulkevan bussin varassa (kouluun piti lähteä tuntia aiemmin). Lähiössä voin myös jättää lapset/teinit kotiin helpommin, jos käyn kaupassa, liikkumassa, töissä menee hieman pidempään tai on muita menoja.
Kaksi omakotitaloa ja kaksi työleiriä kokeneena, en taida olla enää kovin innostunut vakituisesti asumaan okt…. Rivarin piha riittää maan kuoputtamiseen. Saan oman rauhani ja zen-olon maalla (isäni kotitila ja kesämökki) tai menemällä nykyisen kodin lähellä metsään tai järven rantaan. Metsä alkaa tässäkin ihan tontin rajasta ja jatkuu 10km.Siis vanhempana, kun olen jo eläkkeellä, olen luultavasti pidempiä aikoja maalla ja kaupunkiasunto voi olla hyvin pienempi kuin nyt on (100m2).
- Anonyymi
Kaikissa pitkissä suhteissa ero on ollut jo hyvin pitkälle prosessoitu jo siinä kohtaa kun ero on virallinen. Minusta tuntuu, että asiaa on käsitelty ja käsitelty, ex-miehet on oikeasti aloittaneet oman tunteiden käsittelynsä vasta siinä kohtaa. "
Tämä on kyllä niin totta. Aika järkyttävää miten eri kieltä voidaan puhua ihan suomen kielellä, että toinen ei vaan ymmärrä. Tai usko. Tai halua ymmärtää tai uskoa. Vai mitä siinä tapahtuu...
Disse taisi joskus kirjoittaa, että parisuhde on miehelle myös jonkinlainen statusjuttu. Minulle naisoletettuna se ei ole sitä. Ehkä se (oletettu) aseman romahtaminen muiden silmissä vaikuttaa myös ulospäin näkyvään asioiden käsittelyyn.
xLiner Itsekin olen työstänyt jollakin tapaa eroa jo suhteessa ollessa. Mut ei se ikinä ole helppo paikka tehdä se vihonviimeinen päätös. Niin ja siis naiset monesti keskustelee keskenään, niin helpottaa edes vähän sitä prosessia.
Olen saanut itse kuulla, kuinka ihmetellään miten olen järjissäni kaiken kokemani jälkeen.. tai juurikin etten näytä tätä kaikkea kokemaani niinkään ulospäin..Citrinella kirjoitti:
Siis vanhempana, kun olen jo eläkkeellä, olen luultavasti pidempiä aikoja maalla ja kaupunkiasunto voi olla hyvin pienempi kuin nyt on (100m2).
Selvä. Itse taas en ole koskaan okt:ssa asunut, olen kerrostalossa asunut aina, ja sitten minulla on myös mökki merenrannan läheisyydessä. Mökillä on sitten se työleiri tarjolla kaikille halukkaille 😄.
Tällä hetkellä voisin kuitenkin muuttaa pois kaupungista, ei täällä ole oikeastaan mitään mitä tarvitsen, ja tulevaisuus vaikuttaa myös epävarmalta esim. töiden suhteen. Se voi olla vähän sama kaikille muutaman vuoden kuluttua. Sen vuoksi pitää vähän miettiä tulevaisuutta ja kuunnella muiden ajatuksia tästä asiasta.m36-intj kirjoitti:
Selvä. Itse taas en ole koskaan okt:ssa asunut, olen kerrostalossa asunut aina, ja sitten minulla on myös mökki merenrannan läheisyydessä. Mökillä on sitten se työleiri tarjolla kaikille halukkaille 😄.
Tällä hetkellä voisin kuitenkin muuttaa pois kaupungista, ei täällä ole oikeastaan mitään mitä tarvitsen, ja tulevaisuus vaikuttaa myös epävarmalta esim. töiden suhteen. Se voi olla vähän sama kaikille muutaman vuoden kuluttua. Sen vuoksi pitää vähän miettiä tulevaisuutta ja kuunnella muiden ajatuksia tästä asiasta.Jos työt loppuu, yleensä jossain ajassa löytyy uusi. Itse olin viime vuonna firmassa, joka päätti lopettaa tuotteen. Useampi sata irtisanottua. Aloin hakea paikkoja vasta kun yt oli loppu, koska keskityin saamaan firmaan maksamaa koulutusta ulos (olisi maksanut 6te ja olisi mennyt vuosi hukkaan) ja juuri ennen joulua ei kovin monia paikkoja ollut edes auki. Kahdessa jäin sijoille 2-3. Nykyisen paikan työhaastattelussa ehdin olla sisällä 10-15min kun pomo sanoi, että paikka on sinun, jos haluat sen. Molemminpuolinen match.
Joskus tekee ihan hyvää vaihtaa paikkaa.
- Anonyymi
Ei naisille tuota tuskaa edes näytellä tunteitaan ja puukottaa selkään jos tilanne niin vaatii omaa etua ajatellen , mies on sentään suoraselkäsempi näissäkin asioissa ja helpommin luettava , eikä juuri peittele tulevaa .
- Anonyymi
Kuinka niin?
Asuuko ihmisen psyyke pillussa tai kullissa?
Muokkautuuko psyyke sen muotoiseksi missä asuu?
-keinovaginamies- - Anonyymi
Pettävää ja valehtelevaa enää ei kaipaa kukaan.
- Anonyymi
Onnistuu se mieheltäkin. Itse painun eteenpäin ja aina vain eteenpäin. Olen jopa pohtinut että onko tämä normaalia laittaa vaan kaikki taakseen ja pitää mukana vain se mikä toimii ja mitä oikeasti tahtoo.
Koska tämä meinaa myös usein melkoista yksinäisyyttä. - Anonyymi
arvaan että kukaan nainen ei jää kaipailemaan haaverilijaa luulisin en tiedä tyttöjen milipiteistä... enempiä.
- Anonyymi
now what is that saying supposed to mean, "kukaan ei jää kaipamaan#... meaning like the body will never to be found because Mika ate it.
- Anonyymi
Flikat värjää vaikka hiuksiaankin omassa vapaudessaan kun se antaa niille voimaa. -Turnoff.-
- Anonyymi
No, sääntö tekee poikkeuksen. Eipä sillä, että siihen olisi muilla vaikutusta. Toiset vaan on eri puusta. Ihmiset ei ole korvattavissa. Sitä näkee paljon, tunteen siirtoa, kohteesta toiseen, kuin loputon pyrkimys poistaa tyhjyyttä, yksinäisyyttä. Mutta ei se ihan niin yksinkertaisesti mene. Ja jälki näkyy, ja pitkälle. Siksi moni on mieluummin yksin. Ja, ei se tarkoita, ettei menisi eteenpäin.
- Anonyymi
Itse käytän neekeri sanaa aina kavereiden kesken.
- Anonyymi
tyhmä teemu eli siis sinisilmäinen ei ole kelvollinen erittäin johtqaviin tehtäviin...
muttqa niin oikasti... sekahircviö-juttu tuon haaveilijan kansa jutuista... - Anonyymi
Mikähän lie,kun minä koen niin ,etten kaipaa edes paikkakuntia tai kaupunkeja mistä olen lähtenyt. En lapsuuden perhettä enkä eksiäkään enään. Niihin liittyy niin paljon huonoja muistoja että ne kaikki 'raamit' siinä ympärilläkin on haudattu ja kuopattu. Pois silmistä ,pois mielestä. Ei mitään kauniita muistoja,jotenkin täysin yhdentekevää. Nykyhetki merkkaa ,tässä on hyvä olla nyt. Ehkä teen sen jotenkin ihan tietoisesti, liekö se sitä eteenpäinmenemistä. Aikani olen surrut ja kaivannut tietty, esim lähtö lapsuuskodista oli raskas ja pelottava täysin uusiin ympyröihin,samoin avioliitosta,mutta se oli tehtävä mikä oli tehtävä. Se tunne siitä että nyt on lähdettävä, on ollut niin voimakas ,että ei ole enää tarvetta taaksepäin katsella.💩
- Anonyymi
Tulee mieleen sekin,että olenko jotenkin itseä suojellakseni tahtonut tieten,tai alitajuisesti,unohtaa ne hyvätkin muistot. Niin on ollut helpompi lähteä ja irtipäästää.. en yhäkään palaa mielelläni edes omien lasten lapsuusaikoja muistelemaan,vaikka ne oli parasta mitä minulle oli siihenastisessa elämässä tapahtunut. Eteenpäin vaan kuin mummo lumessa.💩
- Anonyymi
HÖÖ!
siis mikä hiekkamato-vieköön asiointinne syy on äläkä kerro että joku nostradamus tai norsu tai Quoasimodo enää.. - Anonyymi
Ihan saa tehdä miehetkin samaa.Miksi pitäisi jäädä suree kun pänät? Heran pieksut sentään tämä on elämää.Elämä jatkuu.
- Anonyymi
Naiseuden voimaa kaikille
- Anonyymi
Minä tunnen muutaman naisen, jolle on jäänyt kaipaus päälle jonnekkin menneisyyden rakkauteen ja näyttää pilaavan ison osan elämää.
Itse suren pohjamutia myöten jos menetän rakkaan ihmisen, oli se sitten kumppani tai vaikka läheinen sisarus. Saan surun hälvenemään potemisella, keskustelulla ja asian käsittelyllä pois joten se ei jää myrkyttäväksi möykyksi mieleen. Se vaatii taitoa ja halua mennä elämässä eteenpäin. Löydän aika nopeasti uuden kumppanin, ei se vanha sieltä mielestä kokonaan katoa, mutta ei ole häiriöksi vaan kokemuksen rikastuttajaksi. - Anonyymi
Minulla taas miehenä... oikeasti pidän kaikista naisita tavallaan, mutta niin noh vaikeaa selittää sinänsä.. niiin.
- Anonyymi
en siis pystyisi edes kuvittelemaan tekeväni mitään pahaa kenellekään naiselle no ehkä loukkaamalla mutta mitenkään fyysisesti en pystyisi kuvittelemaan.
- Anonyymi
mutta niin todellakin jotkut henkiset jutut jos tekee niin voivat tuntua paljon pahemmille naisista kuin joku fyysinen väkivalta... yritän välttää kaikin voimin aina tekemästä kenellekään mitään pahaa.
- Anonyymi
jäi juttu kesken kun tuli "saatanallinen serverin sisäinen virhe"... .siis: että olin sanomassa että tiedän että naisille voi tuntua pahemmalle joku henkinen väkivalta kuin fyysinen... mutta niin I should know kun niin joku kkk-negotiator... eli siis joku uhkailu ja joku sellainen... mutta itse yritän välttää kaikkea joka tekisi toiselle pahan mielen.
Jos erikoisesti pyydetään niin voin harkita jotain.... niin mutta niin en ehkä siltikään. - Anonyymi
Ai että mikähän siinä?
Mietippä mikä on se toinen vaihtoehto?
Tietysti jatketaan elämää. Hyviä asioita voi kaipauksella muistella, mutta en mä enää niihin haluaisi palata. Jos yksi asia on ollut hyvin, on voinut kymmenen asiaa olla huonosti. Aika kultaa useamman muistot.
Mieluummin elän tämän hetken hyviä asioita.
xLiner- Anonyymi
Noin se juuri on!
- Anonyymi
Naiset on pohjimmiltaan narsisteja. Selittelyjen mestareita. Harvemmin ottavat vastuuta omista valinnoista ja kykenevät tekemään päätöksiä silloin kun sellaisia pitäisi tehdä. En tiedä mitä tässä evoluution saatossa on tapahtunut, mutta naiset on edelleen parhaimmillaan käskettävinä. Naiset haluavat käskijänsä, koska eivät osaa käskeä itseään. Eivät osaa käskeä eikä totella itseään.
- Anonyymi
Evoluutiossa naisen piti jatkaa eteenpäin, kun mies kuoli sodassa ja nainen jäi yksin neljän orvon kanssa. Ei siinä ollut aikaa jäädä suremaan, kun pellot olivat kyntämättä ja lapset näkivät nälkää. Sitten mies palasikin elossa sodasta eikä ollutkaan kuollut ja naisella oli jo uusi aviomies. Näin se on mennyt viimeiset 10000 vuotta.
- Anonyymi
tilastoa katsomalla naisia ja miehiä on lähes paljon, parisuhteissa, mutta 45 vuoden jälkee tiet eroaa, jolloin miehet eivät toiseen suhteeseen mene, mutta naiset menevät uuteen liittoon,
- Anonyymi
Olet niin totaalisen väärässä. Kyllä minä ainakin kaipaan montaa asiaa, mutta se on täysin eri juttu, että kuinka avoimesti minä näytän sitä kenellekään. Mun sisäiset asiani ja ajatukseni eivät valtaosalle muista ihmisistä kuulu ja harvan ihmisen tunnen niin hyvin, että alkaisin näitä heille avata (tai että heitä edes kiinnostaisi tietää). Millä tavalla ja kenelle näitä aloittajan mielestä sitten pitäisi avata? Mä voisin kuvitella, että kaipuu Karjalaan on asia, jota on ollut tässä historian saatossa jopa helppo ilmaista. On ollut sellaisia hetkiä, jolloin on ollut jopa sosiaalisesti kannattavaa ilmaista tuota kaipuuta.
Jos nyt sitten vähän avaan niitä kaipuitani. Mä en itse ole mitenkään erityisesti paikkoihin kiintyvä yksilö. Tuolla jossain aiemmin kyseltiin, että kaipaatko lapsuudenkotiasi, en kaipaa. Tosin jos näen unta, että olen kotona, niin hyvin usein siinä paikassa on voimakkaita vaikutteita lapsuudenkodistani. Muutenkin unistani huomaan helposti mihin paikkoihin mulla on tunnesiteitä ja missä mun ollut hyvä olla. Niitä paikkoja, jotka voisivat tulla uniini on paljon, sillä olen muuttanut 13 kertaa elämäni aikana. Hyvin harva asunto ja paikka niistä on kuitenkaan koskaan päässyt uniini. On sellaisia asuntoja, joista olen tykännyt asuntoina paljon, mutta joiden paikasta en ole pitänyt (lapsuudenkotini kuuluu näihin). Sitten on paikkoja, joiden paikasta olen pitänyt, mutta asunnosta itsestään en. Sitten on muutama (kuten nykyinen asuntoni), jossa koen kaikin puolin olevani kotona. Vaikka on tässäkin vikansa. Lopulta kuitenkin, mun kotini on siellä missä minulle tärkeät ihmiset ovat. Mä en tosiaan kiinny lujaa paikkoihin.
Ihmissuhteista sanon myös vähän samaa kuin muutkin minua ennen ovat tässä sanoneet. Erot ovat olleet jo moneen kertaan itketty, murehdittu ja märehditty, ennen kun olen edes eronnut. Niitä asioita on väännetty ja vatvottu ja yritetty käsitellä jo vuositolkulla, ennen kun olen tehnyt päätöksen lähteä. Senkin voin myös minä alkekirjoittaa, että jostain käsittämätyömästä syystä se päätökseni on tullut miehelle jotenkin yllätyksenä. Myöskään minä en ymmärrä miten se on mahdollista. Miten se vuosikausien vatvoninen voi muka vielä olla jättänyt jotain epäselväksi. Koen, että aika usein mies haluaa vasta alkaa käsitellä ja keskustella, kun nainen on jo käsitellyt asian monta kertaa ja perinpohhausesti loppuun ja tehnyt päätöksensä. Ihan ymmärrettävää, että siinä kohtaa voi tuntua, että toinen etenisi nopeasti. Todellisuudessa kuitenkin nainen voi olla edennyt hyvin hitaasti ja yrittänyt ja yrittänyt ja antanut siimaa. Tai niin aibakin minun kohdallani ja samaa ovat muutamat muutkin sanoneet.
Mutta kaipaanko mä jotain niissä menneissä parisuhteissani. Joo ja ei, kaipaan ja en. Mulla on takanani 3 parisuhdetta. Kaikissa on tietysti ollut hyviä hetkiä ja hyviä aikoja, mutta 2 niistä on (varsinkin loppuajoiltaan) niin kyllästetty huonoilla asioilla, että en mä osaa niitä ikävöidä. Mä olen joskus todennut, että mun mieleni ei osaa kullata muistoja kovinkaan tehokkaasti. Mitä sitten siihen yhteen parisuhteeseeni tulee, niin kyllä mun on sitä aikaa ikävä ja sitä miestä ikävä. Siinäkin oli tietysti ongelmansa (emmehän me muuten olisi eronneet), mutta hän on silti paras mies, jonka mä olen parisuhdemielessä tuntenut. Rakastan häntä edelleen ja tulen varmasti aina rakastamaan, vaikka en hänen peräänsä haikailekaan. Tämä on kuitenkin niitä asioita, että miksi mä lähtisin tätä kenellekään syyttä suotta avaamaan? Mitä hyötyä siitä keskustelusta voisi mitenkään olla? Väärinymmärrysten riski on valtava, eikä mua suoraan sanoen kiinnosta selittää auki kaikkea sitä minkä se vaatisi. Mikä voisi olla sellaiben tilanne, jossa tuo pitäisi tehdä? Mitö mun ikäväni kenellekään muulle kuuluu?- Anonyymi
Jännää
Musta on niin kuin hienoa se että joku jaksaa paukuttaa noin pitkän tekstin.
Mutta minne?
Kuvitellaan että itse naputtelisin tänne novellin, jossa tulisin ilmaisseeksi oman olemassaoloni paradoksit siten, että vilkuttelisin taskulamppua pimeydessä, ja itse katselisin tätä kaukaisten rantojen näytelmää yhtä kaukaiselta luodolta.
(hihitystä) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännää
Musta on niin kuin hienoa se että joku jaksaa paukuttaa noin pitkän tekstin.
Mutta minne?
Kuvitellaan että itse naputtelisin tänne novellin, jossa tulisin ilmaisseeksi oman olemassaoloni paradoksit siten, että vilkuttelisin taskulamppua pimeydessä, ja itse katselisin tätä kaukaisten rantojen näytelmää yhtä kaukaiselta luodolta.
(hihitystä)Jos pyörit keskustelupalstalla, niin onko sulla sitten jotain parempaa tekemistä? Mitä jaksamista kirjoittamisessa on? Ei se hirveästi ainakaan energiaa kuluta.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jännää
Musta on niin kuin hienoa se että joku jaksaa paukuttaa noin pitkän tekstin.
Mutta minne?
Kuvitellaan että itse naputtelisin tänne novellin, jossa tulisin ilmaisseeksi oman olemassaoloni paradoksit siten, että vilkuttelisin taskulamppua pimeydessä, ja itse katselisin tätä kaukaisten rantojen näytelmää yhtä kaukaiselta luodolta.
(hihitystä)P.S. Enemmän mua ihmetyttävät ihmiset, jotka "jaksavat" kirjoittaa lukemattomia pikkupätkiä pelkkää jaskaa. En tosin sano, että omani on tekstinä sen kummempaa, mutta ainakaan en toista samaa asiaa lukemattomia kertoja vähän eri sanoilla.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jos pyörit keskustelupalstalla, niin onko sulla sitten jotain parempaa tekemistä? Mitä jaksamista kirjoittamisessa on? Ei se hirveästi ainakaan energiaa kuluta.
Mjoo
Kyllä minusta kirjoittaminen on niin raskasta ja vaativaa, että välittömästi sormein irrottua näppikseltä, rojahdan vuoteelle selälleen pää suristen ja silmissä vilkkuen.
En tiedä muista. En ole (itseasiassa) koskaan edes keskustellut aiheen jälkitiloista kenenkään kanssa.
Pitää laittaa listalle.
(hihitystä)
- Anonyymi
Onko se jotain sulta pois jos toinen on sut elämäänsä sopimattomaksi todennut ja jatkaa omaa elämäänsä
- Anonyymi
Mjoo
Naisten ajantaju eroaa miesten omasta, niin kuin kärpäsen ajantaju eroaa ihmisen omasta.
Anekdootti
Kun kesäisin on ilmassa kaikenlaisia pörrääjiä, niin joku niistä saattaa surahtaa seisoskelemaan pöydällesi.
Kun muutamme kuvakulmaa ihmisestä kärpäseen, niin tapahtuu kummia: kaikki se mitä ihminen tekee, on tekemättä tai aikoo tehdä, hidastuu. Kun ihminen koettelee kärpäsen ajantajun rajoja omallaan, niin tällainen näyttää kärpäsestä siltä, että ihminen on joko vahvoissa lääkkeissä tai muuten vain hidas ja vetelä. Eli paikalla on kalsi toisistaan eroavaa käsitystä olevan tilasta.
(hihitystä)- Anonyymi
Minuutti
Jos ajatellaan, että ihmisen minuutti on jotain väliltä 0-100, niin kärpäsen minuutti on puoli päivää.
(hirn) - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Minuutti
Jos ajatellaan, että ihmisen minuutti on jotain väliltä 0-100, niin kärpäsen minuutti on puoli päivää.
(hirn)Sait muistelemaan scifi novellia, vai oliko se kirja? Hahmot jonkin sortin matosia muistaakseni ja elelivät ensimmäisellä kivellä auringosta, aika kului saan tapaan kuin mainitulla kärpäsellä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Sait muistelemaan scifi novellia, vai oliko se kirja? Hahmot jonkin sortin matosia muistaakseni ja elelivät ensimmäisellä kivellä auringosta, aika kului saan tapaan kuin mainitulla kärpäsellä.
Mjoo
Kuulostaa tosi lupaavalta. On nimittäin melkoinen temppu kirjoittaa vauhdikas juttu, jossa ei tapahdu mitään.
(hihitystä)
Ketjusta on poistettu 26 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Saana airola ja. muusikko spekulaatiota
Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki131334Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla
Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2511279- 1051085
Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen
Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?115999- 52636
Miksi ETTE suostu selvittämään . . . . . ...
Asioita jotka jääneet selvittämättä toisen osapuolen kanssa? Kertoisitteko miksi ette suostu? Vaikka teidän mielestä142599- 52552
Wille Rydman on kansalaisten mielestä huonoiten onnistunut ministeri
Onneksi olkoo Wille kärkipaikasta! Oletkin sen eteen tehnyt hartiavoimin töitä. "Ministeri Wille Rydman (ps) on kansala368538Tajuan kyllä
että molemmilla on omat elämänsä ja kuvionsa ja rakkaansa. En odota mitään enkä ole tunkemassa mihinkään. Kai silti saa52495- 71473