IHMISSILMÄ ON TÄYDELLISTÄ SUUNNITTELUA

IHMISSILMÄ ON TÄYDELLISTÄ SUUNNITTELUA
Silmän hienosäätö ”takaperin” on elintärkeää värien näkemiselle
Richard Dawkinsin kaltaiset evoluution kannattajat ovat vuosikausia väittäneet, että silmämme on asennettu ”nurin perin”. He väittävät, että älykäs suunnittelija ei tekisi niin, koska heidän käsityksensä mukaan aistisolujen edessä olevat hermot haittaavat valon kulkua niille.
Muutama vuosi sitten tutkijat kuitenkin osoittivat, että valo ei kulje hermoverkon läpi, vaan se kanavoidaan aistinsoluille Müllerin hermotukisolujen (gliasolujen) läpi.
Hermotukisolut toimivat kuituoptisen levyn tavoin ja terävöittävät kuvaa. Näin "verkkokalvo paljastuu optimaaliseksi rakenteeksi, joka on suunniteltu parantamaan kuvien terävyyttä.” Lisäksi hermotukisolut auttavat erottamaan toisistaan kolme pääväriä siten, että punainen ja vihreä valo kanavoidaan niiden kautta väriherkkiin tappisoluihin. Toisentyyppiset aistinsolut, sauvat, toimivat hyvin hämärässä, mutta ne havaitsevat huonommin vihreää ja erityisesti punaista valoa, joten Müllerin solut sirottavat niille sinistä valoa.
Punainen ja vihreä valo kanavoituvat solujen läpi, sininen puolestaan siroaa paljon enemmän. Suuri osa tästä uudesta tutkimuksesta on tehty Dr Erez Ribakin laboratoriossa Technionissa, Israelin teknologisessa instituutissa. Ribak on astrofyysikko, joka vaihtoi tähtien tutkimisen silmätutkimukseen. Hän on nyt osoittanut, että Müllerin solujen täytyy olla täsmälleen oikean korkuisia ja sopivalla tiheydellä, jotta ne suodattavat eri värit oikein. ”Verkkokalvo ei toimi tehokkaasti, jos se on liian paksu tai liian ohut.” Hän todisti tämän suuntaamalla erivärisiä valoja ihmisen ja marsun verkkokalvoille ja osoitti, kuinka valo ohjautuu. Ribak toteaa:
”Silmän verkkokalvo on optimoitu siten, että hermotukisolujen koko ja tiheys on oikea juuri niiden värien suhteen, joille silmä on herkkä (mikä jo itsessään on tarpeisiimme nähden juuri sopivasti viritetty). Tämä optimointi johtaa siihen, että päivällä värien näkeminen tehostuu ja hämärässä näkeminen kärsii hyvin vähän.”
Mark Hankins, Oxfordin yliopiston näköön liittyvän neurotieteen professori, osoitti vielä toisen syyn takaperin asentamiselle: ”loppuun kuluneiden solurakenteiden poistaminen ja valoherkkien molekyylien ravintohuollon järjestäminen”. Nämä huoltotoimet suorittaa aistinsolujen takana oleva solukerros, jota kutsutaan verkkokalvon pigmenttiepiteeliksi (RPE). Tämä on lisäsyy, miksi hermoverkko ei voi olla aistinsolujen ja RPE:n välissä. Luomiseen uskova silmälääkäri Dr George Marshall tosin osoitti tämän lehdessämme jo vuosia sitten.

9

316

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kuinka tuohon vastaavat evoluutio uskovat?

      Eivät kuinkaan.

      • Anonyymi

        Tämä on väärä palsta. Täällä käsitellään mormonismia. Kopiointisi näkyy olevan myös kreationismi-palstalla, joten keskustellaan siellä.


      • Anonyymi

        Mikäs ihme tuollainen on, jos kerran D-vitamiinikin syntyy auringossa?


      • Anonyymi

        Juuri näin!


    • Anonyymi

      Koko luomakunta on täydellistä suunnittelua.

      • Anonyymi

        Ei kovin täydellistä. Luonto on tosi julma. Eläimet raatelevat ja tappavat toisiaan ja onnettomuudetkin aiheuttavat suuria kärsimyksiä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei kovin täydellistä. Luonto on tosi julma. Eläimet raatelevat ja tappavat toisiaan ja onnettomuudetkin aiheuttavat suuria kärsimyksiä.

        Mistä sen tiedät?
        Jokaisella eläimellä on loppu, ilman kärsimystä, tapahtuu salaman nopeasti!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mistä sen tiedät?
        Jokaisella eläimellä on loppu, ilman kärsimystä, tapahtuu salaman nopeasti!

        Miksi valehtelet? Raadeltu eläin voi kitua päiväkausia.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi valehtelet? Raadeltu eläin voi kitua päiväkausia.

        Eläin ei toimi näin, sen minkä tapaa, sen syö tai syöttää poika silleen!


    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      695
      2763
    2. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      31
      1376
    3. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      13
      1314
    4. Mitäs peitsarissa on tapahtunut eilen illalla

      Mikkelissä iso poliisioperaatio https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/39ef020c-2d81-4d72-b720-651f458ba3e2
      Mikkeli
      50
      1245
    5. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      113
      1235
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      105
      1075
    7. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      112
      973
    8. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      105
      949
    9. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      779
    10. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      64
      761
    Aihe