Kiistakysymys ja Jehovan suvereniteetti ovat pelkkä vitsi

Anonyymi-ap

Jehova on olevinaan kaikkivaltias ja suvereeni. Saatana lähti tarinan mukaan kuitenkin haastamaan tämän oletuksen. Eikä aivan turhaan lähtenytkään. Jehovahan osoittautui haaston ansiosta täydelliseksi luuseriksi.

Ensin petti Aatami ja Eeva. Jehova hävisi, Saatana voitti.

Sitten Jehova tappoi kaikki ihmiset Nooan porukkaa vaille, ihan vain koska ihmiset käyttivät valinnanvapauttaan eivätkä palvoneet Jehovaa. Tämä osoitti Jehovan hävinneen ja Saatanan voittaneen.

Kun ihmiset alkoivat myöhemmin pärjäämään, Jehovalla meni vati nurin ja tämä sekoitti ihmisten kielet, aiheuttaen siinä samalla lukemattomia sotia ja eripuraa ihmisten välille. Taas Jehova hävisi, Saatana voitti.

Jehova hävisi myös valitun kansansa ja Saatana voitti.

Myöhemmin Jeesuksesta tuli koko maailman kuningas (1914) ja asiat ovat menneet Jehovan todistajien mukaan sen jälkeen aina vain huonompaan suuntaan (joka on toki hevonpaskaa, mutta ei nyt välitetä tässä yhteydessä siitä). Taas Jehova hävisi, Saatana voitti.

Lopulta Jehovan täytyy murhata miljardeja ihmisiä, jotta jäljelle jäävät vain uskollisimmat Jehovan nuolijat. Tämä tarkoittaa, että tapetuksi tulee 99,999% ihmisistä, eli liki kaikki valitsivat jotain muuta kuin Jehovan. Tämä tulee tarinan mukaan olemaan Jehovan suurin tappio ja Saatanan suurin voitto.

Jos tarinaan on uskomista, Jehova on maailmankaikkeuden suurin luuseri, joka ei voi voittaa muuten kuin murhaamalla ja tappamalla - ja silloinkin hän vain osoittaa pienuutensa ja alleviivaa häviötään.

15

180

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Asian voisi muotoilla niinkin, että Jehova on kyvytön käsittelemään kiusaajaa. Saatana tökki Jehovaa rintapielestä ja provosoi. Jehovalla meni tunteisiin. Hänen egonsa ei kestänyt, että hänen suuruuttaan kyseenalaistetaan. Todistaakseen mahtavuutensa hän päästi Saatanan ihmiskunnan kimppuun kuin vesikauhuisen rotikan. Hän tiesi sen aiheuttavan kärsimystä ihmisille, mutta hän välitti omasta egostaan enemmän. Kun Saatana ripottelee ihmiskuntaa hampaissaan, Jehova vaatii ylistystä. Jonain päivänä Jehova tuhoaa Saatanan. Saatana saa viimeiset naurut, sillä hän tietää Jehovan mielistelijöiden olevan ikuisesti jumissa heikkoegoisen, narsistisen Jumalan kanssa.

      • Anonyymi

        Todistajat syyttävät Saatanaa sekä Aadamia ja Eevaa vaikeuksista, niistäkin jotka ovat Jehovan aikaansaannoksia, kuten epätäydellisyys ja siihen liittyvät sairaudet ja kuolema. Saatana kuitenkin korkeintaan provosoi Jehovaa, tämä on silti omista teoistaan vastuussa.

        Jos kuningas provosoituu jonkun alamaisensa kapinasta ja kostaa tämän vahingoittamalla kaikkia alamaisiaan ja viattomia luontokappaleitakin, onko tämä tosiaan pelkästään provosoijan syy, vai tulisiko kuningasta pitää vastuullisena siitä miten hän tilanteeseen reagoi?


      • Anonyymi

        >> Hän tiesi sen aiheuttavan kärsimystä ihmisille,

        Mitä kärsimyksiä Saatana aiheutti Raamatun tarinoissa? Mieleeni ei tule kuin Jobin lasten kuolema. Sekin Jehovan luvalla. Kaikki muut kärsimykset järjesti Jehova, mistä se sitten Saatanaa syyttää.


    • Anonyymi

      No niin, tässäpä sitä näkökulmaa (⁠ʘ⁠ᴗ⁠ʘ⁠✿⁠)
      Toki Jehova vain teeskentelee antaakseen Satkulle tasoitusta, jottei tämä masennu tappioista.
      Ja vaikka Jehova onkin kaikkivaltias, joka näkee niin menneisyyteen kuin tulevaisuuteenkin ja tuntee kaikkien ihmisten munaskuut (ei tarvitse poistaa, kyse on munuaisista, ainakin tässä yhteydessä), niin silti hän ei tiedä mitä ihminen aikoo, joten häntä täytyy ankarasti koetella. Minua kyllä tämä näkemys koettelee ankarasti.

    • Anonyymi

      Jos järjestön tulkintoja on uskominen, Jehova on pistänyt koko ajan kapuloita ihmiskunnan rattaisiin, ja sitten kun ihmiskunta epäonnistuu jollain tavalla mitattuna, Jehova katsoo todistaneensa jonkin pointin. Mutta mitä sellainen todistaa, että ihmiset laitetaan elämään olosuhteissa, joihin heitä ei ole edes tarkoitettu? Eikö Jehova uskaltanut antaa ihmisten kokeilla itsehallintoa täydellisinä paratiisimaassa - pelkäsikö hän, että tulokset näyttäisivät liian hyviltä?

      • Anonyymi

        Kyllä se siltä pahasti näyttäisi. Jehovalla ei ollut pokkaa antaa ihmisten toimia olosuhteissa, joihin hän heidät loi. Siihen nähden että Jumala löi ihmistä sairauksilla ja muilla itse aiheuttamillaan ongelmilla, olemme pärjänneet hyvin. Sinäkin Jehova on hävinnyt.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä se siltä pahasti näyttäisi. Jehovalla ei ollut pokkaa antaa ihmisten toimia olosuhteissa, joihin hän heidät loi. Siihen nähden että Jumala löi ihmistä sairauksilla ja muilla itse aiheuttamillaan ongelmilla, olemme pärjänneet hyvin. Sinäkin Jehova on hävinnyt.

        Ihmiskunta on mielestäni suoriutunut ihan kohtalaisesti, jos ajatellaan millaiset lähtökohdat Jehova antoi.

        - ihmisiä lyötiin epätäydellisyydellä, sairauksilla ja vääjäämättömällä kuolemalla
        - jopa maa kirottiin: on rikkaruohoja, tuhoeläimiä, maanjäristyksiä, tulvia jne.
        - Jumala antaa ihmisiin nähden kokemukseltaan ja kyvyiltään täysin ylivertaisen henkiolennon kätyreineen eksyttää ihmiskuntaa käytännössä vapaasti
        - Jumala itse leikkii kuurupiiloa tai ilmoittaa itsensä niin, ettei sitä objektiivisesti ajatellen voi pitää uskottavana

        Siihen nähden voi pitää ihan hyvänä saavutuksena, että ihmiset ovat kyenneet parantamaan ravinnon saantia, terveyttään ja yleistä elämän laatua. Väkivaltaa ja sotia tietysti on ollut ja on, mutta sekään ei ole koko kuva, vaan ihmiset kykenevät myös rauhaan ja toistensa huomioonottamiseen. Jopa uskonnollisten kulttien väärinkäytöksiin puututaan, ainakin edistyneemmissä yhteiskunnissa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ihmiskunta on mielestäni suoriutunut ihan kohtalaisesti, jos ajatellaan millaiset lähtökohdat Jehova antoi.

        - ihmisiä lyötiin epätäydellisyydellä, sairauksilla ja vääjäämättömällä kuolemalla
        - jopa maa kirottiin: on rikkaruohoja, tuhoeläimiä, maanjäristyksiä, tulvia jne.
        - Jumala antaa ihmisiin nähden kokemukseltaan ja kyvyiltään täysin ylivertaisen henkiolennon kätyreineen eksyttää ihmiskuntaa käytännössä vapaasti
        - Jumala itse leikkii kuurupiiloa tai ilmoittaa itsensä niin, ettei sitä objektiivisesti ajatellen voi pitää uskottavana

        Siihen nähden voi pitää ihan hyvänä saavutuksena, että ihmiset ovat kyenneet parantamaan ravinnon saantia, terveyttään ja yleistä elämän laatua. Väkivaltaa ja sotia tietysti on ollut ja on, mutta sekään ei ole koko kuva, vaan ihmiset kykenevät myös rauhaan ja toistensa huomioonottamiseen. Jopa uskonnollisten kulttien väärinkäytöksiin puututaan, ainakin edistyneemmissä yhteiskunnissa.

        Jumalan tahallaan luomista ongelmista voitaisiin myös mainita tektoniset laatat. Niiden liepeillä on ollut aina hedelmällisin maa, jonne ihmiset ovat luonnollisesti kerääntyneet. Sivuosumana näillä alueilla on myös eniten maanjäristyksiä, jotka ovat tietenkin tappaneet ihmisiä kautta aikojen.

        Jumala loi siis tarkoituksella ihmisille houkuttelevan kärpäspaperin, jotta heitä kuolisi hedelmällisimmillä alueilla Jumalan itse keksimiin ja aiheuttamiin maanjäristyksiin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jumalan tahallaan luomista ongelmista voitaisiin myös mainita tektoniset laatat. Niiden liepeillä on ollut aina hedelmällisin maa, jonne ihmiset ovat luonnollisesti kerääntyneet. Sivuosumana näillä alueilla on myös eniten maanjäristyksiä, jotka ovat tietenkin tappaneet ihmisiä kautta aikojen.

        Jumala loi siis tarkoituksella ihmisille houkuttelevan kärpäspaperin, jotta heitä kuolisi hedelmällisimmillä alueilla Jumalan itse keksimiin ja aiheuttamiin maanjäristyksiin.

        Täytyy tosiaan olla täysi hirviö, että tekee tarkoituksella jotain tuollaista.


    • Anonyymi

      1998 Isä antoi Saatanan käyttöön Jumalan koko voiman. Jotta tämä langettaisi kaikki taikuuteen.
      Isä sanoi saatanalle : ÄLÄ JÄTÄ YHTÄ AINOAAKAAN KEINOA KÄYTTÄMÄTTÄ SILLÄ TAHDON ETTÄ JOKA IKINEN MAAN ASUKAS LANKEAA.

      Kristus kertoi että Ilmestys 12 käy nyt toteen. Voi maata ja merta!

      Toki on totta että Jumalaton Amalek taisteli tasaväkisesti Mooseksen Israelia vastaan Jumalan apu auttoi vain tasapeliin.

      Toki on niin että Jumala antoi elämänsä maailman syntisten ja pahojen puolesta. Hän toimii oman suunnitelman mukaan.

      Tulee Antikristus joka on hyvin voimallinen. Kykenee herättämään kuolleita ja ruokkimaan koko maailman. Tässä sodassa on vain noin 300 henkilöä 9 miljardista Jumalan puolella. Loput Isä langetti Saatanan paulaan tahallaan. Miksi siis pitäisi olla Jumalan puolella. Eli Imaami Mahdin puolella.

      Yksin rakkaus voi saada sen aikaan ja rakkaus on lähtöisin Jumalasta. Joka rakastaa ja kunnioittaa Mahdia lähtee saatanan joukoista ja valitsee Jumalan puolen.

      Jumalan armosta ja sallimuksesta.

      • Anonyymi

        Suosittelen terveyskeskukseen hakeutumista.


    • Anonyymi

      Merkillistä sekin, että Saatana ehdotti, että ihmisten tulisi hallita itseään, eikä niin, että hän hallitsisi ihmiskuntaa. Toisin sanoen emme ole koskaan testanneet, kuinka homma olisi toiminut, koska Jehova ei ymmärtänyt Saatanan selkokielistä ehdotusta, vaan laittoi sen sijaan hänet ruoriin.
      Jehova siis laittoi Saatanan puikkoihin ja siirtyi itse taka-alalle. Hänen ei pitänyt puuttua maailman asioihin, vaan antaa Saatanan pyörittää kaikkea. Sitten hän järjestää globaalin tulvan, jossa hän joukkomurhaa suurin piirtein kaikki ja kaiken. Eikö tämä ole asioihin puuttumista? Baabelin torniinkin piti mennä kajoamaan. Faaraon sydän piti paaduttaa ja antaa Mooseksen rosvojoukolle tappokäskyjä ja -lupia, kun nämä marssivat kylästä kylään tappaen ja tuhoten. Vartiotorni tuottaa videoita, kuinka Jehova on teoillaan taas siunannut heitä. On toimittanu hiekkaa rannalle hirmumyrskyn avulla, jotta saatiin valtakunnansali pystyyn. Vähät siitä, että kyseinen myrsky tappoi useita ihmisiä. Tätähän Vartsikka-seura ei tietenkään mainitse, ettei hyvä tarina mene pilalle.

      • Anonyymi

        Tuo on kyllä aina ollut ihan kummallinen tarina. Että Jehova ei olisi puuttunut asioiden kulkuun samalla kun aivan selvästi on.


    • Miten muuten raamatun mukaan kävi YHWH-sedän ja Saatanan välisessä Peräilma-kaksintaistelussa? Siitähän liikkuu vähän erilaista tietoa. Mikä on jt henkistytetty tulkinta?

      • Anonyymi

        Uskottavan huhun mukaan Jehhulilta lurahti perälietettä ja tämä hävisi.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Metsäkoneen kuljettaja huuteli tutkijalle

      "voisit kyllä ottaa rintaliivit pois ennen kuin tulet minulle juttelemaan, hän sanoo." https://yle.fi/a/74-20106446 On
      Suomussalmi
      704
      9549
    2. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      392
      4057
    3. Sano vain suoraan, että nyt riittää

      ettei kiinnosta. Sano, että lopeta! En ihmettelisi, jos olet saanut tarpeeksesi ja toivot minun ymmärtävän lopettaa. Eh
      Ikävä
      43
      2825
    4. Kaikki ei vieläkään usko luontokatoon.

      Suomussalmen Hukkajoella foliohattu metsäkoneen kuljettaja tuhosi tuhansia harvinaisia jokihelmisimpukoita eli raakkuja
      Kajaani
      87
      2810
    5. Ohhoh! Ex-pääministeri Sanna Marinin Joni-rakas paljasti ilouutisen: "Tässä kuussa..."

      Sanna Marin on ollut naimisissa Markus Räikkösen kanssa. Nyt hänen seurassaan on usein julkkishiusmuotoilija Joni Willb
      Kotimaiset julkkisjuorut
      55
      2574
    6. Mari Rantanen asettaa sairaan lapsen edun oman uransa edelle - (tekikö Marin samaa)

      Noin toimii kunnon vastuuntuntoinen äiti, mutta siitäkin nämä mt-ongelmaiset vasemmistolaiset häntä täällä haukkuvat. "
      Maailman menoa
      183
      2559
    7. Mitä ajattelet aina

      Kun hän tulee näköpiiriin?
      Ikävä
      152
      1813
    8. Luokatonta toimintaa

      Tyrmistyttävää toimintaa Stora Enson korjuu yrittäjältä Hukkajoella. Täyttä piittaamattomuutta laeista ja luontoarvoista
      Suomussalmi
      69
      1645
    9. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      14
      1590
    10. Maailmankuulu homopingviini on kuollut

      Minä niin toivoin että pariskunta olisi saatu kunniavieraiksi ensi kesän Prideen. 💔 "Maailmankuulu homopingviini on k
      Lapua
      6
      1403
    Aihe