Koko Suomen julkinen sektori muutetaan toimimaan tekoälypohjaisesti vuoteen 2031 mennessä.
Näin sanoi tänään Helsingin Sanomille valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen, Suomen vaikutusvaltaisimmaksi virkamieheksi kutsuttu henkilö. Muutos korvaa ison joukon työntekijöitä. Uusista töistä Majanen sanoi: "Olisin toiveikas, että niitä syntyy."
Toiveikkuus ei ole talouspolitiikka.
Julkinen sektori on vuosikymmenet toiminut tulonsiirtona kahdessa suunnassa. Palkat ovat menneet suomalaisille ihmisille, jotka ovat käyttäneet ne paikalliseen kulutukseen, maksaneet niistä tuloveroa ja pyörittäneet siten sekä omaa talouttaan että julkista rahoitusta. Tämä kierto on ollut erityisen tärkeä pienemmillä paikkakunnilla, joilla julkinen sektori on usein suurin tai ainoa merkittävä työnantaja. Kun kunta tai hyvinvointialue on palkannut sairaanhoitajan tai sosiaalityöntekijän, se on samalla pitänyt yllä paikallista ostovoimaa, lähikauppaa, asuntomarkkinaa.
Kun nämä palkat korvataan tekoälylisenssimaksuilla, tuo kierto katkeaa. Raha ei enää jää kiertämään suomalaiseen talouteen. Se virtaa suoraan muutamalle suurelle teknologiayhtiölle, joista valtaosa on yhdysvaltalaisia. Nämä yhtiöt eivät maksa Suomeen merkittävää tuloveroa, ne eivät käy paikallisessa kaupassa, ne eivät ylläpidä minkään suomalaisen paikkakunnan taloutta. Julkinen raha, joka on kerätty suomalaisilta veronmaksajilta, siirtyy suoraan ulos kansantaloudesta.
Majanen mainitsee tähän ratkaisuksi yhteisöveron ja yritysten tuloveron kasvun. Tuottavuuden kasvaessa yritysten pitäisi maksaa enemmän veroa, joka paikkaisi palkkatulojen menetyksen. Tämä kuulostaa loogiselta mutta on käytännössä erittäin epävarma perusta.
Miksi yhteisövero ei pelasta?
Suomi on viimeisten vuosikymmenten aikana aktiivisesti alentanut yhteisöveroa. Vuonna 2012 se oli 26 prosenttia, tällä hetkellä 20 prosenttia. Ja juuri nyt, kun tekoälyn tuottavuushyödyistä puhutaan yhteisöveron kasvun kautta, Orpon hallitus on päättänyt laskea yhteisöveroa edelleen 18 prosenttiin vuodesta 2027 alkaen. Valtiovarainministeriön oman arvion mukaan muutos pienentää yhteisöveron tuottoa noin 832 miljoonalla eurolla vuodessa.
Perusteena on tuttu argumentti: kansainvälinen verokilpailu pakottaa pitämään yritysverotuksen matalana tai yritykset siirtyvät muualle. Mutta juuri tämä logiikka tekee yhteisöveroon nojaavan tulevaisuudenkuvan tyhjäksi. Ei voida samanaikaisesti sanoa, että tekoälyn tuottavuushyödyt kerätään yhteisöveron kautta, ja samalla aktiivisesti alentaa yhteisöveroa kilpailusyihin vedoten.
Ja suurempi ongelma on silti se, että tekoälypalveluita tuottavat yhtiöt ovat lähtökohtaisesti ulkomaisia. Niiden voitot eivät pääosin näy Suomen yhteisöverossa lainkaan. Kansainväliset verorakenteet, siirtohinnoittelu, holdingyhtiöt ja veroparatiisit mahdollistavat sen, että suuret teknologiayhtiöt voivat minimoida veronmaksunsa siellä missä niiden asiakkaat ovat.
Tuottavuushyöty ei automaattisesti päädy Suomeen. Se kasautuu niille jotka omistavat teknologian.
Infrastruktuurinen riippuvuus
Majanen sanoo jutussa, että riippuvuutta yhteen teknologiaan halutaan varoa ja alustaan voidaan aina laittaa kulloinkin parhaat saatavilla olevat mallit. Tämä kuulostaa järkevältä, mutta tekoälymarkkina on todellisuudessa erittäin keskittynyt. Muutama yhdysvaltalainen yhtiö hallitsee käytännössä koko huipputason mallikenttää.
Kun Suomen julkinen sektori rakentaa palvelutuotantonsa näiden yhtiöiden varaan, hinnoitteluvoima siirtyy kokonaan niille. Tämä ei ole vain taloudellinen kysymys vaan myös strateginen: kriittinen julkinen infrastruktuuri, terveydenhuolto, sosiaalipalvelut, viranomaisasiointi, tulee riippuvaiseksi järjestelmistä joiden kehitystä, hinnoittelua ja jatkuvuutta Suomi ei pysty millään tavalla ohjaamaan. Jos yhtiö muuttaa ehtojaan, nostaa hintoja tai lakkaa tarjoamasta palvelua, Suomella ei ole vaihtoehtoja.
Tätä ei voi verrata sähköön tai tietoliikenneyhteyksiin, joiden infrastruktuuri on fyysistä ja osin kansallisesti omistettua. Tekoälyriippuvuus on luonteeltaan erilainen ja huomattavasti vaikeammin purettava.
Näin sanoi tänään Helsingin Sanomille valtiovarainministeriön kansliapäällikkö Juha Majanen, Suomen vaikutusvaltaisimmaksi virkamieheksi kutsuttu henkilö. Muutos korvaa ison joukon työntekijöitä. Uusista töistä Majanen sanoi: "Olisin toiveikas, että niitä syntyy."
Toiveikkuus ei ole talouspolitiikka.
Julkinen sektori on vuosikymmenet toiminut tulonsiirtona kahdessa suunnassa. Palkat ovat menneet suomalaisille ihmisille, jotka ovat käyttäneet ne paikalliseen kulutukseen, maksaneet niistä tuloveroa ja pyörittäneet siten sekä omaa talouttaan että julkista rahoitusta. Tämä kierto on ollut erityisen tärkeä pienemmillä paikkakunnilla, joilla julkinen sektori on usein suurin tai ainoa merkittävä työnantaja. Kun kunta tai hyvinvointialue on palkannut sairaanhoitajan tai sosiaalityöntekijän, se on samalla pitänyt yllä paikallista ostovoimaa, lähikauppaa, asuntomarkkinaa.
Kun nämä palkat korvataan tekoälylisenssimaksuilla, tuo kierto katkeaa. Raha ei enää jää kiertämään suomalaiseen talouteen. Se virtaa suoraan muutamalle suurelle teknologiayhtiölle, joista valtaosa on yhdysvaltalaisia. Nämä yhtiöt eivät maksa Suomeen merkittävää tuloveroa, ne eivät käy paikallisessa kaupassa, ne eivät ylläpidä minkään suomalaisen paikkakunnan taloutta. Julkinen raha, joka on kerätty suomalaisilta veronmaksajilta, siirtyy suoraan ulos kansantaloudesta.
Majanen mainitsee tähän ratkaisuksi yhteisöveron ja yritysten tuloveron kasvun. Tuottavuuden kasvaessa yritysten pitäisi maksaa enemmän veroa, joka paikkaisi palkkatulojen menetyksen. Tämä kuulostaa loogiselta mutta on käytännössä erittäin epävarma perusta.
Miksi yhteisövero ei pelasta?
Suomi on viimeisten vuosikymmenten aikana aktiivisesti alentanut yhteisöveroa. Vuonna 2012 se oli 26 prosenttia, tällä hetkellä 20 prosenttia. Ja juuri nyt, kun tekoälyn tuottavuushyödyistä puhutaan yhteisöveron kasvun kautta, Orpon hallitus on päättänyt laskea yhteisöveroa edelleen 18 prosenttiin vuodesta 2027 alkaen. Valtiovarainministeriön oman arvion mukaan muutos pienentää yhteisöveron tuottoa noin 832 miljoonalla eurolla vuodessa.
Perusteena on tuttu argumentti: kansainvälinen verokilpailu pakottaa pitämään yritysverotuksen matalana tai yritykset siirtyvät muualle. Mutta juuri tämä logiikka tekee yhteisöveroon nojaavan tulevaisuudenkuvan tyhjäksi. Ei voida samanaikaisesti sanoa, että tekoälyn tuottavuushyödyt kerätään yhteisöveron kautta, ja samalla aktiivisesti alentaa yhteisöveroa kilpailusyihin vedoten.
Ja suurempi ongelma on silti se, että tekoälypalveluita tuottavat yhtiöt ovat lähtökohtaisesti ulkomaisia. Niiden voitot eivät pääosin näy Suomen yhteisöverossa lainkaan. Kansainväliset verorakenteet, siirtohinnoittelu, holdingyhtiöt ja veroparatiisit mahdollistavat sen, että suuret teknologiayhtiöt voivat minimoida veronmaksunsa siellä missä niiden asiakkaat ovat.
Tuottavuushyöty ei automaattisesti päädy Suomeen. Se kasautuu niille jotka omistavat teknologian.
Infrastruktuurinen riippuvuus
Majanen sanoo jutussa, että riippuvuutta yhteen teknologiaan halutaan varoa ja alustaan voidaan aina laittaa kulloinkin parhaat saatavilla olevat mallit. Tämä kuulostaa järkevältä, mutta tekoälymarkkina on todellisuudessa erittäin keskittynyt. Muutama yhdysvaltalainen yhtiö hallitsee käytännössä koko huipputason mallikenttää.
Kun Suomen julkinen sektori rakentaa palvelutuotantonsa näiden yhtiöiden varaan, hinnoitteluvoima siirtyy kokonaan niille. Tämä ei ole vain taloudellinen kysymys vaan myös strateginen: kriittinen julkinen infrastruktuuri, terveydenhuolto, sosiaalipalvelut, viranomaisasiointi, tulee riippuvaiseksi järjestelmistä joiden kehitystä, hinnoittelua ja jatkuvuutta Suomi ei pysty millään tavalla ohjaamaan. Jos yhtiö muuttaa ehtojaan, nostaa hintoja tai lakkaa tarjoamasta palvelua, Suomella ei ole vaihtoehtoja.
Tätä ei voi verrata sähköön tai tietoliikenneyhteyksiin, joiden infrastruktuuri on fyysistä ja osin kansallisesti omistettua. Tekoälyriippuvuus on luonteeltaan erilainen ja huomattavasti vaikeammin purettava.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.