Kaikesta siitä surusta, kivusta ja loputtomasta kyynelten virrasta saa vähitellen välimatkaa. Kun joutuu hoitamaan paperiasioita, suru on pakko purkittaa välillä piiloonkin, mutta suru ryöpsähtääkin sitten ilmoille aivan yllättävästi. Itku ei laannu, suru ei taivu. Jokin tuttu sana, tuoksu, vaate tms tms ja suru on taas sylissäsi.
Kun yritti olla asiallinen teholla, vakuuttaa kuolevalle koneissa (koska kuulee loppuun asti !) että vastassa on edesmenneet jne jne, että lemmikkieläimestä pidetään hyvää huolta ym. lupaukset... Ja sitten jossakin kappelissa, jossa yrität säilyttää tyyneyden ja olla lohduksi toisille sureville, yhtäkkiä romahdatkin itse ! Et näe eteesi laulaa edes virttä, nenäliinoja kilvan ojennetaan, mutta itku on aivan hallitsematon. Itku on lohduton. Pappikin puhuu ikävästä vainajan perään.
Mutta jokin toi sekin lohtua. Kaksi valokuvaa. Toisessa oli lähiomainen arkun äärellä. Ihmettelin "varjoja" seinällä, kun lähiomainen seisoi siinä kerran yksin. Eikä kappeliin paistanut aurinko. Suurensin kuvaa ja jouduin käyttämään suodattimia, keltainen oli paras. Esille nousi "saattojoukko" hahmoja.
Vieläkään en ole sisäistänyt mikä tässä saa taas itkun silmään. Ihankuin joku lohduttaisi haudan takaa tms. (Että minäkin olen nyt enkeli ja seuraan täältä käsin elämäänne. ) No, siinä toisessa valokuvassa oli sureva pariskunta arkun äärellä , kun valokaari lähtee arkun pääpuolelta, kiertyy ko.pariskunnan ympäri ja nousee ylöspäin. Nyt ei tarvinnut käyttää suodattimia. Kuvaan nousi enkelijoukkohahmot, joista jonkun harmaan klubitakin ja kapean solmionkin pystyi näkemään.
Se lohduttaa uskomattoman paljon, mutta surutyö on vielä niin tuore ja läheisiäkin täytyy tukea oman surun rinnalla.
Vanha viisaus lienee, että surutyöhön menee vuosi, jokainen vuodenaika on käytävä läpi. Uskon saavani tarvittaessa enteitä kuolleelta omaiseltani kuten sain hänen loppuaikoinaankin. Ihankuin oikealla puolellani olisi seissyt joku näkymätön olento tai enkeli kertomassa lyhyesti mitä tapahtuu. Parilla kolmella sanalla. Mutta samalla tukemassa rinnalla koska tuolloin tiesi tapahtumat todeksi . Se oli tosiasia. Siihen piti sopeutua, se tuli hyväksyä.
Oma aikansa on surra. Kyllä meitä lohdutetaan taivaastakin käsin.
Suru tiputtaa kyllä polvilleen
4
<50
Vastaukset
- Anonyymi00001UUSI
Kirjoitit kauniisti...Minäkin menetin sen ainoan ja rakkaan ihmisen.. Nyt tuntuu kuin elämä olisi vailla pohjaa. Jokainen päivä on haaste joka on pakko viedä iltaan...Lisäksi minua pelottaa, menetin sen joka huolehti kaikesta...Miten minä pärjään?
- Anonyymi00002UUSI
Minä olen menettänyt kaksi kertaa ainoan ja rakkaan ihmisen. Jokainen päivä on silti lahja, vaikka surun sävy jatkuu elämän loppuun asti. Yritän tehdä jokaisesta päivästä parhaan. Paljon iloakin on!
- Anonyymi00003UUSI
Minäkin tunnen leskimiehen, joka opetteli pyykinpesusta alkaen kaiken, koska edesmennyt puoliso teki kaiken. Sen takia annankin nuoremmille neuvon, että opettakaa puolisolle kotityöt ihan suhteen alussa.
Nyt sinusta tuntuu ja sitähän se on, että maailma kaatuu päällesi, kaikki on tyhjää, merkityksetöntä. Ja se ikävä kaihertaa. Joku voi haluta lähteä puolisonsa mukana ja perässä ja saattaa jättää jopa lääkityksensä ottamatta vauhdittaakseen matkantekoa.
Kuoleman äärellä nousi itselle ainakin kiitollisuus, että sai niin ja niin monta vuosikymmentä olla yhdessä. Haikea lopputulos.
Kyllä pärjäät, uskon todella niin. Arkesi tulee täyttämään pienet opeteltavat askareet. Miten pölynimuri toimii, miten sen suodatin vaihdetaan, miten laskut maksetaan jne jne. Joskus suru iskee takapakkia kuitenkin, ikävä on suunnaton, mutta itku puhdistaa ilmaa. Niin monet ihmiset on samassa tilanteessa, mikä ei tarkoita uuden ihmissuhteen etsimistä. Vaan jutuskelua ja jakamista. Tämän Elämä-nimisen osansa hoitamista. - Anonyymi00004UUSI
Anonyymi00003 kirjoitti:
Minäkin tunnen leskimiehen, joka opetteli pyykinpesusta alkaen kaiken, koska edesmennyt puoliso teki kaiken. Sen takia annankin nuoremmille neuvon, että opettakaa puolisolle kotityöt ihan suhteen alussa.
Nyt sinusta tuntuu ja sitähän se on, että maailma kaatuu päällesi, kaikki on tyhjää, merkityksetöntä. Ja se ikävä kaihertaa. Joku voi haluta lähteä puolisonsa mukana ja perässä ja saattaa jättää jopa lääkityksensä ottamatta vauhdittaakseen matkantekoa.
Kuoleman äärellä nousi itselle ainakin kiitollisuus, että sai niin ja niin monta vuosikymmentä olla yhdessä. Haikea lopputulos.
Kyllä pärjäät, uskon todella niin. Arkesi tulee täyttämään pienet opeteltavat askareet. Miten pölynimuri toimii, miten sen suodatin vaihdetaan, miten laskut maksetaan jne jne. Joskus suru iskee takapakkia kuitenkin, ikävä on suunnaton, mutta itku puhdistaa ilmaa. Niin monet ihmiset on samassa tilanteessa, mikä ei tarkoita uuden ihmissuhteen etsimistä. Vaan jutuskelua ja jakamista. Tämän Elämä-nimisen osansa hoitamista.Upeaa kun mainitset kiitollisuuden siitä, että sait monen monta vuosikymmentä hyvää elämää läheisesi rinnalla. Hieno asenne.
Kaunista ja hyvää kesää sinulle!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 60854
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111803- 48677
Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla228675- 46599
- 57560
- 76533
Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k91530- 22526
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai40508