Olisin tiedustellut voiko fiatin 2,5TD v-90 jakopään hihna hypätä hampaan yli taakse/eteen päin niin että auto lähtee käymään mutta vähän huononmin kun ennen ja veto on huonontunut myöskin ohjaamoon tulee sellaista jyrinää kieroksilla.
Vastaahan asiallisesti Kiitos
jakohihna
7
3271
Vastaukset
- Setä "Etuteltasta"
Tuntematta Dugaton sielunelämää sen tarkemmin, tuntuu yleisen moottoritekniikan kannalta asiaa tarkastellen tuollainen "hampaan" yli hyppääminen aivan mahdottomalta yhtälöltä. Silloinhan jo jakopään hihna on niin kulunut ja väsynyt, ettei se pitäsi konetta mitenkään normaalikäyntisenä. Tuntuu pikemminkin, että nuo kertomasi oireet kuuluvat enemmänkin jo noin vanhan koneen oikkuihin etenkin, jos perusteellisissa huolloissa on tingitty ja kone kuitenkin ollut kohtalaisessa käytössä. Täältä epäilemättä löytyy parempaa asiantuntemusta kertomaan asiasta tarkemmin, mutta olisiko aihetta teettää koneelle oikein perusteellinen huolto säätöineen. Sen jo luulisi muuttavan tilannetta miellyttävämmäksi.
- Setä
Ei tosin Ducato. Syynä oli remontissa koppaan jäänyt trasselitukko!
- Petri
Kyllä se on. Olen nähnyt tapauksia (Ducato ja Iveco Sama lohko) että näin on käynyt. Hammashyppäys tapahtuu apulaite rattaalla ei nokka eikä kampiakselin rattaalla. Miksi näin voi käydä? Yleensä kyseisissä tapauksissa jakohihnan vaihto on jäänyt tekemättä tai hihna on muuten ehtoo puolella. Apulaite rattaalla hihna kiertää vain puolikierrosta rattaalla, apulaiteryhmässä on pummpu, ohjaustehostin ja alipainepumppu yhdessä joten nämä kaikki saattavat aiheuttaa sellaisen rasituksen että hihna saattaa hypätä yhden hampaan ja pumpun ajoitus on pielessä. Yli 15 vuotta kyseisiä autoja korjanneena eteeni on tullut noin 5 tapausta, nämäkin yleensä talvella jolloin kylmällä autolla on heti käännety rattia ja ohjaustehosti on kylmällä öljyllä saanut liikaa rasitusta apulaiteryhmän rattaalle.
- jörri
Kiitos tiedosta,tämä vika ilmeni kun oltiin reisussa ja jäätiin kiinni löysään hiekkaan ja vain pakittamalla päästiin pois, kone kyllä joutui aika koville.Kone ei kuluta öljyä ei kolise eikä muutenkaan pidä ylimääräistä meteliä ajettu on 213000km.Jakohihna on vaihdettu 170000km mutta vuodet on tullut täyteen joten hihnan vaihtoon,onko vaikea vaihtaa itse.
- Petri
jörri kirjoitti:

Monta syytä jättää ammattimiehelle/korjaamolle, ahdas paikka osa homasta tehtävä käsikopelolla, kampiakselin mutteri (36mm avain) ei välttämättä lähe auki kuin isolla ilmapyssyllä ja sinunkin autossa voi joutua pudotaan moottoria jottta pääsee ampumaan pyssyllä mutteria auki, jakomerkit ei ole ihan kohdallaan vaatii kyseisen moottorin tuntemusta, yksi itse tehty erikoistyökalu, että sillai. Muistaakseni tuon ikäisessä autossa on matalahampainen hihna, uudemmissa on korkeempihampainen hihna jolloin tämä ongelma poistui. Vaihdata samalla laturin hihna.
Petri kirjoitti:

kerran omasta autosta hampaan verran pielessä oleva ajoitus. Ajossa ilmeni vain epäröintinä kiihdytyksessä (bensa-auto), ei muuten. Kysyin merkkiliikkeen korjaamolta ja kuulemma joskus sellaista ilmenee.
En keksinyt muuta syytä, kuin että talvella on päässyt johonkin kertymään jääpaakku, joka on pudonnut hihnan ja pyörän väliin ja siitä jako pieleen. Voiko olla näin, kokeneemmat?- Epeli
sitroen kirjoitti:
kerran omasta autosta hampaan verran pielessä oleva ajoitus. Ajossa ilmeni vain epäröintinä kiihdytyksessä (bensa-auto), ei muuten. Kysyin merkkiliikkeen korjaamolta ja kuulemma joskus sellaista ilmenee.
En keksinyt muuta syytä, kuin että talvella on päässyt johonkin kertymään jääpaakku, joka on pudonnut hihnan ja pyörän väliin ja siitä jako pieleen. Voiko olla näin, kokeneemmat?viime kesänä kaverin Audi 100:seen nokkahihnan
ja siinä oli jako pielessä 2 hammasta.Auto kävi täysin,mutta oli hieman laiska ja pientä nykimistä oli n.2000 kierroksilla.Auto on pensakoneella ja V-kutonen.Hihnan vaihdon jälkeen
veto parani ja nykiminen loppui.On pirkeleen hyvä,että autotehtaat on siirtymässä takaisin ketjuvetoisiin jakopäihin.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1741192
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132867- 84803
- 51748
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?47634Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55559Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä304558Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t231551- 51529
Tumman vihreä mercedes
Mikä se on tuo kylää ympäri ajava vihreä mercedes, takakontti tärisee kuin hullu ja välillä kylän juoppojakin kuskailee,7510