KOSKA MAAILMANLOPPU TULEE?
Jeesus Kristus on ilmoittanut tulostaan!
"Kaikki maan sukukunnat puhkeavat valituksiin, kun näkevät IhmisenPojan tulevan taivaan pilvien päällä suuressa voimassa ja kirkkaudessaan. Hän lähettää enkelinsä kokoamaan maan kaikista ääristä nejotka Hän on valinnut." (Matt 24:30-31)
Jeesus puhui Matt 24 luvussa tulostaan ja tämän ajan lopusta. Luvussa Hän kuitenkin puhui kolmesta eri asiasta: Jerusalemin hävityksestä, Pimeästä keskiajasta jolloin kristittyjä vainottiin paavinvallan taholta, sekä maailman lopusta. Profeetat ja apostolit olivat joskus itsekin osittain ymmärtämättömiä saamalleen valolle, ennenkuin. ennenkuin saivat lisävaloa. Ilmeisesti siksi Matteus ei kirjoittanut näistä kolmesta tapahtumasta kronologisesti, vaan sisäkkäin. Maailman lopusta kerrotaan mm. Jes 24 luvussa, Sef 1-3., Mal 3, 2 Piet 3, Sak 14:4-9, sekä llm 7 luvusta kirjan loppuun asti)
Apostoli Paavali odotti Jeesusta jo elinaikanaan, mutta sitten hänkin sai lisävaloa mitä ensin pitää tapahtua ennen kuin Jeesus voi tulla. "Kadotuksen ihminen joka asettuu temppeliin ja julistaa olevansa Jumala" oli uskonpuhdistaja Martti Lutherin mukaan paavinvalta. Tämä ymmärrys on säilynyt kaikilla uskonpuhdistajilla tähän päivään asti. Alkuseurakunnan luopumus alkuperäisestä totuudesta alkoi 100-300 jkr vähitellen ja synnytti katolisen kirkon josta tuli pakanuuden ja kristinuskon sekoitus. (2 Tess 2:1-12)
Välittömästi tämän jälkeen ("kohta noiden päivien jälkeen") tapahtui tämän hetken ymmärryksen mukaan selittämätön auringon- ja kuun pimennys 1780, sekä tähtisade 1833. Myös suurten ja tiheiden maanjäristyksien sarja alkoi 1755 Lissabonin maanjäristyksellä. (Matt 24:29,7)Lopun ajat alkoivat siis jo noin 1755 jolloin alkoivat Jeesuksen ennustamat ajan merkit, ja Danielin profetiaa alettiin ymmärtämään. (n.1840) (Dan 8:17, 12:4) Profeetallinen ennustus 2300 illasta ja aamusta (8:14) toi vuoteen 1844 jolloin "pyhäkkö nousi kunniaan" ja Jeesus aloitti viimeisen ylimmäispapillisen tehtävänsä taivaallisen pyhäkön kaikkein pyhimmässä. (Hepr 8)
"On oleva merkit auringossa, kuussa ja tähdissä, ja ahdistus kansoilla maan päällä." (Luuk 21:25-33, Mark 13:24-37, Ilm 6:12-17) "Valvokaa siis, sillä te ette tiedä minä päivänä Herranne tulee." (Matt 24:42) "Herran päivä tulee kuin varas yöllä." (1 Tess 5: 1-10)
Jeesuksen tulemusta ja tämän ajan loppua on yritetty ennustaa, mutta Raamattu ei anna pohjaa tarkoille aikalaskelmille. "Sitä päivää ja hetkeä ei tiedä kukaan, eivät taivaan enkelit eikä edes Poika, vaan Isä yksin." (Matt 24:36) Pilkkaajja on aina (2 Piet 3:3-4, Juud 18) miksi Jeesus ei vielä ole tullut? On huomattava että lopun aikojen kestoa emme voi tietää. Jeesus kehotti tarkkailemaan merkkejä jotka ovat Raamatussa ilmoitettu ja ottamaan oppia viikunapuusta: "Kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, tiedätte että kesä on lähellä. Samalla tavoin te nähdessänne tämän tapahtuvan tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella." (Mark 13:24-37)
Jumala tulee sanomaan viimeisen sanan hyvän ja pahan taistelussa. Ihminen perii maan ja asuu siinä iankaikkisesti, vaikka välillä kavalsikin maan saatanalle. Voit asua uudesti luodussa maassa, jos itse tahdot, selvität ehdot, ja toimit vilpittömästi ehtojen mukaisesti. (Ilm 21, Ps 37:29)
Jumalan siunausta
jari laurila
http://www.netikka.net/jarinraamattuhotelli
Koska loppu tulee?
5
605
Vastaukset
- opetukselta
Oletko Adventisti?
Opetuksei ei noudata yleistä vapaiden suuntien linjaa ja mielestäni on aika lailla metsässä. - Havukka-ahon ajattelia
Kyl se loppu sielt tulee,ko maltatte vaa odottaa.Siihe menee noin viisi miljardii vuotta viel.:)
- aikanaan
kaikillehan oma kuolema on henkilökohtainen maailmanloppu, mielestäni tähän kannattaa valmistautua.
- ja poika oy
...rakkautta tänään halvalla myy. Taivaan isä ja poika oy ratkaisut halvat meiltä löytyy.....Siinä teille Alankoa helevetin hihhulit menkää pyhättöihinne ja pitäkää pää piilossa ettei yhtään järkevää ajatusta tulisi teille mieleen niin vähemmällä työllä mekin tavalliset ajattelevat ihmiset päästäisiin teidän jahvejuistanne.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 61920
Naisten top-5 red flagit
1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel111833Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä
Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla263785- 55722
- 50638
- 57580
Onko kaivattusi seinäruusu?
Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai45566Onko se loukkaavaa
Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k93566- 22546
- 77544