Onko mitään ohjetta/linjausta sille, pitäiskö englanninkieliset sanat lausua englantilaisittain vai "suomalaisittain" - siis miten kirjoitetaan?
Käytäntö tuntuu olevan vaihteleva. Joskus vaan tuntee hieman juntiksi itsensä, kun lausuu kirjoitusasun mukaan ja joku korjaa heti perään sen englantilaisittain.
Esim kummin pitäisi lausua: "file" vai "faili", "mobile" vai "mobail", "ipod" vai "aipoud" ..jne..esimerkkejä on tuhansia.
Käytäntö tuntuu olevan vaihteleva. Joskus vaan tuntee hieman juntiksi itsensä, kun lausuu kirjoitusasun mukaan ja joku korjaa heti perään sen englantilaisittain.
Esim kummin pitäisi lausua: "file" vai "faili", "mobile" vai "mobail", "ipod" vai "aipoud" ..jne..esimerkkejä on tuhansia.
Vastaukset 24
Vanhimmat
Englanninkieliset sanat tietysti lausutaan englannin sääntöjen mukaan. Nämä säännöt kyllä vaihtelevat kielimuodon mukaan. Esimerkiksi ”mobile” voidaan lausua suunnilleen [moubail] tai [moubiil] tai [moubl] – ei siis [mobail], joka saattaisi kuulostaa siltä kuin paino olisi jälkitavulla.
Junttia on lähinnä käytellä senkaltaisia sanoja kuin ”file” suomen kielessä, jossa on ihan oma sana ”tiedosto”.
Tuotemerkit ja vastaavat äännetään nekin periaatteessa alkuperäkielen mukaan, joskin käytännössä eriasteisesti suomen kieleen mukautuneina.
Suurelle osalle nk. sivistyssanoja löytyy suomenkielestä täsmällinen - ytimekäs vastine. Voi vaan ihmetellä, että miksi niitä siitä huolimatta niin paljon viljellään.
Kaikki sivistyssanat ovat aluksi kuulostaneet "juntilta", kunnes niin on totuttu.
Miksi saa käyttää esim sanaa "globaali" ja sehän vaan kuulostaa hienolta, mutta miksi ei sanaa "faili", joka kuulostaa juntilta? Siksi koska sana faili ei ole vielä kieleemme juurtunut. Huom! molemmille löytyy täsmällinen suomenkieleinen vastine.
Miksi käytät "vaan", vaikka ilmiselvästi tarkoitat "vain"-sanaa. Vain-adverbille on suomen kielessä täsmällinen merkityksensä, samoin vaan-konjunktiiville. Sotket tässä viestissäsi asioita vaanittelemalla.
Suomen kielen ongelma on melko mitätön sanavarasto. Sivistyssanoille olisi kyllä käyttöä. Otetaan esimerkiksi sana tuomari, joka voi tarkoittaa lähes mitä tahansa ratkaisutoimintaa peleistä lainkäyttöön. Englanninkieliset sanat referee, judge, justice ja umpire tarkoittavat kaikki jonkinasteista tuomioiden jakajaa, mutta eri konteksteissa. Suomessa käytössä on yleensä vain sana tuomari ja joskus erotuomari.
Sama sanaköyhyys ja nyanssien puute koskee kymmeniä käsitteitä.
Sanojen puute, nyanssien puute, synonyymien puute, sanasnajun puute, mielikuvituksen puute, konsensus, vaatimattomuus, kateus, pysähtyneisyys... Oikeassa olet.
Se korjaaminen on vain pätemistä. Eipä sillä oikeastaan ole suurempaa väliä, miten ne ääntää, kunhan toinen vain ymmärtää. Jos ei halua ymmärtää, vetäköön vit...
No niin. :)
..."millään ei oo väliä kunhan ymmärtää" -tyyppejä.
Yleensä ovat samalla myös varsin huonokäytöksisiä, kuten tämäkin.
Taas näitä kielipoliiseja, jotka yrittävät päteä sillä, että tietävät oikein. Juuri näitä normipellejä, jotka tekevät elämää suuremman asian jostakin epäolennaisesta ja häivyttävät sen olennaisen paasaamisensa alle.
Pilkku, piste. Huutomerkki! Kysymysmerkki? Pilkku, piste.
On muutakin kuin pelkkä formaatti, Idols-lapsi. :)
OLen huomannut että uutistenlukijat lausuvat joskus lyhenteen FBI ef bii ai, mutta CIA onkin see ii aa eikä sii ai ei niin kuin loogosuus edellyttäisi.
Niin ja BBC on aina bii bii sii, ei koskaan bee bee see. CNN on joskus sii en en joskus see än än. USA on aina uu es aa....
jota myös joskus kuulee...
äf bii ai - oli ainutkertainen tapaus, mutta hitto kun jäi kaivelemaan.
Naapuri kuuli uutisissa pii pii sii ja meni ammeeseen ja viilteli itsensä.
Old (Mac)Ronald had a farm
sii ai sii ai ei.
Rauno Reikäsen ranchiako tarkoitit?
Melodianpoikasta täältä:
http://www.niehs.nih.gov/kids/lyrics/mcdonald.htm
Lankomiehen perhe asusteli Ameriikanraitilla viime vuosituhannen lopulla parin vuoden ajan. Perheen lapset pitivät minua vähänkös hölmönä setänä, kun lauloin heille heidän Suomeen palattuaan
”Mary had a little lamb,
E-I-E-I-O...”
Taisivat ja taitavat pitää toki muutenkin.
Eilenpä sanottiin uutisissa see ii aa. Ei noin yhtäkkiseltään meinannu ensin edes ymmärtää, mitä tarkoitetaan...
Eräältä suomenkielen emeritusprofessorilta kysyttiin, mitä voisi tehdä, ettei englanti valtasi suomea.
Hän ei pitänyt ongelmaa vakavana, mutta ehdotti, että nimenomaan kaupalliset termit voisi lausua suomen mukaisesti. Esim. "City-market" voisi olla "Kitumarketti"; ehkä into muukalaisuuksiin vähenisi.
Oppimaton nuoriso vaalii kieltä hyvin: esim. "iPod" on "iipotti" jne.
Mistä se u-äänne tulisi siihen Vity-Marketiin, kun ehdotettiin "Kitumarkettia"? Vai oliko vitsi?
Citymarket on ollut ”Kitukauppa” alusta pitäen.
Olen käynyt siellä kerran, pari vuodessa ja ihan kukoistavalta on liike aina näyttänyt.
Anteeksi, City-, ei Vity...
Lyöntivirhe.
Bussipysäkillä kuuntelin, kun pikkupoika leuhki toiselle: "Meillä näkyyki tietokoneella tosi paljon kanavia, te voike ja muita!"
Olen käynyt kouluni vanhaan hyvään aikaan. Kansakoulun opinto-ohjelmasta kielet puuttuivat. Ruotsia opiskeltiin 5-luokkaisen keskikoulun ensimmäisestä ja saksaa toisesta luokasta lähtien. Englanti tuli niiden ohella ohjelmaan vasta 3-vuotisessa lukiossa.
Anglosaksinen nuorisokulttuuri puski silloin 1960-luvulla jo vahvasti päälle Beatleseineen sun muineen. Aika villisti me keskikouluikäiset niitä englanninkielisiä nimiä äänsimme ja arvailut sanojen merkityksistäkin saattoivat mennä vähän minne sattuu! Nykynuorison mielestä senaikaista ”kielitaitoamme” vastaava osaaminen olisi pöyristyttävän huono – suomalaiselle kun englannin taito ja kielitaito ovat tänään lähes yksi ja sama asia!
Moni vastaavat koulut käynyt ikäpolveni edustaja puhunee kaikesta huolimatta nykyisin helpommin englantia kuin noita pitkään (7–8 vuotta) ja hartaasti jyystettyjä ruotsia ja saksaa.
Itselläni on tilanne osittain työhistoriastakin johtuen se, että englanti kirjallisena työkielenä on tutuin ja käytetyin, mutta käytännön puhe smalltalkeineen sujuu parhaiten saksaksi!
Vaikka yhä puutteellinen suullinen englantini joskus minua hävettääkin, olen erittäin tyytyväinen kohdalleni osuneeseen koulun kieliohjelmaan. Uskallan sanoa tulevani auttavasti toimeen ruotsiksi, englanniksi ja saksaksi. Uskaltavatko monetkaan nykyisen koulujärjestelmän kasvatit?
Olemme saman hengen lapsia, sinä ja minä. Minä tosin toiselta puolen "kielimuuria", eli minä suomenruotsalaisena. Mutta "vieraat" kielet juuri samat. Syntyjäni v. 1950 taidamme olla myös ikätovereita?
Tosin englanti luonnistui myös silloin. Saksa oli koulun arvosteluasteikon mukaan huono, mutta käytännön elämässä osoittautui, että sama mainitsemasi jutustelu sujuikin oikein hyvin; ja tänä päivänä vielä paremmin.
Grüss Dich!
Hengenheimolaisuutta on aina mukava havaita!
Olen vuosikertaa 1951. Vuosi sinne tai tänne – mieluummin tänne! Koulussa suurin osa luokkatovereistani oli 1950 syntyneitä ja jätin kouluopinnot taakseni 1969 kuten ehkä sinäkin.
”Pakkoruotsi” ei ollut minulle sisäsuomalaiselle mikään mörkö. Vanhemmilla sisarillani oli kirjeenvaihtotovereina vastaavanikäinen sisaruspari ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta. Perheemme vierailivat tutustumassa toistensa kulttuuriin siellä ja täällä eikä kielimuuri tuntunut mitenkään ylittämättömältä.
Nuorin sisareni sitten pesi meidät kaikki: otti ja muutti Ahvenanmeren tuolle puolen ja perusti perheen sinne. Supisuomalaisen äidin lapset eivät osaa käytännössä juuri sanaakaan suomea. Tuo meneekin ehkä jo ylilyönnin puolelle!
Saksankielisessä kulttuurissa pääsin viettämään kuukauden kesällä 1968 ja toisen 1969. 1980-luvulla saksa oli (äidinkieleni suomen jälkeen) ehdottomasti tärkein työkieleni 7-8 vuoden ajan. Ruotsi oli selkeästi kakkonen ja englantiin jouduin turvautumaan varsin harvoin.
Viimeisten 17 vuoden aikana olen joutunut nyhtämään enimmät leipämarkkani englannin kielen taidoistani – olipa niitä tai ei. Saksan ja ruotsin välillä en osaa tehdä niin selkeää eroa, mutta tärkeitä ovat nekin molemmat olleet.
Hälsningar!