Urheiluselostaja sanoi juuri televisiossa että Roomassa on "kohtuullisen kylmä". Olisiko pitänyt sanoa "kohtalaisen" eikä "kohtuullisen"? Minusta olisi.
Kohtalaisen kohtuullista
Kohdusta hautaan
11581
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Tallinnan vanhasta kaupungista löytyy kadunpätkä nimeltä Kohtu. Olen antanut itselleni kertoa, että viron kielen kohtu-sana merkitsee oikeutta (oikeuslaitosta).
Kohtuullisen mukava tuolla etelänaapurissa on silloin tällöin maleksia ja kuleksia. Viimeksi käväisin marraskuussa. Silloin oli kohtalaisen kurjat ilmat – ei oikein saanut selvää, sataako lunta vai vettä. Mutta kulttuuripläjäyksen (Verdi: Rigoletto) ei ollut ollenkaan kurjaa istua laudlinapöydän ääreen nauttimaan maittavasta ruuasta ja juomasta!
Kurjantekijät (kurjategijad) eli rikolliset joutuvat käsittääkseni menemään Virossa sinne kohtuun, leivättömän pöydän ääreen.
Ja mikähän se kohtu sitten mahtaa ollakaan viroksi? Aivan oikein – emakas!
Vuosisadan vaihteessa syntynyt hyvin monta lasta synnyttänyt karjalainen mummoni kutsui kohtua emäksi.
Katsopa kirjan kaaviokuvaa naisen sukuelimistä. Kohtuun viitataan selvästikin sanalla 'emä', ilman vaihtoehtoista nimikettä!
http://runeberg.org/pieni/4/0194.html
Emä-sanasta johdettu 'emätin' on tiettävästi Kajaanin piirilääkärin, Kalevalankin kokoajana tunnetun kielimiehen Elias Lönnrotin (1802–1884) sepitteitä. Lönnrotin kynänjälkiä kielestämme löytyy yhä sieltä täältä.
Vilkaistaanpa vaikka toistakin ”tietosanakirjaa”:
»Filologia
Suomen kirjakieli oli ennen Lönnrotia lähes samalla tasolla kuin Mikael Agricolan luotua sen lähes 300 vuotta aiemmin. Agricolan uskotaan käyttäneen noin 6 000–8 000 sanaa. Lönnrot julkaisi eläkepäivillään vuonna 1880 Suomalais-Ruotsalainen Sanakirja -nimisen sanakirjan, joka käsitti yli 200 000 sanaa. Teos oli hyvin merkittävä tuon ajan suomen kielelle sillä nykypäivän suomenkielinen sanakirja (vuodelta 1960) sisältää noin 10 000 sanaa enemmän kuin Lönnrotin kirjoittama.
Lönnrot loi vahvan pohjasanaston eri tieteenaloille sekä yleiskieleen. Tieteenaloille kuten esimerkiksi lääketieteeseen, oikeustieteeseen ja kasvitieteeseen Lönnrot kehitti sanastoa. Lönnrotin keksimiä sanoja ovat muun muassa kansallisuus, kirjallisuus, kuume, laskimo, valtimo, muste, pöytäkirja, esitys, itsenäinen, kieltolaki, mietelmä, monikko, yksikkö, sivistys, sopimus, tasavalta, toisinto ja äänioikeus.»
http://fi.wikipedia.org/wiki/Elias_Lönnrot
"Olen antanut itselleni kertoa"! Kovin on suuret luulot omasta egosta!
Minähän vain viattomasti lainasin varsin kulunutta fraasia.
En osaa pitää itseäni minään antaumuksellisena egonrakentajana. En oikein osaa edes meititellä itseäni, kuten teki esimerkiksi
»NIKOLAI Toinen, Jumalan armosta, koko Venäjänmaan, Moskovan, Kiovan, Wladimirin ja Novgorodin Keisari ja Itsevaltias, Kasanin Tsaari, Siperian Tsaari, Astrahanin Tsaari, Puolanmaan Tsaari, Siperian Tsaari, Taurian Kersoneson Tsaari, Grusian Tsaari, Pihkovan Herra ja Smolenskin, Liettuan, Wolhynian, Podolian ja Suomen Suuriruhtinas; Vironmaan, Liivinmaan, Kuurinmaan ja Semgallin, Samogitian, Bjälostokin, Karjalan, Tverin, Jugorian, Perman, Wjatkan, Bulgarian y.m. Herttua; Ali-Novgorodin, Tscernigovin, Rjäsanin, Polotskin, Rostowin, Jaroslavin, Bieloserskin, Udorian, Obdorian, Kondian, Witebskin, Mstislavin Herra ja Suuriruhtinas ja koko Pohjoisen maan Hallitsija; Iberian, Kartalinian, Kabardan ja Armenian maakunnan Herra; Tscerkassien ruhtinasten ynnä muitten Vuoriruhtinasten Perintöruhtinas ja Ylivaltias; Turkestanin Herra; Norjan Perillinen, Schlesvig-Holsteinin, Stormarnin, Dittmarsin ja Oldenburgin Herttua jne. jne. jne.»
En ole puuttunut ortografiaan enkä myöskään vastaa siitä millään tavoin.
Niin tietenkin olisi.
Mutta milloin olet viimeksi kuullut urheiluselostajan käyttävän hyvää suomea? Minä en edes muista.
Paavo Noponen saattoi aktiiviaikoinaan äityä varsin runolliseksi kehuessaan hänelle ah' niin rakkaan Koillismaan maisemia. Kun Paavo pääsi oikein kunnon Kuusamo-hurmokseen, sai vaikka kilpailun voittaja tulla rauhassa maaliin ilman että ”matkailumainos” katkesi!
(Tulikohan kärjistettyä liikaa?)
Pertti Teurajärvi oli pohjoisen hiihtäjäpoikia, eikä mikään huono ollutkaan. Ei taida monenkaan nykyhiihtäjän kaapista löytyä arvokisamitaleita kaikkia kolmea väriä (viestit 1976-1978-1980)!
Paavon kuvaus Teurajärvestä siten kuin korvani sen silloin joskus rekisteröivät:
”Vankka, kälseä luumies – kumaraharteinen, kuivankälpäkkä!”
Ilmeikästä suomea ainakin. Onko sitten hyvää suomea, sen päättäköön kukin tykönään itse.
... Mikko Hannulan puhetta! Hänet löytää ainakin alppihiihdon ja lentopallon parista Ylen tv-lähetyksistä. Hannulan selostus on sujuvaa, ilman muka-hauskoja vitsejä tai toistuvia sanontoja.
Pertti Teurajärvi - Ylläksen ahma! Noposen tarinat olen yrittänyt unohtaa, mutta en ole onnistunut. Se mies on kielikäsityksineen jossain Aleksis Kiven ja V.A. Koskenniemen välimaastossa.
Kun Noponen selosti satasen juoksua, oli eetteri sakeanaan räjähtävää voimaa, värähteleviä lihaksia, joustavia jäntereitä ja kimmoisia kintereitä. Oho, kymmenen sekuntia meni jo - kukahan se voitti kilpailun...?
... P. Teurajärvi ei edes aktiiviaikoinaan ollut mikään "kuivankälpäkkä kälseä luumies". Tukevaa ja harteikasta tyyppiä. Suoraryhtinen, eikä kumaraharteinen.
Tuollaisen hiihtäjätyypin hartia- ja käsivoimien maksimaalinen käyttö kyllä vaatii hieman kumaraa hiihtoasentoa, myönnettäköön. Mutta ei Pertti mikään köyryselkä koskaan ole ollut.
Mutta paljonkos Paavo paskaa puhui, rapatessa roiskuu! Kannattaa lukea Juhani Peltosen teos "Elmo". Siinä on Paavon ja Pekan selostusta tuplaytimellä.
>... P. Teurajärvi ei edes aktiiviaikoinaan
>ollut mikään "kuivankälpäkkä kälseä luumies".
>Tukevaa ja harteikasta tyyppiä. Suoraryhtinen,
>eikä kumaraharteinen.
Allekirjoitan tuon täysin, P. Teurajärven hartevan olemuksen aikanaan ruudussa monet kerrat nähneenä. ”Teura” eli Pertti Benjam Teurajärvi on itse asiassa ikätoverini – saman vuoden poikia ollaan!
Ehkäpä P. Noposen kielikuva jäi selostuksesta (luullakseni sanatarkasti) mieleeni juuri yllättävyyttään ja ristiriitaisuuttaan.
Omat hiihtosaavutukseni eivät ole kummoiset. Olen hiihtänyt useammankin kerran kilpaa itseäni sukupolven verran vanhemman Siiri ”Äitee” Rantasen kanssa (1980-luvulla) ja aina hävinnyt reilusti. Minulla 75 kilometrin Finlandia-taipaleeseen Hämeenlinnasta Lahteen lynkytellessä kului täysi toimihenkilön työpäivä, 7½ tuntia.