Oltiin neljä vuotta yhdessä miehen kanssa, meni kauan loppuajasta päin persettä ja oli henkisesti tosi raskasta, mies vain juhli kavereiden kanssa ja oli välinpitämätön. Vihdoin sanoin että tämä loppuu jos mikään ei muutu, ei jaksa. Sen jälkeen pari viikkoa meni, mies ei puhunu juuri mitään. Sitten sain selvile että se oli ihastunut toiseen, sanojensa mukaan. Luin viestejä siltä toiselta. Hän sanoi että ei ollut sängyssä tämän kanssa, viestit kyllä antoivat ymmärtää AIVAN toista. Erottiin yli puoli vuotta sitten. En tiedä mitä sen jälkeen tapahtui, mutta ei ole tämän naisen kanssa yhdessä, eikä tapaa enää. Mies on viimeaikoina puhunut kuinka ikävöi jne. Olen eksynyt baari-illan jälkeen useasti yöksi hänen luokse, ihanaa seksiä. Sitten pidettiin yhteyttä ja nähtiin aika usein. Olen sanonut että tahdon puhua ja selvittää meidän välit. Joko mies tahtoo minut tai jos vaan seksiä kaipaa niin en ryhdy siihen. Ei olla puhuttu. Juuri meni pari viikkoa ettei nähty, eikä miehestä kuulunut mitään. En tiedä mitä mies tahtoo minusta vai tahtooko mitään. Yksi viikonloppu heräsin toisen miehen vierestä. Nyt tuntuu pahalta ja tuntuu että petin miestä, vaikka ei yhdessä olla. En tiedä miksi tein niin. Se ei tuntunut miltään. En halua kertoa miehelle, mutta pelkään että hän saa selville jostain ja sitten minä olen valehtelija. Mutta ei hänen menot oo mulle kuulunu joten ei myöskään mun hänelle. Mitä pitäisi tehdä? Nyt ollaan taas tapailtu. Pitäisikö kaikki vanha unohtaa ja puhua miten jatketaan jos enää on mahdollista.. minä toivon yhteenpaluuta vaikka toisaalta pelkään että musta ei oo kohta jäljellä mitään, jos uskallan olla onnellinen ja sitten pari vuota ja sama tapahtuu taas. Miten opetan miehen puhumaan mulle? ääh.. en edes tiedä mitä kirjoitan, sekavaa. Ajatuksia ihmisiltä jotka samassa tilanteessa olleet?
Vastaukset 3
- apua
Ja siis tää mies jonka kans eksyin sänkyyn on ex-mieheni tuttu, ei kaveri mutta tietävät toisensa, käyvät samassa baarissa usein pelailemassa. Mua pelottaa se tilanne jos mennään exäni kanssa yhdessä johonkin ja törmään tähän toiseen mieheen että hän sitten saa selville jotain tai miten mun pitäisi käyttäytyä. *Huoh* En osaa selittää näitä tunteita..
- kans
käyttäytyi samoin,ja en tajua mitä se halus musta lopulta,kun välillä ei mitään yhteyttä pitäny 4vk peräti.Mä en sen menoista ja elämästä tienny mitään,niin opettelin iteki olemaan hiljaa ja ajattelin ettei senkää tarvi musta tietää.Ei sun siitä miehestä tarvi miehelles kertoa,ellei se erikseen tule puheeksi,kysy jotain...
Mun miehen käytös vaan lopulta selittyi sillä että oli uus nainen kuviois,niin ei munkaa halunnukkaa enää mitään.Ihmettelin vaan kun halus puhua asioista ja ootin et puhutaan ja aina vaan pakenikin eikä mistää halunnukkaa puhua.
En tiä onko miehelläs sama,mutta mun miehen ihme käytös valkeni kun sain naisesta tietää...ja nyt koitan yhen toisen avulla päästä miehestäni ajatustasolla eroon kokonaan.(tää toinen tietää ettei meistä sen enempää tuu,vaan on seikkailua vaan).
itellä saman tapane juttu:)seurustelin aivan ihanan miehen kanssa melkein 4 vuotta,sit erottii kauheis riidoissa kylläkin,se rupes tapailee heti muita ja aina säännöllisesti muakin:)ei missään seurusstelu mielessä kuitenkaan!
ja tätä on jatkunut jo 2 vuotta.en oo pystyny päästää irti kokonaan vieläkään..enkä välillä tiiä haluanko edes niin,seon niin tuttu ja turvallinen jolta saan parasta seksiä koskaan,ollaan koettu yhessä paljon ja meillä on 1 lapsikin,en todellakaan tiiä haluanko päästää irti ja koittaa kokea jonku toisen kanssa samanlaisia asioita kun tämän ex ukon kanssa..se tuntuu kaukaselta.rakastan exääni eniten maailmassa,ajattelukin siitä että tekee samaa muidenkin kuin vain minun kanssa,saa mut aivan masennukseen..vaikka mitään väärää se ei ees tee,on vapaa,kunpa mäkin voisin olla vapaa tunteista,rakkaudesta ja himosta sitä kohtaan:)
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on211391Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1701082Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1041080- 65785
Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.57772Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51761Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28731Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47714- 51669
Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee584643Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30617Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32602- 84588
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20573- 7564
- 31551
kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14535- 43533
- 44511
Alkaa jotenkin nyt kuvio hahmottuu täällä
Sellainen vaikutelma tästä alkaa tulla, että täällä on joku pieni porukka, joka tuntee toisensa tai ainakin pelaa samaan70500