"Isoäidilläni oli vihollinen nimeltään rouva Wilcox. Isoäiti ja rouva Wilcox muuttivat nuorina morsiamina pienen kaupungin pääkadun varrella oleviin naapuritaloihin, joissa he elivät koko lopun elämänsä. En tiedä, mikä aloitti sodan heidän välillään – enkä usko, että kun minä synnyin yli kolmekymmentä vuotta myöhemmin, he itsekään muistivat, mistä se alkoi. Se ei ollut mitään kohteliasta kinastelua; se oli täysimittaista sotaa. – –
Mikään kaupungissa ei säästynyt sen jälkiseurauksilta. 300 vuotta vanha kirkko, joka oli selvinnyt vallankumouksesta, sisällissodasta ja Espanjan–Amerikan-sodasta, oli sortua, kun isoäiti ja rouva Wilcox kävivät Naisten avun taistelua. Sen taistelun isoäiti voitti, mutta voitto jäi tyhjäksi. Koska rouva Wilcox ei päässyt puheenjohtajaksi, hän kiukuissaan erosi seurasta. Ja mitä hupia oli johtaa seuraa, jollei voinut pakottaa vihollistaan nöyrtymään? Rouva Wilcox voitti Kaupungin kirjaston taistelun saamalla veljentyttärensä Gertruden kirjastonhoitajaksi Phyllis-tädin sijaan. Se päivä, jolloin Gertrude aloitti työnsä, oli päivä, jolloin isoäiti lopetti kirjaston kirjojen lukemisen. Niistä tuli yhdessä yössä 'saastaisia taudinkantajia'. Lukion taistelu päättyi tasapeliin. Rehtori sai paremman työpaikan ja lähti, ennen kuin rouva Wilcox onnistui hankkimaan hänelle potkut tai isoäiti hankkimaan hänelle elinikäisen viran.
Kun me lapset kävimme isoäidin luona, osa hauskanpitoa oli se, kun irvistelimme rouva Wilcoxin lastenlapsille. Yhtenä huippupäivänä panimme käärmeen Wilcoxin sadevesitynnyriin. Isoäiti oli toruvinaan mutta aistimme hänen sanattoman tukensa. Älkää hetkeäkään kuvitelko, että tämä oli yksipuolinen kampanja. Rouva Wilcoxillakin oli lastenlapsia. Isoäiti ei selvinnyt ehjin nahoin. Ainoastakaan tuulisesta pyykkipäivästä ei selvitty ilman, että pyykkinaru katkesi salaperäisesti ja vaatteet putosivat maahan.
En tiedä, olisiko isoäiti kestänyt vaikeuksiaan niin pitkään, ellei hän olisi saanut päivittäistä annosta bostonilaisen sanomalehden kotitaloussivulta. Tämä kotitaloussivu oli suurenmoinen keksintö. Tavanomaisten ruokavinkkien ja siivousohjeiden lisäksi siinä oli palsta, jolla lukijat saattoivat kirjoittaa toisilleen.
Ajatus oli, että jos jollakulla oli ongelma – tai jos joku halusi vaikka vain päästellä höyryjä – hän kirjoitti kirjeen lehteen käyttäen jotakin sellaista hienoa nimimerkkiä kuten Arbutus. Se oli isoäidin nimimerkki. Sitten jotkut toiset rouvat, joilla oli sama ongelma, kirjoittivat takaisin ja kertoivat, miten he olivat ratkaisseet ongelman, kirjoittaen nimimerkillä Kaiken kokeillut tai Ksantippa tai jotakin vastaavaa. Hyvin usein ongelman ratkettua lukijat jatkoivat kirjoitteluaan lehden sivuilla vuosikaudet kertoen toisilleen lapsistaan ja säilömisistään ja uudesta ruokasalin kalustosta. Niin kävi isoäidillekin. Hän ja nainen, jonka nimimerkki oli Lokki, kirjoittelivat toisilleen neljännesvuosisadan ajan. Lokki oli isoäidin todellinen ystävä.
Kun olin kuudentoista, rouva Wilcox kuoli. Pienessä kaupungissa, vaikka olisi kuinka paljon vihannut naapuriaan, oli vain asiaan kuuluvaa mennä kysymään, mitä voisi tehdä surevien omaisten hyväksi. Isoäiti meni siistissä perkaaliesiliinassaan osoittaakseen, että hän oli tosissaan avuntarjouksessaan. Hän käveli nurmikon poikki Wilcoxin taloon, jossa Wilcoxin tyttäret panivat hänet siivoamaan jo valmiiksi moitteetonta vierassalia hautajaisia varten. Ja siellä vierassalin pöydällä kunniapaikalla oli valtava leikekirja, ja leikekirjassa liimattuna siististi vierekkäin olivat isoäidin kirjeet Lokille vuosien varrella ja Lokin kirjeet hänelle. Vaikka kumpikaan nainen ei ollut sitä tiennyt, isoäidin pahin vihollinen oli ollut hänen [kaikkein] paras ystävänsä. Se oli ainoa kerta, jolloin muistan nähneeni isoäitini itkevän. En tiennyt silloin, miksi hän oikein itki, mutta nyt tiedän. Hän itki kaikkia hukkaan heitettyjä vuosia, joita ei koskaan saisi takaisin."
Veljeni ja sisareni, päättäkäämme tästä päivästä lähtien täyttää sydämemme rakkaudella. Kulkekaamme ylimääräinen virsta ja ottakaamme elämäämme kaikki ne, jotka ovat yksinäisiä tai masentuneita tai jotka kärsivät jollakin tavoin. Ilahduttakaamme ja piristäkäämme surullisia. Eläkäämme niin, että kun viimeinen kutsu kuuluu, meidän ei tarvitse katua mitään vakavaa eikä surra mitään keskenjäänyttä vaan voimme sanoa apostoli Paavalin tavoin: "Olen kilpaillut hyvän kilpailun, olen juossut perille ja säilyttänyt uskoni."11Jeesuksen Kristuksen nimessä. Aamen.
Louise Dickinson Rich
Koskettava kertomus
Vihollisuudesta ja ystävyyd...
2
178
Vastaukset
- osoitteessa
Aloituksen kertomus löytyy ao. linkistä. En suosittele kenellekään tätä seurakuntaa jonka linkistä kirjoitus löytyi, kirjoitus kuitenkin on mielestäni hyvä.
http://www.lds.org/conference/talk/display/0,5232,89-19-249-22,00.html Ei minulla mitään asiaa ole, mutta se oli koskettava kertomus(ja tälle palstalle osuva), varsinkin se loppu.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1721147
Anteeksipyynnöstä
Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän132857- 84793
- 51738
Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies
Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?37551Olisitko oikeasti valmis rikkomaan
Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk55549Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla
Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä296538Martinan tarve valehdella.
Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t215489- 49487
Pakkomielle
Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs45482