Tämän palstan seuraajat ovat tunnetusti huonomuistista väkeä, sillä konserteista ei yleensä muisteta jälkikäteen mitään. Yritän nyt olla poikkeus ja koetan muistella kuukauden takaista Imatran Big Band Festivaalien päätöskonserttia, joka oli tietenkin hieno.
Ensimmäiseksi esiintyi muistaakseni (!) Eternal Erection, jonka näyttävä show veti väen tanssilattialle. Vauhdista vastasi tietenkin solisti Rick Lover. Biisit olivat hänen mukaansa enimmäkseen uutta tuotantoa. Parhaalta kuulosti kuitenkin James Brownin Soul Power, kun siinä oli eniten rytmikitaran räminää ja vauhtia.
Kun Incognito saapui vuoroon, kiinnittyi huomio pieneen, harmaantuneeseen mieheen lavan taaimmaisessa nurkassa: Bluey Maunickin kitarointi oli mahtavan kuuloista. Myös yhtyeen uudet naissolistit olivat oikein päteviä. Incogniton kohdalla nämä nykyiset konsrttivolyymit pistivät pännimään, sillä yhtyeen musiikki on samalla groovaavaa, mutta sointuvaa ja nimenomaan tuo soinnikkuus tahtoi jäädä metelin alle. Paljon tuttuja hittejä kuultiin illan aikana, mm. Always there, Don´t you worry ´bout a thing ja Nights over Egypt.
Lopuksi Defunkt tuli esittämään rajua ja välillä kakofonista funkkiaan. Yhtyeen solistina oli Incognitossakin laulanut muhkeaääninen Kelli Sae.
Tänä kesänä kiertämieni telttafestivaalien jäljiltä päätin kuitenkin, että jos ei ole välttämätöntä nähdä esiintyjää, kuuntelen musiikin jatkossa viereisessä puistossa, jossa volyymi on sopiva.
Ensimmäiseksi esiintyi muistaakseni (!) Eternal Erection, jonka näyttävä show veti väen tanssilattialle. Vauhdista vastasi tietenkin solisti Rick Lover. Biisit olivat hänen mukaansa enimmäkseen uutta tuotantoa. Parhaalta kuulosti kuitenkin James Brownin Soul Power, kun siinä oli eniten rytmikitaran räminää ja vauhtia.
Kun Incognito saapui vuoroon, kiinnittyi huomio pieneen, harmaantuneeseen mieheen lavan taaimmaisessa nurkassa: Bluey Maunickin kitarointi oli mahtavan kuuloista. Myös yhtyeen uudet naissolistit olivat oikein päteviä. Incogniton kohdalla nämä nykyiset konsrttivolyymit pistivät pännimään, sillä yhtyeen musiikki on samalla groovaavaa, mutta sointuvaa ja nimenomaan tuo soinnikkuus tahtoi jäädä metelin alle. Paljon tuttuja hittejä kuultiin illan aikana, mm. Always there, Don´t you worry ´bout a thing ja Nights over Egypt.
Lopuksi Defunkt tuli esittämään rajua ja välillä kakofonista funkkiaan. Yhtyeen solistina oli Incognitossakin laulanut muhkeaääninen Kelli Sae.
Tänä kesänä kiertämieni telttafestivaalien jäljiltä päätin kuitenkin, että jos ei ole välttämätöntä nähdä esiintyjää, kuuntelen musiikin jatkossa viereisessä puistossa, jossa volyymi on sopiva.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Imatran Big Band Festivaaleilla pidettiin jälleen funk-lippua yllä perjantain 9.7. konsertissa. Lämppärinä toiminut Miss Saana & the Missionaries esitti pieteetillä tehtyä 60-luvun soulia. Kotimaiseen yrittäjään saikin suhtautua aivan kunnioituksella, sillä esikuvia oli kuunneltu tarkkaan ja ohjelmistoon oli etsitty uusia biisejä eikä loppuunkaluttuja covereita.
Manu Dibangon yhtyeellä oli rytmi tukevasti hyppysissä. "Tämä on helppoa musiikkia" kuului yleisön joukosta. Näin oli: yksinkertaista ja tosi svengaavaa. Afrikkalainen kitara soi todella kauniisti.
Illan kruunasi Brand New Heavies, joka oli yleisöystävällisesti ottanut esitettäväkseen vain laulettuja hittibiisejään. N´Dea Davenportin ilmestyminen takaisin soololaulajaksi on hieno juttu, sillä hän on todella taitava ja tyylitajuinen laulajatar. Tämänkin yhtyeen musiikki on pohjimmiltaan melko yksinkertaista ja ehkä sen vuoksi soundit olivat mallikkaassa balanssissa. Biiseissähän piisaa svengiä, melodiaa ja kauneutta.