Olen ruvennut viimeaikoina kovasti epäilemään, voiko se ainoa oikea usko olla tämä vanhoillislestadiolainen usko. Miksi oikeaa uskoa olisi nykyään lähinnä vain Suomessa? Mitkä ovat opillisia ja mitkä ei opillisia asioita?
Kuinka moni vl:istä edes tietää, mitkä ovat opillisia ja mitkä eivät. Useimmat toimivat toisin, mitä seurakunnassa opetetaan. Saatetaan kuunnella ns. maailmallista musiikkia, käydä elokuvissa ja juopua akoholijuomista.
Eräs kavereistani sanoi, että täysraittuis nähtiin Suomessa hyväksi, koska meidän kulttuurissamme ei osata käyttää alkoholia oikein. Entä jos joku osaakin? Vai onko se ns. kohtuullinenkin alkoholin käyttö sopimatonta. Se ainakin voi turruttaa synnintuntoa. Näin ainakin itse olen havainnut, kun joskus kyseisellä aineella läträsin.
Onko ns. yksimielisyyttä mihinkään asiaan? Olemmeko kaikki samassa hengessä? Jotenkin on ruvennut tuntumaan, että tämäkin on vain illuusiota. Itseasiassa seurapenkille istuu hyvin eritavoilla ajattelevia ihmisiä. Iltakylissä aiheesta kun aiheesta tahtoo tulla jos jonkinlaista riitaa, eikä yksimielisyyteen tahdota päästä millään. Onko tämä hajaantumisien merkki, vai onko tällaita ollut aina?
Missä on oikeasti se joukko, jotka ovat aidon yksimieliset opillisista asioista? Onko edes sellaista?
Entä onko oikeaa uskoa sittenkin kaikkialla, missä uskotaan Jeesuksen päälle, vaikka oppi saattaa jossain määrin vaihdella? Onko loppujen lopuksi väliä, millä tavalla uskoo, jos kuitenkin uskoo Raamatun ydinsanomaan? Vaikeita kysymyksiä, joihin ei tahdo saada vain yhdenlaisia vastauksia...
Missä on oikeaa uskoa?
16
270
Vastaukset
- Vinkki.
on saatanan palvelija. Etsi oikea kristillinen yhteisö.
- Konttorin väki
eppäillä täällä konttorilla.
Tarkemmin ja laajemmin kun tutkaillee Raamattua niin siihen tulokseen on tultu.
Ami suunnittelee koko revohkan hautaamista mäkeen. - kaikilla oma Jumala
Ehkäpä se oli samalla tavalla ajatteleva 30-40 vuotta sitten kun ihmiset tuli samoista oloista ja eli samalla tavala.
Aika ja ihmiset on muuttuneet ja nykyään kaikkialla suvaitaan paremmin erilaisuutta.
Se että onko vl ainoa ja oikea on turha pohtia tai ylipäänsä väittää koska kaikki tuhannet eri uskonto kunnat löytää itselleen oikean opillisen linjan raamatusta ja pois sulkevat muut siinä samalla.
Ei ole olemassa yhtä ja ainoaa oikeaa uskoa- Näin se on nähtävä
Ilmestyskirjassa käy Kristus läpi eri seurakuntia eikä kukaan ole nuhteeton.
Lahkokunnat yrittää kaikin keinoin itse itseänsä ylentää, mutta ovat jo kauan sitä ennen eksyneet. Se on olemassa yhtä varmasti kuin se, että jokaisesta asiasta on olemassa vain yksi totuus (makuasioita lukuun ottamatta). Jos usko ei ole oikea, niin se onkin vain luuloa, joka ei ketään pelasta. Usko ei ole täydellistä tietoa eli on olemassa myös uskon asteita: lähempänä ja kauempana täydellisestä uskosta, joka ei enää olekaan vain uskoa vaan tietoa. Ote Mormonin kirjasta:
Alma 32
26 Nyt, kuten sanoin uskosta — että se ei ollut täydellistä tietoa — aivan samoin on minun sanojeni laita. Te ette voi aluksi tietää niiden olevan täydellisen varmasti totta, sen enempää kuin usko on täydellistä tietoa.
27 Mutta katso, jos te heräätte ja herätätte kykynne, jopa niin että kokeilette sanojani, ja osoitatte vähäsen uskoa, niin, vaikka ette voisi enempää kuin haluta uskoa, antakaa tämän halun tehdä työtä itsessänne, kunnes uskotte sillä tavalla, että voitte antaa sijaa osalle sanoistani.
28 Nyt, vertaamme sanaa siemeneen. Nyt, jos te annatte sijaa, niin että sydämeenne voidaan kylvää siemen, katso, jos se on oikea siemen eli hyvä siemen, jos te ette epäuskollanne heitä sitä pois, niin että vastustatte Herran Henkeä, katso, se alkaa paisua teidän rinnassanne; ja kun te tunnette nämä paisumisen liikkeet, te alatte sanoa itseksenne: Tämän täytyy olla hyvä siemen, eli sanan täytyy olla hyvä, sillä se alkaa avartaa sieluani; niin, se alkaa valaista ymmärrystäni, niin, se alkaa olla minusta ihana.
29 Nyt, katso, eikö tämä lisäisi teidän uskoanne? Minä sanon teille: Kyllä; mutta se ei ole kasvanut täydelliseksi tiedoksi.
30 Mutta katso, kun siemen paisuu ja itää ja alkaa kasvaa, silloin teidän on sanottava, että siemen on hyvä, sillä katso, se paisuu ja itää ja alkaa kasvaa. Ja nyt, katso, eikö tämä vahvista teidän uskoanne? Kyllä, se vahvistaa teidän uskoanne, sillä te sanotte: Minä tiedän, että tämä on hyvä siemen, sillä katso, se itää ja alkaa kasvaa.
31 Ja nyt, katso, oletteko varmoja, että tämä on hyvä siemen? Minä sanon teille: Kyllä; sillä jokainen siemen tuottaa oman lajinsa mukaan.
32 Sen tähden, jos siemen kasvaa, se on hyvä, mutta jos se ei kasva, katso, se ei ole hyvä; sen tähden se heitetään pois.
33 Ja nyt, katso, koska te olette kokeilleet ja kylväneet siemenen ja se paisuu ja itää ja alkaa kasvaa, teidän täytyy tietää, että siemen on hyvä.
34 Ja nyt, katso, onko teidän tietonne täydellistä? Kyllä, teidän tietonne on täydellistä siinä asiassa, ja teidän uskonne on uinuvaa; ja tämä koska te tiedätte, sillä te tiedätte, että sana on paisuttanut teidän sieluanne, ja te tiedätte myös, että se on itänyt, että ymmärryksenne alkaa valaistua ja että mielenne alkaa avartua.
35 Oi, eikö tämä sitten ole todellista? Minä sanon teille: Kyllä, sillä se on valoa, ja kaikki, mikä on valoa, on hyvää, sillä sen voi erottaa; sen tähden teidän on tiedettävä, että se on hyvää; ja nyt, katso, kun olette maistaneet tätä valoa, onko teidän tietonne täydellistä?
36 Katso, minä sanon teille: Ei; eikä teidän myöskään pidä hylätä uskoanne, sillä te olette vasta osoittaneet uskoanne kylvääksenne siemenen, jotta voisitte kokeilla tietääksenne, oliko siemen hyvä.
http://www.mormon.org/learn/0,8672,955-19,00.html
http://www.mormonit.fi
Nämä ovat palautetun Jeesuksen Kristuksen kirkon viralliset sivut suomeksi. Kirkko toimii kaikkialla, jossa maan laki sen sallii. Yksimielisyys vallitsee. Kristus johtaa kirkkoaan ilmoitusten kautta.- 654654
saa pitää luvan kanssa tusinan verran vaimoja! Vaihtelu virkistää
654654 kirjoitti:
saa pitää luvan kanssa tusinan verran vaimoja! Vaihtelu virkistää
Aikanaan mormonien moniavioisuus perustui samaan kuin VT:n patriarkkojen moniavioisuus. Joseph Smit sai siitä ilmoituksen, kun hän ihmetteli, miten nuo patriarkat olivat siitä huolimatta vanhurskaita:
Oppi ja liitot -kirja luku 132
1 TOTISESTI näin sanoo Herra sinulle, palvelijani Joseph, että koska sinä olet pyytänyt minun kädestäni tietoa ja ymmärrystä siitä, miten minä, Herra, julistin syyttömiksi palvelijani Abrahamin, Iisakin ja Jaakobin samoin kuin palvelijani Mooseksen, Daavidin ja Salomon, mitä tulee siihen periaatteeseen ja oppiin, jonka mukaan heillä oli monta vaimoa ja sivuvaimoa;
2 katso ja näe, minä olen Herra, sinun Jumalasi, ja vastaan sinulle tähän asiaan.
3 Valmista sen tähden sydämesi vastaanottamaan ja noudattamaan ohjeita, jotka minä aion sinulle antaa, sillä kaikkien, joille tämä laki ilmoitetaan, on oltava sille kuuliaisia.
4 Sillä katso, minä ilmoitan sinulle uuden ja ikuisen liiton, ja ellette te pysy siinä liitossa, te olette tuomittuja, sillä kukaan ei voi tämän liiton hylättyään päästä minun kirkkauteeni.
5 Sillä kaikki, jotka haluavat saada siunauksen minun käsistäni, pysykööt laissa, joka on määrätty sen siunauksen saamiseksi, ja sen ehdoissa, niin kuin on säädetty ennen maailman perustamista.
...
Moniavioisuus voi olla voimassa aina silloin, kun siitä annetaan käsky. MAP-kirkon moniavioisuus lopetettiin v. 1890 Jumalan ilmoituksen perusteella. Se toteuttamiseen tulee olla maallisen lain antama oikeutus, sillä Herra ei vaadi toimimaan maan lakien vastaisesti. Nyt MAP-kirkossa ei missään ole moniavioisuutta, vaikka maan lait sen sallisivatkin.- harhaoppi myös
654654 kirjoitti:
saa pitää luvan kanssa tusinan verran vaimoja! Vaihtelu virkistää
Ne pukeutuu hyvin.
harhaoppi myös kirjoitti:
Ne pukeutuu hyvin.
Kolminaisuusoppi on suuri harhaoppi, johon useimmat kristityt uskovat, tarkemmin sanoen luulevat, että siihen pitäisi uskoa. On paljon muutakin, joka ei ole Kristuksen opin ja Hänen perustamansa kirkon oppien ja järjestyksen mukaista:
- Apostolinen johto puuttuu
- Kasteen muoto muutettu ja kastetaan jopa vauvoja
- Oppi pappeudesta ei ole oikea. Pappeuteen kutsutaan eikä sitä saada automaattisesti kasteessa.
- Naispappeus
- Homojen siunaaminen tai vihkiminen
- Kansallisten kirkkojen käytäntöjen erilaisuus ja yleensä yksimielisyyden puuttuminen
- Oppi näkymättömästä kirkosta
...- Herää!
Tapani1 kirjoitti:
Kolminaisuusoppi on suuri harhaoppi, johon useimmat kristityt uskovat, tarkemmin sanoen luulevat, että siihen pitäisi uskoa. On paljon muutakin, joka ei ole Kristuksen opin ja Hänen perustamansa kirkon oppien ja järjestyksen mukaista:
- Apostolinen johto puuttuu
- Kasteen muoto muutettu ja kastetaan jopa vauvoja
- Oppi pappeudesta ei ole oikea. Pappeuteen kutsutaan eikä sitä saada automaattisesti kasteessa.
- Naispappeus
- Homojen siunaaminen tai vihkiminen
- Kansallisten kirkkojen käytäntöjen erilaisuus ja yleensä yksimielisyyden puuttuminen
- Oppi näkymättömästä kirkosta
...= saatanan kirkko
Herää! kirjoitti:
= saatanan kirkko
Mielesi on totuudelle pimeässä:
Matt. 6:23
Jos silmäsi ovat huonot, koko ruumiisi on pimeä. Jos siis se valo, joka sinussa on, on pimeyttä, millainen onkaan pimeys!
Luuk. 11:35
Pidä siis varasi, ettei se valo, joka sinussa on, ole pimeyttä.Herää! kirjoitti:
= saatanan kirkko
Myöhempien aikojen ilmoituksia suomeksi:
http://scriptures.lds.org/fi
Tämä on kirkkomme virallinen sivusto suomeksi niille, jotka haluavat tutustua siihen, mistä on kysymys:
http://www.mormon.org/welcome/0,6929,403-19,00.html Tässä ovat kirkon viralliset Suomen sivut:
http://www.mormonit.fi
Tietenkin myös Raamattu on aina sovelias keskustelun aihe ja erityisesti tässä yhteydessä sen yhteensopivuus MAP-kirkon oppien ja järjestyksen kanssa. Tässä on mielestäni oikein hyvä Raamatun hakusivusto:
http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible
Olen ruvennut viimeaikoina kovasti epäilemään, voiko se ainoa oikea usko olla tämä vanhoillislestadiolainen usko. Miksi oikeaa uskoa olisi nykyään lähinnä vain Suomessa? Mitkä ovat opillisia ja mitkä ei opillisia asioita?
Olet aivan oikein oivaltanut, ei ole.
Joh 3;16 kertoo >> Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.- Sinulla on viisautta
Etsi itsellesi terve ja raitis uskovien yhteisö, missä ei vallitse "vain me" lahkohenki. Lahkot ei vie taivaaseen. Jokaisessa kristillisessä yhteisössä on Jumalan lapsia, jotka Jeesus on verellään puhdistanut. Älä kuulu niihin, jotka vihaavat niitä, ketä Jumala rakastaa.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Duunarit hylkäsivät vasemmistoliiton, siitä tuli feministinaisten puolue
Pääluottamusmies Jari Myllykoski liittyi vasemmistoliittoon, koska se oli duunarien puolue. Sitä samaa puoluetta ei enää2055054Olen väsynyt tähän
En osaa lopettaa ja koen huonoa omaatuntoa tästä. Kaikki on muutenkin turhaa ja tekemisesi sattuvat. Tunteita on vain hy374443Oppiiko vasemmistolaiset valehtelun jo kotonaan?
Sillä vasemmistolaiset/äärivasemmistolaiset valehtelee ja keksii asioita omasta päästään todella paljon. Esim. joku vas2002721Seuraava hallituspohja - Kokoomus, kepu, persut + KD
Kokoomus saa ainakin 20% kannatuksen ensi vaaleissa, keskusta sanoisin noin 15%, persut todennäköisesti enemmän, ehkä 171342310- 601921
Maailman laiskin eläin: persu
Persu ei ole eläessään laittanut rikkaa ristiin itsensä elättämiseen. Luonnossa tuollainen ei olisi mahdollista, mutta s1121811- 671794
- 2081664
Miksi et voi tutustua minuun irl?
Vastaa yleisellä tasolla/ympäripyöreästi, jos pelkäät tunnistamisia.1521222Martina tienaa itse rahansa
Ei tarvitse anella elättäjältään rahaa, ruokaa ja laukkuja.241964