Kuinka moni uskoo löytävänsä?

Ei usko enää

Ihan rehellisesti kuinka moni uskoo että löytää elämässään jonkun 10 vuoden kuluessa?

Tulee heti uuden vuoden jälkeen se pelottava 30 raja vastaan ja kun sinkkuutta on kestänyt nyt vuosia eikä seksiäkään ole herunut muutamaan vuoteen niin tässä alkaa olla se lähellä ettei oikein usko asiaansa.

Naisilla näyttää olevan sellainen kolmen vilkaisun sääntö. Ensimmäisellä vilkaisulla osa putoaa kelkasta kun en ole komistus, toisella tsekataan se iskevä-itsevarmuus jolloin käy samaten kun ei vain löydy sitä lipevää kokemuksesta hersyävää flirttiä -kun on saanut myös paskaa palautetta- ja lopulta tarkistetaan lompakon tai ulokkeen paksuus jonka jälkeen viimeistään asia on siltä osin selvä.

Kovin pinnallisilta tuntuvat nämä nykyajan lihamarkkinat. Toisaalta täytyy nyt myöntää että en jaksaisi esimerkiksi ylipainoista naista tai jolla on jo jälkikasvua tai joka on elämäntavoiltaan niin tylsä ettei elämä vaikuttaisi etenevän yhtään mihinkään vaan junnaisi paikoillaan.

Ehkä olen liian tyytyväinen elämääni myös yksin ja sosiaalisesti rajoittunut ettei tule kohdattua tarpeeksi sopivia naisia -en käy baareissa paljoakaan esim-

Mut ei ollut tarkoitus puhua itsestä vaan kysellä teiltä onko samoja fiiliksiä ettei näe enää suhdetta tulevaisuudessa paitsi ehkä joskus kaukana kun on jo "liian vanha"?

12

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Likikolmekymmentä

      En usko että tulen löytämään ketään. Ikää on pari vuotta ennen kolmeakymppiä, mutta en ole tähänkään mennessä saanut yhtään ketään. Päivääkään en ole seurustellut, ja poikuus on tottakai edelleen tallella. Luulisi että siinä mielessä on sinullakin, ketjun aloittaja, paremmat saumat, myös tulevaisuudessa! Kriteereitäsi naisten suhteen pidän normaaleina, vaikkakaan en tiedä millaista olisi "liika tylsyys".

      • Ei usko enää

        Voi kiitos kun sanoit että minulla olisi mahdollisuuksia.
        Millaista olisi tuo liika tylsyys. Esimerkiksi jumittaminen pienelle paikkakunnalle jonne haluaa rakentaa omakotitalon lapsikatraineen.

        Ehkä minulla on paremmat saumat kuin sinulla mutta ei se paljon paremmat ole. Olen testannut aktiivisesti omaa kysyntää esimerkiksi nettideitissä jne. muttei se kovin korkeaa ole.

        Joku on joskus lanseeraanut termin "uuspoikuus" tarkoittaen sitä että on pudonnut junasta jossakin vaiheessa ja siltä se vähän niinkuin tuntuu. Nuorena ne suhteet solmittiin vielä erillä tavalla ja nyt ei tiedä enää miten päin sitä enää osaisi sohia. :D

        Huumori on toki tallessa ja elämäkin etenee mutta ei sitä naista vain näy näköpiirissä, tai on niitä useampikin ollut viimekin aikoina piirissä mutta se kolmas vilkaisu näyttää riittävän heille.

        Pitäis varmaan perustaa se facebook-tili ja sitä kautta yrittää ujuttautua sosiaalisiin piireihin. Ei vain oikein hallitse niitä hommia. Ei oo tarpeeksi nörtti että osais netistäkään ketään onkia itelleen.


      • 19+8
        Ei usko enää kirjoitti:

        Voi kiitos kun sanoit että minulla olisi mahdollisuuksia.
        Millaista olisi tuo liika tylsyys. Esimerkiksi jumittaminen pienelle paikkakunnalle jonne haluaa rakentaa omakotitalon lapsikatraineen.

        Ehkä minulla on paremmat saumat kuin sinulla mutta ei se paljon paremmat ole. Olen testannut aktiivisesti omaa kysyntää esimerkiksi nettideitissä jne. muttei se kovin korkeaa ole.

        Joku on joskus lanseeraanut termin "uuspoikuus" tarkoittaen sitä että on pudonnut junasta jossakin vaiheessa ja siltä se vähän niinkuin tuntuu. Nuorena ne suhteet solmittiin vielä erillä tavalla ja nyt ei tiedä enää miten päin sitä enää osaisi sohia. :D

        Huumori on toki tallessa ja elämäkin etenee mutta ei sitä naista vain näy näköpiirissä, tai on niitä useampikin ollut viimekin aikoina piirissä mutta se kolmas vilkaisu näyttää riittävän heille.

        Pitäis varmaan perustaa se facebook-tili ja sitä kautta yrittää ujuttautua sosiaalisiin piireihin. Ei vain oikein hallitse niitä hommia. Ei oo tarpeeksi nörtti että osais netistäkään ketään onkia itelleen.

        Netti on pitkä ja vaikea tie, jonka tulos hyvin helposti jää täydeksi nollaksi. Ne pakit on paljon parempi saada heti tai kohta, eikä vasta monen kuukauden duunin jälkeen. Suosittelen unohtamaan, jos vain suinkin pystyt jatkamaan siellä oikean elämän puolella.


    • Vastausta

      Otsikossa se jo tuli, ja olen 33v kokematon ikisinkku (miespuolinen sellainen).

    • se on

      No naisia varmasti tulet saamaan mielin määrin vanhemmista naisista jos vanhaksi elät. Nämä naiset ovat joko jotain yksinhuoltajia tai muita joilla ei koskaankaan ole ollut ketään vakinaista miestä(ovat panomarkkinoilla irtosuhteissa pyörineitä tai sitten poikkeuksellisen rumia jo nuoresta olleita), tai sitten niitä joilla on ollut mies mutta joka mies on heidät jättänyt ja nuorempaan vaihtanut.
      Se vaan että ei tällaisilla naisilla ainakaan perheen perustamista ja mahdollista lapsien hankintaakin ajatellen enää tee yhtään mitään, ei ainakaan enää 40 naisilla. Eikä tällaiset naiset kyllä enää paljon muutenkaan jaksa sytyttää, varsinkaan kun sen tietää että he ovat toisten miesten jättämiä, ja ovat siis koko sen osan elämäänesä jolloin heissä nuoruuden viehätysvomaa on ollut uhranneet niiden miesten hyyväksi jotka sittemmin heidät ovat jättäneet tai joille he ovat lakanneet kelpaamasta, ja jotka miehet puolestaan porskuttavat eteenpäin uusilla nuoremmilla naisilla.
      Sellaisten nuorempien naisten joiden kanssa perheenkin voisi perustaa saaminen ei kyllä iän myötä juuri ainakaan helpotu ellei sitten vaurastu ihan poikkeuksellisella tavalla. Se pysyy pitkään suurin piirtein samana jos kohtalaisesti ura menee eteeenpäin ja vaurastuu, mutta jos ura menee huonosti tai vaurastuminen ei onnistu niin silloin tällaisen naisen saanti kyllä van vaikeutuu huomatavastikkin vanhemmiten.

      • löytäväni

        ketään koska en käy ravintoloissa eikä minulla ole nettiprofiilia enkä muutenkaan yritä ketään löytää. Joten ehkä olenkin jo luovuttanut. Tänä vuonna tuli kolmekymppiä täyteen. Elän ihan tyytyväistä ja itsekästä sinkkuelämää ja jos joku elämääni tuli joutuisin tekemään kompromisseja. Joten ehkä onkin vain parasta kasvattaa eläinperheeni kokoa jotta ei jää edes aikaa asian murehtimiseen.


    • ------------

      "Kovin pinnallisilta tuntuvat nämä nykyajan lihamarkkinat. Toisaalta täytyy nyt myöntää että en jaksaisi esimerkiksi ylipainoista naista tai jolla on jo jälkikasvua tai joka on elämäntavoiltaan niin tylsä ettei elämä vaikuttaisi etenevän yhtään mihinkään vaan junnaisi paikoillaan."

      Tuosta saat aivan varmasti vihaista palautetta naisilta, sinua luullaan nirsoksi lihavaksi mieheksi joka haluaa hoikan kauniin blondin. :) Naisten mielestä mies ei saisi vaatia mitään tasoa naisilta, kaiken pitäisi kelvata. Itse naiset saavat silti vaatia mieheltä mustia hiuksia, 6-packia ja eteläeurooppalaisen eksoottista ulkonäköä.

    • en usko. Tänä vuonna meni 30 raja rikki ja yksin on tähänkin asti menty.

    • n28+kk

      Uskon, että mulla on 10 vuoden kuluttua kestävä parisuhde. Luulen, että jonkinmoisen romanssin saan jo vuoden sisällä aikaiseksi.

    • lottaliisa

      Totta kai löydän. Ehkä otan miehen parin vuoden sisällä ehkä viiden. Vielä se ei ole ajankohtaista.

    • Hämärän rajoilta

      Kymmenen vuotta sitten, lukiota aloittelevana nuorukaisena kuvittelin, että kymmenen vuotta olisi pitkä aika. Ajattelin, että silloin kaikki on toisin; olen akateemisten opintojeni loppusuoralla tai jo työelämässä, minulla on ystäviä ja seurustelusuhde - sanalla sanoen kaikki olisi toisin.

      Mikään ei muuttunut noista ajoista, mitään ei ole tapahtunut.

      Nyt tiedän, että aika kulkee vääjäämättä ohitseni, eivätkä seuraavat kymmenen vuotta tuo mukanaan mitään muutosta millään sektorilla. Enää en jaksa yrittää päästä peliin takaisin mukaan. Se olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten; nyt muilla on liikaa etumatkaa ja itse olen liian väsynyt.

      • nuori mut väsyny

        eli olin silloin ujo ja syrjässä nuorten viikonlopun vietosta. Jo ala-asteella tiesin että ulkonäköni on tyttöjen mieleen eikä luonteessakaan ole vikaa sain mä lukiossakin parilta tytöltä mairean hymyn. Noh kirjoitin ylioppilaaksi jo 2001 eikä mitään muutosta ole ollut. Oon vain pettyny, väsyny ja katkeroitunu sille että eihän naiset munlaisesta miehestä tykkää. Ylipainoisille naisille ja yh-äideille mun seura kyllä kelpais mutta en mä niistä ole kiinnostunu. Haluan nätin ja hoikan naisen, olenhan itekin OK-näköinen ja normaalikiloissa. Vielä puol vuosikymmentä sitten olin aika optimistinen mut ny alkaa jo kyynisyys vallata tilaa aivoissa.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      632
      2732
    2. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      23
      2170
    3. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      425
      2144
    4. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      88
      1894
    5. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      20
      1769
    6. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      67
      1570
    7. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      128
      1332
    8. Ammuskelua taas

      Keskipohjanmaa tietää kertoa että Yläpubin hujakoilla ammuskeltu lauantain vastaisena yönä.
      Kokkola
      23
      1240
    9. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      23
      1130
    10. Juniorivalmennus Jokereissa..

      Mitä hittoa siellä seurassa oikein tapahtuu?? Tämän kauden U14 ikäluokkaan on mahdutettu kaksi päävalmentajaa. Tälle kau
      Nuorten jääkiekko
      25
      1114
    Aihe