onko toivoa?

mies26v

Olen 26v mies, enkä ole ikinä seurustellut aikaisemmin. Ihastun yksipuoleisesti naisiin eli ne joista kiinnostun, ne eivät ole musta kiinnostuneita. Haluaisin osoittaa tunteeni naiselle jota oikeasti rakastan, mutta aina sen tehtyäni rakkauden kohteeni ovat kadonneet elämästäni. Ikää mittarissa on mielestäni jo niin paljon, että kukaan ei enää huoli tällästä ihmistä. Kun elämää on eletty kohta jo 30v, eikä naista elämään ole ilmestynyt yrityksistä huolimatta, alkaa toivo pikkuhiljaa hiipua. Kun ihminen on tarpeeksi pitkään yksin, tuntuu että kirves on jo heitetty kaivoon. Vaikka olisi kuinka herrasmies tai miehekäs olemus, ei sillä tunnu vaikutusta olevan. Asia vaivaa paljon, sillä suurimmalla osalla kaveripiiristäni on parisuhteessa. Monet heistä on seurustelleet jo vuosia ja hyvin tuntuu menevän. Sanotaan yleensä, että kolmikymppisten ihmisten mahdollisuudet elämän kumppanin löytämisen suhteen ovat hyvin vähäiset, ja eihän itselläni tuohon kolmeenkymppiin nyt pitkä aika ole. Tiedän, että tästä sinkkuudesta tulisi nyt nauttia täysillä, mutta tarpeeksi monta vuotta yksinäisenä ja torjuttuna ihmisenä mahdollisuudet tosiaan tuntuu vähäisiltä. Jokainen ihminen varmasti haluaisi jossain vaiheessa tietää millasta seurustelu on ja kaipaa toista sukupuolta.

21

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ikisinkkuuuh

      Epätoivoinen ei koskaan saa ketään. Itse olen huomannut, että ainakin omalla asenteella naisen saanti on naurettavan helppoa. Siis oikeasti, ehdokkaita on enemmän kuin tarpeeksi ja edellisen suhteen päättymisen jälkeen on tullut käytettyä tätä hyväksi lähinna seksin merkissä.

      Mutta jos sulla on alitajuisesti jokin puolustusreaktio, jolla karkoitat kaikki naiset pois? Oletko varmasti hetero? Koita miehiä?

      • mies26v

        Voihan pelsebuubi...Olen täysin hetero, mutta tuo puolustusreaktio saattaa pitää paikkansa. Se on meille kaikille miehille tyypillinen piirre, itsekään en kovin helposti hymyile vieraille ihmisille.


      • Kiinnostaa.

        Valotas nyt vähän sitä sun toimivaksi todettua asennettasi. Oletko korostetun itsevarma, päällekäyvä vai pistätkö ihan leikiksi? Isketkö entuudestaan tuttuja vai tuntemattomia, miten on ulkonäkö, pituus? Kierrättävätkö tutut naiset sinua koska sana kuuluu että olet hyvä pano, tms?


    • ...

      olet vasta 26, et kolmekymppinen...

      Tuossa iässä ei vielä todellakaan kannata heittää kirvestä kaivoon.

    • ~minävaan~

      Itse olen 20 vuotias nainen, en ole myöskään koskaan seurustellut.. Ottajia olisi ollut mutta minulla on kai juuri jokinlainen puolustureaktio jolla onnistun häätämään heidät pois. Minua itseäni ei ainakaan haittaisi jos mies ei olisi kovin kokenut.. enhän itsekään ole.... :)

      • mies26v

        on ehkä suurimmista puolustusreaktion syistä,vaikka kuinka haluaisikin tutustua ihmisiin. "Koska ei aikaisemminkaan mitään tapahtunut, niin tuskin myöhemminkään.." voisi olla eli kyllä siinä ehkä pessimismiäkin on, kun tarkemmin miettii. Puhun siis omalta kohdaltani. Eri ihmisillä on eri syitä. Monet ihmiset saattavat olla ujoja sisimmässään, vaikka muuten juttua tulisikin. Naiset usein haluavat, että mies puhuu tunteistaan rehellisesti, mutta käytännössä tilanne ei ole samankaltainen. Mitä naiset siinä pelkää, vaikka arvostavatkin rehellisyyttä? Se, että mies kertoo naiselle olevanva rakastunut tähän, ei ole kaikille miehille kuitenkaan se helpoin lause lausua rakastamalleen naiselle. Eikä tuon rehellisen lauseen sisällössä pitäisi olla mitään naista loukkaavaa. Sitten naisesta ei kuulu ei näy, numerot muutettu salaisiksi? Pyrin olemaan aito ja rehellinen ihminen, teeskentelystä en pidä. Aitoutta ja rehellisyyttä kuitenkin naiset miehessä arvostavat..

        Puolustusreaktio saattaa ehkä olla joillakin ihmisillä automaattinen. Sille ei vain voi mitään, kun se iskee päälle. Ihan sama juttu täällä. Oikeastaan mulle on yhdentekevää se, onko nainen kokenut vai ei (seksi, seurustelu jne) Tärkein on mielestäni se, että kahden ihmisen kemiat toimii. Samalla aaltopituudella kun ollaan, siitä on hyvä lähteä. Uskoisin.


      • ytyyytytyttytyty
        mies26v kirjoitti:

        on ehkä suurimmista puolustusreaktion syistä,vaikka kuinka haluaisikin tutustua ihmisiin. "Koska ei aikaisemminkaan mitään tapahtunut, niin tuskin myöhemminkään.." voisi olla eli kyllä siinä ehkä pessimismiäkin on, kun tarkemmin miettii. Puhun siis omalta kohdaltani. Eri ihmisillä on eri syitä. Monet ihmiset saattavat olla ujoja sisimmässään, vaikka muuten juttua tulisikin. Naiset usein haluavat, että mies puhuu tunteistaan rehellisesti, mutta käytännössä tilanne ei ole samankaltainen. Mitä naiset siinä pelkää, vaikka arvostavatkin rehellisyyttä? Se, että mies kertoo naiselle olevanva rakastunut tähän, ei ole kaikille miehille kuitenkaan se helpoin lause lausua rakastamalleen naiselle. Eikä tuon rehellisen lauseen sisällössä pitäisi olla mitään naista loukkaavaa. Sitten naisesta ei kuulu ei näy, numerot muutettu salaisiksi? Pyrin olemaan aito ja rehellinen ihminen, teeskentelystä en pidä. Aitoutta ja rehellisyyttä kuitenkin naiset miehessä arvostavat..

        Puolustusreaktio saattaa ehkä olla joillakin ihmisillä automaattinen. Sille ei vain voi mitään, kun se iskee päälle. Ihan sama juttu täällä. Oikeastaan mulle on yhdentekevää se, onko nainen kokenut vai ei (seksi, seurustelu jne) Tärkein on mielestäni se, että kahden ihmisen kemiat toimii. Samalla aaltopituudella kun ollaan, siitä on hyvä lähteä. Uskoisin.

        ei siis ollutkaan pelkästään naisten "juttu": Pitää olla kemiaa, pojat muistakaa tuo.


    • 8+5

      Tervetuloa atm:ien joukkoon!

    • ..,.-,

      ATM:t yrittävät päästä pois tilastaan saamalla naisen. Näin se ei toimi vaan ensin on opittava elämään tyytyväisenä yksin. Jos näin ei ole, niin se jollain tavalla paistaa miehestä läpi ja karkottaa naiset.

      • 777777777777

        Lisäisin tuohon sanomaasi, että pitää kuitenkin varoa ettei kadota halua ja tahoa löytää toista. Tyytyväisenä kun voi oppia täysin yksinkin.


      • Miten oppia elämään tyytyväisenä yksin? Miten hyväksyä se mahdollisuus ettei koskaan pääse parisuhteeseen?


      • ÄlytönVauhti
        wlfwd kirjoitti:

        Miten oppia elämään tyytyväisenä yksin? Miten hyväksyä se mahdollisuus ettei koskaan pääse parisuhteeseen?

        Mitä hyvää siinä parisuhteessa on? Penis ei ole kauan puhdas.


    • ..........

      Oletko suunnilleen tavallisen näköinen, normaalikroppainen eli ei näkyvää lihavuutta? Onko naiset koskaan ollu kiinnostuneita? Älä tee sitä virhettä että epätoivoisena tyydyt omaa ulkonäkötasoasi alempana olevaan naiseen. Moni pitkään sinkkuna kärvistellyt mies panikoi nuoruuden lähestyessä loppuaan ja ottaa lopulta sen ylipainoisen naisen josta eivät yhtään seksuaalisesti välitä mutta kun on pakko joku olla. Itse elän mieluummin sinkkuna vaikka koko ikäni kuin otan naista josta en ole seksuaalisesti kiinnostunut.

    • yy

      Itse olen myös 26v enkä ole koskaan seurustellut. Olen kuitenkin suht ok asian kanssa. Kyllähän välillä tuntuu sisimmässä semmoinen kaipuu, mutta viihdyn yksinkin. Haluaisin kyllä seurustella, jos vain oikea tulee vastaan. Sikäli huono, että asun aika pienellä paikkakunnalla niin en kohtaa hirveästi naisia. Myyjätytöt hymyilee aina kivasti, mutta tarkoittaako se mitään? Ainahan ne hymyilee asiakkaille.

      Yksi keino pakkien välttämiseksi olisi valehdella/jättää kertomatta taustastaan. Älä kerro, ettet ole koskaan seurustellut. Toisaalta, jos haluat olla rehellinen, etkä teeskennnellä niin kuin sanoit, niin sitten on ehkä parempi olla kans todella avoin. Silloin kerrot, ettet ole koskaan seurustellut ja kerrot miltä se sinusta tuntuu ja haluat tietää mitä hän ajattelee asiasta. Pitää yrittää saada toinen tuntemaan sympatiaa, ei kuitenkaan sääliä, vaan ymmärtämään toinen että miksi näin on käynyt.

      Muista, että itsetunto ja itseluottamus täytyy pitää. Jos olet ollut aina yksin, sitten olet. Ei se asia siitä muutu ja olet sellainen kuin olet. Ja jos on jotain huonoa itsessä, pitää pystyä muuttumaan.

    • Lycklig

      tältä palstalta, kun vielä ehdit. Olet ilmeisen tervejärkinen, säilytä se. Älä muutu näiden ATM:ien kaltaisiksi. Heidän kohdallaan kirves on heitetty kaivoon.

      En tiedä mikä kohdallasi kiikastaa, kun en ole tavannut sinua livenä. Yksi, mikä karkottaa naiset, on liian nopea ripustautuminen ja se, että halutaan nimenomaan alkaa seurustella - kyse ei siis ole ihastumisesta kyseiseen naiseen vaan tarpeesta saada ylipäänsä joku. Kukaan nainen tuskin haluaa olla vain "joku". Älä ala puhua rakkaudesta, kun kyse on vasta ihastumisesta. Lauseesi "aina sen tehtyäni rakkauden kohteeni..." - siis tuohon ikään mennessä olet ollut jo monta kertaa rakastunut? Säästä r-sanat vasta sellaiseen suhteeseen, jossa ollaan jo yhdessä ja kyse on enemmästä kuin ihastumisesta.

      Kirjoitat fiksusti, pysy tuollaisena äläkä sorru katkeruuteen. Tee asioita, joista nautit. Ota ilo irti kesästä (vaikka juuri nyt ei kovin kesäistä olekaan). Tutustu ihmisiin, myös ilman taka-ajatuksia kumppanin löytämisestä.

      • Näin on näreet

        Juuri näin. Katkeruus tuhoaa ihmisen. Kyynisyyttä sen sijaan kannattaa viljellä, jos ei sisäisesti niin ulkoisessa suhtautumisessa naisiin. Luvalla sanoen kannattaa olla hieman vittumainen ja ylimielinen, kun naisten kanssa viettää aikaansa.

        Joka tapauksessa sinun tulisi pyrkiä juttusille naisten kanssa. Jos ja kun näyttää siltä, etteivät naiset lähesty sinua, tulee sinun itse tehdä aloitteet.

        Työmaata kyllä riittänee. Kannattaa ottaa osittain harrastuksen kannalta.


    • jm

      Toivoa on, jos siihen itse uskot sekä toimit tutustumisen edistämiseksi. Kukaan ei tule hakemaan sohvannurkasta, vaan itse tulisi olla aktiivinen ja uskaltaa lähestyä ihmisiä. Jos ei heti elämänkumppanin löytyminen onnistuisikaan, ei kannata lannistua - voit sen sijaan saada uusia kavereita ja tuttuja sekä enemmän sisältöä elämääsi. :)

    • Parempi panna kuin

      Unohda ihastukset, rakkaudet yms. roska
      Turha kai sanoa että letti, olemus ja vaatteet on hyvä laittaa kondikseen.
      Laajenna myös sosiaalisia ympyröitäsi, käy baarissa, harrastuksissa yms.
      Opettele juomaan alkoholia sosiaalisesti.
      Asennetta, rohkeutta ja sovinistista suhtautumista naisiin pelkkinä patjoina kehiin.
      Sitten vain pelillikkeitä naisten suuntaan. Hymyä ja flirttiä.
      Jos menee pieleen, arvioi joka kerta miksi meni tunteettomalla tasolla.
      Se ei ollut epäonnistuminen vaan askel oppimiseen.
      Päivän aikana voit iskeä useita eri naisia maitokaupoista, huoltamoihin yms.
      Jos vielä on poikuus tallella niin etsi yh, baariruusu, joku epätoivoinen tai lihava. Heiltä saa helpommin ja heitä voi käyttää opetusmateriaalina varsinaisia kohteita varten.
      Muna pystyyn, baanalle ja isket kaikkea mikä liikkuu apinanraivolla.

    • yksi nainen vain

      Pysähdy ja mieti, ihastutko tiettyyn naistyyppiin alitajuisesti juuri siksi että heillä ei ole parisuhdeviettiä. Tai etkö osaa kertoa omista tunteista riittävän selvästi. Jos kerta toisensa jälkeen ihastut naiseen joka ei kiinostunut sinun tyyppisestä miehestä niin on myös aika tarkentaa omaa naismakua.

      Nainen saattaa odottaa aikansa ja jos vain huokailet ihastuksista ( ei selkeää edistystä) useimmat naiset poistuvat vain paikalta.

      Yksi syy joka saa ainakin minut ottamaan jalat alle on ne miehet joiden koen hakevan parisuhdetta siksi että olisi kiva saada vaimo jotta kotitöillekin olisi tekijä tai sitten ne hyper-seksuaaliset miehet joille nainen on lähinnä vain seksiobjekti. ( yleensä vaahtoavat ensitapaamisilla kuinka tärkeää seksi heille on, ja koska en ole pumpattava barbara niin miehen osoite on väärä) Jahkaajat pitäisikö/olisiko/tulisiko tai muuten aloitekyvöttömät.

      Tai sitten on yksi selitys että tavoittelet kuuta taivaalta.... mutta jos olet fiksu herrasmies niin koitahan laajentaa omaa piiriäsi ( käymällä vähän muuallakin kun normaali paikoissa) ja kun kiinostusta on niin reippaasti pyydät tyttöä ulos. Niillä ensimäisellä treffeillä tulee sinun sitten osata kertoa riittävästi millainen olet, missä viihdyt / vietät vapaa-ajan, mitkä ovat tavoitteet ja mitä haet suhteelta.

      Sinkuille jotka etsivät aitoa parisuhdetta on ravintoloita, ristelyjä ym. Ilmoituksiin kannattaa laittaa että hakee tositarkoituksella ja ilmoitustextiin muutakin kuin yleistä lällyn lällyä tex. Jos ilmoituksessa on kuva niin jätä oma ulkonäkö kommentoimatta ellet odota vastapuolen olevan sokea.....hyvin varustettu.... virili = etsin tilapäistä panoseuraa. Komea, hyväraaminen = etsii turhamaista naista tai on itserakas.

      Suurin syy miksi anakin minä en halua edes ajatella suhdetta monenkaan (alunperin) varteen otettavan ehdokkaan kanssa on se miehen turhaluulo että parisuhteen alettua nainen muuttaa omaa elämää ( miehen saadessa pitää tutut ympyrät) ja että naisessa on sisällä kanaemo ( nauttii pyykkäämisetä ja puunaamisesta) naisen aikataulu joustaa ja joustaa.... ja että seksi on parisuhteessa joku automaatti jonka katkasiaa kun mies kääntää niin hyrähtää toimeen... tai sitten se tosiasia että mies vonkaa jokaisen perään ( jopa meidän tapaamisella)

      PS Osa naisista on sinkkuja juuri omasta tahdosta eivätkä edes harkitse parisuhdetta joten opi erottamaan nämä niistä naisista jotka myös haluavat parisuhteen. Usealle naiselle parisuhde tulee jos on tullakseen, huonoon tai välttävään suhteeseen ei olla valmiita. "Perinteinen " perheäidin rooli ei tule kysymykseenkään ( joka uhraa itsensä muiden eteen saamatta siitä itse mitään)

      Mutta paljon on niitä naisia jotka haluavat sen tasapainoisen ja tasa-arvoisen parisuhteen ja vakaan perhe-elämän ja yhtä paljon niitä miehiä.... kohtaaminen vain tuntuu olevan suhteellisen vaikeaa. Baareistahan ei sitten näitä ihmisiä yleensä tapaa.

      Itselläkin tuo 40 raja häämöttää mutta paniikkia ei kylläkään ole, jos löytyy niin hyvä jos ei sitten ollaan sinkkuna. ( ei se yksinäisenkään elämä mitenkään hullumpaa ole). Mutta ei sitä jaksa mitään peliä ja leikkiäkään tässä iässä enää harrastaa tai alkaa "emoksi" aikuiselle ihmiselle....

      • Mutta kuitekin...

        Ehkei ketjun aloittajan kuitenkaan kannata tuumailla noin syvällisiä, koska siitä vain lankautuu, mene ja tiedä... Hän tarvitsee ennen kaikkea harjoitusta siitä, miten naisten kanssa toimitaan. Siitä voi sitten vähitellen edetä eteenpäin.


    • rthrt

      Minulla on ikää runsaat 10v enemmän kuin sinulta, ja olen vahvasti sitä mieltä, että olet mies parhaassa pariutumisiässä. Alta tai vähän päälle parikymppisten liitot ovat vielä aika usein sattuman kauppaa, kun toinen tai kumpikaan osapuolista ei vielä ole ihan riittävän kypsä ihminen tietääkseen, mitä elämältä hakee, tunteakseen itseään heikkouksineen ja vahvuuksineen ja mikä on oikeasti arvokasta.

      Vasta lähellä 25:ttä alkavat naisetkin olla mielestäni parhaimmillaan, niin henkisesti kuin viehättävyydeltäänkin. Pikkulikkamaisuus karisee ja vastuunottajaa alkaa löytyä.

      Yksi virhe minkä itse tein itse ikäisenäsi ja vähän nuorempana oli se, että en tarttunt tilaisuuteen ja antanut elämän viedä ja kerännyt suhdekokemusta ilman että olisin miettinyt, että sen tarvitsee olla välttämättä se elämäni suhde, toisin sanoen olin liian vakava ja ehdoton, kun olisi pitänyt vielä elää enemmän elämänkokemuksen itsensä vuoksi.

      Ehdotan että unohda superrakkauden tavoittelu vielä tässä vaiheessa ja iske nainen kepeästi, vain harjoituksen kautta näkemyksesi kehittyy ja saatat kokemuksen kautta jopa huomata, että tähänastiset naishaaveesi muuttuvat vielä johonkin suuntaan.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille

      Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?
      Ikävä
      163
      1483
    2. Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos

      Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä
      Maailman menoa
      26
      1348
    3. Heikki Silvennoinen ( Kummeli)

      Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on
      Kotimaiset julkkisjuorut
      70
      1298
    4. Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?

      Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?
      Sinkut
      216
      1170
    5. Mitä toivot

      ensi vuodelta? :)
      Ikävä
      127
      1096
    6. Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?

      Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk
      Pyhäjärvi
      320
      1031
    7. Hyvää huomenta 18. luukku

      Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️
      Ikävä
      227
      1027
    8. Haluaisin vain varmistua

      Sinusta tarpeeksi.
      Ikävä
      42
      959
    9. Nyt kun Pride on ohi 3.0

      Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että
      Luterilaisuus
      281
      942
    10. IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!

      Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel
      Maailman menoa
      306
      934
    Aihe