Joku oli sitä mieltä, että voin sairastua uudestaan koska en ole rokotettu. Mielipiteitähän saa olla. Ainakaan minulla ei ole tuplariskiä kuten rokotetuilla, jotka voivat sairastua paitsi koronaan myös koronapiikin aihe…
Näin 3 rokotetta saaneena ja ikää kertyny yli 65 vuotta. Jostakin luin että meistä harvalle jälkioireita tulee. Olis hauska kuulla miten toisilla kun täällä joka rokotteesta kuume kivut ja syke korkea ongelma, samoin vä…
Viimeisen 7 päivän aikana Suomessa on kuollut Koronaan 100 ihmistä. Miksi näistä ei anneta tietoa että millaisia tapauksia nämä ovat. Jotenkin tuntuu siltä että hiljaisuus johtuu siitä että joukossa on paljon täysin rok…
HS:n mukaan perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd) ja osastopäällikkö Taneli Puumalaisen allekirjoittamassa kirjeessä pyydettiin ”Puolustusvoimia varautumaan jo tässä vaiheessa noin 5 000 henkilön noin kahde…
Puhjennut piikkien myötä monioireisia tauteja.remissiossa olevat syövät räjähtää käsiin.piilevät reumat ja nivelvaivat puskee pintaan.sydänoireilut .verenpaineennousut.yleistä voimattomuutta.näistä oireista piikitetyt k…
Onko kaikki piikkikammoiset sairastunut koronaan kun ei enää illanviihdykettä ja kunnon mehukkaita valheita enää tule palstalle? Onko jutunaiheet loppu? Iskikö todellisuus kasvoille.??
Vain PS, VKK ja KD ovat vastustaneet pakkopiikityksiä kokeellisella rokotteella ja järjetöntä koronapassia, jonka avulla omikron levitettiin pikavauhtia Suomeen.
Sain kolmammannen rokotuksen ja oletin sen olevan samaa kuin edelliset (Pfizer), jonka sivuvaikutukset olivat lieviä, lievää särkyä ja väsymystä. En osannut varautua kolmannen kohdalla, että yleensäkään, voin saada jota…
Koska sehän on selvä ettei piikittelyä voi lopettaa kolmeen..sopimus on sopimus.katsokaapa vain niin tosiaan vajaa kaksi kk ja irti lasketaan se viimeinen ärjympi muunnos eikä tosiaan mikään sattuman sanelema juttu.😏
onko rokotteet säilytetty oikein, pyöritelty ja laitettu ruiskuun ohjeiden mukaisesti. onko tutkittu. Ainakaan minun vaimon rokotuksessa ei rokottaja vetänyt ruiskua , vaan painoi suoraan lihakseen. Katsoin tarkkaan.
Vaikka meillä ei vielä ole ollut pandemiaa, niin rokotusten myötä uskon, että tulemme sellaisen vielä näkemään. On nimittäin niin, että: Maailman terveysjärjestö (WHO) on arvioinut, että joka kolmannella maapallon asukk…
Luin lehdestä että joissakin maissa rokottamattomia on käytetty maanparannusaineena.
Kiva seurata tätä kulkutautimyönteisten kirjoittelua, olkoonkin että osaa ohjataan Pietarista.Siinä paistaa läpi jonkinasteinen pakkomielle tai pelonsekainen tarve päästä vastoin parempaa tietoa kirjoittamaan ja kritiso…
Kerätkää lepakonpaskaa ja keittäkää siitä juoma ja korona karttaa teitä luulisin.
"Suomi elää epidemian pahinta hetkeä kuin hidastetussa autokolarissa: Kaikki näkevät, ettei ratissa ole ketään Suomi on tähän asti hoitanut koronaepidemiaa melko hyvin. Koko ajan pinnan alla on kuitenkin kuplinut joukko…
THL:n väite: Rokote estää saamasta vakavaa tautimuotoa ja joutumasta teho-osastoille. Tämä ei pidä paikkaansa. Petri Paavola on monien tuntema suomalainen evankelista, koronarokotevastainen. Hän kirjoittaa koronakokemuk…
No niin... Jos rokotetta ei ota, niin töihin ei ole asiaa. Voi olla kotona ilman palkkaa. Hyvä Krista, hyvä... Aplodit sinulle! Hyvä sieltä huudella maha pystyssä ohjeita jo nöyryytetyille ja huonosti kohdelluille hoita…
Quebecin provinssi aikoo julkistaa uuden "terveysveron" kokeellisesta mRNA-piikityksestä kieltäytyville. Pääministeri Francois Legault vannoi tiistaina säätävänsä uuden taloudellisen rangaistuksen kokeellisesta mRNA-COV…
Tämä" rokotteen" täyspitkä synteettinen piikkiproteiini on itseasiassa monin verroin haitallisempi kuin viruksen sisältämä. Viruksen piikkiproteiini hajoaa nopesti, mutta kokopitkä injektoitu päätyy ihan solun tumaan sa…
Aivan varmasti koronarokotteen syytä tämä on. Autoni ei mennyt katsastuksesta läpi. Inssi kysyi että olenko ottanut rokotteen ja sanoin kyllä. Heti oli vetonivelet rikki. Kyllähän ne paukkui kääntäessä mutta toimihan ne…