lapsiaasiavaltuutettu höpisee telkkarissa että mikään kiusaaminen ei käy selitykseksi kiusatun kostolle tai puolustukselle. ei tietenkään kait sen järkikin sanoo. kyse on jälleen vain ja ainoastaan puheen siirtämisestä …
Luokanopettajan ammatti kiinostaa minua, mutta kaikkien aineiden opettaminen kuulostaa aika hurjalta. Kouluaikanani oma opettajani ei opettanut esim. kieliä eikä liikuntaa. Täytyykö luokanopettajan tarvittaessa osata op…
Sanokaapa nyt, olenko todella ainoa opettaja, jolla on ollut käytössä luokan seinällä julkisesti näkyvät 'unohdusmerkki' -listat, johon oppilas käy merkitsemässä rastin, kun on jäänyt kirja kotiin tai tehtävä tekemättä?…
Meillä on seuraavanlainen tilanne koulussamme: Luokkani käy toista vuotta ammattikoulua ja ensimmäisellä vuodella meillä oli eräs naispuolinen luokanvalvoja. Alussa hän vaikutti mukavalta mutta pikkuhiljaa alkoi hänen t…
Kuinka paljon palkkaa opettajat (erityisesti esim. englanninopettajat) saavat kuukaudessa? Onko 2300€/kk realistinen nettopalkka pääkaupunkiseudulla, lukiossa työskentelevälle opettajalle? Itse en siis ole opettaja, iha…
minun aikaani oli juankoskella monenlaista paskamaista opettajaa,kiitos siitä kuuluu juankosken kaupungille.tässä minun tarinoitani ala-aste ajoilta. (en mainitse opettajien nimiä) meillä oli näin sanottu sotahullu opet…
Minkälaisella koulutuksella voisi päästä y-asteen tai lukion opinto-ohjaajaksì? OPOhan ei ole varsinaisesti opettaja vaan "ohjaaja". Eli vaaditanko kuitenkin kasvatustieteellisiä opintoja tai jopa lukanopettajan pätevyy…
Onko opettajanhuoneissa tupakointikoppeja? En voi uskoa, että kaikki opettajat ovat savuttomia tai ovat työaikana polttelematta.
Hei, Minun pitäisi löytää "vuorokaudenajat taulukko" jossa näkyyy aamu, päivä, ilta ja yö, kellonaikoina. Voisihan tuollaisen askarrella itsekkin, laittaisi eri värit eri vuorokaudenajoille ym.. Mitenkähän "virallisesti…
mulla on tosi paljon ikävä yhtä mun yläasteen opettajaa, ei ole kivaa:( oon käyny tuolla entisessä koulussani, mut puhuin tän open kans ihan tosi vähän aikaa, jotenki tuntu että se ei olis pahemmin halunnu puhuu mun kan…
Olisiko meidän, jotka olemme saaneet opettajan pedagogisten opintojen kautta kelpoisuuden opettajan toimiin ja virkoihin, syytä herättää keskustelua opettaja-sanan käytöstä. On mielestäni väärin, että kaikki muodollises…
Ala-asteen alussa nuori naisopettaja oli niin otettu parin tytön osaamisesta, että kuvitteli heistä tulevan jotakin ihmeihmisiä vielä 20 vuodenkin jälkeen. Siis ekalla ja tokalla luokalla olleista!! Hölmöyksissäni tapas…
Onko mahdollista, että yläasteella on kaksi koetta samanapäivänä, koska olen kuulut että se ei ole mahdollista.
Kun haet työpaikkaa kuntasektorille, ota selvää kunnasta. Varoittavia esimerkkejä ovat 1.rehtoreiden ja apulausrehtoreiden vaihtuvuus 2. itse haastattelutilanteessa hiljaisuus ja sivistysjohtaja kyselee 3. Salamyhkäisyy…
Millainen on hyvä opettaja? Opettajat, miksi te olette hyviä opettajia? Onko olemassa lista ominaisuuksista, joita hyvältä opettajalta vaaditaan? Minä olen ihmistuntija, huomioin kaikkia oppilaita niin paljon kuin kyken…
sijamuodot tiiättekö jonkun helpon runon jolla voi helpommin opetella niitä sijamuotoja koe viikon päästä auttakaa!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!! PLEASE!
Kone kykenee opettamaan yksilöä yksilön omilla ehdoilla . Miksi maksetaan kovaa palkkaa täysin turhille opettajille 🤣 Opettakaa sitten niitä kehitysvammaisiksi muuttuneita oppilaitanne 🤣🤣🤣
Jos kasvatustyö epäilyttää aloittavaa opettajaa, niin seuraavista kirjoista on hyvä ottaa mallia omaan toimintaansa: Setting Limits in the Classroom, Revised: How to Move Beyond the Dance of Discipline in Today's Classr…
Hei oli tänään oppi tunti ja opettaja teki edessäni niin että nosti sillein peräänsä sukka housuissa
Siirryn kesäloman jälkeen ammatillisiin opintoihin. Mulla yläkoulussa oli plajon ongelmia keksittymisen kanssa. Häiriinnyin helposti, kuten auto joka näkyi ikkunasta. Huolimattomuus virheitä tuli aika paljon läksyissä (…