Kaupanala onko oikein

Saako esimies antaa kellon ja katsoa täyttyykö firman purkuajat? Mun mielestä menee sairaaksi touhu kun kaikkia vahdataan sekunnin tarkkuudella mihin aika menee. Saanko kieltäytyä että en kellota itseäni.

Työnantaja on "somepoliisi"

Yksi esimiehistäni on hyvin tarkka työntekijöiden some-käytöksestä. Tänään oli hirveä valitus kahvitauolla kun joku oli käyttäytynyt sosiaalisessa mediassa väärin. Onko muiden työpaikoilla vastaavaa.

Työpaikan retardit tympivät

En ymmärrä miksi työnantajat pitävät 60 sektoria työpaikoilla työtekoa haittaamassa. Osa on jopa vastuullisissa asemassa, vaikka ovat menettäneet jo puolet kaikesta osaamisesta ja ymmärryksestä. Perus-tietotekniikka on …

Paljonko pomon vittuilua pitää kuunnella?

Pomo kertoo aina sankaritarinoita siitä kuinka painoi ennen 16 tuntisia työpäiviä eikä tuntunut missään. Mitään trukkejakaan ei ollut vaan kaikki nostelua tapahtui käsin. Saan usein kuulla kuinka olen heikko kun en jaks…

Jäin työkyvyttömyyseläkkeelle työstäni

Sen jälkeen kun sain parikymppisenä vapautuksen siviilipalveluksesta kadunylitysfobioiden takia faijani joka oli tuolloin KHO:n VT kansliapäällikkönä rekrytoi minut korkeimpaan hallinto-oikeuteen arkistonhoitajan apulai…

Moni kokee työelämän epäreiluna

Monet kertovat että heitä uuvuttaa töissä se, kun työelämä on epäreilua. Työpaikan suhteilla saaneet eivät tee töissä mitään, ja saman palkan saavat. Työpaikan siis saavat suhteilla. Onko teillä kokemusta tästä ongelmas…

Utelias työnantaja

Työnantajan uteliaisuus ärsyttää. Tänään kysyi työnantaja onko koronarokotus todistusta. Kuuluun siihen 30 prosenttiin joka on saanut molemmat rokotukset. Lain mukaan työntekijällä ei ole velvollisuutta toimittaa rokotu…

Helteellä töitä

Työpistellä on kuumat ja hiostavat olosuhteet, tästä on väänetty monta kesää. Helteellä pitäisi periaattees saada pitää ylimääräisiä taukoja kerran tunnissa. Se ei paljoa auta, kun ei ole varjoista tai viileää paikkaa m…

Työkaverin saikuttaminen ottaa päähän

Kyllä ennen oli miehet miehiä eikä pienestä valitettu. Isoisä ja isä oli metsureita ja jos selkää hieman kolotti niin töihin mentiin. Ei mistään saikuista ollut tietoakaan. Olen rakennusmies ja työkaveri on pitkällä sai…

Tullaan katsomaan mihin päätyy ilman lukiota

Meille tuli harjoittelijoita joiden opettaja hommasi paikat sillä ajatuksella että näkee mihin joutuu jos ei mene lukioon. Ei ole ensimmäinen kerta. Pomon siskonpoika tuli meille kesätöihin niin näkee mitä tapahtuu ilma…

Tulospalkkiot pärstän mukaan

Meillä valtaosa sai tulospalkkiota 1500-2500 e mutta itselleni lätkäistiin ilman perusteluja 500 e. Ylsin tulostavoitteisiini mutta tässä kiitos. Nyt fiilis on pohjamudissa, kaikki motivaatio poissa, tekisi mieli lähteä…

Työn kuuluu olla mukavaa

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että työn kuulusi olla mukavaa, hauskaa ja antoisaa, ja että todella kannattaisi jatkaa oman työuransa työstämistä, kunnes sellaista työtä löytyy. Varsinkin kokoaikainen kokopäivätyö on ni…

Miten Foodora toimii.

Hain Foodoralle lähetiksi, alkuun meni hyvin ja melkein sain jo kutsun perehdytystilaisuuteen. Minulle annettiin linkki josta ladata Roadrunner jolla pääsee näkemään työvuoronsa. Mutta mutta, kun kysyin heiltä sähköpost…