cybershop kusettaa nollatyösopimuksilla ja..

työ on orjatyötä. Olen ollut töissä cybershopin sivuliikkeessä ja kohtelu oli uskomattoman huonoa. Minulle luvattiin aluksi 10-30 h viikko. Työsopimusta ei kuitenkaan allekirjoitettu vaikka kävin toimistolla kaksi kerta…

Julkisuuden henkilöä tarvittiin!

Julkisuuden henkilö kun joutuu kiusaamiseen. Se saa potkua eteenpäin. On lehtijuttuja, kirjoja yms. puheita, mutta se ei pure ennen kuin saadaan kunnon "julkkis" esiin samaan loukkuu n kuin tavallinen ihmisen. Se saa jo…

Työpaikkakiusaajat joutuu oikeuden eteen!

Työpaikkakiusaajat joutuu ajan saattamana oikeuden eteen vastaamaan tempuistaan. Hilkka Ahde oli loistava tapaus, miten mallikkaasti asia hoidettiin. Hilkalla oli kannustajana suuri joukko asiantuntijoita. Ilmeisesti my…

Työpaikkakiusaaminen

Onko muilla kiusatuilla kokemusta siitä, että työnantaja (tässä tapauksessa ylin esimies, ei siis lähinesimies) haluaa työntekijän pois koko työyhteisöstä ja työpaikalta vaatimalla tämän ihmisen laajempiin työkyvyn arvi…

Hilkka Ahde voitti tänään!

Kiitos Hilkka, että voitit vaikean asian. Meitä työpaikkakiusattuja on paljon ja emme ole saaneet ääntämme kuuluviin. Sain aikoinani eläkkeen, kun minut syrjittiin työkyvyttömäksi aikaa on kulunut noin 20 vuotta. Asia o…

Itsestä se on kiinni

Jos ihminen arvostaa itseään ei hän alistu muiden kiusattavaksi. Jos taasen ei itseään arvosta niin silloin antaa toisten kohdella itseään ihan miten tahansa. Näin se vain on, totuus on armoton.

Hyvinkään rautatiemuso

Tänään tuli oikeuden päätös asiaan joka koski työturvallisuus rikosta hyvinkään rautatiemuseolla. Tuomio ei ole saanut lainvoimaisuutta vielä, mutta tuon perusteella yksi sai tuomion lukuisten syytettyjen joukosta. Yksi…

Työssäoppiminen NCC:llä on yhtä helvettiä

Elikkäs, olen työssäoppimassa NCC:n rakennusmaalla, joka sijaitsee Uudellamaalla. Noh, siellä on eräs vanhus joka aina pyytää minua töihin, ja sit käskee mua tekeen sitä ja tätä. sitten jos teen yhden tai pari virhettä,…

Fonectalla vakavaa kiusaamista

Fonectasta työnantajana keskustellaan ajoittain, pohditaan ehkä töiden hakemista kyseisestä organisaatiosta. Muutamalla sanalla kerrottakoon minkälainen on todellisuus ja yrityksen antama mielikuva. Suurin osa työntekij…

Huuhkaja

Meille tulee huuhkaja töihin helmikuun toinen päivä. Kaikki taitava

Sol Palvelut Oy

Käykää lukemassa Iisalmen Sanomat, siellä juttu kuin kyseinen yritys kohtelee kaikkia työntekijöitään! Onneksi tämä tulee julki, on vasta alkua, yritys sallii Kuopion palvelujohtajan toimia täysin vailla moraalia työssä…

Kun työpaikan pomo on psykopaatti ?

Aika kimurantti tilanne, kun työpaikkamme esimies on psykopaatti, joka saa pönkitettyä pienen miehen itsetuntoaan oman pikku juoruämmämäisen perseennuolijaporukan mielistelyllä. Harrastukset, ajoneuvot ja vaatteet ovat …

Tavallista?

Kävin loppuvuodesta lääkärillä pyytämässä lausuntoa terapiani jatkoa varten kolmannelle vuodelle. Kerroin työympäristöni vaikeuksista kuin myös yksityiselämäni kuormituksesta. Käynnin jälkeen lääkärini otti yhteyttä työ…

Illanistujaiset joihin kaikilla ei ole asiaa

Voiko luokitella työpaikkakiusaamiseksi kun minua ei ole kutsuttu kertaakaan mukaan vapaa-aikana vietettyihin illanistujaisiin? Olen ollut 2 vuotta töissä firmassa ja ainakin neljä kertaa ovat viettäneet isoja juhlia jo…

avien toiminnasta

Tietääkö joku montako tapausta avi on vienyt rikostutkintaan kolmen viimeisen vuoden aikana esim. Etelä-Suomessa ja Länsi- ja Sisä-Suomen alueella? Mitäköhän se tekee prosentteina ko. alueiden asukasluvusta? Haluaisin t…