Kahden jalan loikka.

Espanialais nainen voitti em-hallikisoissa kolmiloikan kultamitallin, vaikka suoritti viimeisen loikan kahdella jalalla, toisen jalan "sipaisun" hyöty kolmanteen loikkaan lienee 10-30 cm, riippuen osuman ajoituksesta. T…

Miksei Suomella

ole näitä hyviä tummaihoisia juoksijoita niinkuin on Ruotsilla. Onko meille tullu tänne kaikki epäkuranti porukka jota ei kiinnosta mikään muu kuin lorviminen. Vois ne edes yrittää tehdä jotain kun me niitä isolla rahal…

TAAS ISO JOUKKO KISATURISTEJA!

SUL:lla näyttää olevan LIIKAA rahaa käytössään koska lähettää Berliiniin aivan saatallisen joukon kisaturisteja. Ei kirkastu Suomen yleisurheilun synkkä nykyisyys sillä että sinne lähetään porukkaa joka ei pääse edes lo…

Venäläinen raivosi voitettuaan

Korkeushyppääjä Maria Lasitskene on aito venäläinen patriootti. Jos hän ei saa edustaa Venäjää, käyttäytyy hän koko kilpailun ajan niin että vitutus takuulla näkyy. Ja voiton jälkeen paiskoo kentällä tavaroitaan sen näk…

Suomen naisten surkeus

Viimeisin EM-mitali vuodelta 2002, Heli Koivulan hopea kolmiloikassa. Nyt käydyissä kisoissa paras sijoitus yhdeksäs. Suomalaisten naisten asennetta kuvaa Wilma Murron kommentti seiväshypyn 16. sijan saavutettuaan: ” Ih…

Mikä laittaa jatkamaan?

Suomalaiset yleiurheilijat on tuloksiltaan lähes poikkeuksetta 10% huonompia kuin kansainvälinen kärki. Luulisi motivaation olebvan lujilla, kun ero on ja pysyy vuodesta toiseen. Rahako se saa jatkamaan vai mikä?

Mamikset EM. kisoissa.

Aika hyvin onmenny oppi perille. Yli lihavia äitin mussukoita konneellinen. Suomesta ei tule enää koskaan huippu-urheilijoita. Kaikki pennut pilataan jo syntymästään lähtien. Mitään ei tarvii tehä, ei mitään. Autolla pi…

Nolo on tosi nolo

Samanlainen selittäjä kuin eräs "Nikkanen", ei vain hänellä ole syytä liian jäykässä/liian veltossa seipäässä. Anyway, velttoja ovat AKAT!!! Ei niistä koskaan mitään Urheilijoita tule, ovat vain urheilun harrastajia.

Caster Semenya: nainen vai mies?

Caster Semenyasta nyt kohistaan enemmän ja aina vain enemmän. Ainakin iltapäivälehdet. No, joillakin naisilla on enemmän testosteronia ja toisilla vähemmän. Joillakin miehillä on enemmän estrogenia, ja toisilla vähemmän…