uskotkos sinä jumalaan? Itselläni on semmoinen tunne että jumalia on! :)
Käy vilkasemassa jos olet kiinnostunut Jumalasta ja pelastumisesta ikuiseen elämään. Tai jos et ole kiinnostunut, käy silti :) https://pelastus.net/
26-23 vuorokautta mittaista ajanjaksoa ennen aineen luomisen aloittamista kookoontui noin 31 valovuoden päässä nykyisestä Aurinkokunnastamme 8 miespuolista Jumalaa. Yhdellä näistä Jumalista (Jehova eli Jahve) kesti 23 v…
Raamatun luomiskertomuksessa Jumala luo avaruuden eri muodot, taivaat ja maan ja kaikki maapalloon kuuluvat elämän muodot, ihmisetkin. Tieteen mukaan maapallo kuitenkin syntyi miljardeja vuosia myöhemmin kuin jo aiemmin…
ja näissä äänitteissä Hän puhuu kielten lahjan kautta suoraan. https://onedrive.live.com/?id=root&cid=29C40DAC48CD7982
Joka uskoo ihmisen olevan Jumala on vaarassa leimautua antikristukseksi. Mutta se on kuitenkin oikea oppi. Hän on lihaan tullut. Voima ja tieto ovat saatanan käsissä. Mutta viisaus on ihmisen Poika. Ja hyvyys on myös ih…
Raamatussa sanotaan: älä turhaan lausu jumalan nimeä, sillä hän ei jätä rankaisematta sitä, joka hänen nimensä turhaan lausuu. Aika kova sana ja vaikuttava. Jumala on yleisnimi kaikkien uskontojen jumalista. Mikä on JUm…
Sarcisson sanoi: Kirjaa VOIN suositella. Mutta sanotaanko KAUNIISTI NÄIN? Siis: Voin kauniisti näin. Sarcisson on oikeasti kaunis ihminen. Kauneus on henkistä. Mitä kauneus on? Kauneus on mm. kohteliaisuutta ja diplomat…
Kuulkaa Herran sana, te israelilaiset, sillä Herralla on oikeudenkäynti maan asukasten kanssa; sillä ei ole uskollisuutta, ei laupeutta eikä Jumalan tuntemusta maassa. Vannotaan ja valhetellaan, murhataan, varastetaan j…
Rupesin miettimään jumalan luomiskykyä ja millaisia lainalaisuuksia siihen liittyy. Vanha kysymyshän on, voiko jumala luoda niin painavan kiven, ettei hän itse pysty sitä nostamaan? Voisiko jumala luoda kopion itsestään…
Tarkoitan nyt punatukkaisia(tai oranssin sävyinen, mutta käsittääkseni sanalle "ginger" ei ole varsinaista suomenkielistä vastinetta) Miksi Jumala loi sieluttomia pisamanaamaisia olentoja jotka kammottavat kaikkia ihmis…
Loiko Jumala itse itsensä tyhjyydestä olematta itse vielä edes olemassakaan. Siinäpä johonkiin jumalaan uskoville kiperä kysymys ? Erilaisilla sadoilla suurimmilla uskonnoilla on lähes kaikilla omanlaisensa Jumala ja mo…
Raamatun mukaan Jumala loi taivaan ja maan, ja maapallolla hän loi myös ihmiset ja eläimet sun muut maapallon nykyiset eliöt ja eläimet, kasvit mukaan lukien. Siksi Jumalaa kutsutaan Raamatussa myös Luojaksi. Raamatun m…
kirjoissa on liikaa toisensa kumoavia väittämiä...????
Täälläkin on todettu aikaisemmin ja useasti, siihen voidaan vain viitata, Jumala, jumaluus. Jeesusta voidaan pitää mestarina, jolla oli ns. korkean tason tietoa, voiko tämän tason ylittää ja mitä siitä sitten seuraa?
Emme ole orjia maan päällä, me olemme yhtä suuria kuin Jumala. Verho on laskettu päällemme, ettemme muistaisi. Mutta nyt tuo verho poistetaan. Me olemme yhtä kuin Jumala. Me voimme luoda ympäristömme. Me voimme luoda. E…
Mikäli olette havainneet Jeesuksen oikean vaikutuksen nykymaailmassa olette todennäköisesti lähes varmoja tästä että hän on nykyihmiseen verrattuna, kuten monet muutkin uskonnot, älyllisesti kehittymättömän hyökkäävän a…
Matt. 1:16 "Jaakobille syntyi Joosef, Marian mies, hänen, josta syntyi Jeesus, jota kutsutaan Kristukseksi Luuk. 3:23 "Ja hän, Jeesus, oli aloittaessaan vaikutuksensa noin kolmenkymmenen vuoden vanha, ja oli, niinkuin l…
Tänään Leo Mellerin ohjelmassa esitettiin kysymys Jumalan seitsemästä hengestä: Leo tarjosi vastaukseksi: (Jes 11:2) 2. Hänen ylleen laskeutuu Herran henki, viisauden ja ymmärryksen henki, taidon ja voiman henki, totuud…
ja riivaajien oppeja valheenpuhujain ulkokultaisuuden vaikutuksesta, joiden omatunto on poltinraudalla merkitty ja jotka kieltävät menemästä naimisiin ja nauttimasta ruokia, mitkä Jumala on luonut niiden nautittavaksi k…