JuutalaisuusVastattu 8 v

Juutalaisuuden synty ja oppi

Juutalaisuus on vanhin Lähi-idässä syntyneistä uskonnoista. 1900-luvulla eKr. eli Mesopotamiassa Abraham-niminen heimonjohtaja, jonka kanssa Jahve-jumala teki liiton. Jahve kutsui Abrahamin kansan Kanaanin maahan. Abrah…
JuutalaisuusVastattu 8 v

lentolehtisiä

Israel varoitti gazalaisia lähestymästä rajaa – pudotti alueelle lentolehtisiä
JuutalaisuusVastattu 8 v

Israelin historiaa

Israelin historialla tarkoitetaan juutalaisten historiaa Israelin maassa (maa tunnetaan Raamatun nimillä Luvattu maa, Kanaaninmaa tai Kaanaa) sekä nykyisen Israelin valtion historiaa. Israelin historia ulottuu nykyihmis…
JuutalaisuusVastattu 8 v

Miksi kaivaa verta nenästä?

Miksi USA siirsi lähetystönsä Jerusalemiin vastoin kaikkia oppeja? Tuon tuloksena 60 palestinalaista sai eilen surmansa, ja surmatyöt senkun jatkuvat. Oliko siirto sen arvoista?
JuutalaisuusVastattu 8 v

Venetsian ghetto dokumentti YLE areenalta..

Yritän näin päin: katsoiko kukaan Venetsian ghetosta kertovaa dokumenttia? Yle Areena:::vielä voit katsoa esim. kuinka kristityt ihmiset kiusasivat juutalaisia jopa uudelle ajalle asti. Holokaustin aikana oli vielä viim…
JuutalaisuusVastattu 8 v

Alkupisteestä

Kaikki ihmiset ovat lähtöisin Afrikasta, joten erilaisten ulkomuotojen kirjo on muodostunut olosuhteista elinympäristöjen vaikutuksista. Osa kuolleen meren alueiden ihmisten ulkomuodot ovat johtuneet hiekan karkeudesta …
JuutalaisuusVastattu 8 v

Edith Steinin kohtalo?

Minkälaisia ajatuksia herättää filosofi Edith Steinin kohtalo? Juutalaisuudesta ateismiin, ateismista kristityksi ja kuolema keskitysleirissä 1942.
JuutalaisuusVastattu 8 v

Yad Vashem

Holokaustin muistomerkki Jerusalemissa on Yad Vashem-museo. Katsoin Alfa-tv:n uutisista, että museoon on asetettu näytteille keskitysleireiltä viimeisinä päivinä lähetettyjä kirjeitä. Niitä on koottu paljon, sillä saaja…
JuutalaisuusVastattu 4 v

Aah, no niin

Mooseksen epähistoriallisuus on siis kielletty keskustelunaihe juutalaisuuspalstalla. Tosiasia kuitenkin on, ettei Moosesta tunnettu vielä 500-300 -luvulla eaa. Mitäpä siihen sanotte?
JuutalaisuusVastattu 8 v

Hyviä uutisia!

IS juklisti sodan Hamasille pikkuveljelleen. Hah tuossa taasen surkuhupaisa esimerkki Lähi-Idän reaalipolitiikasta. https://yle.fi/uutiset/3-10008815
JuutalaisuusVastattu 1 v

Alfa TV n Israel-keskustelu

Katsoitteko tv sta Israel aiheisen keskusteluohjelman jossa oli myös kohuttu antisemiitti Syksy Räsänen? Mitä mieltä olette?
JuutalaisuusVastattu 8 v

Voisiko joku kertoa

Voisiko joku viisas kertoa, että minkälaisia kirjoituksia saa tänne oikein laittaa? Minä olen jo pidemmän ajan laittanut tänne täysin sääntöjen mukaisia kirjoituksia, mutta aina on nopeasti poistettu. MIKSI?
JuutalaisuusVastattu 8 v

Jerusalem - pyhä kaupunki

Jerusalem on oleva tuhatvuotisen rauhanvaltakunnan pääkaupunki. Tähän maailman kansojen on hyvä alkaa tottua jo nyt.
JuutalaisuusVastattu 8 v

jumalan luvattu kansa

Menkää kansojen loukkoon ja tuhotkaa ne sisältäpäin, vai mitä se jumala sanoikaan.
JuutalaisuusVastattu 8 v

Upea marssi

Tänään 11.2 oli tosi upea Jerusalem marssi. Upea Israel lippujen määrä teki marssista näyttävän. Meitä oli toista tuhatta. Oli hienoa vallata Pohjois-Espalnadi ja Mannerheimintie. Aiheutimme pienen ruuhkan. Eduskuntatal…