Koiralle huutaminen

Miksi koirankouluttajat huutavat niin kovaa koirille? Niillähän on paljon parempi kuulo kuin ihmisillä. Tuntuu pahalta.

sisäsiistiksi opetus takkuaa

Meillä pentu koira, jo reilut 2 kk,tta vanha. ollut meillä vajaa kaksi viikkoa. Ei tunnu oppivan sitten millään tekemään tarpeitaan ulos, käytämme ulkona heerämisen ja syömisen jälkeen(omakotitalon piha) pentu telmii pi…

pöhköpää paukkuu

Miten saisin koiran kulkemaan luukusta sujuvasti. Nyt pöhköpää paukuttaa luukkua, eli tönisee puoliksi auki, ja peruutaa, ja taas uudestaan kymmenenkin kertaa, ennekuin tulee sisälle , ellei sisällä tapahdu jotain, esin…

vasemmalla?????

opetin ainkoinani koiran kulkemaan pientareen puolella kun sille taajaalueella tuli tarve ei menty postilootien vireeen vaan ojan pohjalle. toinenkin koirani oppi vuoden iässä samanettä hakeuttui tarpeilleen sinne pohja…

Koira vetää, kun näkee toisen koiran?

Mitä ihmettä tehdä, kun koira vetää toisen koiran nähdessään? Muuten menee melko nätisti lenkillä, mutta voi valtava sitä iloa, kun toinen koira tulee vastaan. Kova veto alkaa. Olen käynyt kerran kouluttajallakin, mutta…

Autojen jahtaaminen

Meillä autojen jahtaaminen on koiralla ärsyttävä "harrastus", mistä pitäisi päästä eroon. On alkanut myös purra nilkkoihin, käsiin ja hihnaan, kun lähdetään viemään autoteiltä poispäin. Vaatteet on kovilla, kun ollaan m…

Lapsi ja koira "ongelma"

Hei, meillä on 4kk vanha berninpentu painaa 21kg ja on 50cm korkea. 11v lapseni haluaa välillä makailla koiran kanssa lattialla, laittaa pään koiran päälle. Koira ei tästä välitä, mutta mieheni räjähtää lapselle ettei k…

Lenkin loppu sekoilua

Niin kun jo otsikko kertoo ongelma on lenkin lopun olevan aina täyttä sekasortoa. 70% lenkin alusta kuljetaan kauniisti mukana, seuraavat 20% aikana katoaa korvat ja vetäen joka suuntaan. Viimeiset 10% ovat pelkkää kaao…

Kun ei vaan kiinnosta

Meillä nyt 4kk ikäinen koira ja tuntuu ettei mikään harjoitus mene yhtään perille tai voisi vähempää kiinnostaa. Aloitan jo heti mainitsemalla että kyllä tiedän että se on PENTU ja NUORI ja että en voi olettaa sen heti …

Epätoivonen

Mulla on pohjanpystykorva uros 2.5 v. Suloinen ja nätti ja pienikokoinen verrattuna samaan kuuluvaan perheeseen oleva uroskoiraan joka on veljellä, ero on aika selvä. Peni koira on saanut kasvaa maalla, pentuna on vapaa…

Koirien kasvattajat

Olen huomannut, että minä, me ja meidän rakas, ihana ja rakas koiramme emme ole mitään. Emme ole mitään, kun emme ole mukana missään. Emme ole mukana näyttelyissä ym. Rakastamme koiraamme täysillä, laitamme sille parast…

Mikä tämä käytös on?

Ollaan harjoiteltu luoksetuloa iät ja ajat, 95% tulee ensimmäisellä kutsulla viivana luokse. Jostain syystä kuitenkin n. kerran kuukauteen yhtäkkiä omalla pihalla lähtee metsään joka ympäröi pihaa, alkaa ulisemaan ja ha…

Kissan ja koiran totuttaminen

Miten totuttaa nää kaks sietämään edes toisiaan? Meillä on 6v saalisviettinen isokokoinen koira ja 6kk kissanpentu ! Joka päivä 1-2 krt puoltuntia kerrallaan yritetty totuttaa tässä kolmen kuukauden ajan mutta koiran ei…

Raapiiko koira ovia?

Siis maailman helpoin tapa, millä saa koiran lopettaa ovien raapimisen. Ota tyhjä kaljatölkki, laita sinne pikkukiviä sisälle ja teippaa reikä kiinni. Laita tölkki eteisen välioven (täytyy aueta sisälle päin) päälle. Jä…

Ongelmakoirakouluttaja vai koirakkovalmentaja?

Minulla on ongelmia koirani kanssa (ei siitä nyt sen enempää) ja jompi kumpi näistä pitäisi valita. Kaksi aika erilaista palvelua, lisäksi toisella tutkinto mutta tosi vähän kokemusta, toisella ei vissiin (?) mitään tut…

Koira ei lopeta vetämistä

Miten saada vetäminen pois? Kyseessä 2v mäyräkoira. Kuristuspanta käytössä, mutta ei auta. vetää vaikka kuristus niin täysillä kuin voi olla. Olen nyt tehnyt pidempään sitä, että aina jos vetää niin pysähdytään. Ei auta…