60 luvulla kansakoulussa leikimme välitunneilla huutomaata. Kansakoulukavereidemme kesken muistelimme sen olleen todella hauskaa. Emme vain muista miten sitä leikittiin. Piirtelimme hiekkaan maittemme rajoja ja jollain …
Hei! Olemme 4-henkinen perhe Espoosta (02280). Lapset ovat 4 ja 6 vuotiaita. Omat mummomme, eli mieheni ja minun äitini, ovat jo edesmenneet ja kaipaamme aivan valtavasti vanhempaa naispuolista "mummoa" ilahduttamaan el…
Oma lapsenlapsi kävi usein lapsuusvuosinaan vanhempiensa kanssa mummon luona ja äitinsä veljen luona. Hänen äitinsä kuoli melko nuorena sairauteen. Lukion jälkeen lapsenlapsi oli vielä yhteyksissä sukuunsa. Pian hän men…
Olen nyt 14v poika ja olen kiinnostunut kovasti luonnosta.. Mutta isäni sanoo etten saisi olla kiinnostunut mistään muusta kuin koulusta.. Onko se oikein ? Sitten isäni huutaa isoäidilleni siitä kun se tekee minulle ruo…
Ensin taustatietoja eli minulla on lapsia ja lapsen lapsia jotka kokoontuvat meidän luoksemme mummolaan joulun viettoon. Myös iäkkäät vanhempani ja miehen äiti tulevat meille. Olemme viettäneet näitä ihania sukujouluja …
Isoäiti on alkanut juopotella oikein olan takaa.Viimeisin tapahtuma jonka tiedän on viime juhannus jolloin isoisä sai toimia kuskina(nuorena meni toisinpäin) mummo vetäisi ohimennen kaksi pulloa punaviiniä ja sen lisäks…
Onko täällä ihmisiä joiden ex-appivanhemmat ovat suivaantuneet niin pahasti jälkeläisensä erosta että v'ävyn/miniän on pitänyt hakea lähestymiskieltoa ex appivanhemmat käytöksen vuoksi?
En oikein loytanyt palstalta oikeaa kohtaa, joten kirjoitan nyt tanne Perhe osastolle, silla asiani perhetta koskee. Vanhampani ovat iakkaita, yli 90- vuotiaita molemmat. Asuivat yhdessa, kunnes isani yhtakkia tuli niin…
Minun oli pakko tulla tänne purkamaan pahaa oloani. Perheessämme on kaksi kouluikäistä lasta. Kahdella sisaruksellani on myös lapsia ja asumme kaikki samassa kaupungissa. Olen erittäin pettynyt vanhempiini, jotka eivät …
Lapsenlapset ovat ihana ja iloinen asia, mutta miten kohdata vanhoja tuttuja, joiden pitäisi myös olla isovanhempia, mutteivät ole. Toisen lapset ovat kaikki lapsettomia ja toisen lapset tappoivat itsensä nuorina! Sillo…
Minun lapseni eivät halua olla yhteydessä minuun. Olisi kiva tavata joskus edes, mutta en kelpaa heille ja niin muodoin en saa tavata lapsenlapsiakaan. En viitsi tyrkyttyäytyä enää, koska olen saanut tarpeeksi rukkasia.…
Haluan kertoa näkäkulma kodinhoitoukeen.Elämme todella hyvinvointi yhteiskunnassa ja valitettavasti raskaasti velaksi,Kodinhoidontuki ei ole kovin vanha etuus ,Noin 35 vuotta sitten aloitettiin ns äidin palkkaa maksaa.E…
Minulla on puolivuotias lapsi ja äitini on alkoholisti. Olen tehnyt hänelle selväksi etten halua, että luonamme juodaan. Silti hän röyhkeästi vain juo, eikä pysty/halua olla ilman viinaa päivääkään. Hän voi sanoa olevan…
Hallituksemme on esittänyt että nykyinen kotihoidon tuki ja hoitovapaa (mahdollisuus hoitaa lapsi/lapset kotona kunnes nuorimmainen täyttää 3v) jaettaisiin tulevaisuudessa puoliksi molemmille vanhemmille. Jollei toinen …
Tässä on syy miksi en pidä hänestä. Tässä on syy miksi hän tekee pahaa pojalleenkin. Ei auta asioiden pimittäminen meiltä, ainainen huijaus ja se ettei hän ota totuutta kuuleviin korviinsa. Pohjimmiltaan hän on hyvin it…
Mitä sitä ostaisi mummi lapsenlapselle ristiäislahjaksi, vaatetta en halua ostaa?? Ideoita
Palstalla keskustellaan jatkuvasti siitä, että isovanhempien tulisi osallistua lastenlasten elämään. Toisten mielestä liikaa, toisten mielestä liian vähän. Keskustellaanpa hetki siitä, mitä "osallistumisella" tarkoiteta…
Hei,löytyisiköhän Vantaan alueelta nuorekasta ja leikkisää varamummua meidän 2v5kk ja 1v3kk pojille leikkimään,lukemaan ja hassuttelemaan?Äidin seuraksi puistoilemaan tai kävelylle katselemaan maailman ihmeitä?Äiti (26v…
Hei! Kaipaisin asiallista keskustelua siitä millaisia syitä teillä on ettette hyväksy lapsenne puolisoa? Itselläni olisi pitkä tarina kerrottavana, mutta näin lyhyesti sanottuna olemme noin 40 vuotias työssä käyvä norma…
Lapsikatras pitää kiekkosuvun isovanhemmat vauhdissa. 12.8.2013 07:05 Isovanhemmuus on ”rikkaus, rakkaus ja raskaus”, sanoo Hannu Kapanen, 62, jolla on kahdeksan lapsenlasta. – Lasten energisyys on minulle rikkautta ja …