Vaimoni ja kummityttönsä ikäero ei ollut suuri. Olivat paremminkin samaa kuin peräjälkeistä ikäpolvea. Kävimme usein hänen vanhempiensa kanssa saunassa. Kun tyttö kasvoi täydeksi aikuiseksi, kutsuimme hänet usein meille…
Tästä tapauksesta on jo vuosia aikaa, kun oli joulupukkina naapurin perheessä. Naapuriini muutti aikoinaan mukava perhe omakotitaloon, heillä oli kaksi tytärtä, vanhempi tyttäristä asui jo omillaan, mutta nuorempi tytär…
eronnut vihjaili mulle että voisi mun antaa panna mutta että pikku housuja ei ottais pois. Takaa päin pikkareiden välistä voisin nuslaa. Mitä mieltä ootte?
Heräsin siihen että tunsin kädet pakaroillani. Olo oli hiukan hontelo, olin ollut yhden kaverini luona Vantaalla istumassa iltaa ja kello oli ollut lähempänä kolmea ennen kuin kävin levolle olkkariin pedatulle vuodesohv…
Olemme kinky pariskunta ja harrastaneet jo yli 10 vuotta kinkyilyä yhdessä. Viime aikoina vaimo on innostunut sperman mausta oikein kunnolla ja haluaa sitä jatkuvasti. Niinpä olemmekin päätyneet ns.kidutus toimintaan.. …
Mulla oli tyttöystävä aikoinaan, ennen Hiviä, mutta minipillerien keksimisen jälkeen. Mukava ja estoton pikkuneiti, jota sai panna ihan niin paljon, kuin huvitti. Kerran lauantai-iltaisen autoajelun ja parin panon jälke…
Olimme vaimoni kanssa kutsuneet lauantai-illan ratoksi kaksi miestä kylään. Toinen miehistä, Arto oli jo entuudestaan tuttu. Hän on jo pariin kertaan rakastellut vaimoni kanssa. Janne sen sijaan oli uusi tuttavuus. Arto…
Siitä on nyt jo 12 vuotta kun opiskelin Jyväskylässä opettajaseminaarissa ja olin juuri saanut ajokortin ja ajelin vanhalla kuplavolkkarilla 300 kilsan päähän kotiini jouluksi. Oli hirvittävä lumipyry ja kaikenlisäksi l…
Mistä se alkoi ja mihin se päättyi. Se oli jotain sellaista mitä ei voi edes kuvitella. Huomasin katselevani viihde sivuille missä vaimo saa vierasta kullia, se sai sydämen sykkimään aina kiivaammin. Ei sille voinut mit…
Menimme avopuolison ja hänen tyttären sekä pojan kanssa kesämökille. Kun alkoi olla nukkumaanmenon aika..
Saunan yhteydessä olevassa miesluolassani oli moottoripyörän sijaan iso sänky ja muuta erotiikkaan ja seksiin liittyvää rekvisiittaa. Huoneessa ei ollut ikkunaa, kun valot sammutti, ei siellä nähnyt mitään. Kimppajutut …
Jouduin kymmenen vuotta sitten kivan hyväksi käytön uhriksi. Olin serkkuni mökillä tekemässä remppaa. Se oli jo hyvällä mallilla ja osasin ottaa jo pikkuisen rennommin. Niin.. Olin silloin kolmikymppinen, hyvässä kuosis…
Olimme menossa mökille nelistään alkukesästä kalastamaan ja saunomaan, mutta Tuillalle oli tullutkin este ja lähdimme kolmistaan matkaan. Päivä meni kalastellen ja illalla saunottiin kolmestaan uikkarit kuitenkin kaikil…
Käyn usein naapurini kanssa kalassa. Viime viikolla kävelinkin sitten naapurin oven taa pimpottelemaan. Oven avasi naapurin isännän noin 60 vuotias rehevä emäntä ja pyysi peremmälle. Kerroin tulleeni kysymään lähteekö n…
Kesä tuo muistot mieleen, samoin pari lehtijuttua. Mennään kesään, kun 14-vuotias, koulu, urheilu kiinnostivat ja orastavasti naiset ja naisten muodot. Aamu kovat olivat jo tuttuja, samoin kun kulli alkoi kasvaa välillä…
Meillä on jo koko lailla runsaasti kokemusta vieraista miehistä harrastamassa seksiä vaimoni kanssa, parinvaihto on kokeiltu mutta ihan aito joukkopano oli vielä koittamatta. Oli, vaan ei ole enää. Kerran on vaimoni har…
En tiedä minne kirjoittaisin tai minne hekumoisin. Olen todella loppuviikolla menossa mökille erään perhetuttuni luokse. Mökillä oikeasti olisi kaverini äiti yksin. Hän kutsui minut luokseen. Oli todella kaunis nainen 9…
Onko sulla muistoja kaverin kanssa pippelileikeistä?
Olin eilen mökillä. Saunan jälkeen en välittänyt pukea vaan aloin selaileen kännykällä pornosivuja. Kaluni koveni joten menin sängylle selin makaamaan ja aloin runkkailla. En kuullut enkä nähnyt kun joku tuli mökkiin si…
Olin ollut joitain vuosia eläkkeellä ja leskenä mieheni kuoleman jälkeen. En uskonut enää elämässäni olevan muuta seksiä kuin itsetyydytys. Mutta niin vain kävi että elämääni tuli melkein poikieni ikäinen mies ja aloimm…