Ellenin elämää, hänen itsensä kertomana:

Niinpä. Yksi esimerkki antiadventistien valheista.

Iloitkaa ja riemuitkaa kun ihmiset puhuvat teistä kaikkinaista pahaa, näinhän se on Raamatussakin, meidän ei tarvitse surra sitä mitä ihmiset puhuvat meistä koska heidän puheensa eivät kestä päivänvaloa.
Hyvä Sirkka-Iita että toit esille sitä mikä on totta E.G.Whitesta.

>> Ajattelin ihan itse tutustua Ellenin itsensä kertomana hänen elämäänsä >>>

Olet aivan oikeassa. Kun luemme esimerkiksi Amerikan kuuluisimman sarjamurhaajan Charles Mansonin itsensä kertomana tapahtumien kulun, niin se eroaa huomattavasti siitä, mitä esimerkiksi poliisit ovat asioista mieltä.

Joten todellakin asioista saa eri käsityksen, kun selittäjä vaihtuu, mutta saako totuuden, onkin sitten täysin toinen tarina.

Eiköhän Ellen kerro asiat niin, että hän itse näyttäytyy eri tilanteissa hyvässä valossa, oli se sitten totta tahi ei, aivan kuten Charles Manson on puolustelut omia tekojaan, kun pääsee itse ääneen.

>>> Ei sairaudet ole itse aiheutettuja, vaan Jumala voi antaa lapsen joskus vain hetken lainaan tänne maan päälle. Ei lapsen kuolemasta voi ketään syyttää. >>>

Etkös sinä juuri tuossa kertonut, että Jumala päättää antaa lapsen olla hetken täällä, joten...

bushmannille:
Ellenin kertomus on täysin rehellinen kuvaus hänen rankasta apostolin työstään ja evankelioimis matkoistaan. Hän ei todellakaan koroita itseään vähäisimmässäkään määrin, vaan päinvastoin kertoo heikkoudestaan, kiusatuksi joutumistaan ja sairauksistaankin vilpittömästi. Hän ei syytä koskaan Jumalaa mistään, vaan päinvastoin itseään.

Olosuhteiden pakosta ja lapsen edun asettaen oman äidin rakkautensa ja suunnattoman ikävänsä edelle, hän tosin JOUTUI välillä jättämään lapsiaan sukulaisten ja ystävien huomaan, kun saarnausmatkat olivat puutteellisten olosuhteiden takia, jopa terveydellekin vaarallisia sääolosuhteet ja senaikaiset kyydit huomioon ottaen/"apostolin kyyti" tai parhaimmillaan hevosen rattaat./

Mutta jo nyt voin sanoa, että tämä kirja on Jumalan kunniaksi,Jumala parantaa monet vaikeasti sairaat uskonrukouksen ansiosta. Ellen ei katso sitäkään etuoikeudekseen, vaan lähettää hakemaan sairaalle lapselleen keskellä yötä seurakunnan vanhimmat voitelemaan hänet öljyllä ja yhdessä pyytämään Jumalan armoa ja parantumisen ihmettä.

Suosittelen jokaiselle kuuntelemaan henkilöä itseäänkin, eikä ainoastaan valheellisia panettelijoita.

En ole vielä päässyt kirjassa puoliväliinkään saakka, joten kirjoitan sitten loppukommentin kun olen lukenut teoksen kokonaan.

Ellen G. Whiten kirjoitukset ja kopionnit on vaalla punnittu ja köykäisiksi havaittu.
Voihan vahingossa olla Ellenin lainaamissa kirjoitelmissa totuuttakin mukana, mutta enin hänen kirjoitelmistaan on hänen oman sairaan mielensä tekemien tepposten aikaansaannosta ja itse pimeyden enkelien sanomia, jotka on yritetty pukea valkeaan kaapuun, jotta eksytys olisi kavalampi.

Tässä kirjassa Ellen kertoo omista evankelioimis matkoistaan ja niistä iloista ja vaikeuksistakin joita niihin matkoihin sisältyi. Hän kertoo myöskin niistä monista yliluonnollista tapahtumista ja näyistä, joita hän näillä matkoilla sai kokea. Jokaisen oma asia on että uskooko niihin tai ei, eivät NE ole mikään uskonkappale, eivätkä taivaskelpoisuuden mittari.

Miksi ylipäätään lukea sellaista, joka voi olla sairaan aivovaurioisen mielen kepposista johtuvaa?

Eihän Ellen G. Whitella pitänyt olla edes varaa matkustaa. Matkustelu oli kallista,
joten, jos hänen mielestään polkupyörä oli saatanallisen kallis kulkuneuvo, niin ei se pyörän hinta ollut mitään hänen huvimatkoihinsa verrattuna.
Vai olivatko ne lääkärin määräämiä mielisaurauden hoitoon tarkoitettuja loma- ja virkistäytymismatkoja?