Rajakokemukset

Kyllähän niitä kokemuksia on, mutta niille on luonnollinen selitys - kuten on jo monesti todettu.

Seuraava.

Et tainnut illu lukea läpi tuota sivustoa, siellä on ihan mielenkiintoista asiaa ja tieteilijät päästetään ääneen, ei mitään ennakko-oletusta että kuolemanjälkeistä elämää on vaan tutkitaan todisteita kolikon kummaltakin kantilta.

Tämäkin on illun mukaan pelkkää roskaa:

"Uskon, että dramaattisissa ruumiistapoistumiskokemuksissa aivot muodostavat erilaisen näkemyksen itsestään. Se, että on 'sisällä' ja katsoo ulos maailmaan, on mielikuva. Aivotutkimuksen näkökulmasta 'sisällä' ei ole ketään. Siellä on vain miljoonia toisiinsa liittyneitä neuroneja. Niitä ei kontrolloi mikään keskus tai pieni minuus. Se on vain kielemme luoma illuusio. Ruumista poistuminen on samankaltainen illuusio, jossa muodostuu käsitys siitä, että on 'ulkona' ja katsoo alas. Se ei ole aivoille vaikeaa, muistissa ovat tarvittavat tiedot.
Minusta on esimerkiksi selvää, miksi [näissä kokemuksissa] mennään pimeisiin tunneleihin, joissa näkyy valoa. Tiedämme miten näköjärjestelmän solut ovat järjestäytyneet verkkokalvolta aina näköaivokuorelle asti. Näköreseptoreita on enemmän näkökentän keskiosassa kuin reunoilla. Kun joutuu sokkiin ja kärsii happivajauksesta, solut alkavat toimia sattumanvaraisesti. Miltä se näyttää? Kun aistinsoluja on enemmän keskellä kuin reunassa, keskellä näyttää olevan kirkas valo ja reunoissa pimeää. Kun on lähes tajuton ja silmät kiinni, tuntuu siltä kuin liikkuisi tunnelissa kohti kirkasta valoa.
Myös emotionaalinen vaikutus on hyvin ymmärrettävä, koska stressitilanteissa, sokissa ja happivajauksessa erittyy valtavasti endorfiineja, morfiinin kaltaisia kemikaaleja, jotka poistavat kivun, antavat hyvänolon tunteen ja saavat suhtautumaan kaikkeen positiivisesti...Kokemus on siis tiettyjen kemikaalien värittämä."


Olet kyllä aika säälittävä tapaus..

Atlantassa rajatapauksia tutkiva kardiologi Michael Sabomkin törmäsi tapaukseen, joka hämmästytti tutkijoita ja lääkäreitä. Kyseessä oli tunnettu laulaja ja lauluntekijä Pam Reynolds. Hänellä oli todettu pahanlaatuinen pullistuma aivovaltimossa erittäin vaikeassa paikassa aivojen alaosassa. Lääkäri piti tilannetta toivottomana, mutta Pam meni kuitenkin Barrow'n neurologisen instituutin sairaalaan Phoenixiin, jossa neurokirurgi Robert Spetzler - huonosta ennusteesta huolimatta - päätti leikata hänet. Leikkaus oli poikkeuksellinen: potilaan ruumiinlämpö laskettiin 10 ja 15 asteen välille, sydän ja hengitys pysäytettiin ja veri siirrettiin sydän-keuhkokoneeseen. Hän oli siis kliinisesti kuollut koko tunnin kestävän leikkauksen ajan. Spetzler selvitti menetelmää:

"Aivot pitää saada pysähtymään. Ei riitä, että ne nukkuvat vaan metabolisen toiminnan pitää lakata. Kaikki ruumiin mitattavat toiminnot häviävät kokonaan. Ei ole enää mitään hermostollista toimintaa. .... Ennen leikkausta potilas nukutetaan, silmät teipataan kiinni, korviin pannaan pienet laitteet, jotka tarkkailevat aivoja. Sitten potilas peitetään kokonaan - näkyviin jää ainoastaan leikkausalue. "

Potilas itse kertoo:

"En muista leikkaussalia enkä muista nähneeni tri Spetzleriä...Eräs hänen kollegoistaan oli luonani. Sen jälkeen ..ei mitään. Ei yhtään mitään. Sitten kuulin äänen. Se oli epämiellyttävä ... kerrassaan kammottava. Se toi mieleen hammalääkärillä käynnin. Muistan, että päätäni kihelmöi ja putkahdin ulos pääni yläosasta. Sitten katsoin alas ruumistani. Tiesin, että se oli ruumiini, mutta en välittänyt .... Muistan instrumentin, joka lääkärillä oli kädessään. Se muistutti sähköhammasharjani runkoa. Olin luullut, että kallo avataan sahalla, sillä olin kuullut sanottavan 'saha'. Se, mitä näin, näytti kuitenkin enemmän poralta. Siinä oli pieniä päitä, joita pidettiin kotelossa, joka näytti isäni hylsyavainkotelolta. Muistan kuulleeni naisen äänen: 'Valtimot ovat liian pieniä ... koeta toiselta puolelta'. Ihmettelin, miksi he yrittävät laskea verta reisivaltimostani, koska kyseessä oli aivoleikkaus."

Kertomus näytti vastaavan tarkasti leikkaussalin tapahtumia. Leikkauksessa käytetty moderni luusahakin oli juuri sellainen, miksi Pam sen kuvaili, vaikka edes kaikki tutkijat eivät tienneet, miltä se tarkalleen näytti. Spetzler kommentoi asiaa:

"En usko, että hänen havaintonsa perustuivat siihen, mitä hän näki tullessaan leikkaussaliin. Esim. pora ja muut esineet olivat peitossa pakkauksessaan. Ne avataan vasta kun potilas on täysin unessa, jotta ympäristö pysyy täysin steriilinä."

Sitäpaitsi Pam kuuli myös Spetzlerin ja kirurgin välisen keskustelun, - näiden yrittäessä asentaa sydän-keuhkokonetta hänen jalkoihinsa - vaikka oli tilassa, jossa ei voi havainnoida eikä kuulla. Lisäksi hänellä oli korvissaan raksuttavat laitteet, jotka olisivat haitanneet kuulemista, jos hän olisi siihen kyennyt. Spetzlerin mukaan tämä viittaa siihen, että oli kyse aistien ulkoisesta havainnoinnista tai sen hetkisestä ruumiistapoistumiskokemuksesta, jonka ansiosta potilas pystyi kuulemaan ja ilmeisesti myös näkemään, mitä leikkaussalissa tapahtui.

Pamin rajakokemus jatkui tyypillisellä tavalla; hän tunsi jonkun olevan läsnä, näki kaukana valon ja lähti kulkemaan sitä kohti. Hän erotti hahmoja, kuuli isoaitinsä äänen kutsuvan itseään ja meni tämän luo. Hän tapasi myös nuorena kuolleen setänsä ja monia muita tuttuja ja tuntemattomia. Hän kysyi joltakin: onko valo Jumala? Hänelle kerrottiin valon syntyvän Jumalan hengityksestä. Lopulta setä toi hänet takaisin ja auttoi palaamaan takaisin ruumiiseen. Tämä kokemus tapahtui siis tarkan valvonnan alaisena aikana, jolloin ruumiissa ei ollut elonmerkkejä (niitä tarkkailtiin jatkuvasti.)

"Minä en osaa selittää tätä. En tiedä, miten se on mahdollista kun ottaa huomioon hänen fysiologisen tilansa. Mutta olen nähnyt niin monta selittämätöntä asiaa, etten halua olla ylimielinen ja sanoa, ettei sellaista voi tapahtua. Kun sydän pysähtyy ja aivotoiminta on lakannut, aivoissa ei tapahdu mitään. Muisti ei voi toimia, koska hermoradat eivät toimi. Kun rajakokija puhuu muistikuvista, ruumiista irtautumisesta ja elvytyksen näkemisestä, nykyinen neurotiede ei ymmärrä, miten se on mahdollista muistijärjestelmälle, joka ei enää toimi. Joko tieto säilyy jotenkin aivojen ulkopuolella ja tallentuu myöhemmin aivoihin, tai sitten se tapahtuu tavalla tai toisella aivoissa ja siirtyy muistiin tavalla, jota emme ymmärrä." (Spetzler)

Rajakokemus voi suoda myös sellaisia uskomattomia elämyksiä, joista ei ole osannut edes haaveilla. Näin kävi sokeana syntyneelle Vicki Noratuk -nimiselle naiselle. Hän kuvailee näkökykyään:

"En ole koskaan nähnyt mitään, en valoa enkä varjoa. Monet kysyvät, näenkö mustaa. Ei, en näe mustaa. En näe yhtään mitään. "

Sitten hän joutui autokolariin, jossa hän menetti tajuntansa. Ollessaan sairaalassa elvytettävänä hän sai rajakokemuksen jonka aikana hän näki ensi kertaa elämässään. Kolarin jälkeisistä tapahtumista hän kertoo:

"Seuraavaksi muistan olleeni Harbour View'n sairaalassa ja katsoneeni alas kaikkea, mitä tapahtui. Se oli pelottavaa, sillä en ole tottunut näkemään .. sitten tunnistin vihkisormukseni ja hiukseni ja ajattelin: 'Onko tuo minun ruumiini ja olenko kuollut?' He hokivat: 'Hän ei tunnu heräävän' ja touhusivat ruumiini ääressä, johon en tuntenut mitenkään kuuluvani. ..Ajattelin, että miksi he ovat niin järkyttyneitä ja sitten, että häivyn, koska he eivät kuule minua. Heti, kun ajattelin niin, lensin katon läpi kuin tyhjää vaan. ..se oli suurenmoista. Kuulin tuulikellojen äänen. Se oli uskomattominta, mitä voi kuvitella. Ääniä oli aivan matalista todella korkeisiin. Lähestyin paikkaa, jossa oli puita ja lintuja ja melkoisesti ihmisiä, mutta he näyttivät muodostuvan valosta. ...Olin aivan liikuttunut, sillä en ollut voinut kuvitella, miltä valo näyttää. ... Sain esittää kysymyksiä ...oli kuin kaikki tieto sijaitsisi siinä paikassa. Sitten minut lähetettiin takaisin ja palasin ruumiiseeni. Se oli tuskallista ja rankkaa."

Tämä tapaus näyttää siis viittaavan siihen, että tajunta toimii silloinkin, kun aivot eivät voi antaa visuaalista tietoa. Ei edes, vaikka vaikka henkilö olisi kyennyt näkemään. Vaikka osa tiedemiehistä kyseenalaistaa sen, että rajakokemus voisi tapahtua aivotoiminnan lakattua, Van Lommenin, Parnian ja Fenwickin tutkimustuloksilla saattaa olla valtava vaikutus neurotieteeseen. Parnia toteaa:

"Jos katsoo taaksepäin, on hämmästyttävää, että se, mitä joukko tiedemiehiä pitää täysin mustavalkoisena - tai siis oikeana - on 50 vuoden kuluttua suurelta osin tai kokonaan muuttunut. Uskon, että tässäkin tapauksessa tulevaisuudessa selviää, että tietoisuus saattaa olla erillinen yksikkö, joka toimii elämän päätyttyä ja aivotoiminnan lakattua. Sillä on epäilemättä suuri merkitys koko ihmiskunnalle. Se mullistaa koko tieteellisen ajattelutavan ja avautuu uusi tieteenala, jota ei ole vielä löydetty."

Eli illun taikamaailmassa syntymästään sokea voi hallusinoida niin, että näkee ihan oikeita asioita?

Linkissä oleva yhteys Hameroffin ja Penrosen spekulaatiohin mikrotubuluksista ja niiden kvanttikoherenssista ei ole tieteellinen viittaus, vaikka Penrose onkin joskus ollut ansioitunut matemaatikko. Noilla spekulaatioilla ei ole pienintäkään havaintotaustaa, ja kvanttikoherenssia on tähän saakka havaittu edes mikrokokoisena ainoastaan lähellä absoluuttista nollapistettä olevissa lämpötiloissa.

Ei evokit hyväksy mitään todistetta joka on evo-oppia vastaan oli se todiste sitten millainen hyvänsä. He haluavat korvasyyhyynsä tarinoita apinamaisista esi-isistä ja kuinka eläimellisyys on hyvästä. Ottakaahan pojat Raamattu pöydälle ja avatkaa alkulehdet jossa Jumala luo. Tämä on totuus.