Koulutetut pakenevat Venäjältä

el reino

Venäjältä on muuttanut tämän vuoden ensimmäisen kahdeksan kuukauden aikana enemmän ihmisiä kuin kertaakaan Vladimir Putinin valta-aikana.

Venäjän tilastoviranomainen Rosstat kertoo, että vuoden 2014 tammi-elokuussa Venäjältä muutti pois 203 659 ihmistä. Esimerkiksi vuonna 2013 maasta lähti koko vuoden aikana yhteensä 186 362 ihmistä.

Gazeta.ru -uutissivusto kertoo, että Venäjältä ovat muuttaneet pois erityisesti koulutetut ihmiset.

Lähde MTV3 text tv 4.11.2014

Tuossa näkyy Putinin suosio koulutetun väestönosan silmissä sillä he hyvin ymmärtävät mihin perikatoon Venäjä on matkalla. Luotto järjestelmään ja Vladimir Putinin politiikkaan on romahtanut ja onnea sekä turvaa etsitään vapaista länsimaista, samalla kiihtyy valuuttapako Venäjältä.

Vain yksinkertaisimmat uskovat Putin propagandaan ja jäävät maahan, ja tällähän on tunnetut karmeat seuraukset maalle. Sama tapahtuu uudelleen mitä bolsevikkien ja Stalinin aikana, älyköt joko tapetaan, laitetaan linnaan tai pakenevat ulkomaille. Aika moni ymmärtää paeta.

Ehkä Putinin politiikan tarkoitus onkin tuo älykköjen ajo ulkomaille kun
yksinkertaisimpia on helpompi ohjailla ja huijata.

Sääliksi käy Venäjän kansaa, se länsimainen avoimuus mitä Gorbatshov ja Jeltsin rakensivat on nyt tuhottu.

4

94

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • k6444444444444444444
    • fueller

      Paljon ihmisiä myös muuttaa venäjälle turvaan!Ainakin Ukrainasta jossa Porosenko tappaa omia kansalaisia!

      • Ojasta allikkoon. Ne joilla sukulaisia voivat asua heidän nurkissaan, loput seilaa missä sattuu. Eikä kyseessä ole vapaaehtoinen muutto vaan pako.

        separatistit venäjä siellä tappaa Itä-Ukrainalaisia hurjat määrät. Etniset pudistukset myös krimillä, sieltäkin paennut paljon ihmisiä.


      • el reino

        Stalinin puhdistukseen verrattava Putinin operaatio käynnissä Itä Ukrainassa.

        Valtava määrä pakolaisia on suunnannut läntiseen Ukrainaan peläten Venäjän ryöstö ja lynkkausjoukkoja.

        Kaikki tuo kärsimys vain ja ainoastaan siksi kun Venäjä hyökkäsi, ryösti törkeästi ja mitä julmimmalla tavalla koko Itä Ukrainan.

        Törkeää julmuutta.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Haluan sinut, kuuletko minua.

      Haluan sinut. Toivon, että voisimme olla yhdessä. Mietin pystynkö täyttämään toiveesi, olemaan arvoisesi. Voisitko saad
      Ikävä
      62
      1198
    2. Hän on tosi

      hyvännäköinen. Ei edes ryppyi oo. :D
      Ikävä
      42
      901
    3. Alastomat miehet seksikeinussa lasten nähden PRIDEssä!

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/adf62289-a0b6-4b4c-9672-9e19c01beb51 Eikö nyt muka mene jo aivan liian pitkälle että
      Maailman menoa
      335
      685
    4. Rakastan häntä

      Jumala, rakastan häntä. Haluan olla hänen omansa. Hänen vierellä. Halata häntä.
      Ikävä
      51
      651
    5. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      116
      636
    6. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      628
    7. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      93
      610
    8. Naiselle Kuuleppa Tämä

      Tämä ei ole mikään vitsi. Minulla on ikävä sinua nainen! Naiselle mieheltä
      Ikävä
      38
      605
    9. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      76
      582
    10. Onko mun toinen

      Puoliskoni täällä, huhuuu 😍❤️ Ihanista ihanin 😚😚
      Ikävä
      56
      564
    Aihe