Näin kertoo Raamattu
Pyhä Henki ei ole persoona!!!!
113
1028
Vastaukset
- Lyyris Lyllerö
Todista väitteesi!!
- Raamattu vahvistaa
Opetuksesta, jonka mukaan pyhä henki on persoona ja osa Jumalasta, tuli virallinen kirkon dogmi vasta 300-luvulla.
Varhaiset ”kirkkoisät” eivät tällaista opettaneet.
100-luvulla elänyt Justinus Marttyyri opetti, että pyhä henki tarkoitti Jumalan vaikutusta tai toimintatapaa, ja Hippolytoksenkaan mukaan pyhällä hengellä ei ollut persoonallisuutta.
Raamattu itse osoittaa johdonmukaisesti, ettei Jumalan pyhä henki ole persoona vaan Jumalan vaikuttava voima, jonka avulla hän toteuttaa tahtonsa ja tarkoituksensa. Raamattu vahvistaa kirjoitti:
Opetuksesta, jonka mukaan pyhä henki on persoona ja osa Jumalasta, tuli virallinen kirkon dogmi vasta 300-luvulla.
Varhaiset ”kirkkoisät” eivät tällaista opettaneet.
100-luvulla elänyt Justinus Marttyyri opetti, että pyhä henki tarkoitti Jumalan vaikutusta tai toimintatapaa, ja Hippolytoksenkaan mukaan pyhällä hengellä ei ollut persoonallisuutta.
Raamattu itse osoittaa johdonmukaisesti, ettei Jumalan pyhä henki ole persoona vaan Jumalan vaikuttava voima, jonka avulla hän toteuttaa tahtonsa ja tarkoituksensa.Hei_
Jumalako persoonaton ? Mitähän tarkoitat "persoonalla" asiayhteydessä?
Jumalan Hengelläkö ei saisi olla ajatuksia ja mitään kykyjä ?
Lue kirjoitukseni; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1.4
;Onko Pyhä Henki personaton voima?
Siunauksia
Jari- Jeesus.on.Herra
Raamattu vahvistaa kirjoitti:
Opetuksesta, jonka mukaan pyhä henki on persoona ja osa Jumalasta, tuli virallinen kirkon dogmi vasta 300-luvulla.
Varhaiset ”kirkkoisät” eivät tällaista opettaneet.
100-luvulla elänyt Justinus Marttyyri opetti, että pyhä henki tarkoitti Jumalan vaikutusta tai toimintatapaa, ja Hippolytoksenkaan mukaan pyhällä hengellä ei ollut persoonallisuutta.
Raamattu itse osoittaa johdonmukaisesti, ettei Jumalan pyhä henki ole persoona vaan Jumalan vaikuttava voima, jonka avulla hän toteuttaa tahtonsa ja tarkoituksensa.Jeesuspa opetti että Hänen jälkeen tulee Totuuden hengeksikin kutsuttu persoona!
Joten Jeesuksen Kristuksen nimessä Häivy riidan henki - PyhänHengenPersoona
Raamattu vahvistaa kirjoitti:
Opetuksesta, jonka mukaan pyhä henki on persoona ja osa Jumalasta, tuli virallinen kirkon dogmi vasta 300-luvulla.
Varhaiset ”kirkkoisät” eivät tällaista opettaneet.
100-luvulla elänyt Justinus Marttyyri opetti, että pyhä henki tarkoitti Jumalan vaikutusta tai toimintatapaa, ja Hippolytoksenkaan mukaan pyhällä hengellä ei ollut persoonallisuutta.
Raamattu itse osoittaa johdonmukaisesti, ettei Jumalan pyhä henki ole persoona vaan Jumalan vaikuttava voima, jonka avulla hän toteuttaa tahtonsa ja tarkoituksensa.Il. 22:
17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
-vain Persoonaa voi puhua. Henki sanoi....
Eli Pyhä Henki ja Jeesus tässä tapauksessa.
Joh. 16:
12. Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
15. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille
- Taas on Pyhästä Hengestä kysymys ja Hän puhuu..
Huomaa, Pyhästä Hengestä Raamattu käyttää PERSOONAMUOTOA,,Hän.
Vaikuttavasta voimasta ei voi käyttää persoonamuotoa.
Koettakaa edes lukea Raamattuanne. - Anonyymi
Eroa mistä tahansa uskonnosta
Lähettämällä lomake
https://maistraatti.fi/Documents/Lomakkeet/Kotikunta- ja väestötiedot/VRK 1.70 fien.pdf
tai
sähköisesti
https://maistraatti.fi/fi/Palvelut/kotikunta_ja_vaestotiedot/Uskonnolliseen-yhdyskuntaan-liittyminen-ja-eroaminen/ jarinhotelli kirjoitti:
Hei_
Jumalako persoonaton ? Mitähän tarkoitat "persoonalla" asiayhteydessä?
Jumalan Hengelläkö ei saisi olla ajatuksia ja mitään kykyjä ?
Lue kirjoitukseni; http://jarinhotelli.blogspot.com/search/label/1.4
;Onko Pyhä Henki personaton voima?
Siunauksia
JariPyhä henki on sama valta kuin isällä,jos kirkastaa poikaa kaikessa,joka on Jeesus kristus.
- Anonyymi
Raamattu vahvistaa kirjoitti:
Opetuksesta, jonka mukaan pyhä henki on persoona ja osa Jumalasta, tuli virallinen kirkon dogmi vasta 300-luvulla.
Varhaiset ”kirkkoisät” eivät tällaista opettaneet.
100-luvulla elänyt Justinus Marttyyri opetti, että pyhä henki tarkoitti Jumalan vaikutusta tai toimintatapaa, ja Hippolytoksenkaan mukaan pyhällä hengellä ei ollut persoonallisuutta.
Raamattu itse osoittaa johdonmukaisesti, ettei Jumalan pyhä henki ole persoona vaan Jumalan vaikuttava voima, jonka avulla hän toteuttaa tahtonsa ja tarkoituksensa.Olen kanssanne samaa mieltä, olen saanut samat Tiedon-sanat! Pyhä Henki ei ole persoona eikä Pyhä Henki ole Jumala!
Jes. 63:10 -11 on Rooman kirkon toimesta ns. Raamattuun luoma ja muokkaama manipulaatio* 200-luvulla jKr. Jesaja ei ole tuota kirjoittanut eikä Jumala ole niin Jesajalle sanonut. Nuo Pyhä Henki-sanat ovat ihmisten lisäämiä sanoja tuossa kohdassa ja ovat vastoin Jumalan oppia.
Rooman kirkko loi lisäjumalan Pyhä Henki-persoonan ja suunnitteli muokkasi Pyhä Henki-opin ja päätti, teki päätöksen Jumalasta ja Pyhästä Hengestä v 381 jKr. !
Jesaja kirjoitti koko kirjansa ja nuo jakeet 10-11 ilman Pyhä Henki- sanaja v 740-687 eKr. !
Rooman kirkko teki muutti alkuperäisen ”Minä olen”-jumalan identiteetin ”Me olemme”-jumalan identiteetiksi. Tuota alkuperäistä Jumalaa ja hänen oppiaan meidän tulee rakastaa eikä rakastaa mitään muuta Jumalaa ja ihmisoppia! Niin on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala käskenyt.
Ekumeenisten organisaatioiden käytössä olevat Raamatut ovat Rooman kirkon alustamia, ensialkuun muokkaamia manipulaatioita noin 200-luvulta alkaen. Ja nuo Raamatut ovat tuon alustuksen alkumuokkaamisen jälkeen Suomessa käytössä, suomenkielelle käännettyinä alkaen vuosilta n. 1542 -1776. Ja niinpä Suomen Raamatuista löytyy Rooman kirkon oppi, uskonto ja uskonnollisuus, ihmisopit.
Syy moniin ristiriitoihin ns. Raamatuissa johtuu Rooman kirkosta alkujaan, koska näissä kirjoissa on molemmat opit: Jumalan oppi ja ihmisten oppi.
Tuosta seuraa että meidän tällä keskustelupalstalla kommentoijien erimielisyydet johtuvat Ekumeenisista kirkoista ja heidän laatimistaan ylläpitämistään sekavista ns. Raamatuista!
Ratkaisu. Ehdotan ratkaisua nykyiseen sekavaan tilanteeseen: Tee Uskon teko, aloita Parannuksen teko.
Ratkaisu koskee kaikki protestanttisia kirkkoja ja kirkko-nimeä kantavia kirkkoja. Käytetään Meidän henkilökohtaista päätösvaltaa siten, että Me itse perkaamme juurineen pois Uskostamme kaikki kirkkotiet, kirkonmiesten toimivallan, eri nimisten ihmisten opit ja raamattujen manipulaatiot Isän Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan oppi - uskomme ja Oman hyvän siunatun elämämme ja Oman ylöstempauksemme tähden! Matt. 15:13….Matt. 15:8-9 kyse on tuossa Suomen kansasta. Kirkkoteiltä ei ketään ylöstemmata!
Selvennys: "manipulaatio* ". Tarkoitan manipulaatiolla sitä, että Manipulaatio on tarkoituksellista ihmisopin esilletuomista uskonelämään sisältyväksi ja tarkoituksellista ohjaamista ja johtamista pois Jumalan opista ja Profeettojen ja Apostolien opetuksesta. Psykologinen manipulointi on toimintaa, jonka avulla pyritään aktiivisesti vaikuttamaan toisten toimintaan ja ajatuksiin. tarkoitus on käsitellä, vaikuttaa ihmisiin taitavasti, muuntaa tietoja omien etujen tähden!
Kirkastakoon tuossa ed. kaikki kirjoitettu Isä Jumalaa ja Jeesusta Kristusta meidän Herraamme! Aamen. PyhänHengenPersoona kirjoitti:
Il. 22:
17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
-vain Persoonaa voi puhua. Henki sanoi....
Eli Pyhä Henki ja Jeesus tässä tapauksessa.
Joh. 16:
12. Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
15. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille
- Taas on Pyhästä Hengestä kysymys ja Hän puhuu..
Huomaa, Pyhästä Hengestä Raamattu käyttää PERSOONAMUOTOA,,Hän.
Vaikuttavasta voimasta ei voi käyttää persoonamuotoa.
Koettakaa edes lukea Raamattuanne.Henki on se joka eläväksi tekee,muu ei mitään hyödytä,tarkemmin liha ei mitään hyödytä, kristityissä on Jeesuken anama henki,jota maailma ei tunne.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olen kanssanne samaa mieltä, olen saanut samat Tiedon-sanat! Pyhä Henki ei ole persoona eikä Pyhä Henki ole Jumala!
Jes. 63:10 -11 on Rooman kirkon toimesta ns. Raamattuun luoma ja muokkaama manipulaatio* 200-luvulla jKr. Jesaja ei ole tuota kirjoittanut eikä Jumala ole niin Jesajalle sanonut. Nuo Pyhä Henki-sanat ovat ihmisten lisäämiä sanoja tuossa kohdassa ja ovat vastoin Jumalan oppia.
Rooman kirkko loi lisäjumalan Pyhä Henki-persoonan ja suunnitteli muokkasi Pyhä Henki-opin ja päätti, teki päätöksen Jumalasta ja Pyhästä Hengestä v 381 jKr. !
Jesaja kirjoitti koko kirjansa ja nuo jakeet 10-11 ilman Pyhä Henki- sanaja v 740-687 eKr. !
Rooman kirkko teki muutti alkuperäisen ”Minä olen”-jumalan identiteetin ”Me olemme”-jumalan identiteetiksi. Tuota alkuperäistä Jumalaa ja hänen oppiaan meidän tulee rakastaa eikä rakastaa mitään muuta Jumalaa ja ihmisoppia! Niin on Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala käskenyt.
Ekumeenisten organisaatioiden käytössä olevat Raamatut ovat Rooman kirkon alustamia, ensialkuun muokkaamia manipulaatioita noin 200-luvulta alkaen. Ja nuo Raamatut ovat tuon alustuksen alkumuokkaamisen jälkeen Suomessa käytössä, suomenkielelle käännettyinä alkaen vuosilta n. 1542 -1776. Ja niinpä Suomen Raamatuista löytyy Rooman kirkon oppi, uskonto ja uskonnollisuus, ihmisopit.
Syy moniin ristiriitoihin ns. Raamatuissa johtuu Rooman kirkosta alkujaan, koska näissä kirjoissa on molemmat opit: Jumalan oppi ja ihmisten oppi.
Tuosta seuraa että meidän tällä keskustelupalstalla kommentoijien erimielisyydet johtuvat Ekumeenisista kirkoista ja heidän laatimistaan ylläpitämistään sekavista ns. Raamatuista!
Ratkaisu. Ehdotan ratkaisua nykyiseen sekavaan tilanteeseen: Tee Uskon teko, aloita Parannuksen teko.
Ratkaisu koskee kaikki protestanttisia kirkkoja ja kirkko-nimeä kantavia kirkkoja. Käytetään Meidän henkilökohtaista päätösvaltaa siten, että Me itse perkaamme juurineen pois Uskostamme kaikki kirkkotiet, kirkonmiesten toimivallan, eri nimisten ihmisten opit ja raamattujen manipulaatiot Isän Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan oppi - uskomme ja Oman hyvän siunatun elämämme ja Oman ylöstempauksemme tähden! Matt. 15:13….Matt. 15:8-9 kyse on tuossa Suomen kansasta. Kirkkoteiltä ei ketään ylöstemmata!
Selvennys: "manipulaatio* ". Tarkoitan manipulaatiolla sitä, että Manipulaatio on tarkoituksellista ihmisopin esilletuomista uskonelämään sisältyväksi ja tarkoituksellista ohjaamista ja johtamista pois Jumalan opista ja Profeettojen ja Apostolien opetuksesta. Psykologinen manipulointi on toimintaa, jonka avulla pyritään aktiivisesti vaikuttamaan toisten toimintaan ja ajatuksiin. tarkoitus on käsitellä, vaikuttaa ihmisiin taitavasti, muuntaa tietoja omien etujen tähden!
Kirkastakoon tuossa ed. kaikki kirjoitettu Isä Jumalaa ja Jeesusta Kristusta meidän Herraamme! Aamen.Kaikki Valtiaan valtaa ei laittomuudelle ole Jeesus antanut.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
-
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
HUOM!
28:19 Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, (((väärennös: "kastamalla heitä"))) Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen
28:20 ja opettamalla heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää. Ja katso, minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti."
Jäljellä olevaa Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan tietoa (osittain väärennettynä) löydät raamatun UT:n:
-Matteuksen evankeliumista
-Markuksen evankeliumista
-Luukkaan evankeliumista
-Johanneksen evankeliumista
--
(((väärennös: "kastamalla heitä"))) Jeesus ei ole käskenyt kastaa ketään, lapsiakaan, lapsiakin laittomasti kohtelevien kristittyjenkään seurakuntien jäseniksi. Jeesus opetuslapsineen olevat kristillisiä eikä kristittyjä. - Anonyymi
PyhänHengenPersoona kirjoitti:
Il. 22:
17. Ja Henki ja morsian sanovat: "Tule!" Ja joka kuulee, sanokoon: "Tule!" Ja joka janoaa, tulkoon, ja joka tahtoo, ottakoon elämän vettä lahjaksi.
-vain Persoonaa voi puhua. Henki sanoi....
Eli Pyhä Henki ja Jeesus tässä tapauksessa.
Joh. 16:
12. Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette voi nyt sitä kantaa.
13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa.
14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille.
15. Kaikki, mitä Isällä on, on minun; sentähden minä sanoin, että hän ottaa minun omastani ja julistaa teille
- Taas on Pyhästä Hengestä kysymys ja Hän puhuu..
Huomaa, Pyhästä Hengestä Raamattu käyttää PERSOONAMUOTOA,,Hän.
Vaikuttavasta voimasta ei voi käyttää persoonamuotoa.
Koettakaa edes lukea Raamattuanne.###Huomaa, Pyhästä Hengestä Raamattu käyttää PERSOONAMUOTOA,,Hän.###
-
Huomaa, että Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattua ei ole kirjoitetussa muodossa koskaan ollutkaan. Sen vuoksi Jeesus lähetti omilleen tueksi Pyhän Hengen.
Kaikki laittomuuden pyhyydet ovat epäpyhää joiden vääriin profeettoihin Jeesus kielsi uskomasta (Matt. 24:23-26) ja antoi myös tuomiot;
Matteuksen evankeliumi:
7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
Ei voi todistaa kos on persoona,kolmi yhteinen jumala.
- Anonyymi
Kolmiyhteisyys on kristittyjen epäjumalia.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
- 1718
Raamatussa kyllä puhutaan Pyhästä Hengestä käyttäen sanaa Hän.
Henki yksin tekee eläväksi, lihasta ei ole mitään hyötyä. Ne sanat, jotka olen teille puhunut, ovat henki ja elämä. Joh 6:63
Henki on joka nosta elämään myös kuoleet, Pyhä henki on myös puolusta joska opetta tuntenmaa Jeesukes peroonallisuutta enemmä jakaa hänenstä meille.Hae Raamatustasi Apt. 5:1-10. Se kertoo Ananiaksesta ja Safiirasta. Ketä vastaan he nousivat petoksensa kautta. Eikö Jumalaa?. Lue jae 3,4: Miksi yritit pettää Pyhää Henkeä? --- Et sinä valehdellut ihmiselle vaan Jumalalle.
Eikö tässä selvästi sanota, että Pyhä Henki on Jumala? Jumala on persoona.
Raamatun alussa 1. Moos. 1:1 sanotaan: Alussa Jumala loi taivaan ja maan. Tässä Jumala on monikkomuodossa, joten siellä olivat yhdessä Isä, Poika ja Pyhä Henki. Seuraava jae sanookin, että "Jumalan Henki liikkui vetten päällä..." Johanneksen evankeliumissa on taas sanat Pojasta: Kaikki syntyi Sanan voimalla. Mikään, mikä on syntynyt, ei ole syntymyt ilman häntä. --- hänen kauttaan maailma on saanut syntynsä...
Jos uskooo Ramattuun Jumalan sanana, tämä on totta. Ellei usko, tällä ei ole merkitystä. Valinta on ihmisen. Amen.- jaikalii
Niinhän siellä Raamatussa lukee justiinsa niin kuin kerrot. Mutta kaikki ihmiset eivät usko Sanaa. Kun he eivät usko Sanaa, Totuutta, eivätkä ole ottaneet Häntä vastaan, he ovat uskoneet ja ottaneet vastaan valheen. Niin heillä on valhe jota he levitävät. He voivat todella luulla että hellä on Totuus. Valheen vastaan ottanut ihminen on sokea Totuudelle eikä näe Häntä sellaisena kuin Raamattu Hänet todistaa. Onhan niin että vieläkin kun Vanhan Testamentin Kirjoituksia luetaan, on peite heidän silmillään. Mutta kun heidän sydämensä kääntyy HERRAN (Jeesuksen Kristuksen) puoleen, otetaan peite pois. Sillä Kristuksessa peite poistuu ja silmät avautuvat näkemään ja tuntemaan Herran Jeesuksen Kristuksen ja Hänessä olevan Jumalan.
- jaikalii
>>>Mutta kun heidän sydämensä kääntyy HERRAN (Jeesuksen Kristuksen) puoleen, otetaan peite pois.<<<
Mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran Jeesuksen Kristuksen puoleen, Uudessa Testamentissa ilmoitettuun lihaksi tulleeseen ja lihassa ilmoitettuun Jumalaan, otetaan peite pois. Häneen uskova voi sitten saada Pyhän Hengen lahjan. Pyhä Henki avaa uskovan ymmärryksen käsittämään Kirjoituksia. Pyhä Henki ilmoittaa ja selittää Herran Jeesuksen Kristuksen uskovalle. Ja Jeesus ilmoittaa Isän. Silloin uskova huomaa että Isä, Pyhä Henki, on Herrassa Jeesuksessa Kristuksessa ja Jeesus on Isässä; Pyhässä Hengessä ja että he ovat yksi Jumala ilmoitettu ja ilmestynyt lihassa. http://www.jaikal.se/48683134 Raamatussa ei ole mitään todisteita siitä että Pyhä Henki on persoona:
http://www.jumalaoppia.com/index.php/teologiaa/44-pyha-henki-ei-ole-todistetusti-persoona-kreikan-kieliopin-mukaan
Eikä Raamatussa ole mitään todisteita siitä että Pyhä Henki on Jumala:
http://www.jumalaoppia.com/index.php/harhaopit/62-harhaoppi-pyha-henki-on-jumala- ParkaPete
jumalan_pete kirjoitti:
Raamatussa ei ole mitään todisteita siitä että Pyhä Henki on persoona:
http://www.jumalaoppia.com/index.php/teologiaa/44-pyha-henki-ei-ole-todistetusti-persoona-kreikan-kieliopin-mukaan
Eikä Raamatussa ole mitään todisteita siitä että Pyhä Henki on Jumala:
http://www.jumalaoppia.com/index.php/harhaopit/62-harhaoppi-pyha-henki-on-jumalaVoi peteparkaa!!!
Miten sulle käy kun vääristelet Herran suoria teitä ja Hänen Sanaansa so. Häntä ihmisille? Saatko suuretkin siunaukset?
Perustatko oppisi luotettavuuden siunauksiin ja luulemaasi Jumalan vaikutukseen elämässäsi vai Jumalan ilmoitettuun ja Kirjoitettuun Sanaan? Tekstisi ovat ihmisjärkeilyä ja ihmisviisautta ja sille tasolle ne jäävät, ei Hengen opettamia sanoja. Apostolien tekojen 5:3, 4 käytetään paljon sen todistamiseen, että Pyhä Henki olisi persoona. Mutta asiaa ei ratkaista tällä kohdalla, eikä vielä tuolla toisellakaan.
Jos nyt esimerkiksi tätä kohtaa analysoi, niin valehtelu Pyhälle Hengelle ja Valehtelu Jumalalle tuntuisi viittaavan samaan asiaan. Olisiko kuitenkaan viisasta vetää yhtäsuuruusmerkki, että Pyhä Henki = Jumala?
Tässä on se hankaluus, että totuus on jossain hyvin lähellä, mutta tulkinnat nimenomaan ajavat oppikysymyksissä ihmiset erilleen näin kannattamaan jotakin tiettyä näkemystä. Mutta kun luetaan eteenpäin Apostolien tekojen 5:9:ssä sanotaan tästä samasta tilanteesta vielä LISÄKSI, että "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä?"
Nyt samaan tapaan ajatellen, tässä olisi ensimmäinen kohta, joka todistaisi, että myös Herran Henki = Jumala. Mutta oikeanlainen tulkinta osoittaisi - mikä siis sopii useampiin kohtiin, kuin palapelin palanen paikalleen - on, että tässä mainittu Pyhä Henki ei ole sama kuin Jumala, koska näistä yhdessä mainitaan Herran Henkenä. Jos Henki on Herran, ei se voi olla Herra itse. Näin loogisesti ajateltuna. Samaan tapaan JumalaN Henki ei ole Jumala itse, vaan Jumalasta lähtevä Henki, voima jne.- jaikalii
uncdeman_ kirjoitti:
Apostolien tekojen 5:3, 4 käytetään paljon sen todistamiseen, että Pyhä Henki olisi persoona. Mutta asiaa ei ratkaista tällä kohdalla, eikä vielä tuolla toisellakaan.
Jos nyt esimerkiksi tätä kohtaa analysoi, niin valehtelu Pyhälle Hengelle ja Valehtelu Jumalalle tuntuisi viittaavan samaan asiaan. Olisiko kuitenkaan viisasta vetää yhtäsuuruusmerkki, että Pyhä Henki = Jumala?
Tässä on se hankaluus, että totuus on jossain hyvin lähellä, mutta tulkinnat nimenomaan ajavat oppikysymyksissä ihmiset erilleen näin kannattamaan jotakin tiettyä näkemystä. Mutta kun luetaan eteenpäin Apostolien tekojen 5:9:ssä sanotaan tästä samasta tilanteesta vielä LISÄKSI, että "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä?"
Nyt samaan tapaan ajatellen, tässä olisi ensimmäinen kohta, joka todistaisi, että myös Herran Henki = Jumala. Mutta oikeanlainen tulkinta osoittaisi - mikä siis sopii useampiin kohtiin, kuin palapelin palanen paikalleen - on, että tässä mainittu Pyhä Henki ei ole sama kuin Jumala, koska näistä yhdessä mainitaan Herran Henkenä. Jos Henki on Herran, ei se voi olla Herra itse. Näin loogisesti ajateltuna. Samaan tapaan JumalaN Henki ei ole Jumala itse, vaan Jumalasta lähtevä Henki, voima jne.>>>Näin loogisesti ajateltuna.<<<
Jumalaa ei opita tuntemaan loogisen ajattelun avulla ja kautta.
Hänet opitaan tuntemaan Sanassa sen mukaan kuin Hän ilmoittaa
itsensä ihmiselle. Et voi tulla tuntemaan Jumalaa ellei Hän itse
ole aktiivisesti mukana opettamassa ja ilmoita itseään sinulle. Ja kenelle Hän
ilmoittaa itsensä, sen voit lukea Joh 14:21 - 26 ja Matt 11:25 -27 jakeista. - Anonyymi
jumalan_pete kirjoitti:
Raamatussa ei ole mitään todisteita siitä että Pyhä Henki on persoona:
http://www.jumalaoppia.com/index.php/teologiaa/44-pyha-henki-ei-ole-todistetusti-persoona-kreikan-kieliopin-mukaan
Eikä Raamatussa ole mitään todisteita siitä että Pyhä Henki on Jumala:
http://www.jumalaoppia.com/index.php/harhaopit/62-harhaoppi-pyha-henki-on-jumalaJeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä! - Anonyymi
Raamattu on kristittyjen kirjoittama ja siinä on useita jumalia ja jeesuksia.
Joten, mikään Jumalan Sanan Pyhä Raamattua se ei ole eikä sellaista ole koskaan ollutkaan kirjoitetussa muodossa.
Näin epätäydellinen on kristittyjen jumalan pyhä raamattu;
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html - Anonyymi
Mutta kuka niistä kristittyjen raamatun jumalista oli se joka loi maan ja taivaan?
Siinä raamatussa on useita jumalia valittavana.
1. Moos. 1:26 "Ja Jumala sanoi: Tehkäämme ihminen kuvaksemme, kaltaiseksemme;"
1. Moos. 3:22 "Ja Herra Jumala sanoi: Katso, ihminen on tullut sellaiseksi kuin joku meistä, niin että hän tietää hyvän ja pahan."
-
Ajoittain Jumala puhuu itsestään monikossa. Alkuperäisellä kielellä Jumalaa kuvattu sanalla 'Elohim', joka on monikkomuoto sanasta 'El,' joka tarkoittaa Jumalaa. Varhaiset israelilaiset olivat polyteisteja, toisin sanoen uskoivat lukuisten jumalten olemassaoloon.
-
3. Moos. 11:44 "Sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne; pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."
3. Moos. 19:2 "Puhu kaikelle israelilaisten seurakunnalle ja sano heille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä."
1. Kor. 8:4 -- Jumalia on vain yksi.
2. Kor. 4:4 -- Myös Saatana on 'tämän maailman jumala'
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html - Anonyymi
Jeesus ei ole käskenyt kristillisten opetuslapsien saarnata ja opettaa muiden kuin Hänen, sitä evanliumia jota Hän opetuslapsilleen opetti.
Paavalin, kristittyjen oppeja ei tule opettaa kristillisten oppiena sillä kristilliset palvelvat Jumalaa ja Jeesusta mutta mutta kristityillä, Paavalin aikaan jo oli ihan toinen herra jota todistaa myös kristittyjen historia:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html - Anonyymi
uncdeman_ kirjoitti:
Apostolien tekojen 5:3, 4 käytetään paljon sen todistamiseen, että Pyhä Henki olisi persoona. Mutta asiaa ei ratkaista tällä kohdalla, eikä vielä tuolla toisellakaan.
Jos nyt esimerkiksi tätä kohtaa analysoi, niin valehtelu Pyhälle Hengelle ja Valehtelu Jumalalle tuntuisi viittaavan samaan asiaan. Olisiko kuitenkaan viisasta vetää yhtäsuuruusmerkki, että Pyhä Henki = Jumala?
Tässä on se hankaluus, että totuus on jossain hyvin lähellä, mutta tulkinnat nimenomaan ajavat oppikysymyksissä ihmiset erilleen näin kannattamaan jotakin tiettyä näkemystä. Mutta kun luetaan eteenpäin Apostolien tekojen 5:9:ssä sanotaan tästä samasta tilanteesta vielä LISÄKSI, että "Miksi olette yksissä neuvoin käyneet kiusaamaan Herran Henkeä?"
Nyt samaan tapaan ajatellen, tässä olisi ensimmäinen kohta, joka todistaisi, että myös Herran Henki = Jumala. Mutta oikeanlainen tulkinta osoittaisi - mikä siis sopii useampiin kohtiin, kuin palapelin palanen paikalleen - on, että tässä mainittu Pyhä Henki ei ole sama kuin Jumala, koska näistä yhdessä mainitaan Herran Henkenä. Jos Henki on Herran, ei se voi olla Herra itse. Näin loogisesti ajateltuna. Samaan tapaan JumalaN Henki ei ole Jumala itse, vaan Jumalasta lähtevä Henki, voima jne.###Apostolien tekojen 5:3, 4 käytetään paljon sen todistamiseen, että Pyhä Henki olisi persoona. Mutta asiaa ei ratkaista tällä kohdalla, eikä vielä tuolla toisellakaan.###
-
On otettava huomioon paavalilaisuuden todellisen herran pyhä henki joka laittmuuksineen on eri jumalan epäpyhyyttä niinkuin kaikki laittomuudet:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
Persoon löytyy vastaus
Sen vastausen löytää kun lukeen Matt 28:19-20 onko persoon vai ei.- Anonyymi
Raamattu on kristittyjen kirjoittama väärennnös, todennäköisesti osa vankina olleelta Kristilliseltä Jeesuksen opetuslapselta; Pietarilta kiristettyjä Jeesuksen opeja.
Useaan kertaan väärennettynä, väärin tulkittuna jne raamattu on eksytyksen käsikirja jota käyttävät mm saatanaa jumalaan palvelevat.
Sen vuoksi, Jeesus lähetti kristillisille, omilleen.....:
Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
24:49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
-
Näinkö yksi kristittyjen laittomuudet hyväksynyt jeesus on raamatussa?
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
Paavali on kristityille rakas, herroineenko?
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html - Anonyymi
Jeesus ei ole käskenyt kastaa ktetään, lapsiakaan, laittomuuden jäseniksi.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
- kolminaisuusoppi
Ihme kerettiläinen
- Anonyymi
Mitä ne paavalilaisuuden kristityt ovat?
- simppeliJuttu
" Joh. 4:24
Jumala on Henki; ja jotka häntä rukoilevat, niiden tulee rukoilla hengessä ja totuudessa.""
- Sama Jumalan Henki liikkui jo luomisen aikoihin vetten päällä.
Jumala on persoona. Jumala on Henki.
Samoin myöskin Pyhä Henki on Persoona.
Pyhä Henki on siis sama Henki, joka likkui veten päällä.Jumala vaikuttaa Jeesuksen kautta,kos on meidän välimiehemme Isään.
Henki on joka eläväksitekee kaikeamitä on Raamatussa kerrottu.- Anonyymi
kuulija4 kirjoitti:
Jumala vaikuttaa Jeesuksen kautta,kos on meidän välimiehemme Isään.
Henki on joka eläväksitekee kaikeamitä on Raamatussa kerrottu."kaikeamitä on Raamatussa kerrottu"
ei pidä paikkansa!
Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattu ei ole koskaan ollut kirjoitetussa muodossa. Sen vuoksi Jeesus lähetti omilleen Pyhän Hengen:
Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
24:49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
-
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta."
-
- alienwriter
Persoona on eikä tykkää siitä että väitetään ettei ole.
Pyhä Henki on todellakin persoona.
- Anonyymi
Pyhä henki kävi tuuppaamassa Marian raskaaksi.
Mutta Jeesus sanoo Jumalaa isäkseen.
- Näkijä1
Jumala loi ensin Pyhän Henkensä Voimalla Sanan eli Jeesuksen eli Sana siis sikisi Jumalan Voimasta Pyhästä Hengestä.
Sen jälkeen Hän loi Pyhän henkensä Voimalla Pyhän Hengen, eli Pyhä Henki sikisi Jumalan Voimasta Pyhästä Hengestä, joka sai toisen ja kolmannen luomispäivän aikana toiseksi nimekseen Gabriel (Jumala on voimani tai Jumala on väkevyyteni).
Jumalan Voima Pyhä Henki liikkui vetten päällä, ei persoona joka sai taivaassa ensmimmäiseksi nimekseen Pyhä Henki (1 Moos 1:2).- pyhpyh
Puhut täyttä potaskaa. Siis aivan täyttä sontaa.
- jaikalii
Pyhä Henki on Jumala.
Jumala on Henki
Jumala on Pyhä.
Nämä ovat Raamatusta.
Jumala on siis Pyhä Henki.
Asiasta kiinnostunut henkilö voi lukea lisää
perustelujani Pyhän Hengen jumaluudesta
http://www.jaikal.se/48683134- Anonyymi
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
Ilman Pyhää Isää ja ilman Pyhää Poikaa ei ole Pyhää Henkeä!
- pyhpyh
Raamatun mukaan on.
- Anonyymi
Raamatun mukaan laittomuudella on jumalana sielunvihollinen:
Jeesuksen antama kielto ja tuomio.
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
- PyhäHenkiUskovaisissa
Tämä on kyllä mielenkiintoinen aihe. Minulle Pyhä Henki on voimavaikutus. Tiedän toisen näkemyksenkin, mutta näin vain koen.
- Anonyymi
Pyhä Henki ei ole uskovaisissa:
Matt. 24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko."
Ihminen koostuu ruumiista hengestä ja sielusta voisiko jumalalla olla samanlainen perjaate?
- Anonyymi
Joten epäilyttää sillä aivopesulla on järkyttäviä seurauksia....
Ihmisyydestä luopuminen:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyys:
'Meillä ei ole ymmärrystä'
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
Tuossa tulee herran vaihdolle useita todistuksia. Kristilliset eivät uskontunnusta anna vaan se on kristittyjen herra jumalien oppia.
Synti on laittomuus ja laittomuus on Lain vastanen rikos joten syntinen kristitty on rikollinen raamatunne opin mukaan JA raamatun Jeesus ei ole rikoksia sovittanut: 1 Johanneksen kirje 3:4-10
- PHONPERSOONA
PH arvot ei ole sinulla kohdallaan. Jumalan PYHÄ HENKI on ELÄVÄ HENKI. Ihmeiden henki. Jumalalle 180%sesti Pyhitetty. Erotettu Henkiolento! ... Pyhä olento.. Pyhä kummitus.. kuten eräs jenkkikäännös sen kääntää.. Persoona kuten ISÄ on ISÄ. Kun Hän lähettää Henkensä eli Näkymättömän persoonan, Hengen ihmisten ylle. Tapahtuu Hengellisiä asioita. Yliluonnollisia asioita. Kielillä puhumisia, sairaiden parantumista lääkärien mahdottomiksi sanomista sairauksista, spitaaleista, syntymästään kuurot ilman kuulolaitetta kuulevat. Sokeat näkevät. Vangitut vapautuvat. Näin on luvattu. JEESUKSEN nimessä ja PYHÄSSÄ HENGESSÄ nämä tapahtuvat. Pyhää Henkeä ei tule pelätä vaikka penkki allasi tärisisi siitä, että koko kehosi tärisee ja sinä lentäisit penkiltäsi ja kiittäisi Jumalaa, koska Hän on myös Kiitoksen tuova sydämeen. Hän tuo ylitsevuotavan hyvän olon. Hän todistaa sinun omalle hengellesi, energiallesi, että Jumala on todellinen.
Sinullakin on henki ja keho. Et ole yksistään keho -ruumis joka maatuu. Kaikki henkiolennnot niin hyvät, pahat kuin Pyhät voivat olla sinun henkeesi yhteydessä. Tätä kutsutaan hengellisyydeksi. Vain tätä PYHÄÄ ja hyvää kehoitan sinua kutsumaan. Muut ovat saatanasta. Raamattu opettaa, että Pyhä henki tuli Jumalan luota, Kristuksen sijaan maailmaan, antamaan oppia, mutta ei omaa oppiaan, vaan sen minkä Kristus hänelle antaa.
26. Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta. (Johannes 15:26)
13. Mutta kun hän tulee, totuuden Henki, johdattaa hän teidät kaikkeen totuuteen. Sillä se, mitä hän puhuu, ei ole hänestä itsestään; vaan minkä hän kuulee, sen hän puhuu, ja tulevaiset hän teille julistaa. 14. Hän on minut kirkastava, sillä hän ottaa minun omastani ja julistaa teille. (Johanne 16:13-14)
Muistakaa, että nämä ovat hyvin pyhiä asioita.- Anonyymi
Raamattu ei ole Jumalan ja Jeesuksen Pyhää Sanaa kokonaisuudessaan.
Ja kristittyjen epäjumalien olemassa olemisen tulee esiin helposti tutkimalla:
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
Raamatussa olevia Jumalia:
3. Moos. 11:44 "Sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne; pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."
3. Moos. 19:2 "Puhu kaikelle israelilaisten seurakunnalle ja sano heille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä."
-
2. Kor. 4:4 -- Myös Saatana on 'tämän maailman jumala'
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
Paavali ei saanut eroa herrasta:
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."
Paavali ei eroa saanut todellisesta herrastaan raamatun mukaan ja se herra jäi kristittyjen herraksi.
----
Raamatussa olevia Jeesuksia:
Kahden Jeesusten syntymät!
Syntymät:
1/Matt. 2:1 vertaa 2/Luuk. 2:2-5
Lisää tietoa täältä: http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
-
Kuka on kristittyjen syntien sovittaja?
Jeesus ei rikoksia sovittanut; synti = laittomuus = rikos: 1 Johanneksen kirje 3:4-10
Ja kolmen Jeesuksen kuolemat, ei yksi voi kuolla kolmella eri tavalla:
1/Matt.27:49, 27:50, vertaa
2/Joh.19:30
3/Luuk.23:46.
-
Tässä kristittyjen jeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
- RukoillutYmmärrystä
En tarkista nyt Raamatusta vaan pelkästään muistelen seuraavasti: Eikö Pyhä Henki ollut kuin kyyhkynen Jeesuksen kastetilanteessa? Kastajana oli Johannes Kastaja.
Ja kun Pyhä Henki laskeutui ensimmäisenä helluntaina, niin eikö silloin Raamattu kerro tulisista liekeistä Jeesuksen omien yläpuolella? Ja silloin seurauksena oli hurmostila ja kielillä puhumista.
Minä olen näitä myöskin, jotka eivät kykene ajattelemaan Pyhää Henkeä persoonana vaan voimavaikutuksena. Hänittely tulee mielestäni siitä, että kyseessä on niin pyhä ja Jumalan aikaansaama asia, että siksi itsekkin kirjoitan asian Pyhä Henki -muotoon.
Olen rukoillut, että saisin ymmärryksen tässä asiassa. - Eiksvaan
Ei Pyhä Henki ole persoona,mutta jonkun persoona voi täyttyä Pyhästä Hengestä.
Jumala on Henki,ei persoona."Minä olen se,mikä minä olen."sanoi Jumalan Henki.
"Kun Jeesus oli kastettu,nousi hän kohta vedestä,ja katso taivaat aukenivat,ja hän
näki Jumalan Hengen tulevan alas niinkuin kyyhkysen ja laskeutuvan hänen
päällensä.Ja taivaasta kuului ääni,joka sanoi.Tämän minun rakas poikani,johon minä olen
mielistynyt."Ihminen luotiin maan tomusta jonka sieraimiin Jumala puhalsi elävän hengen.
Näin ihmisestä tuli elävä sielu." Kun ihminen kuolee ,jää tomu maahan ja henki palaa
takaisin antajan tykö tai antajalleen. - Yksinkertaisilleoppia
On olemassa kaksi eri Pyhää Henkeä. Toinen on Jumalan Voima Pyhä Henki joka on ollut olemassa yhtä kauan kuin Jumala ja toinen persoona, joka luotiin ennen taivaan ja maan luomista, ja sai tuolloin nimekseen Pyhä Henki.
Tuo toinen Pyhä Henki, joka on persoona, sai taivaassa toisen ja kolmannen luomispäivän aikana toiseksi nimekseen Gabriel (Jumala on voimani/Jumala on väkevyyteni) siirtäessään uutta mannerta noin 2000 km lännemmäs vanhasta mantereesta.
Raamatun 1 Mooseksen 1 luvun 2 jakeessa "ja Jumalan ´Henki liikkui vetten päällä" puhutaan Jumalan Voimasta Pyhästä Hengestä eikä persoonasta. - Ajanhenki
"Yksinkertaisilleoppia"Sinullaisille niitä pyhiä henkiä voi olla enemmänkin ,mielikuvituksesi mukaan.Persoonallisia tai persootomia,Joten pidä omanasi henkesi.
- Meikämolla
Älä perusta uskoasi kreikan kielioppiin ja ihmisten viisauteen. Kirkon dogmit, "kirkkoisät", justinukset ja hippolytit ovat niitä.
Lue Raamattua, varsinkin Johanneksen evankeliumin 14. lukua. Apostolien teoissa ja Ilmestyskirjassakin kerrotaan Pyhästä Hengestä. Rukoile kun luet ja pyydä ymmärrystä ylhäältä Jumalalta. Älä jää koskaan luottamaan omaan järkeilyysi, lue lisää Raamattua jos et ymmärrä niin saat apua. Rukoile itsellesi Pyhää Henkeä Jeesukselta, niin opit tuntemaan myös Pyhän Hengen henkilökohtaisesti. Tottahan tunnet jo Jeesuksen sydämessäsi? - PYLLYTÄTI
PYHÄÄ HENKEÄ EI OLE OLEMASSA.
Näin kerron minä. - Ihmin
Tämän aloituksen on kirjoittanut henkilö, joka ajattelee kumoavansa Raamatun Sanan. Tällaisen mission on itselleen asettanut. Hän on vakaumuksellinen ateisti ja tulkitsee hengelliset ihmisajattelun seulalla. Hengellinen ihminen tuollaiset kyllä jättää omaan arvoonsa.
- Ihmin
Jotta tulisi selväksi kenestä on kysymys, käykää kurkkaamassa Shadowselfin kirjoituksia, viimeaikaisia.
- ttkkl
Alkukielessä Uuden Testamentin käsikijoituksissa Pyhästä Hengestä käyttävät maskuliinista persoonaa. Lisäksi on feminiininen ja neutri, joita eivät käytä Pyhästä Hengestä. Pyhä Henki on siis persoona Jeesuksen apostolien todistamana!
- Anonyymi
Jeesuksella oli/on kristillisiä opetuslapsia.
Paavali oli pakanojen apostoli:
http://www.luterilainen.com/fi/lapsille/paavali-pakanain-apostoli/paavali-sauluksen-nuoruus/saulus-kohtaa-jeesuksen-damaskon-tiellä
Tässä on Raamatussa kolmiyhteinen Jumala: Matt.28: 19 "Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kastamalla heitä Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen"
- Anonyymi
Jeesus ei ole käskenyt kastaa ketään laittomuuden seurakuntiin jäseniksi.
- Anonyymi
Jeesus on kolminaisuus oppinne kumonnut ennen kuin se oli olemassakaan.
Oliko Jeesus väärän tiedon antaja?
Ehkä, meidän ei tule eroittaa HEITÄ toisistaan, se olisi sielunvihollisen palvelua...
Kolminaisuus opin kumoaminen:
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
10:30 "Minä ja Isä olemme yhtä."
-
Huomaan, että monet ovat unohtaneet tämän, tämä koskee myös opetettuja oppejanne...
UT / Joh. Ilm. 22:18, 19 "Minä todistan jokaiselle, joka tämän kirjan profetian sanat kuulee: Jos joku panee niihin jotakin lisää, niin Jumala on paneva hänen päällensä ne vitsaukset, jotka ovat kirjoitetut tähän kirjaan; ja jos joku ottaa pois jotakin tämän profetian kirjan sanoista, niin Jumala on ottava pois sen osan, mikä hänellä on elämän puuhun ja pyhään kaupunkiin, joista tässä kirjassa on kirjoitettu. " - Anonyymi
Ja raamatun Jeesus antoi kiellon kristillisille, opetuslapsilleen:
Matteuksen evankeliumi:
10:5 Nämä kaksitoista Jeesus lähetti ja käski heitä sanoen: "Älköön tienne viekö pakanain luokse, älkääkä menkö mihinkään samarialaisten kaupunkiin,"
--
ktrityillä on omat herrat...
Ja Paavali oli ja on edelleen oppien mukaan pakanojen apostoli:
http://www.luterilainen.com/fi/lapsille/paavali-pakanain-apostoli/paavali-sauluksen-nuoruus/saulus-kohtaa-jeesuksen-damaskon-tiellä
-
kristittyjen jumalilla on laittomuuksia tehneiden epäpyhähenki:
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
kristittyjen todellinen jeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
- antitrinitaari
Mitkä sanat ovat väärennöstä näissä jakeissa?
...Armo teille ja rauha Jumalalta, meidän Isältämme, ja Herralta Jeesukselta Kristukselta, ja Pyhältä Hengeltä! (Efe 1:2)
...1:2 Armo teille ja rauha Isältä Jumalalta ja Herralta Jeesukselta Kristukselta, ja Pyhältä Hengeltä! (2Tess. 1:2)
"ja Pyhältä Hengeltä", koska Paavali ei pitänyt Pyhää Henkeä "persoonana" (olentona) niin kuin Isää ja Poikaa.- Anonyymi
Miten nuo esiat raamatun Jeesus opettaa?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Miten nuo esiat raamatun Jeesus opettaa?
Riippuu keneltä kysyy!!!
1/Matt. 2:1 "Kun Jeesus oli syntynyt Juudean Beetlehemissä kuningas Herodeksen aikana ..."
2/Luuk. 2:2-5 "Tämä verollepano oli ensimmäinen ja tapahtui Kyreniuksen ollessa Syyrian maaherrana ... Niin Joosefkin lähti ... kaupunkiin, jonka nimi on Beetlehem ... Niin tapahtui heidän siellä ollessaan, että Marian synnyttämisen aika tuli."
Huomaa, että kuningas Herodes kuoli vuonna 4 eKr. Kyreneiuksesta ei tullut maaherraa ennen vuotta 7 jKr.
Joten kyseessä on raamatun mukaan kahdesta eri Jeesuksesta.
---
Voiko yksi; kolme tai jopa viisi Jeesusta olla kyseessä ja jos voisi olla, että raamattu ei olekkaan Jumalan sanaa vaan herra jumalaa palvelevien eksyttäjien sanaa?
Yksi ja sama "Jeesus" ei voi "antaa henkeänsä" kolmella eri tavalla:
-
1/Matt. 27:46,50 "Ja yhdeksännen hetken vaiheilla Jeesus huusi suurella äänellä sanoen: Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit? Niin Jeesus taas huusi suurella äänellä ja antoi henkensä."
2/Joh. 19:30 "Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: Se on täytetty, ja kallisti päänsä ja antoi henkensä."
3/Luuk. 23:46 "Ja Jeesus huusi suurella äänellä ja sanoi: Isä, sinun käsiisi minä annan henkeni. Ja sen sanottuaan hän antoi henkensä." - Anonyymi
Oliko kristittyjen herra epäpyhä henki täältä?
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
-
Paavali rukoili hänestä ero kolme kertaa saatanan enkeleiden seurassa, eroa saamatta joten on suuri riski, että hänen pyhän henki uskovaisilla...
- antitrinitaari
Jotkut sanovat että "pyhä henki on persoonaton Jumalan voima", mutta pyhä henki ei ole persoonaton Jumalan voima, sillä se ilmentää kaikkea isän Jumalan persoonaa: sitä käytetään usein synonyyminä sanalle "Jumala" ja silloin sillä tarkoitetaan tietysti isää Jumalaa.
Kun pyhä henki puhuu, niin silloin isä Jumala puhuu (henkensä kautta).
Kun pyhä henki tahtoo, niin silloin isä Jumala tahtoo (henkensä kautta).
jne. - antitrinitaari
https://kristinusko.wordpress.com/2013/09/09/jumalan-henki-ja-kolminaisuusoppi/
Niin, että...- Anonyymi
Noin se toimii jos laittomuuden kristittyjen oppeja opetetaan kristillisten Jeesuksen ja Hänen opetuslapsien saamien tietojen mukaan.
-
Periaatteessa, tuolla taktiikalla, yritätte vierittää kaikki kristittyjen laittomuuden, mm satojemiljoonien ihmisten, pienten lastenkin tappamiset Jumalan ja Jeesuksen määräämiksi rikoksiksi!
Kannattee miettiä asiaa tarkemmin...;
Joh. 14:15 Jos te rakastatte minua, niin pitäkäät minun käskyni.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
7:23. Ja silloin minä lausun heille julki: 'Minä en ole koskaan teitä tuntenut; menkää pois minun tyköäni, te laittomuuden tekijät'.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
23:33 Te käärmeet, te kyykäärmeitten sikiöt, kuinka te pääsisitte helvetin tuomiota pakoon?
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
25:41 "Menkää pois minun luotani, te kirotut, ikuiseen tuleen, joka on varattu Saatanalle ja hänen enkeleilleen."
- Anonyymi
Jos olisi persoona, Hänellä olisi oma valtaistuinkin Taivaassa. Valtaistuimet ovat Jumalalla sekä Jeesuksella. Nähdäkseni, jos voin maalaistollon kielenkäytöllä sanoa, Pyhä Henki on Jumalan oma Henki joka on Jumalan maanpäällinen "työkalu" eikä pelkästään maanpäällinen vaan koko kaikkeuden.
- Anonyymi
Tässä opetusta asiasta. http://www.kristinusko.fi/onko-pyha-henki-persoona/
- Anonyymi
Ilm.4:2 Biblia (1776) Ja kohta minä olin hengessä, ja katso, istuin oli pantu taivaaseen, ja istuimella oli (yksi) istuva. "ja valtaistuimella oli istuja." Siis ei istujat. Alaviite: 1Kun.22:19
- Anonyymi
Höh? Miksi vääristelet Raamattu lisäämällä sinne sanan, jota tekstissä ei ole???? Luulisi Ilmestyskirjan varoituksen riittävän siihen, ettet niin tekisi.
Ja sopii lukea koko teksti eikä vain osia siitä.
- Anonyymi
Erotkaa evlut porttokirkosta
https://eroakirkosta.fi/dynamic/index.php/ - Anonyymi
Aloittajan kannattaisi lukea Raamattunsa paremmin. Pyhä Henki on persoona. Hän puhuu, hän murehtii, hän ohjaa, hän jakaa hengellisiä lahjoja, hän korottaa Kristusta jne. Vain Persoona voi niin tehdä.
- Anonyymi
Siinä tapauksessa todistat kristittyjen epäpyyden hengeksi.
Jos toisin väittää niin yrittää todistaa Lain antaneen raamatun Jumalan ja Jeesuksen syyllisiksi kaikkiin kristittyjen rikoksiin.
Eikä ole yhtään näyttöä siitä, että kristittyjenkään jumala(t) joita raamatussa on, olisi maailman kaikkeuden luonut joten on ilmeistä, että ihminen keksi jumalansa ottaakseen "X" vallan jne maailmassa ihmiskuntaa laittomuudella kohdellen.
2000-luvullakin kristityt lähettelee maailmalle oppiensa levitäjiä joita seuraa usein laittomuuksia mm lastenkin hengen riistämis rituaaleja.
- Anonyymi
Pyhä henki kysyttäessä kertoo onko hän persoona vai ei. Se on "totuuden henkenä" hänen työnsäkin. En rehellisesti sanottuna ymmärrä miten kristityt voivat olla uskonasioista eri mieltä. Pyhässä hengessä ei ole petosta, hän ei sano jollekin jotain ja toiselle samaan asiaan eri tavalla. Rukoilkaa niin saatte vastauksen.
- Anonyymi
Pyhä Henki ei ole persoona.
Älkää tehkö töitä väärien ihmisten ja väärien sanojen kanssa! - Anonyymi
....lähetti omilleen; kristillisille Pyhän Hengen:
Jumalan ja Jeesuksen Oman Sanan Pyhää Raamattua ei ole koskaan ollutkaan kirjoitetussa muodossa. Sen vuoksi Jeesus lähetti avun seuraajilleen...:
Jeesuksen evankeliumia Luukkaan mukaan:
24:49 Ja katso, minä lähetän teille sen, jonka minun Isäni on luvannut; mutta te pysykää tässä kaupungissa, kunnes teidän päällenne puetaan voima korkeudesta."
-
kristityt = Paavali perustamien seurakuntien uskovaiset
kristilliset = Jeesuksen ja Hänen opetuslapset seuraajineen
-
Raamatusta sen verran että se on monijumallisuuden ja jeesuksien kirja. Ilmeisesti eksytyksien helpottamisiksi.
Sen lisäksi se on useaan kertaan väärennetty ja ristiriitainen. Näin jakomielistä raamattu tutkittuna on....
http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html - Anonyymi
Tässä, ainakin osa kristittyjen jumalista...;
3. Moos. 11:44 "Sillä minä olen Herra, teidän Jumalanne; pyhittäkää siis itsenne ja olkaa pyhät, sillä minä olen pyhä."
3. Moos. 19:2 "Puhu kaikelle israelilaisten seurakunnalle ja sano heille: Olkaa pyhät, sillä minä, Herra, teidän Jumalanne, olen pyhä."
-
2. Kor. 4:4 -- Myös Saatana on 'tämän maailman jumala'
https://www.gotquestions.org/Suomi/saatana-taman-maailman-jumala.html
Paavali ei saanut eroa herrasta:
2 Korinttolaiskirje 12:
7 Ja etten niin erinomaisten ilmestysten tähden ylpeilisi, on minulle annettu lihaani pistin, saatanan enkeli, rusikoimaan minua, etten ylpeilisi.
8 Tämän tähden olen kolmesti rukoillut Herraa, että se erkanisi minusta."
Paavali ei eroa saanut todellisesta herrastaan raamatun mukaan ja se herra jäi kristittyjen herraksi.
Ja tämä oppien mukaan oppia tukevien jumalako?
Lutherin katekismus:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."- Anonyymi
Mainittujen jumalien pysyys on armottomasti epäpyhyyttä eikä kukaan saa asettaa itseään Lain asettaneiden Jumalan ja Jeesuksen herraksi.
- Anonyymi
"pysyys" = pyhyys...
- Anonyymi
Hei Teille kaikille!
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja Uudestisyntyneitten Jumala meidän kaikkien Jumalamme ja Profeetat eivät ole ilmoittaneet yhtään mitään Jeesus Kristus-jumalasta, ei Sana-jumalasta eikä Pyhä Henki-jumalasta eikä että Raamatun sana on Jumalan Sanaa. Apostolit eivät opettaneet eikä tehneet yhtään mitään Isän, Pojan ja Pyhän Hengen nimessä!
Joten Pyhä Henki ei ole persoona eikä Jumala eikä Jumalan osa!
Syy moniin ristiriitoihin ns. Raamatuissa johtuu Rooman kirkosta alkujaan, koska näissä ns. Raamatuissa ovat molemmat opit: Jumalan oppi ja ihmisten oppi.
Tuosta seuraa että meidän tällä keskustelupalstalla kommentoijien erimielisyydet johtuvat Ekumeenisista kirkoista ja heidän laatimistaan ylläpitämistään sekavista ns. Raamatuista!
Suomessa opetettavaa ihmisoppiasiaa.
Suomenkielisissä ns. Raamatuissa esiintyy runsaasti Rooman kirkon oppia, uskontoa ja uskonnollisuutta, ihmisoppeja,
Kaikille meille on annettu hengellinen elämänohje. Matt. 15:13
13 Mutta hän vastasi ja sanoi: "Jokainen istutus, jota minun taivaallinen Isäni ei ole istuttanut, on juurineen revittävä pois.
Kaikki ihmisoppi tulee perata pois! Kuka tuon tekisi? Sinä, Me itse henkilökohtaisesti.
Ehdotan ratkaisuna nykypäivän sekavaan tilanteeseen kaikista kirkoista ja kaikkien kirkkojen tavoista ja kaikkien kirkkojen periaatteista seuraavaa.
Ratkaisu. Tee Uskon teko, aloita Parannuksen teko.
Ratkaisu koskee kaikki protestanttisia kirkkoja ja kirkko-nimeä kantavia kirkkoja. Käytetään Meidän henkilökohtaista päätösvaltaa siten, että Me itse perkaamme juurineen pois Uskostamme kaikki kirkkotiet, kirkonmiesten toimivallan, eri nimisten ihmisten opit ja raamattujen manipulaatiot Isän Jumalan ja Herran Jeesuksen Kristuksen ja Jumalan oppi- uskomme ja Oman hyvän siunatun elämämme ja Oman ylöstempauksemme tähden! Matt. 15:13….Matt. 15:8-9…kyse on tuossa Suomen kansasta. Kirkkoteiltä ei ketään ylöstemmata!- Anonyymi
Ekumeenisten organisaatioiden käytössä olevat Raamatut ovat Rooman kirkon alustamia, ensialkuun muokkaamia manipulaatioita noin 200-luvulta alkaen. Ja nuo Raamatut ovat tuon alustuksen alkumuokkaamisen jälkeen Suomessa käytössä, suomenkielelle käännettyinä alkaen vuosilta n. 1542 -1776. Ja niinpä Suomen Raamatuista löytyy Rooman kirkon oppi, uskonto ja uskonnollisuus, ihmisopit.
Jeesus kutsui ihmiset Jumalan valtatielle, mutta Suomen kansa onkin mennyt toisaalle ja on Kirkkotiellä!
- Anonyymi
Tämän Jeesus opetti kristillisille, omille opetuslapsilleen.
Jeesuksen evankeliumia Johanneksen mukaan:
15:26 Mutta kun Puolustaja tulee, jonka minä lähetän teille Isän tyköä, totuuden Henki, joka lähtee Isän tyköä, niin hän on todistava minusta."
Kristityillä ei ole Jeesuksen opetuslapsia.
-
Jeesuksen opetuslapsilleen antama käsky:
Matt. 10:8 Parantakaa sairaita, herättäkää kuolleita, puhdistakaa pitalisia, ajakaa ulos riivaajia. Lahjaksi olette saaneet, lahjaksi antakaa.
-
Opetuslasten tekojen tunnusmerkit:
Jeesuksen evankeliumia Markuksen mukaan:
16:18 nostavat käsin käärmeitä, ja jos he juovat jotakin kuolettavaa, ei se heitä vahingoita; he panevat kätensä sairasten päälle, ja ne tulevat terveiksi.
-
Luukkaan evankeliumi:
10:19 Katso, minä olen antanut teille vallan tallata käärmeitä ja skorpioneja ja kaikkea vihollisen voimaa, eikä mikään ole teitä vahingoittava.- Anonyymi
Moi!
Tuo Joh. 15:26 on Rooman kirkon toimesta Raamattuihin lisätty manipulaatio. Tuo jae tulee perata ja yliviivata Raamatusta.
Me itse perkaamme juurineen pois Raamatuistamme, Uskostamme kaikki kirkkotiet, kirkonmiesten toimivallan, eri nimisten ihmisten opit ja raamattujen manipulaatiot.
Todistajat, perusteet:
Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja Uudestisyntyneitten Jumala ja Jumalan todistajat Profeetat eivät ole ilmoittaneet yhtään mitään iankaikkisesta Pyhästä Hengestä eikä iankaikkisesta Pyhä Henki-jumalasta eikä meille lähetettävästä Pyhästä Hengestä eikä Pyhän Hengen persoonasta!
Pyhä henki on persoonsa,niinkuin on Raamatussa mainittu,ei muuksi muutu.
Ohja Jeesuksen omia,kulkemaan elämän tiellä.- Anonyymi
kristityillä ei ole muuta pyhää kuin epäpyhyydet.
Paavalin ajoita tappamiset ja tapattamiset, jopa omien uskovaistenkin ja heidän lapsien polttamiset noitarovioilla. Anonyymi kirjoitti:
kristityillä ei ole muuta pyhää kuin epäpyhyydet.
Paavalin ajoita tappamiset ja tapattamiset, jopa omien uskovaistenkin ja heidän lapsien polttamiset noitarovioilla.Kristitty on pyhä jo Jeesuksessa,hänessä on myös vanhurskaus.
- Anonyymi
Niin, pyhyyttähän se on epäpyhyydetkin.
Jeesus ja Hänen seuraajat eivät olleet kristittyjä, vaan kristillisiä.
-
Kristityt = Paavalin perustamien seurakuntien uskontunnustuksensa kaltaisia uskovaisia apostoleineen ja herra jumalineen joilla ei ole Jeesuksen perustamia seurakuntia elleivät miekan voimalla rikollisesti jonku varastaneet ja kristityillä eikä Jeesuksen opetuslapsia opettajina vaikka omille jeeuksilleen kastavat niitä.
Raamatussa olevia Jeesuksia:
Kahden Jeesusten syntymät!
Syntymät:
1/Matt. 2:1 vertaa 2/Luuk. 2:2-5
Lisää tietoa täältä: http://www.vapaa-ajattelijat.fi/kritiikki/raamattu/raam1.html
-
Kuka on kristittyjen syntien sovittaja?
Jeesus ei rikoksia sovittanut; synti = laittomuus = rikos: 1 Johanneksen kirje 3:4-10
Ja kolmen Jeesuksen kuolemat, ei yksi voi kuolla kolmella eri tavalla:
1/Matt.27:49, 27:50, vertaa
2/Joh.19:30
3/Luuk.23:46.
-
Apostolien teot ei ole Jeesuksen evankeliumien tietoa joten tässä ollenee kristittyjen jeesus:
"Apostolien teot:13:6 Ja kun he olivat vaeltaneet kautta koko saaren Pafoon asti, tapasivat he erään juutalaisen miehen, noidan ja väärän profeetan, jonka nimi oli Barjeesus."
-
Kristilliset = Jeesuksen ja Jeesuksen opetuslapsien perustamien seurakuntien Jumalan ja Jeesuksen Lain ja oppein ymmärtäväisiä järkeviä seurakuntalaisia Jeesuksen opetuslapsineen.
Näistä, Jeesuksen, opetuslapsineen perustamista seurakunnista ei ole yhtään rikollisten kristinuskon kristittyjen seurakuntia vaan ne ovat kristillisten ihmisten seurakuntia:
Ilm. 2:1-29
Pergamos
Tyatira
Sardes
Smyrna
Filadelfia
Efeso
Laodikea
----------
HUOM!
Varokaa törkeitä eksyttjiä... mm...
Amerikkalainen "Filadelfia" seurakunta ei ole Jeesuksen ja Hänen opetuslapsien perustama. Sen perustivat 1850 luvulla verovapaan rahan keinottelijat.
---------- Anonyymi kirjoitti:

----------Kristillisyys ja kristitty ovat eri asia,kristityt olivat vainottuja,Jeesuksen nimen tähden, "muistakaa, mitä teille sanoin: ei palvelija ole herraansa suurempi. Jos minua on vainottu, vainotaan teitäkin. Jos minun sanaani on kuultu, kuullaan myös teidän sanaanne. Joh 15:20
näillä palstoilla on luikertelijoita mainitaan Juud 1:4
toisessa kohtaa on mainittu Tit.1:16 kykemättömiski.
- Anonyymi
Nuo ovat juuri niitä manipulaatioita!
Selvennys: "manipulaatio".
Tarkoitan manipulaatiolla sitä, että Manipulaatio on tarkoituksellista ihmisopin esilletuomista uskonelämään sisältyväksi ja tarkoituksellista ohjaamista ja johtamista pois Jumalan opista ja Profeettojen ja Apostolien opetuksesta. Psykologinen manipulointi on toimintaa, jonka avulla pyritään aktiivisesti vaikuttamaan toisten toimintaan ja ajatuksiin. tarkoitus on käsitellä, vaikuttaa ihmisiin taitavasti, muuntaa tietoja omien etujen tähden!
Kirkastakoon tuossa ed. kaikki kirjoitettu Isä Jumalaa ja Jeesusta Kristusta meidän Herraamme!
Hän, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja Uudestisyntyneitten Jumala on nyt laittanut kauttani sanan liikkeelle:
”..niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni - Anonyymi
Kaikki Valtiaan valtaa ei laittomuudelle ole Jeesus antanut.
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
28:18 Ja Jeesus tuli heidän tykönsä ja puhui heille ja sanoi: "Minulle on annettu kaikki valta taivaassa ja maan päällä."
-
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:23 Jos silloin joku sanoo teille: 'Katso, täällä on Kristus', tahi: 'Tuolla', niin älkää uskoko.
24:24 Sillä vääriä kristuksia ja vääriä profeettoja nousee, ja he tekevät suuria tunnustekoja ja ihmeitä, niin että eksyttävät, jos mahdollista, valitutkin.
24:25 Katso, minä olen sen teille edeltä sanonut.
24:26 Sentähden, jos teille sanotaan: 'Katso, hän on erämaassa', niin älkää menkö sinne, tahi: 'Katso, hän on kammiossa', niin älkää uskoko." - Anonyymi
Hän on keskuudessamme, emmekä näe Häntä. Hän näkee minut, mutta minä en näe Häntä niinkuin enkelit näkevät. Kristus ei ole piilossa, Hän on esillä, mutta minun silmäni eivät ole vielä kykenevät näkemään. Minulla on ongelmia omien erilaisten himojeni kanssa ja heikkouksieni kanssa, ja nämä usvaverhon tavoin peittävät minulta Kristuksen. Ja hengellisen elämän päämäärä on se, että eläisimme todemmin Kristuksen läsnäolon ja ehkä tulisimme joskus kykeniviksi jopa näkemään Hänet
- Anonyymi
Jeesuksen evankeliumia Matteuksen mukaan:
24:5 "Sillä monta tulee minun nimessäni sanoen: 'Minä olen Kristus', ja he eksyttävät monta."
- Anonyymi
Kaikki Pyhään Kolminaisuuteen uskovat ovat vakuuttuneet siitä, että vaikka on vain yksi Jumala, jumaluudessa on kolme persoonaa. Jokainen näistä persoonista on Jumala, ja silti ei ole kolmea Jumalaa, vaan vain yksi Jumala ilmentyneenä kolmessa persoonassa. Nämä persoonat voidaan erottaa toisistaan, mutta ydintä ei voida jakaa.
Tämän kirjoituksen tarkoitus on osoittaa Raamatusta, että Pyhä Henki voidaan tunnistaa Jumalaksi, ja että Hän on persoona eikä pelkästään jokin vaikutus tai voima, jota käytetään pyhissä toimissa. Ilmaisut, jotka Raamatussa liittyvät Pyhään Henkeen, kuten "näyttää maailmalle todeksi" (Joh. 16:8), "rukoilee Jumalan tahdon mukaan" (Room. 8:27), "tietää" (1 Kor. 2:11) ja "Henkeä älkää sammuttako" (1 Tess. 5:19), eivät ole sellaisia, jotka liittyisivät elottomiin voimiin.
Lahjojen jakamisen osalta on sanottu, että Hän jakaa niitä tahtonsa mukaisesti (1 Kor. 12:11). Tahdon harjoittaminen on sellaista, jota vain persoona voi tehdä. Kun Herra lupasi opetuslapsilleen, että Hän lähettäisi "Puolustajan" (sana, jonka yhteydessä on käytetty maskuliinipronominia, ja jota tuohon aikaan käytettiin vain kuvaamaan tilannetta, jossa persoona on kutsuttu apuun), Hän teki selväksi, että Pyhä Henki olisi toinen Hänen kaltaisensa, koska Hän "näyttäisi todeksi", "ohjaisi", "kuulisi", "puhuisi" ja "näyttäisi" (Joh. 16:13). Ap.t. 15:28:ssa esitetty määräys on sanoin: "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi". Tapa, jolla Hänet on yhdistetty kokonaisuudeksi persoonien kanssa, on lisävahvistus siitä, että Hän samoin on persoona.
Ehkäpä parhaiten tunnettu raamatunpaikka, joka todistaa että Hän on erillinen persoona, on Matteus 28:n kastekaava: "Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen" (jae 19). Tämän kohdan rinnalle voidaan ottaa 2 Kor. lopetussanat: "Herran Jeesuksen Kristuksen armo ja Jumalan rakkaus ja Pyhän Hengen osallisuus olkoon kaikkien teidän kanssanne". Näissä molemmissa kohdissa jumaluuden kolme persoonaa on yhdistetty sellaisella tavalla, että Pyhän Hengen persoonallisuuden ja jumaluuden kieltäminen olisi yhtä järjetöntä kuin Isän ja Pojan persoonallisuuden kieltäminen.
Se, että Pyhä Henki ei ole vain persoona, vaan yksi Kolminaisuuden kolmesta persoonasta, on samoin tehty selväksi Raamatussa. Luomisessa Hän liikkui vetten päällä (1 Moos. 1:2). Jumalan tekemiä töitä on sanottu Pyhän Hengen tekemiksi. Job sanoi: "Hänen Henkensä kautta kirkastui taivas" (Job. 26:13, engl. käännös), ja Elihu sanoi: "Jumalan henki on minut luonut, ja Kaikkivaltiaan henkäys elävöittää minut" (Job. 33:4). Ristin valtavissa teoissa kaikki Kolminaisuuden kolme persoonaa olivat mukana. Tämä nähdään Heb. 9:14:ssä, mistä luemme "Kristuksen verestä", "iankaikkisesta Hengestä" ja "Jumalasta". Se tosiasia, että Hän on ikuinen, on lisätodistus Hänen jumaluudestaan. Niiden, jotka ovat syntyneet Jumalasta (Joh. 1:13), on myös sanottu syntyneen Hengestä (Joh. 3:6). Korinton pyhät olivat "Jumalan temppeli", koska Jumalan Henki asui heissä (1 Kor. 3:16). Tämä kertoo, että asuja oli jumalallinen. Kun Ananias valehteli Pyhälle Hengelle, hän valehteli Jumalalle (Ap.t. 5:3-4). Pietari yhdistää Kolminaisuuden persoonat, kun hän kirjoittaa Aasian muukalaisille. He olivat Isän valitsemia, Hengen pyhittämiä ja Kristuksen verellä vihmottuja (1 Piet. 1:2). Samoin Paavali yhdistää jumaluuden persoonat kirjoittaen "Jumalan rakkaudesta", "Pyhän Hengen antamisesta" ja "Kristuksesta joka kuoli" (Room. 5:5-6). 1 Kor. 12:4-6:ssa luetellussa, Pyhä Henki on asetettu samaan yhteyteen "saman Jumalan" ja "saman Herran" kanssa (ks. myös 1 Kor. 6:11). Anteeksiantamaton synti, josta Herra puhui, oli Pyhän Hengen pilkka. Jollei Hän olisi persoona, ei Häntä kohtaan voitaisi tehdä syntiä, ja jollei Hän olisi Jumala, tuo synti ei voisi olla niin vakavaa, ettei sitä voitaisi antaa anteeksi.
Kristuksen syntymä oli sellainen ihme, jonka vain jumalallinen persoona saattoi toteuttaa. Pyhän Hengen on sanottu olevan "Korkeimman voima", joka varjoaisi Marian, ja tekisi hänet kykeneväksi synnyttämään Jumalan Pojan (Luuk. 1:35).
Hengen jumaluus on myös näkyvänä jumalallisen innoituksen piirissä, koska se mitä Herran ääni sanoi Jesaja 6:ssa, on Paavalin mukaan Ap.t. 28:ssa sanottu Pyhän Hengen puhumaksi. Se mitä Herra Jeremia 31:ssä sanoi uudesta liitosta, on Hebrealaiskirjeessä sanottu Pyhän Hengen todistamaksi (Heb. 10:15). Pyhää Henkeä on myös kutsuttu Herraksi sanoin: "Sillä Herra on Henki, ja missä Herran Henki on, siinä on vapaus". Mooses oli ollut Herran läsnäolossa niin, että hänen kasvonsa loistivat, ja apostoli lausuu, että Se jonka seurassa hän oli ollut, oli Henki (2 Kor. 3:17).
Pyhän Hengen jumaluus ilmenee myös siinä tosiseikassa, että Hän on kaikkialla läsnäoleva, kuten kysymykset, "Minne minä voisin mennä, kussa ei sinun Henkesi olisi, minne paeta sinun kasvojesi edestä?", selkeästi ilmaisevat (Ps. 139:7). Hän on kaikkialla siellä missä Herrakin. Hän on myös kaikkitietävä, "sillä Henki tutkii kaikki, Jumalan syvyydetkin" (1 Kor. 2:10). ... - Anonyymi
... Lisäksi, hänen kaikkivoimaisuutensa on ilmoitettu Sakarias 4:6:ssa, josta luemme: "Ei sotaväellä eikä voimalla, vaan minun Hengelläni, sanoo Herra Sebaot". Nämä kolme ovat ne suuret, erottavat jumaluuden ominaisuudet.
Kun käsitellään Kolminaisuuden persoonia, on muistettava, että vaikka He ovat yhtä perusolemukseltaan, ja kaikki ovat yhtä jumalisia, silti kaikilla on oma vaikutuspiirinsä. Isä on vaikuttava tahdon ja tarkoituksen asioissa, Poika tekee ja toimii ja Henki voimassa ja vaikutuksessa. Vaikka sekä Poika että Henki ovat Isän lähettämiä, se ei tarkoita, että He olisivat ala-arvoisempia Häneen verrattuna, vaan paremminkin, että He ovat halukkaita kanssatoimijoita jumalallisen suunnitelman täytäntöönpanossa.
Albert McShane
http://www.JeesusOnHerra.com/AT2005_1.pdf- Anonyymi
Moi!
Kiitos Sinulle että avasit oven!
Lainaan tekstiäsi <<Ja eikö sinulla yhtään raksuta nupissa se että nykykristikunnan tärkein pääoppi. eli kolminaisuus ei esiinny Raamatussa missään muodossa edes yhtä ainoata kertaa???? <<
Sinulla on hyvä kirjoitus. Mutta tuo kolminaisuus on piilotettu Raamattuun.
Esim.
Sinä olet "Jumalan temppeli" "Pyhän Hengen temppeli" ja "Herran Temppeli"
nuo temppelimuodot esiintyy Apostolien kirjoituksissa.
Nuo molemmat jälkimmäiset temppelit tulee yliviivata Rooman kirkon manipulaatioina.
Raamatusta tulee yliviivata kaikki jakeet joissa on "Pyhä Henki"-sanapari. Niin saadaan pois iankaikkinen Pyhä Henki!
Lisäksi luomisen yhteydessä ihmisoppijae yliviivataan alkuosa 1 Moos. 1:26 ja tilalle kirjoitetaan Raamatun sivun reunaan uusi teksti "Tehtäköön ihminen kuvakseni, kaltaisekseni;.." Koska meillä on "Minä olen"-jumala eikä "Me olemme"-jumala niinkuin Rooman kirkon manipulaatio yrittää Meille esittää!
Vain ainoastaan yksi Luoja oli paikalla, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja Uudestisyntyneitten Jumala. Profeetat todistavat tuon!
Ja paljon myöhemmin, 4000 vuotta myöhemmin todistaa Jeesus Kristus Joh. 17:3 ..."he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala.."
Tuolla edelläkirjoitetulla tavalla poistetaan iankaikkinen Pyhä Henki-jumala, iankaikkinen Sana-jumala, iankaikkinen Jumalan Poika, ja iankaikkinen Jeesus Kristus-jumala.
Jumalan on antanut lupaukset Meille perkaajille, yliviivaajille:
Ps. 37:23
Jes. 42: 16
Ps. 32:8
Ps. 37:5
Snl. 3 : 3-5
Jes. 43: 1,2 ja 5
Tarkoitan manipulaatiolla sitä, että Manipulaatio on tarkoituksellista ihmisopin esilletuomista uskonelämään sisältyväksi ja tarkoituksellista ohjaamista ja johtamista pois Jumalan opista ja Profeettojen ja Apostolien opetuksesta. Psykologinen manipulointi on toimintaa, jonka avulla pyritään aktiivisesti vaikuttamaan toisten toimintaan ja ajatuksiin. tarkoitus on käsitellä, vaikuttaa ihmisiin taitavasti, muuntaa tietoja omien etujen tähden!
Asiat on käsiteltävä seuraavien opetustodisteiden mukaan:
1. Kor. 2:13
"ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti."
1. Kor. 2:14
"Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti."
Kirkastakoon tuossa ed. kaikki kirjoitettu Isä Jumalaa ja Jeesusta Kristusta meidän Herraamme!
Hän, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja Uudestisyntyneitten Jumala on nyt laittanut kauttani sanan liikkeelle:
”..niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” Aamen.
- Anonyymi
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herra
Herra on suomen kielessä esiintyvä saksalaisperäinen lainasana, jota keskiajalla käytettiin ritareiden ja pappien arvonimenä.
Sittemmin (1800-luvun lopulla) herra-sanan merkitys on laajentunut tarkoittamaan mitä tahansa arvostettua tai vaikutusvaltaista miespuolista henkilöä, tai yksinkertaisesti aikuista miespuolista henkilöä.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Herra
Herra on suomen kielessä esiintyvä saksalaisperäinen lainasana, jota keskiajalla käytettiin ritareiden ja pappien arvonimenä.
2. Moos. 15:3 "Herra on sotamies; Herra on hänen nimensä."
Kuka tuo hän on? Oliskohan itse pääpiru.
Toisessa raamatussani sama asia on näin:
3.Herra on soturi, Jahve on hänen nimensä.
Satanisti: "Minä olen herra."
Saatananpalvoja: "saatana on herra."
-
Jumala on Jumala
Jeesus on Jeesus
Pyhän Henki on Pyhä Henki
-
herra on herra epäjumala jonka ensimmäistä käskyä ei ole raamatussa.
herra kieltää itseensä uskovia palvelemasta muita kuin häntä jumalana.
herra Luder/Lutherin katekismus; epäjumalan ensimmäinen käsky:
"Minä olen Herra, sinun Jumalasi. Sinulla ei saa olla muita jumalia."
herran mielestä häneen uskovat ovat sieluttomia kuin elukat, järjettömiä ja ymmärtämättömiä ihmisten laille niinkuin elukat yleensä:
Uskon tunnustus: http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä. Meillä ei ole ymmärrystä. Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia. Olemme syntisiä; Järkemme ei voi käsittää Jumalaa. (mielenvikaisia ja/tai rikollisia ja/tai alempiarvoisia).'
-
herra mainitseminen Jumalaan ja Jeesuksen Nimeen liitettynä on Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamista. Jumalan ja Jeesuksen asettaminen pedofiili pappien, kirkko herrojen jne kaltaisiksi on törkeää Jumalan ja Jeesuksen pilkkaamista ja ivaamista.
Raamattu on paha opettaja väärennettynä ja mm katekismus vielä pahempi.... - Anonyymi
Nimenomaan usko Jeesukseen HERRANA (engl. Lord, alkuk. kurios koo'-ree-os) on se mikä pelastaa (Apt. 16:31; Room. 10:9-10)
Riivaajillakin on päänusko.
"Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen HERRAKSI ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut; sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan" (Room. 10:9-10) - Anonyymi
Pyhä henki on aina persoonallinen anuksesta ulostullessaan.
- Anonyymi
Moi!
Kiitos Sinulle että avasit oven!
Lainaan tekstiäsi <<Ja eikö sinulla yhtään raksuta nupissa se että nykykristikunnan tärkein pääoppi. eli kolminaisuus ei esiinny Raamatussa missään muodossa edes yhtä ainoata kertaa???? <<
Sinulla on hyvä kirjoitus. Mutta tuo kolminaisuus on piilotettu Raamattuun.
Esim.
Sinä olet "Jumalan temppeli" "Pyhän Hengen temppeli" ja "Herran Temppeli"
nuo temppelimuodot esiintyy Apostolien kirjoituksissa.
Nuo molemmat jälkimmäiset temppelit tulee yliviivata Rooman kirkon manipulaatioina.
Raamatusta tulee yliviivata kaikki jakeet joissa on "Pyhä Henki"-sanapari. Niin saadaan pois iankaikkinen Pyhä Henki!
Lisäksi luomisen yhteydessä ihmisoppijae yliviivataan alkuosa 1 Moos. 1:26 ja tilalle kirjoitetaan Raamatun sivun reunaan uusi teksti "Tehtäköön ihminen kuvakseni, kaltaisekseni;.." Koska meillä on "Minä olen"-jumala eikä "Me olemme"-jumala niinkuin Rooman kirkon manipulaatio yrittää Meille esittää!
Vain ainoastaan yksi Luoja oli paikalla, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja Uudestisyntyneitten Jumala. Profeetat todistavat tuon!
Ja paljon myöhemmin, 4000 vuotta myöhemmin todistaa Jeesus Kristus Joh. 17:3 ..."he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala.."
Tuolla edelläkirjoitetulla tavalla poistetaan iankaikkinen Pyhä Henki-jumala, iankaikkinen Sana-jumala, iankaikkinen Jumalan Poika, ja iankaikkinen Jeesus Kristus-jumala.
Jumalan on antanut lupaukset Meille perkaajille, yliviivaajille:
Ps. 37:23
Jes. 42: 16
Ps. 32:8
Ps. 37:5
Snl. 3 : 3-5
Jes. 43: 1,2 ja 5
Tarkoitan manipulaatiolla sitä, että Manipulaatio on tarkoituksellista ihmisopin esilletuomista uskonelämään sisältyväksi ja tarkoituksellista ohjaamista ja johtamista pois Jumalan opista ja Profeettojen ja Apostolien opetuksesta. Psykologinen manipulointi on toimintaa, jonka avulla pyritään aktiivisesti vaikuttamaan toisten toimintaan ja ajatuksiin. tarkoitus on käsitellä, vaikuttaa ihmisiin taitavasti, muuntaa tietoja omien etujen tähden!
Asiat on käsiteltävä seuraavien opetustodisteiden mukaan:
1. Kor. 2:13
"ja siitä me myös puhumme, emme inhimillisen viisauden opettamilla sanoilla, vaan Hengen opettamilla, selittäen hengelliset hengellisesti."
1. Kor. 2:14
"Mutta luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti."
Kirkastakoon tuossa ed. kaikki kirjoitettu Isä Jumalaa ja Jeesusta Kristusta meidän Herraamme!
Hän, Aabrahamin, Iisakin ja Jaakobin Jumala ja Israelin Jumala ja Uudestisyntyneitten Jumala on nyt laittanut kauttani sanan liikkeelle:
”..niin on myös minun sanani, joka minun suustani lähtee: ei se minun tyköni tyhjänä palaja, vaan tekee sen, mikä minulle otollista on, ja saa menestymään sen, mitä varten minä sen lähetin.” Aamen. - Anonyymi
Jumala on Jumala,
Jeesus on Jeesus,
Pyhä Henki on Pyhä Henki
ja herra on herra.
--
2/(evl.fi/katekismus.fi)
"Tietäkää, että Herra on Jumala. Hän on meidät luonut, ja hänen me olemme, hänen kansansa, hänen laitumensa lampaat. (Ps.100:3)"- Anonyymi
:) Sinä olla vitsikäs kommentoija!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
:) Sinä olla vitsikäs kommentoija!
En minä! uskovaisten omia tekstejä....
Annoit väärää todistusta =)
- Anonyymi
Entäs, jos se Pyhän Henki on jokaisessa ihmisissä joka ei ole uskontunnustuksessa ihmisyydestään luopunut herra jumalien palvelija!
Eihän Jumalan valtakunta voi olla uskontunnustuksen herra jumalilleen antaneilla:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/12.html
'Meillä ei ole järkeä'
Ymmärtämättömyys:
'Meillä ei ole ymmärrystä'
Ihmisyydestä luopuminen:
'Me emme kykene täyttämään käskyihin sisältyvää uskon ja ehdottoman rakkauden vaatimusta.'
'Me emme kykene noudattamaan ihmisille säädettyä lakia.'
'Olemme syntisiä'
Jumalan Valtakunnan kaltaisuudesta luopuminen:
'Järkemme ei voi käsittää Jumalaa'
herra jumala uudeksi jumaliksi:
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/15.html
'Synti erottaa meidät elämän lähteestä, Jumalasta.'
http://www.evl.fi/katekismus/uskontunnustus/22.html
'Kristitty pysyy kuitenkin syntisenä elämänsä loppuun asti.'
-------
Jos se Pyhä Henki on Jumalan Valtakunnassa....
Luukkaan evankeliumi:
17:21 eikä voida sanoa: 'Katso, täällä se on', tahi: 'Tuolla'; sillä katso, Jumalan valtakunta on sisällisesti teissä." - Anonyymi
Pyhä henki hedelmöitti neitsyt Marian (Luuk 1:34-35), joten Pyhästä hengestä tiedetään että se ilmenee taivaallisen Jumalan sittiösoluina. Kyseessä ei olekaan taivaallinen hönkäys, vaan niljakas lössähdys.
- Anonyymi
Kyllähän pyhiä henkiä on paljonkin . Sanansaattajia, joita enkeleiksi kutsutaan,. ihImisiä, jotka on puhdistettu ja asetettu palveluksen työhön, Jumala itse ja niin edelleen.
- Anonyymi
Aloittaja voi lukea Johanneksen evankeliumista, kuinka Jeesus sanoo Pyhää Henkeä itsensä kaltaiseksi persoonaksi.
- Anonyymi
Kun Herra Jeesus Kristus lupasi opetuslapsilleen, että Hän lähettäisi "Puolustajan" (sana, jonka yhteydessä on käytetty maskuliinipronominia, ja jota tuohon aikaan käytettiin vain kuvaamaan tilannetta, jossa persoona on kutsuttu apuun), Hän teki selväksi, että Pyhä Henki olisi toinen Hänen kaltaisensa, koska Hän "osoittaisi todeksi", "ohjaisi", "kuulisi", "puhuisi" ja "näyttäisi" (Joh. 16:13). Ap.t. 15:28:ssa esitetty määräys on sanoin: "Sillä Pyhä Henki ja me olemme nähneet hyväksi". Tapa, jolla Hänet on yhdistetty kokonaisuudeksi persoonien kanssa, on lisävahvistus siitä, että Hän samoin on persoona.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Taas syytöntä illlllkkaa rangaistiin
Niin se vain paha saa palkkansa ja rääsyämiselle ja räkimiselle laskettiin hinta. Ottaisi nyt tuo onneton lusikan kauni821309Vähemmän metsien hakkuita, enemmän sähköautoja
Siinä ilmastopaneelin neuvot tiivistettynä kuinka Suomi saavuttaa ilmastotavoitteensa. https://yle.fi/a/74-20155596 "S2021098Kadun transhoitoja - Suomalainen dokkari kertoo yhden ihmisen tarinan: "Miks oon ikinä..."
Mielenkiintoinen dokkari tv:ssä. Sametti poistatti rintansa, kohtunsa ja munasarjansa ja eli vuosia miehenä. Pitkään pä631093Asunnottomuus lisääntyy
Petteri Orpon hallituksen leikkaukset ihmisoikeusjärjestö Amnestyn syynissä. Jokaisella on oikeus omaan kotiin. Jopa työ1631023Sun ajatttelu tuo vaan julmuutta mut kukaan muu nainen ei voi korvaa sua
Mut sun ajattelu saa mut itsetuhoseks ja uhmaan lakiakin😭😭💀 Se väärinymmärryksen määrä on käsittämätöntä. Helpottais121009Sulle on tullut
Viesti mesessä, tietääkseni. Olis ihan kiva saada vastauskin sulta, kaunis nainen😊 Mieheltä103963Minä pyydän,
jos yhtään minua haluat, näytä se jotenkin. Kosketa tai sano jotain joka rikkoo rajoja. Ota vaikka olematon roska hiuksi68886Olen rakastunut sinuun mies edelleen
Meidän yhteys on jossain ihan muualla kuin netissä, muistetaan se. Kaunista päivää sinulle 😍119791- 77735
Ihmeelliseltä pikkunaiselta....
Jatkakaa vaikka tässä jos on jotain mitä joku haluaa että mä näen... En jaksa, eikä mua kiinnosta sitä jätti ketjua t121734