Murhattu Eerika-tyttö ja lastensuojelu

Totta kai voi jatkaa. Eihän tuosta tule kuin sakot eikä sakkojen takia virkamiestä voida mitenkään erottaa. Pitäisi tulla vähintään ehdotonta vankeutta ja eikä silloinkaan erottaminen ole mikään läpihuutojuttu. Ehdotonta vankeutta niin silloin tulee kenkää.

Kukaan ei ole tehnyt virhettä. Kaikilla on hyvä omatunto.
Mitään ei ole tapahtnut? Mitään ei muuteta?
Lapsipoloiset, joilla ei ole suojelevia vanhempia. Kuka heitä auttaa.

Miksi isoäiti vaatimalla vaati ja juonitteli tytön huoltajuuden pojalleen ja tämän sekopäiselle ämmälle, vaikka ne ei kaikesta päätelleen voineet sietää tätä lasta?

Minusta isoäiti on yhtä syyllinen ja erittäin itsekäs, jos on pakottanut poikansa pitämään lapsen vaikka poika ei sitä tahtonut.

Miksi ei voi tunnustaa, että poika on kelvoton ja päästänyt Vilja-Eerikaa sijaiskotiin?
Suojeliko järjestelmä isoäidin päätöstä ja pakotusta vaikka huolestuneita ilmoituksia sateli toimistolle? Se koko stanan revohka linnaan. Lapsen hätä on OIKEA eikä isoäidin ego saa mennä kaiken edelle.

Tää juttu on kaikkineen niin oksettava!!!

Olisi tietysti ollut mukava seurata millaisen huutomyrsyn media olisi masinoinut, jos tyttö olisi otettu viranomaisten huostaan.

Tosi on, että lastensuojelutyö on erittäin vaikeata. Työntekijät saavat aina pelätä vanhempien syytöksiä ja mediaa, kun puuttuvat asioihin ja etenkin, kun tehdään huostaanottopäätöksiä. Lakipykälien toteutuksen virheet voivat kaataa koko prosessin ja viedä oikeuteen. Mutta sosiaalityöntekijöistä on suuria eroja. Olen tavannut monia työntekijöitä, jotka eivät pyynnöstäkään suostu tapaamaan lasta sijaishoitopaikassa tai kotona, vaan ikäänkuin pelkäävät etteivät osaa puhua lasten kanssa. Heillä saattaa olla valtiotieteiden maisterin tutkinto, mutta ei lasten kehityksen koulutusta eikä lasten kohtaamisen kokemusta. Ratkaisujen perusteena eivät selvästikään aina ole lapsen turvallisen kehityksen tarpeet, vaan ideat tai vaatimukset huostaanottojen välttämisestä, biologisten vanhempien luo palauttamisesta, säästöt, vanhempien ja sukulaisten sekä median pelko jne. Laaja-alaisen yhteiskunnallisen koulutuksen sijaan tarvitaan lasten kehitykseen, perhedynamiikkaan, vuorovaikutustaitoihin, erityispedagogiikkaan ja yleensä lasten tarpeisiin liittyvää koulutusta ja harjoittelua. Eri yliopistojen tutkintovaatimuksissa lienee eroja. On hienoa toisessa laidassa katsoa lapsikeskeisen, rohkean ja lämminsydämisen sosiaalityöntekijän paneutumista kaikkien osapuolten kohtaamiseen ja löydetyn linjan vastuulliseen läpi viemiseen.