Valtiovalta on myöntänyt kirkolle omituisen erityisoikeuden käyttää valtion verokoneistoa jäsenmaksunsa eli ns. kirkollisveron kantoon. Sitä voidaan pitää kohtuuttomana ja muita syrjivänä etuoikeutena, joka ei täytä ns. positiivisen erityiskohtelun edellytyksiä.
Voisiko valtio mielestänne kansalaisten yhdenvertaisen kohtelun nimissä luopua ns. kirkollisverojärjestelmän käytöstä?
Yleisen ongelman lisäksi voidaan pitää kohtuuttomana erikoisuutena sitä, että kirkosta esimerkiksi vuoden alkupuoliskolla eroavat joutuvat maksamaan kirkollisveroa koko erovuoden loppuun asti.
Ammattiliittojen jäsenmaksujen perintä loppuu heti jos jäsen eroaa liitosta. Olisiko kohtuullista, jos liiton jäsenmaksua pitäisi maksaa jäsenyyden päätyttyä kuukausi kuukaudelta koko vuoden loppuun?
Viime lauantain Uutisvuodossa vitsailtiin ”jäähyväisverosta”, jolloin Päivi Räsänen innovoi jäähyväisveron kirkosta eroaville. Sellainen on kuitenkin jo olemassa!
Kohdistan seuraavan kysymyksen niille, jotka syystä tai toisesta jatkaisivat kirkollisverojärjestelmää ylipäätään. Oletteko valmis muuttamaan järjestelmää niin, että tästä "jäähyväisverosta" luovutaan? Samalla voisi varmaankin luopua kirkkoon liittyjien vapaamatkustajakuukausista, vai kuinka?
Nyt siis myös 18-vuotiaina kirkosta eroavien tulee maksaa kirkollisveroa koko eroamisvuoden, vaikka he eivät olisi itse liittyneet kirkkoon ja he eroaisivat heti kun itse voivat. Alaikäisinä liitettyjen jäsenyyden jatko tulisi saada katkolle niin, ettät täysi-ikäisen tulisi halutessaa erikseen vahvistaa jäsenyytensä jatkuminen.
Kirkollisverojärjestelmän lopettaminen
14
<50
Vastaukset 14
- Huhhahheijaaa
Tuollaisen katkon myötä kirkon pitäisi tehdä pakkoliitetyilla erikoistarjous, jossa aikuisten oikeesti liittyvät saisivat ensimäisen verovuoden ilmaiseksi....
- Hevarilta
"Jäähyväisverosta" luopuminen sai yllättävää kannatusta Helsingin vaparien vaalipaneelissa. Jopa Perussuomalaisten edustaja kannatti siitä luopumista, että kirkosta eronnut joutuu maksmaan jäsenmaksuja koko erovuoden loppukuukausiltakin.
Vahvin perustelu sille, että veroa on perittävä koko vuodelta, on tietysti murentunut. Sehän oli käytännön hankaluus, mutta nykyään tietokoneet osaavat laskea tuollaisen helposti. Taas toistaalta, saman tien voi kysyä miksei kunnallisveroa jyvitetä kesken vuoden muuttavien osalta.
Hiukan tuntuu populistiselta sanoa, että voidaan lopettaa vero heti, mutta olla huomaamatta mitään erikoista itse verotusoikeudessa.- Hevarilta
jori.mantysalo kirjoitti:
Vahvin perustelu sille, että veroa on perittävä koko vuodelta, on tietysti murentunut. Sehän oli käytännön hankaluus, mutta nykyään tietokoneet osaavat laskea tuollaisen helposti. Taas toistaalta, saman tien voi kysyä miksei kunnallisveroa jyvitetä kesken vuoden muuttavien osalta.
Hiukan tuntuu populistiselta sanoa, että voidaan lopettaa vero heti, mutta olla huomaamatta mitään erikoista itse verotusoikeudessa.Sitähän se oli, mutta spontaania... ei ihan tiennyt, mitä teki...
Hevarilta kirjoitti:
Sitähän se oli, mutta spontaania... ei ihan tiennyt, mitä teki...
Nojoo, ehkä populismi oli tässä liian vahva sana.
Toisaalta kyllähän ihmiset kokevat saman asian eri tavoin vääryytenä siitä riippuen, miten se esitetään. Esim. aito yritysten kirkollisvero ennen vuonna 1993 tuntui väärältä, kun Vaakon Nakki suoraan maksoi paikalliselle seurakunnalle. Yhteisövero-osuus on asiallisesti täsmälleen sama, mutta siinä raha kävi valtion viranomaisen kautta, ei siitä ehkä purnutettu niin paljon. Ja nyt on suora rahoitus, joka sitten taas on omalla tavallaan erilainen.
Tai maallisempana esimerkkinä yleisradiovero. Kovasti purnutusta. Ihan sama tulos olisi saatu säätämällä veroprogressiota ja rahoittamalla suoraan.
- kustannusliikennöitsijä
Verot valtion maksettaviksi.
Nythän vain Vapareiden toiminnan maksaa valtio. Tasa-arvo ja demokratia vaatii, että valtio maksaisi myös kirkon aktiviteetin.- Huhhahhheijaaa
Kirkon toimintaa rahoitetaan kirkosta jo eronneiden verorahoilla miljoonatolkulla (kirkollisvero) ja kymmenillä miljoonilla (budjettituki).
- äänetriikalle
kirkollisvero pitäisi sitten kerätä kaikille lahkoille ei vain yhdelle,
nythän muut lahkot keräävät varansa itse, lahjoitusmaksuina.
Tämä ei ole ainoa verotuksen vääristymä, myös työeläkemaksut on lainvastaisia,
koska vain valtiolla on oikeus periä veroluontoisia maksuja,
ja työeläkeyhtiöt on yksityisiä yrityksiä.
Entä EVM, sitäkin rahoitetaan verovaroin vaikka se on yksityinen
pankkiyritys.
_____________
EVM on hyväksytty. Uhhei ja hurraa. Valtiovarainministeriön sivuilla tämä elähdyttävä tieto. Käytännössä saamme siis euroalueen laajuisen velkaministeriön, joka on yksityinen osakeyhtiö ja jonka rahoitus hoidetaan verovaroilla.
Yhtiöllä itsellään, samoin kuin sen toimihenkilöillä, on vastuu- ja verovapaus sekä syytesuoja.
http://www.vm.fi/vm/fi/03_tiedotteet_ja_puheet/01_tiedotteet/20110708Valtio/name.jsp
http://riikkasoyring.puheenvuoro.uusisuomi.fi/77897-evm-sopimus-allekirjoitettu-ja-velkaministerio-osakeyhtio-perustettu
____________________________________________
Riikka Söyring on muuten IPU,n kansanedustajaehdokas, hänellä
olisi paljon annettavaa Suomen kansalle, joten äänestäkää Riikka
eduskuntaan,
http://www.vaalikone.fi/eduskunta2015/helsinki/ehdokas/1575
Puolue: Itsenäisyyspuolue
Vaalipiiri: Helsinki
Ehdokasnumero: 197
Käy lukemassa Riikan vastaukset vaalikoneelle. Osa toki tulee valtiolta. Osan vapareiden toiminnasta maksavat vaparit ihan itse jäsenmaksuillaan, ja osa toiminnasta rahoitetaan pääomatuotoilla. Mitä jos tehdään sellainen vaihto että vaparit ei ota valtiolta yhtään tukea, mutta jäsenmaksut kerätään verona? "ei valtion pidä tuottaa mitään laskutuspalvelua tämmöiselle!!!2" No jos ei toimi niin luovutaan kaikista jäsenmaksujen keruusta veroina ja otetaan kaikki valtionavustukset pois, onko sitten hyvä? Tasapuolinen kaikille?
- Reddington
Tuota, niinhän se maksaakin...
- Huhhahheijaaa
Itsenäisen kansalaistoiminnan jäsenmaksuja ja valtion verokoneistoa ei pidä alkaa sotkea keskenään. Ei uskonnollisia yhdyskuntia pidä nostaan mihinkään erikoisasemaan muihin yhteisöihin, yhdistyksiin nähden.
Ja siltä pohjalta kirkon ertikoisoikeus jäsenmaksujensa perimiseen verona on syytä lopettaa. - PoisPois
"Jäähyväisvero" pois! Pois kirkkoonliittyvien vapaamatkustaminen.
- Hevarilta
HVAn vaalipaneelissa perussuomalisten panelisti tuki kirkostaeroajien "jäähyväisveron" poistamista, vaikka ei kannattanut koko kirkollisverojärjestelmän lopettamista. Nyt yhteys Soiniin?
- PoisPois
Kirkosta eromalla edistää myös valtion verokoneiston väärinkäytön lopttamista ennen pitkää.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta
Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on471482Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?1831229Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran1051147Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.59850- 69845
Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.51781Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.49770Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y28751Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee681704- 51689
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.30647Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä32632- 87627
- 10627
Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20603kene ajoi "kolarin"?
"Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl14585- 43563
- 31561
Pahin tapa satuttaa toista
On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.56554- 227550