Jyrbän yliopistot, kiitos taas

Avaamassaan yliopistoketjussa jyrbä puhuu "kirkkoyliopistoista", jotka hänen mukaansa olisivat kärjessä kreationistien yliopistorankingissa. Tämän jälkeen hän kertoo "nähneensä maailman yliopistoja" ja kehuu, kuinka paljon parempia ne ovat täkäläisiin verrattuina.
Kysyin saamatta vastausta, joten seuraava nyt erillisessä ketjussa:
1. Luettele kymmenen akkreditoitua kirkkoyliopistoa ja kerro lyhyesti vaikkapa niiden biologian opetuksesta ja tutkimuksesta.
2. Kerro muiden "näkemiesi" yliopistojen biologian opetuksesta ja tutkimuksesta.
Tuhannet kiitokset taas jo etukäteen!

32

71

    Vastaukset 32

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Jyrris

      Tyhmä, jopa Darwin opiskeli kirkkoyliopistossa, sillä Euroopan vanhimmat yliopistot ovat kaikki taustaltaan ja historialtaan kirkkoyliopistoja koska muita kuin kirkkojen ylläpitämiä yliopistoja ei juurikaan ollut muualla kuin siellä missä vaikutti islamilaisuus jossa valtio vastasi korkeakoulutuksesta.

      Vitsi että pitää näin selvää asiaa putkinäkösilmälappuevokeille opettaa.
      Myös Sanghaissa toimi Neuvostoliiton aikana ortodoksikirkon rahoittama yliopistollinen tutkimus-ja opetuslaitos jota voi kutsua kirkkoyliopistoksi. Tästä löytyy tietoja jos osaa googlata paremmin kuin Repe.

      • Jahas. Ja sydäntäsi purettuasi voinet nyt sitten maalin siirtelyn sijasta _vastata siihen mitä kysyttiin_, kiitos. Lue avaus uudestaan, jos jotain jäi epäselväksi.
        Nuo entisajan yliopistot (joista tietenkään ei ollut puhe vaan _nykyajasta_) olivat muuten enimmäkseen nekin valtion ylläpitämiä. Et kai sentään väitä, että kirkko ja valtio olivat vaikkapa täällä meillä yksi ja sama organisaatio?
        >Myös Sanghaissa toimi Neuvostoliiton aikana ortodoksikirkon rahoittama yliopistollinen tutkimus-ja opetuslaitos jota voi kutsua kirkkoyliopistoksi. Tästä löytyy tietoja jos osaa googlata paremmin kuin Repe.
        Eli sinäkään et osaa, kun mitään tuloksia ei koskaan näy?;)

    • Jyrris

      2.
      Noistahan minä puhun kaiken päivää sillä MTK perustuu juuri kaikkein tuoreimpaan yliopistolliseen ja kaupalliseen tutkimustyöhön.

      • Älä lässytä vaan vastaa kysymyksiin.

    • Jyrinä

      On toi Repe tyhmä.

      Voit aloittaa googlaamisen tästä:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Keskiajan_yliopisto

      Sitten voitkin siirtyä Britanniaan, Tukholmaan, Madridiin, Roomaan, Lissaboniin, Jerusalemiin ja Istanbuliin niin kas kummaa, löydät joka maasta kirkon perustamia yliopistoja jotka toimivat vielä tänäkin päivänä ja kaikissa niissä opetetaan tietenkin yhä myös Genesiksen kreationismikerrontaa.

      Ja kas kummaa, myös Helsingin yliopisto on kirkkoperustainen.

      https://www.finna.fi/Record/yo-museo_ah.M011-1008407

      Ja kas kummaa, kenen nimi siellä Helsingin yliopiston sinetissä loistaakaan kunniapaikalla? He heh. Hepreaksi siinä taitaa lukea Jahve, tai Repen paremmin tuntema Jehova.

      Oletkos nyt tyytyväinen tyhmä umpitietämätön repeltäjä?

      Olisiko kannattanut googlata itse, tyhmä?

      Olisit vain totellut minua kun käskin googlata itse, niin et olisi joutunut julkisesti nolatuksi kuten nyt.

      • älä-naurata

        Vaikka yliopistot ovat olleetkin joskus kirkon perustamia, eivät ne enää kirkkoyliopistoja ole, eikä yksikään mainitsemistasi opeta kreationismia.

      • olet-pöljä

        "Ja kas kummaa, myös Helsingin yliopisto on kirkkoperustainen. "
        Et sitten viitsinyt lukea edes omaa linkkiäsi.
        "...kruunu viittauksena yliopiston varhaisempaan historiaan ja sen perustajaan, kuningatar Kristiinaan."
        Mistä lähtien kuningatar on ollut kirkko?

      • Edelleen vain lässytät asian vierestä etkä vastaa kysymyksiin. Sen tosin osasin mainiosti profetoida, ja silkka tarkoitukseni oli tietysti vain vedättää sinut taas hölmöilemään jo tutuksi tulleen viehättävän tapasi mukaan.:)

      • Jyrris
        olet-pöljä kirjoitti:

        "Ja kas kummaa, myös Helsingin yliopisto on kirkkoperustainen. "
        Et sitten viitsinyt lukea edes omaa linkkiäsi.
        "...kruunu viittauksena yliopiston varhaisempaan historiaan ja sen perustajaan, kuningatar Kristiinaan."
        Mistä lähtien kuningatar on ollut kirkko?

        Katso nyt tarkkaan tuota yliopiston sinettiä, siellä lukee Jumalan nimi isoilla hepreankielen kirjaimilla, tyhmä.

        Tiedätkö miksi? Siksi että se oli kirkkoylipisto. Ja on sitä vieläkin sillä sieltä ne tulevat kirkkoihimme papit ja homopapit.

      • Jyrris kirjoitti:

        Olen huolissani, jyrbä. Olet jo vanha ukko, mutta sekoitat yhä puurot ja vellit autuaan täydellisesti keskenään. Taitaa ikä loppua kesken, jotta tuosta vaivasta enää parantuisit.

      • jyrris
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Olen huolissani, jyrbä. Olet jo vanha ukko, mutta sekoitat yhä puurot ja vellit autuaan täydellisesti keskenään. Taitaa ikä loppua kesken, jotta tuosta vaivasta enää parantuisit.

        Heh heh, ja niin meni taas Repellä jauhot suuhun, heheheheh.

        Milloinkahan sinä opit sen ettei Jyrin kanssa kannata lähteä kisaamaan.

      • jooppajoo
        jyrris kirjoitti:

        Heh heh, ja niin meni taas Repellä jauhot suuhun, heheheheh.

        Milloinkahan sinä opit sen ettei Jyrin kanssa kannata lähteä kisaamaan.

        Pupun puhumisessa ei kannatakaan lähteä jyrbäleen kanssa kisaamaan. Vai että Repelle meni jauhot suuhun, tuskin. Tapasi mukaan kuvittelet olemattomia.

        Mutta kuten taas näemme, kreationismi (tässä tapauksessa MTK) mädättää aivot: se saa kannattajansa kuvittelemaan olemattomia, kieltämän todellisuuden ja puhumaan palturia.

      • iuytiuyiu
        Jyrris kirjoitti:

        Katso nyt tarkkaan tuota yliopiston sinettiä, siellä lukee Jumalan nimi isoilla hepreankielen kirjaimilla, tyhmä.

        Tiedätkö miksi? Siksi että se oli kirkkoylipisto. Ja on sitä vieläkin sillä sieltä ne tulevat kirkkoihimme papit ja homopapit.

        Se siitä kirkkoyliopistoa tee. Hölmöko nää oot. Valtion yliopisto, kuningattaren perustama.
        Kyllä tuolla todistelulla saadaan mustakin valkoiseksi.

      • katso-kuva
        Jyrris kirjoitti:

        Katso nyt tarkkaan tuota yliopiston sinettiä, siellä lukee Jumalan nimi isoilla hepreankielen kirjaimilla, tyhmä.

        Tiedätkö miksi? Siksi että se oli kirkkoylipisto. Ja on sitä vieläkin sillä sieltä ne tulevat kirkkoihimme papit ja homopapit.

        Täältä tulevat lastenraiskaajia puoltavat lausunnot ja käskyt suojella pedofiileja.

        http://raamattu.cante.net/jt/esittely/pic/watchtower-brooklyn.jpg

      • poiuhy

        "...kaikissa niissä opetetaan tietenkin yhä myös Genesiksen kreationismikerrontaa."

        Missä yliopistossa opetetaan kreationismia. Hesan yliopistossako myös?

      • jyrris kirjoitti:

        Heh heh, ja niin meni taas Repellä jauhot suuhun, heheheheh.

        Milloinkahan sinä opit sen ettei Jyrin kanssa kannata lähteä kisaamaan.

        Menee useinkin, mutta ne jauhot on leivottu leiväksi jo siinä vaiheessa.
        >Milloinkahan sinä opit sen ettei Jyrin kanssa kannata lähteä kisaamaan.
        Kuka sitä nyt pellen kanssa kisaisi, mutta sun vedättämisesi on kivaa, kun alat löpistä yhä vain hassumpia ja maalaat itseäsi nurkkaan minkä kerkeät.

    • tieteenharrastaja
    • Jyrris

      Sanghain ortodoksiseen kirkkoyliopistoon joa siis toimi, kuten olen sanonut, Neuvostoliiton aikana, Moskovan kirkon alaisuudessa pääset aloittamaan tutustumisen täältä:
      http://fi.wikipedia.org/wiki/Ven%C3%A4j%C3%A4n_ortodoksinen_kirkko

      Tuo kirkkoyliopisto oli kuin olikin todellinen ja siellähän minäkin nuorena mielenä kävin tutustumassa aasialsiseen psykologianopetukseen.

      Eta byl ozen horoso mescdunarodney gazudarstwennii universitet.

      Vähitellen se kuitenkin hiipui pois kun Kiinan ja NL:n välit alkoivat mennä huonoksi. Mutta sitä ennen monet suomalaiset nuoret kommunistiateistit kuten minä, kävimme tutustumassa siihen ja sen kansainväliseen meininkiin. Siellä ei kuvia kumarreltu ja evoluutioteorian uskomusväitteille naurettiin kilpaa, siis tarkemmin ottaen sille että kuinka helposti ja läpinäkyvästi länsimaiset evoluutiota opettavat lisäsivät tutkimustuloksiin sen pakollisen kuvitelmiin perustuvan evoluutiolisän kuten ajatuksen roska-dna:sta jota ei sitten ollutkaan vaan kyse oli ihan muusta.

      Tiedoksi vain että mm. Repe uskoo yhä lujasti roska-DNA:han eikä sitä kiistä, tyhmä kun on. Siis kelvottoman suomikoulutuspakkosyötön uhri.

      Kiitän Sanghain kirkkoyliopistoa siitä että se opetti minut asettumaan kaiken uskomustieteen ja uskomususkonnon yläpuolelle ja luomaan maailmankuvani vain faktoihin perustuen.

      Tiedoksi vain sekin että Kiina on maailman epäuskonnollisin maa sillä 80 % sen väestöstä ei usko yhtään mihinkään. Venäjällä 70 % uskoo Jumalaan, ja Suomessa 52 %.

      • Ikävä kyllä linkistäsi ei nytkään ollut mitään apua. Se siitä kyllä selvisi, että ortodoksinen kirkko lopetti Kiinassa toimintansa jo 1960-luvulla.;)
        Ja silloin kun sinä muka opiskelit "Sanghain kirkkoyliopistossa" (aiemmin mainitsit vuoden 1976), NL:n ja Kiinan välit olivat olleet perseellään ja lähes poikki jo monta vuotta.
        Voit siis kertoa satujasi nuoremmille. Jos ei tunne lähihistoriaa kovin hyvin, voi vaikka mennä halpaan. Jos nyt joku jaksaa sua ylipäätään kuunnella...

      • Jyrris
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Ikävä kyllä linkistäsi ei nytkään ollut mitään apua. Se siitä kyllä selvisi, että ortodoksinen kirkko lopetti Kiinassa toimintansa jo 1960-luvulla.;)
        Ja silloin kun sinä muka opiskelit "Sanghain kirkkoyliopistossa" (aiemmin mainitsit vuoden 1976), NL:n ja Kiinan välit olivat olleet perseellään ja lähes poikki jo monta vuotta.
        Voit siis kertoa satujasi nuoremmille. Jos ei tunne lähihistoriaa kovin hyvin, voi vaikka mennä halpaan. Jos nyt joku jaksaa sua ylipäätään kuunnella...

        Ei kun 1967. 1976 olin jo opiskeluni opiskellut, ja naimisssa ja perheellinen mies. Jos mainitsin v. 1976 niin se oli kirjoitusvirhe jota en huomannut oikaista, sori. Toivottavasti asiat nyt loksahtivat paremmin kohdilleen.

      • Nyt_sie_höpötät

        No ei loksahda ku olit omien sanojesi mukaan Moskovassa 1975 ja Kiinassa seuraavana vuonna. Olit myös omien sanojesi mukaan 4 vuotias Sputnikin laukaisun aikaan joten oot tarinoissasi syntynyt vuonna 1953. Olitko 14 vuotiaana Kiinassa opiskelemassa? Roska dna nimitys keksittiin vuonna 1972 niin miten sille naureskeltiin vuonna 1967? Mikään ei oikein täsmää mutta onko se keksityssä tarinassa mikään ihmekään...

      • Jyrris kirjoitti:

        Ei kun 1967. 1976 olin jo opiskeluni opiskellut, ja naimisssa ja perheellinen mies. Jos mainitsin v. 1976 niin se oli kirjoitusvirhe jota en huomannut oikaista, sori. Toivottavasti asiat nyt loksahtivat paremmin kohdilleen.

        >Jos mainitsin v. 1976 niin se oli kirjoitusvirhe jota en huomannut oikaista, sori.
        No olet sitten sokea kuin lepakko. Asiasta käytiin polemiikkia sen verran että sulla oli monta tilaisuutta korjata vuosilukua. Nyt sen sitten teet, kun muuten mikään ei täsmää. Aika vesseli.
        Korjaa nyt vielä tuo sputnik-ikäsikin neljästä neljääntoista tai 24:ään ja mitä vielä keksitkään...:D

    • MTK_sucks_balls

      jyrbää voisi auttaa sen verran, että USAssa on kyllä kymmenittäin katolisia yliopistoja. Niiden listaa kun silmäilee pikaisesti, niin onhan siellä hyviä yliopistoja esim. Georgetown, Notre Dame ja Boston College. Tiettävästi näissä missään ei opeteta kreationismia kuitenkaan...
      Taitaa olla se Kent Hovindin ns. yliopisto maailman johtava kreationistien opinahjo. Shanghain kirkkoyliopistosta ei löydy tietoa muualta kuin Suomi24-palstalta. Kerrassaan mystistä. Olisko evokkien salaliitto?

      • Jospa annetaan jyrbälle sen verran kättä että kerrotaan mormonien yliopistosta, joka ihan varmasti täyttää kaikki kirkkoyliopiston vaatimukset: siellä on kielletty kaikki tutkimus joka voisi saattaa epäilyksen alaiseksi Joseph Smithin opinkappaleet. Laitoksen lyhenne on BYU (Brigham Young University).

        Laitoksella on tosiaan kaikki krediitit kirkkoyliopistoksi. Tarkemmin asiaa tuntematta heitän vain oletuksen, että nyt taisi löytyä Jyrbän alma mater.

      • Jyrris

        Voi pyhä jysäys, eikö muka Genesistä opeteta ihan jokaisessa maailman yliopistossa???
        Väitän että sitä opetetaan jopa Bangkokin yliopistossa jossa ei kylläkään ole teologista tiedekuntaa mutta historiaa siellä opetetaan. Myös kristikunnan historiaa ja pääpiirteet Raamatusta.

        Eikä BYU taatusti ole sadan parhaan listoilla paitsi mormonien omissa vertasiarvioiduissa listoissa, joissa se on kirkas ykkönen.

      • tirsk_tirsk

        Luomismyyttien kulttuurihistoriallinen mahdollinen opetus on hiukan eri juttu ku kreationismin opettaminen, mutta ethän tätä joko myönnä tai ymmärrä.

      • sivustatarkkailija

        Ilmiselvästi Jyrbä on Shanghain kirkkoyliopiston desantti henkilökohtaisena aseenaan kiinalainen rynnäkkökivääri, joka tosin ampuu vain kertatulta, ja päänalusena Maon pieni punainen kirja

      • Jyrris
        tirsk_tirsk kirjoitti:

        Luomismyyttien kulttuurihistoriallinen mahdollinen opetus on hiukan eri juttu ku kreationismin opettaminen, mutta ethän tätä joko myönnä tai ymmärrä.

        pISSIKAKKA HIKITISSIEVOKKI TYHMÄ HEH HEH HOMO!!!!!!!!
        PALLIHIKI

      • poiuygyug0ou
        Jyrris kirjoitti:

        Voi pyhä jysäys, eikö muka Genesistä opeteta ihan jokaisessa maailman yliopistossa???
        Väitän että sitä opetetaan jopa Bangkokin yliopistossa jossa ei kylläkään ole teologista tiedekuntaa mutta historiaa siellä opetetaan. Myös kristikunnan historiaa ja pääpiirteet Raamatusta.

        Eikä BYU taatusti ole sadan parhaan listoilla paitsi mormonien omissa vertasiarvioiduissa listoissa, joissa se on kirkas ykkönen.

        Sinulle genesiksen opettaminen on siis kreationismin opettamista. Kuinka alas ihminen voi vääristelyssään vajota. Eivät teologiset tiedekunnat opeta genesistä sanatarkkana totuutena.

      • poiuygyug0ou kirjoitti:

        Sinulle genesiksen opettaminen on siis kreationismin opettamista. Kuinka alas ihminen voi vääristelyssään vajota. Eivät teologiset tiedekunnat opeta genesistä sanatarkkana totuutena.

        Tässä on nyt veikeää se, että toisesta suupielestä jyrbä dissaa täysin nykyisen teologian opetuksen ja toisesta taas ylistää sitä "genesiksen opettamisesta". Aikamoista, hehe.

      • kusettavahomojyrr
        Jyrris kirjoitti:

        Voi pyhä jysäys, eikö muka Genesistä opeteta ihan jokaisessa maailman yliopistossa???
        Väitän että sitä opetetaan jopa Bangkokin yliopistossa jossa ei kylläkään ole teologista tiedekuntaa mutta historiaa siellä opetetaan. Myös kristikunnan historiaa ja pääpiirteet Raamatusta.

        Eikä BYU taatusti ole sadan parhaan listoilla paitsi mormonien omissa vertasiarvioiduissa listoissa, joissa se on kirkas ykkönen.

        No ei loksahda ku olit omien sanojesi mukaan Moskovassa 1975 ja Kiinassa seuraavana vuonna. Olit myös omien sanojesi mukaan 4 vuotias Sputnikin laukaisun aikaan joten oot tarinoissasi syntynyt vuonna 1953. Olitko 14 vuotiaana Kiinassa opiskelemassa? Roska dna nimitys keksittiin vuonna 1972 niin miten sille naureskeltiin vuonna 1967? Mikään ei oikein täsmää mutta onko se keksityssä tarinassa mikään ihmekään... Kusetus haiskahtaa

    • MTK_sucks_balls

      Kirkkoyliopiston olemassaolosta kyseisessä rakennuksessa ei ole mitään todisteita. jyrbä ei ole esittänyt minkäänlaista dokumentaatiota opiskelustaan kyseisessä laitoksessa.

      Pitäisikö meidän nyt vain USKOA jyrbää? Mitä se MTK sanoikaan uskomuksista? Pitikö todistamattomista uskomuksista ja auktoriteettiuskoisuudesta päästä eroon MTK:ssa?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Onko vassarin lääkkeet(mt) jääneet taas ottamatta

      Sen verran järjetöntä persuhuutoa taa näkyville. Tuo yksi häiriintynyt ei osaa kuin "huutaa" isoilla kirjaimilla, se on
      Maailman menoa
      47
      1472
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      182
      1191
    3. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      105
      1127
    4. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      69
      835
    5. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      57
      822
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      51
      771
    7. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      49
      760
    8. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      28
      741
    9. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      665
      696
    10. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      51
      689
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      30
      637
    12. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      32
      622
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      9
      615
    14. Taasko sä vedit

      Suojamoodin päälle? Miehelle
      Ikävä
      84
      598
    15. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      593
    16. kene ajoi "kolarin"?

      "Punkaharjulla Luston ja Tuppuranmäen välillä sattui tiistaina aamupäivällä liikenneonnettomuus. Poliisin mukaan Savonl
      Savonlinna
      14
      585
    17. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      561
    18. Tiedoksi yhdelle naiselle

      että mies lähestyy kaikin tavoin jos on kiinnostunut! 🙋🏻‍♂️
      Ikävä
      43
      553
    19. Pahin tapa satuttaa toista

      On jättää toinen vaille mitään vastausta. Erityisen kipeää se tekee sillon jos toinen ghostaa.
      Ikävä
      56
      544
    20. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      32
      534
    Aihe