Eivät evolutionistit typeriä ole mutta.....

Jyrriss

heihin kosdistuu valtava henkisen väkivallan uhka joka saa heidät tukahduttamaan terveen järjen sanomiset.

Esimerkikis evolutionistiopettajat ovat saaneet päähänsä että kaikki mitä tapahtuu on evoluutiota ja ninpä siis homoudellekin on yritetty kovasti keksiä mitä hulluimpia evoluutioselityksiä kuten sekin että jokainen ihminen on henkisesti vain osittain hetero, ja että jos joku onhomo niin evoluutio hänestä sellaisen teki ja että se tullaan vielä muka jotenkin todistamaan.

Ja koska tämä on kirjattu evoluutio-oppikirjoihin niin jokaisen evolutionistin on aivan pakko sanoa että homous on luonnollista vaikka heidän terve järkensä kyllä kertoo varmasti heillekin sen että kahden uroksen liitto on selkeästi luonnoton.

Jos he sanoisivat sen mitä todella homoudesta ajattelevat niin he joutuisivat vertaistensa pilkan kohteeksi ja heitä pidettäisiin typerinä evoluutiosta mitään tietämättöminä tolloina, ja kuka nyt sellaista "koulukiusaamista" haluaisi vapaaehtoisesti kokea.
Tiedoksi vain että minä uskalsin olla avoimesti homoudeesta eri mieltä kuin evolutionistit ja vaikka siitä on vuosikymmeniä kun kantani ilmoitin niin vieläkään ei ole löytynyt homoudelle mitään uskottavaa biologista syytä. Eikä käytännössä voi edes ilmaantua sillä eihän homous voi mitenkään periytyä edes evoluutiokäsikirjojen lisääntymisoppien mukaisesti.

29

<50

    Vastaukset 29

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • jooppajoo

      Voi voi, Jyrbäle on sekä narsisti että megalomaani. Taas kerran Jyrbäle onanoi homous-fetissinsä kanssa.

      Kuten taas näemme: kreationismi mädättää aivot. Se saa kannattajansa kuvittelemaan olemattomia, uskomaan omiin järjettömiin järkeily-yrityksiin, kieltämään todellisuuden ja puhumaan puutaheinää.

    • "Ja koska tämä on kirjattu evoluutio-oppikirjoihin"

      Jaa että "ihminen on henkisesti vain osittan hetero"? Voisitko kertoa mistä oppikirjasta on kyse niin tarkistetaan onko asia niin kuin väität.

      Vai ollaanko sitä taas liikkeellä "ihan läpällä" tuon homoneuroosisi kanssa, vai mitenkä?

      • Jyrriss

        Kelpaiskos Kinseyn taulukko?

        "Ns. Kinseyn asteikon mukaan ihmisten seksuaalinen suuntautuminen sijoittuu jonnekin täyden heteroseksuaalisuuden ja täyden homoseksuaalisuuden välille - aseksuaaleja ihmisiä lukuunottamatta, jotka eivät tunne seksuaalisiksi luettavia haluja. Ns. Kleinin asteikossa seksuaalinen suuntautuminen on jaettu seitsemään osatekijään. Seksuaalisen suuntautumisen osatekijöinä voidaan pitää seuraavia asioita, ja eri ihmisillä eri osa-alueet voivat olla voimakkuudeltaan erilaisia:................."

        Näitä vastaavia "tutkittuja" väittämiä vain tulee nykyään aika usein vastaan tämän tästä.
        Ehkä kouluopetus ei ole vielä ihan niin amoraalinen kuin yleinen keskustelu.

      • Jyrriss kirjoitti:

        Oliko Kinsey todellakin evoluutiobiologi? Tämä on mennyt minulta ihan ohi.

      • Jyrriss
        TheRat kirjoitti:

        Umpihomohan tuo tietenkin oli ja valehtelee asioita evokkien sanomiksi.

        Et tainnut huomata että minähän kiittelin evokkeja siitä että syvällä sydämessään he kyllä tietävät että homous on luonnotonta. Siis evokkien sydämessä on hyvää mutta juuri nämä tällaiset peenpuhujat pakottavat evokit puhumaan sellaista mihin eivät itsekään usko, sikäli kun homouden luonnollisuudesta on kyse.

        Tiedän tämän koska olen läpikäynyt tämän että itselle kannattaa ihan itsekunnioituksen vuoksi olla rehellinen, eikä kai kukaan epäile minun itsekunnioitukseni määrää, hehe.
        Minähän en nimiä kumartele niinkuin joku tyhmä Repe-Moloc. Asioista voi nykyaikana ottaa selvääkin eikä google suinkaan ole ainoa hakukone.

        "Et tainnut huomata että minähän kiittelin evokkeja siitä että syvällä sydämessään he kyllä tietävät että homous on luonnotonta."

        Jyrbä hourailee taas tietävänsä muiden ihmisten puolesta mitä mieltä he asioista ovat.

        Mitäpä mytomaani sairaudelleen voi. Perkeleellinen valehtelija kuolemaansa saakka.

        "Minähän en nimiä kumartele niinkuin joku tyhmä Repe-Moloc."

        Kummallinen lausunto ihmiseltä joka kumartelee milloin Jahven, milloin Raamatun, milloin Mooseksen lain ja milloin jehovantodistajien suuntaan. Sinähän perverssi kääkkä diggailet pefofiilejakin, kunhan vain tekijän lahko on oikea.

      • Jyrrisss
        TheRat kirjoitti:

        Oliko Kinsey todellakin evoluutiobiologi? Tämä on mennyt minulta ihan ohi.

        Oppinut homohan se vain oli ja luuli tuntevansa homouden. asiantuntijana.

        Biologithan eivät ole homoutta havainneet. Se on psyykepuolen hommia, siis Kinseyn, joka epätoivoisesti yritti keksiä mitä moninaisillimme homoperversioille tieteellisesti hyväksyttävissä olevan käyttäytymismallitaulukon, heheh. Ja siinä kirjossahan löytyy vaikka minkälaista sateenkaarta, heheh.

      • Jyrrisss kirjoitti:

        "Oppinut homohan se vain oli ja luuli tuntevansa homouden. asiantuntijana."

        Eli nyt tätä sinun esittelemää asiantuntijaa ei pidäkään ottaa todesta, koska hän on homo?

        Kenenkään ei tarvitse osoittaa sinun olevan idiootti, teet sen parhaiten itse.

        "Biologithan eivät ole homoutta havainneet."

        Tieteellisten artikkelien lista homoseksuaalisuuden biologiasta on sen verran pitkä että en nyt tiedä onko tässä kyse Jyrbän valehtelusta, tietämättömyydestä, mielisairaudesta, vitsailusta vai kaikista edellämainituista. Niin tai näin, sinun väitteitäsi - ainuttakaan niistä - ei tarvitse kenenkään ottaa todesta.

      • Jyrriss kirjoitti:

        Umpihomohan tuo tietenkin oli ja valehtelee asioita evokkien sanomiksi.

        Et tainnut huomata että minähän kiittelin evokkeja siitä että syvällä sydämessään he kyllä tietävät että homous on luonnotonta. Siis evokkien sydämessä on hyvää mutta juuri nämä tällaiset peenpuhujat pakottavat evokit puhumaan sellaista mihin eivät itsekään usko, sikäli kun homouden luonnollisuudesta on kyse.

        Tiedän tämän koska olen läpikäynyt tämän että itselle kannattaa ihan itsekunnioituksen vuoksi olla rehellinen, eikä kai kukaan epäile minun itsekunnioitukseni määrää, hehe.
        Minähän en nimiä kumartele niinkuin joku tyhmä Repe-Moloc. Asioista voi nykyaikana ottaa selvääkin eikä google suinkaan ole ainoa hakukone.

        >Asioista voi nykyaikana ottaa selvääkin eikä google suinkaan ole ainoa hakukone.
        Olet mainio esimerkki siitä mitä seuraa kun "asioista otetaan selvää" joko täysin ilman lähdekritiikkiä tai "lähdekritiikkinä" vain omien ennakkoluulojen mukaisen informaation hyväksyminen. Netistä meinaan tosiaan löytyy, ja siinä olet oikeassa.

    • Jyrriss

      Mistäs muusta voitaisiin päätellä että homous ei ole synnynnäistä? No vaikkapa siitä että hyvin usein joku "huomaa" olevansa homo vasta aikuisena tai keski-iässä kun on saanut homovaikutteita lähiympäristöstään. Muuten hän olisi ollut hetero koko loppuikänsä.

      • Ahaa, jyrbä ei oikein jaksa lukea toisten kirjoituksia vaan mieluiten omiaan. Todistin nimittäin pari päivää sitten väkevästi aivan päinvastaista. No mutta läpällähän sinä olet taas liikkeellä tietysti.

    • Jyrriss

      JEESUS sallii noiden pahoje tekojen tapahtua. Aika keitää Jeesus kananrasvassa
      ja antaa lihat nälkäisille.

    • kgfcjnhgfbhcvbcb

      Jyrris aika moni tietää olevansa jo ihan lapsena mutta aika usein "kaapista" tullaan vasta nuorena tai jo aikuisena. Jyri sinun typeryytesi on niin uskomatonta.

      • Jyrriss

        Joku suosii kakkaa, joku sydämiä – näin hikitissi
        typerä heh heh, evokki erottaa kansat

    • JyriOnVajakki

      Jyri miksi eläimisskäkin esiinty aika laajalti homoutta? nJumala taisi olla itse aikamoinen homo kun aluksi loi vain miehen, eikä naisen luominen käynyt mielessä.

      • Jyrriss

        Jeesus.
        Hänen olemassaolostaan ei ole saatu varmoja todisteita, ja häntä onkin epäilty täysin keksityksi henkilöksi. Tämän vuoksi katolinen kirkko poisti hänet pyhimyskalenteristaan,

      • xxxxx Jyri miksi eläimisskäkin esiinty aika laajalti homoutta? nJumala taisi olla itse aikamoinen homo kun aluksi loi vain miehen, eikä naisen luominen käynyt mielessä xxxx

        Jumala ei luonut ketään homoksi eikä luonnossa ole eläimiä jotka olisivat homoja, vaikka homoaktivistit yrittävät niin uskotella.
        Jumala loi alusta alkaen ihmisen mieheksi ja naiseksi, koska Hän jo ennen maailmankaikkeuden luomista tiesi, että homous on väärin ja luonnonvastainen. Homoseksualismille ei löydy mitään perusteita mistään. Homosuhteet ovat yksiselitteisesti väärin ja syntiä ja niistä on tehtävä parannus.

      • Obadja kirjoitti:

        xxxxx Jyri miksi eläimisskäkin esiinty aika laajalti homoutta? nJumala taisi olla itse aikamoinen homo kun aluksi loi vain miehen, eikä naisen luominen käynyt mielessä xxxx

        xxxxx Homosuhteet ovat yksiselitteisesti väärin ja syntiä ja niistä on tehtävä parannus.xxxx

        Jeesus paransi homojen asemaa huomattavasti, eikä tämä ole Sattumaa!

      • Reddington
        Obadja kirjoitti:

        xxxxx Jyri miksi eläimisskäkin esiinty aika laajalti homoutta? nJumala taisi olla itse aikamoinen homo kun aluksi loi vain miehen, eikä naisen luominen käynyt mielessä xxxx

        Jumala ei luonut ketään homoksi eikä luonnossa ole eläimiä jotka olisivat homoja, vaikka homoaktivistit yrittävät niin uskotella.
        Jumala loi alusta alkaen ihmisen mieheksi ja naiseksi, koska Hän jo ennen maailmankaikkeuden luomista tiesi, että homous on väärin ja luonnonvastainen. Homoseksualismille ei löydy mitään perusteita mistään. Homosuhteet ovat yksiselitteisesti väärin ja syntiä ja niistä on tehtävä parannus.

        https://www.youtube.com/watch?v=burI0iyYEec

        Ei ole vai? Ja obadjahan on kaappihomo.

      • Obadja kirjoitti:

        xxxxx Jyri miksi eläimisskäkin esiinty aika laajalti homoutta? nJumala taisi olla itse aikamoinen homo kun aluksi loi vain miehen, eikä naisen luominen käynyt mielessä xxxx

        Jumala ei luonut ketään homoksi eikä luonnossa ole eläimiä jotka olisivat homoja, vaikka homoaktivistit yrittävät niin uskotella.
        Jumala loi alusta alkaen ihmisen mieheksi ja naiseksi, koska Hän jo ennen maailmankaikkeuden luomista tiesi, että homous on väärin ja luonnonvastainen. Homoseksualismille ei löydy mitään perusteita mistään. Homosuhteet ovat yksiselitteisesti väärin ja syntiä ja niistä on tehtävä parannus.

        >Jumala loi alusta alkaen ihmisen mieheksi ja naiseksi, koska Hän jo ennen maailmankaikkeuden luomista tiesi, että homous on väärin ja luonnonvastainen.
        Ja päätti silti luoda ihmislajille taipumuksen homouteen? Minkähän ihmeen takia? Siksikö että saisi taas yhden hyvän syyn rangaista ihmisiä mitä raaimmin?
        Jutuissasi ei ole päätä eikä häntää. Uutinen tietysti olisi, jos olisi.

      • olet_vapaa
        RepeRuutikallo kirjoitti:

        Taas paljastit oman huonon ajattelun ja lukutaidon kehnouden. Lueppas se Raamatun teksti uudelleen. Siellä aivan selvin sanoin siis varsin yksinkertaisesti sanotaan "Jumala loi ihmisen, mieheksi ja naiseksi".
        Siis VAIN ensimmäisen ihmisparin ja sitten Jumala alkoi "levätä kaikesta luomistyöstään". (1 Moos. 2:2.3) Ja tätä ensimmäistä ihmispari kehoitettiin "lisääntykää".

        Näin selvää on Raamatun teksti. Se ei puhu mistään "jatkuvasta luomisesta". Jumala EI OLE luonut muita ihmisiä, vaan ne muut ihmiset ovat tulleet ja tulevat ihmisen omasta lisääntymisbiologiasta. Tämän jälkeen ihmisiin VAIKUTTAA myös ne omat valinnat.
        Ihmisen omat valinnat vaikuttaa käyttäymiseen. Ihmisen käyttäytyminen on sidoksissa mm. biologiaan, kulttuuriin ja uskomuksiin. Uskomukset voivat olla sitä, minkä käsitetään olevan "normaalia ja minkä ei". Ihmisellä on täysi mahdollisuus valita myös typerä virheellinen käyttäytymismalli. (Raamattu sanoo nyt tätä omalla kielellä eli "synnissä elämiseksi")
        Jumala ei ole vastuussa siitä miten ihmiset käyttäytyy. Jumala ei määrää ketään olemaan ikuisesti typerä. Ihmisellä on oma vastuu eli ihminen VOI valita MYÖS sen avun jota Jumala tarjoaa ihmisille, mutta tätä apua ei ole pakko ottaa vastaan ellei ihminen sitä halua. Kysymys kuuluukin: otanko minä vastaan sen avun jota Jumala tarjoaa?
        Vain ihminen itse voi siihen vastata. EI sitä uskon apua pakoteta ottamaan vastaan.
        Näin ihmisellä on omasta valinnasta vastuu.

        Lyhyesti: uskon apu on tarjottuna olemassa mutta haluatko sitä on ihmisen omassa valinnassa. ("joka uskoo häneen, sitä ei tuomita, mutta joka ei usko, se on jo tuomittu")
        Joh. 3:16-21 Valinta on ihmisen itsensä tehtävä. Tätä voisi sanoa myös tahdon vapaudeksi. Ei se ole mikään ennaltamäärätty kohtalo.

      • olet_vapaa kirjoitti:

        Raamatun teksti on tosiaan aivan selvää älykkään muinaisjuutalaisen tekstiä. Tosin kirjoittaja ei ymmärtänyt, miten hoopolta kaikkivoivan Luojan "lepäämisen" tarve näyttää myöhempien ihmisten silmissä ja miten se osaltaan todistaa siitä, että ihminen loi luojansa omaksi kuvakseen.
        Logiikkasi mukaan mentäessä jo luodussa ihmisparissa, siinä miehessä ja naisessa, oli piilevä geneettinen taipumus homouteen, ja selittämättä jää, miksi Jumala teki ihmiseen ominaisuuden ja ominaisuuksia joita Hän vihasi (myös vihan tunne Kaikkivaltiaan arsenaalissa tuntuu perin oudolta ja erittäin inhimilliseltä).
        Jos kreationismin Jumalan apu tarkoittaa henkisesti sinun kaltaiseksesi tulemista – varmasti olet mielestäsi hieno esimerkki – niin ei kiitos tällä kertaa, ja varmasti myös seuraavilla kerroilla.

      • Obadja kirjoitti:

        xxxxx Jyri miksi eläimisskäkin esiinty aika laajalti homoutta? nJumala taisi olla itse aikamoinen homo kun aluksi loi vain miehen, eikä naisen luominen käynyt mielessä xxxx

        Jumala ei luonut ketään homoksi eikä luonnossa ole eläimiä jotka olisivat homoja, vaikka homoaktivistit yrittävät niin uskotella.
        Jumala loi alusta alkaen ihmisen mieheksi ja naiseksi, koska Hän jo ennen maailmankaikkeuden luomista tiesi, että homous on väärin ja luonnonvastainen. Homoseksualismille ei löydy mitään perusteita mistään. Homosuhteet ovat yksiselitteisesti väärin ja syntiä ja niistä on tehtävä parannus.

        >Jumala loi alusta alkaen ihmisen mieheksi ja naiseksi, koska Hän jo ennen maailmankaikkeuden luomista tiesi, että homous on väärin ja luonnonvastainen.
        Eeh... ajatelkaas hyvät ihmiset tämänkin lauseen sisäistä logiikkaa. Voi herran pieksut, hakisit Jaakoppi jo jotain ammattiapua. Jumalaasi ylistäessäsi samalla tyhmyyttäsi pilkkaat häntä, etkö tajua?

      • hkjhkhk

        "Voi herran pieksut, hakisit Jaakoppi jo jotain ammattiapua."

        Kommentoin mammuttiketjussa lahkojen sisäsiittoisuutta. Tämä Jaakoppi taitaa edestaa surullisella tavalla, mihin lahkon sisäinen ristiinnaiminen johtaa, kun lahko on riittävän pieni.

    • Kertoisitko (jos tiedät) Jyrtsi mistä johtuu fiksaatiosi homouteen? Onkohan se neuroosi tai kukaties piilohomon näyteltyä homofobiaa, kenties denialismia?

      • Jyrriss

        Hakiessaan hyväksyntää homot sanovat itse että homous on osa evoluutiota. Minä osoitan ettei se ole. Homouskirjossa on niin paljon järjettömyyksiä että sen puolesta se saa kyllä osa evoluutioteeoriaa minun puolestani. Osooittaapahan se koko evoluutioteerosin olevan täyttä huuhaata.

      • Jyrtsiss

        >Hakiessaan hyväksyntää homot sanovat itse että homous on osa evoluutiota
        Sinultako ne sitä hakevat, kun en ole tällaista ennen kuullut?;)
        Homot on jo hyväksytty kiihkouskovaispiirejä lukuun ottamatta, eikä niiden (teidän) hyväksymisillä onneksi ole enää tässäkään asiassa mitään sanottavaa merkitystä.

    • Reddington

      Mene jyrbä takaisin sinne navettaasi panemaan niitä lampaitasi ja anna ihmisten olla rauhassa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      95
      888
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      150
      829
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      63
      708
    4. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      674
    5. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      673
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      644
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      29
      542
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      533
    10. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      516
    12. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      414
      488
    13. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      486
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      479
    15. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      44
      461
    16. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      451
    17. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      446
    18. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      432
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      414
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      4
      401
    Aihe