https://www.hbl.fi/artikel/eva-biaudet-vi-maste-fa-ett-slut-pa-rasismen/
: n raportissa Black ilmoittaa , että 63 prosenttia haastatelluista ilmoittaa, että he ovat kokeneet rasistista häirintää viiden viime vuoden aikana. Se on raportin kahdentoista maan korkein luku.
- Se ei voi jatkua näin, mutta meidän on todella katkaistava suuntaus ja käsiteltävä tätä asiaa. Meidän on tehostettava ja tehostettava rasismin vastaista työtä. Se on kansallinen asia, ja vallassa olevat poliitikot ovat erityisen vastuussa ", sanoi lehdistötiedote MP Biaudet .
Kyselyssä 45 prosenttia ilmoittaa, että heidän lapsensa ovat olleet alttiina rasismille koulussa.
- Se on sydäntäsärkevä. Koulujen pitäisi olla turvallisia paikkoja, joissa opiskelijat voivat jäädä ilman tarvetta tuntea olonsa pelastuiksi tai altistua rasismille ", Biaudet sanoi lehdistötiedotteessa.
Mietinnössä suositellaan muun muassa, että Suomen hallitus laatii rasismin vastaisen kansallisen toimintasuunnitelman. Biaudetin mukaan ei ole tarvetta odottaa.
"Tämän hallituksen on aloitettava työnsä.
Grönlannin jäsen Emma Kari vaatii hallituksen toimintaa. Hän haluaa käsitellä rasismia lainsäädännön kautta.
Raportissa haastateltiin yli kuusituhatta ihmistä. Useimmat olivat Afrikan eri maiden ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttajia.
Eva Biaudet: "Vi måste få ett slut på rasismen!"
38
679
Vastaukset
- kommenttia_akat
Mites Eva Biu Diu ja Emma Karies ovat kommentoineet Oulun tapauksia?
- porvarimamut
Juhlivat perhepiirissä?
- Tosi.on
Eva Bidee ja Emma Gary ovat Suomen pahimmat suvakit!
- Naurattaameitä
Pyrkyri Bidee intoilee koska itsellään on "ei suomalaisen värisiä "kakaroita. Muutenkin ihan seinähullu akka.
- welcome.hirviöt
Tosi.on kirjoitti:
Eva Bidee ja Emma Gary ovat Suomen pahimmat suvakit!
JUUTUBEEN on tullut uusia ja todella ajankohtaisia biisejä Jösse järvenpäältä..
- qåaäzm
Koko poliittinen eliitti persuja lukuunottamatta on rasisti suomalaisia kohtaan. Pata kattilaa soimaa.
- Emmakari
Oulun raiskaukset ovat rasistien syytä.
Eva Biu Diu ja Emma Karies
Eva Bidee ja Emma Gary
Pyrkyri Bidee
Suoritin pienimuotoisen tutkimuksen avaajan saamista vastauksista:
- kolme kirjoitusta, jossa halventamistarkoituksessa väänneltiin ihmisen nimeä
- yksi neutraali
- yksi öyhötys raiskauksesta
- ei yhtään sellaista vastausta, joka olisi liittynyt aiheeseen.
Olen samaa mieltä avaajan kanssa: avoin rasismi ja vihapuhe olisi Suomessa saatava aisoihin. Tarvittaessa vaikkapa muutama maahanmuuttoöyhö vankilaan, niin alkaisi leuka väpättämään muilla.- Valuuttakauppiaalle
Mitä jos vaikka haistelisit vähemmän niitä suolikaasujasi. Karvareuhka nyt taas hurskastelee unohtaessaan itse öyhöttäneensä vuositolkulla asittomia aiheeseen liittymättömiä avauksia. Ai sappermentti että osaa olla kiero luonne. Se alaleukasi onkin pitänyt aikamoista väpinää viime aikoina.
Narsistinen pirulainen kerrassaan. - karvareuhkalle_faktaa
Mufti Kuppa ei ole millään lailla vakuuttava "rasisminvastaisuudessaan". Mufti Kuppa ei ikinä myöntäisi faktaa, että rasismin tänne toivat mukanaan kehitysmaamuslimit Somaliasta alunperin ja nyt tällaista Suomeen täysin soveltumatonta kehitysmaamuslimiväkeä on tullut myös Lähi-idästä melkoiset määrät.
Jos inho näitä raiskaajia ja kelaelättejä kohtaan on sitä rasismia suomalaisten puolelta, niin ok, rasismihan on sitten ihan terve asia.
Tämän totemiseksi ei tarvita mitään "kirjaa", vaan teot puhuvat puolestaan . Nyt on juuri tapetilla paskiais-matujen pikkutyttöjen raiskaukset Oulussa. Muka ovat pakolaisia nämäkin ihmissaastat? Mites Kuppa puolustat heimoveljiäsi Oulussa? - hyödytön.idiootti
karvareuhkalle_faktaa kirjoitti:
Mufti Kuppa ei ole millään lailla vakuuttava "rasisminvastaisuudessaan". Mufti Kuppa ei ikinä myöntäisi faktaa, että rasismin tänne toivat mukanaan kehitysmaamuslimit Somaliasta alunperin ja nyt tällaista Suomeen täysin soveltumatonta kehitysmaamuslimiväkeä on tullut myös Lähi-idästä melkoiset määrät.
Jos inho näitä raiskaajia ja kelaelättejä kohtaan on sitä rasismia suomalaisten puolelta, niin ok, rasismihan on sitten ihan terve asia.
Tämän totemiseksi ei tarvita mitään "kirjaa", vaan teot puhuvat puolestaan . Nyt on juuri tapetilla paskiais-matujen pikkutyttöjen raiskaukset Oulussa. Muka ovat pakolaisia nämäkin ihmissaastat? Mites Kuppa puolustat heimoveljiäsi Oulussa?Tyypillinen "kirjanoppinut" ja vielä kehtaa kehua sillä!
Kannattais lukea se kirja ensin ja varsinkin sen erään mestatin juttu näistä kirjanoppineista.
Kerran joku sano tuhmasti näistä raiskaajista ja murhaajista täällä netissä ja sehän on paha juttu se. Mitkään murhat ja lapsen raiskaamisethan ei ole mitään sen rinnalla.
Hyi, hyi...
Suvakit ovat pyöritänee matuja päiväkodeissa ja kouluissa. Pikkulapsille heidät on esitelty mukavina miehinä, joihin voi ottaa yhteyttä, ja heidän koteihinsa mennä. On vain ajan kysymys, kun alkaa paljastumaan, kuinka moni 10-15- vuotias tyttö on lupaukseen tarttunut.
Hävetkää suvakit."Pikkulapsille heidät on esitelty mukavina miehinä, joihin voi ottaa yhteyttä, ja heidän koteihinsa mennä. "
Tämä juttu vaatinee todentamista. Missä on viite tai muu näyttö asiasta?- empiria_näyttää
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Pikkulapsille heidät on esitelty mukavina miehinä, joihin voi ottaa yhteyttä, ja heidän koteihinsa mennä. "
Tämä juttu vaatinee todentamista. Missä on viite tai muu näyttö asiasta?Oletkos M Kuppa perillä siitä, mitä uskonveljesi ovat tehneet Oulussa pikkutytöille? Siis nuo tänne "turvaa" hakemaan tulleet paskiaiset!
Nyt on erittäin kyseenalaista paitsi viedä näitä kehitysmaamuslimeja päiväkoteihin tutustumaan pikkulapsiin, niin myös linja-automatkustajina nämä ovat varsin epäluuloja herättäviä.
Ei taideta nauraa nyt yhdessä? ;))) - moktarin-kuuuupppa
Moktar.Gubta kirjoitti:
"Pikkulapsille heidät on esitelty mukavina miehinä, joihin voi ottaa yhteyttä, ja heidän koteihinsa mennä. "
Tämä juttu vaatinee todentamista. Missä on viite tai muu näyttö asiasta?Olet varmaan oikeasti ihan ylpeä itsestäsi, kun puolustat jatkuvasti kaikenlaisia lasten pahoinpitelijöitä, raiskareita ja rikollisia? Kannattaa lyödä rahoiksi tällä ja lukea asianajajaksi. Ei työt lopu.
- Vessanpönttöön-bidee
Olen aina ihmetellyt sitä, että miksei tuota bideetä ole koskaan valittu vuoden turhakkeeksi, mutta nyt ymmärrän ; hänhän on vuosisadan turhake, täysin epäonnistunut yksilö.
- Ededrdrr
Tiedeyhteisön pitäisi tehdä analyysi Biaudetin perimästä ja selvittää, millä geenikombinaatiolla tulee tuonkaltainen nainen, jotta voitaisiin tulevaisuudessa välttää moiset evoluution harhaiskut.
"Pikkulapsille heidät on esitelty mukavina miehinä, joihin voi ottaa yhteyttä, ja heidän koteihinsa mennä. "
Jo parissa säikeessä on esitetty tämä sama, täysin älytön väite. Pyysin viitettä tai muuta todentamista, mutta eipä näy, ei kuulu. Rekisteröity nimimerkki "DonaldTruth" pinkaisi karkuun omia puheitaan. Sääli.- älä.saivartele
Periaatteessa väite on täysin oikea. Mamuja pyöritettiin tarhoissa, siis aikuisia äiijiä, jotta lapsista tulisi suvakkeja eivätkä he vierastaisi erinäköisiä äijiä, so ne ovat "mukavia miehiä, joihin voi ottaa yhteyttä, ja heidän koteihinsa mennä".
Koko ajatus siitä, että viedään täysin vieraita ihmisiä lasten pariin on täysin sairas ja sotii ihmisen luontaista suojeluviettiä vastaan. - ei_maahantunkeutujille
Mokka Gubba, tunnusta nyt vaan tosiasiat! Pakolaisiksi naamioituneiden kehitysmaamuslimimiesten mukana Suomeen ei ole tullut yhtäään mitään hyvää maamme ja kansamme kannalta. Mustaa synkkää pahuutta sen sijaan ja sitä tulee koko ajan ilmi lisää.
9000 kielteisen päätöksen saanutta matua pyörii vapaana keskuudessamme. Eipä ole kiva taviskansalaisten enää nousta linja-autoonkaan, jossa matkustajana on lähi-Idän tai Afrikan mies.
Kirjasikin varmasti kertoo, ettei ihmisillä on maailmassa omat paikkansa, omat valtionsa ja omat tapansa näissä. Jos tätä järjestystä aletaan tieten tahtoen horjuttaa, niin seuraukset ovat aina tuhoisat. - Jukka.Salakkakari
"Jo muutaman vierailun jälkeen pelot ja negatiiviset asenteet ovat hälvenneet olemattomiin.
– Mustafa ja Numan ovat paras mahdollinen parivaljakko tähän hommaan. Aurinkoiset ja helposti lähestyttävät persoonat rikkovat jään hetkessä luokkaan saapuessaan. Paras kommentti tähän saakka tuli alakouluikäiseltä oppilaalta. Hän totesi Mustafan ja Numanin tavattuaan, ettei voikaan olla enää rasisti, Tuovinen iloitsee."
Vieläköhän Tuovinen iloitsee yhtä hersyvästi?
https://www.oululehti.fi/uutiset/salamatiimi-kitkee-ennakkoluuloja--en-voi-olla-enaa-rasisti-6.255.333658.d69179eb73
- matulit
Keltähän tuo alkuperäinen idea matuista tarhoissa ja kouluissa tuli. Tuliko se matuilta itseltään. Veikkaan vahvasti että tuli. Normaali ihminen ei edes olisi ajatellut viedä aikuisia äijiä lasten pariin koska siinä ei ole mitään järkeä.
- Opettele.lukemaan
Tässä tuolle joukkoraiskaajia puolustavalle Moktar Kupalle linkki näistä vierailuista.
Kelpaako?
https://www.kansalainen.fi/oulussa-turvapaikanhakijoiden-paivakotivierailu-kuohuttaa/ - qåaäzm
Tiedän että Mikkelissä esimerkiksi yritettiin sallia näiden miesten käydä päiväkodeissa, mutta vanhemmat nostivat asiasta äläkän. Homma kariutui siihen. Tästä uutisoi myös paikallislehti Länsi-Savo.
- qåaäzm
Sitä en tajua vieläkään mitä nämä miehet päiväkodeissa tekevät? Tai ymmärräthän minä. Kyse on aivopesusta.
- qåaäzm
qåaäzm kirjoitti:
Sitä en tajua vieläkään mitä nämä miehet päiväkodeissa tekevät? Tai ymmärräthän minä. Kyse on aivopesusta.
Tämä monikulttuurituputus aletaan jo päiväkodeissa sekä kouluissa. Oikeasti tämän erään uskonnon kohdalla ei ole kyse monikulttuurisuudesta, vaan monokulttuurisuudesta.
- qåaäzm
Laura on tässäkin täysin oikeassa. Kouluissa sekä päiväkodeissa vaikutetaan yhtä ja tiettyä näkemystä oppilaille sekä lapsille. Tämä kulttuurimarxistinen mädätys on se näkemys. Ei siellä opeteta että rajat pitää laittaa takaisin kontrolliin, vaan päinvastoin. Ei siellä opeteta että eräs uskonto ottaa vallan tällä menolla, ja sitten joudumme pyllistelemään tai siis kumartamaan tiettyyn suuntaan.
- Jotain.rajaa
Yritetäänkö tässä totuttaa lapsia Moktarinkin ihannoimaan lapsiaviokulttuuriin?
- Keskustelua_tarvitaan
Rasismin vähenemiseen eivät poliitikot voi paljoa vaikuttaa. On todella surullista, että lapsetkin kokevat rasismia kouluissa. Asialle täytyy todella tehdä jotain.
Rasismi vähenisi merkittävästi, jos kielitaidottomuudesta ja työttömyydestä tunnetut ryhmät muuttaisivat tapojaan. Samoin on mahdollista lopettaa seksistinen perinne, jossa tytöille laitetaan huivit päähän ja heitä silvotaan ja naisia ommellaan kiinni.
Rasismin vähentämisen avaimet ovat osittain siis myös niillä perheillä, jotka eivät halua sopeutua Suomeen. Harmillista on se, että heidän takiaan rasismin uhreiksi joutuvat myös ne, jotka ovat tulleet osaksi yhteiskuntaamme.
Yksipuolinen "keskustelu" ei auta mitään, se pitäisi nyt olla opittu. Tarvitaan avointa keskustelua, jossa ei etsitä vain syyllisiä, vaan pohditaan myös rasismin syitä. - suvakkionvajakki
Jännä juttu, kun kysytään aasiasta muuttaneilta, he vastaavat ettei suomessa ole rasismia. Aasiasta tulevat ovat työteliäitä, asenne kunnossa (eivät röyhkeitä) ja haluavat ja myöskin sopeutuvat vallitsevaan kulttuuriin hyvin ja nopeasti. Kun taas kysytään arabeilta tai afrikkalaisilta( somalit) on hirveästi rasismia. Nämä ryhmät taasen ovat haluttomia sopeutumaan, röyhkeitä asenteiltaan, eikä heitä työteliäiksikään voi kutsua. Olisiko niin, että tämä ”rasismi” onkin vain normaalia vastareaktiota sille, että on röyhkeä, ylimielinen m—-ku, joka täysin ilman pienintäkään aihetta katsoo olevansa toisen yläpuolella, pekkakin saa turpaansa naapurin patelta, vaikka juuri saunaillassa oltiin ylimmät ystävät, alkamalla ylimieliseksi mu-uk-i patea kohtaa, eikä pate ole rasisti, hän vaan ei siedä k—ipäistä käytöstä...
"Raportissa haastateltiin yli kuusituhatta ihmistä. Useimmat olivat Afrikan eri maiden ensimmäisen tai toisen sukupolven maahanmuuttajia."
Tämä on tehty erittäin tietoisesti ja saatu punavihersuvakkien mädätysagendan mukainen tulos tutkimukseen. Ala-arvoisen kuvottavaa. - olen_aito_egoisti
Egoismi on onneksi sallitua. Olen aito egoisti enkä halua jakaa isänmaatani muualta tulleiden kanssa.
- HusuSippilä
Värillinen pikku poika oli jäänyt pysäkille.
-valtava kansanliike Biaudet
Värittömiä pikku tyttöjä raiskattu
-Biaudet ? kansanliike tai edes kommentti, tuomitsemisesta puhumattakaan.
-ei taida näiden traumat polkupyörän ostolla parantua
-poliisin mukaan näistä vain murto osa paljastuu
-missä huoli ja toimet näiden puolesta Biaudet ?
-onko raiskaukset rasismin syy?
-Biaudet tutustuppas vähän näihin maahanmuutajiin oikeasti, niin huomaat missä piirissä on voimakkain rasistisuus, etkö ole huolissasi tästä, sinisine silminesi. - Jffhggjfjfjhfj
Ensimmäinen suvakkit tuli ulos kaapista asian tiimoilta
Kaarina Hazardin mielestä on kamalaa, kun poliisi tiedotti ja varoitti "ulkomaalaistaustaisista miehistä", kun Hazardin mukaan suomalaiset tekevät ihan samanlaisia rikoksia.- Hirviö-jo-syntyessään
Siinäpä Kaarinan ( kävelevä lihapulla ) kommentti, juuri noin, Kaarinahan on aina turvassa, siitä pitää hänen ulkonäkönsä huolen.
Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell3156817Kysymys muille miehille
Onko teille varattu nainen ongelma? Mikään muu naisessa ei töki kun se että hän on varattu. Kamppailen houkutuksen kanss693906- 2073106
Kohta katson sun kuvaasi
ja päästän ajatukseni liitämään. Jo kuvasi näkeminen rauhoittaa, ja pistää hyrräämään vähän muutakin. Ihanan kaunista sa242807- 741932
Ahneus iski Fazeriin, suklaalevy kutistuu 180 grammaan
Kun mikään ei riitä. Shrinkflaatio. Mitä isot (Marabou) edellä, sitä pienet (Fazer) perässä. Pienikin voi siis olla a2101682- 1461682
Minkä asian haluaisit muuttaa kaivatussasi?
Mikä kaivattusi luonteessa tai ulkonäössä ärsyttää sua?1201528Jos kaivattusi on perääntynyt lähestyessäsi
jossain tilanteessa, ymmärrätkö miksi hän saattoi tehdä sen?1631521- 891408