Kirahvi unessa

Meritähtitaivaalla

Unessa oli kirahvi joka oli agressiivinen ja pelkäsin sitä. En ole koskaan uneksinut kirahveista, että mitäköhän tämä voisi veikata?

4

1376

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • On luonnollista ja jopa odotusarvoista, että aggressiiviseen olentoon suhtautuu peläten.

      Mitä puolestaan kirahveihin, pelkoon ja aggressiivisuuteen tulee, saattaa unesi kertoa jotain niihin liittyvää.

      Kirahvi on luontokappale, millä on kaksi kyttyrää, mitä voidaan pitää erotuksena dromedaarista, jolla on epäonnekseen vain yksi kyttyrä.

      En kuitenkaan usko, että sinulla olisi ollut unessasi tarve oppia eläimistä taikka niiden eroista jotakin. Sen sijaan uskon, että kyseinen eläin edusti sinulle jotain hyvinkin merkittävää.

      Voimme aloittaa tupakkamerkistä, mutta en usko sen olevan unen taustalla, en ainakaan kokonaan.

      Kamelilla on määritelmänsä mukaisesti kaksi kyttyrää. Näit siis unta eläimestä, minkä selässä oli kaksi entiteettiä, siis kyttyrää, ja kameli, eli kokonaisuus käyttäytyi aggressiivisesti sinua kohtaan.

      Minusta tämä viittaa vahvasti vanhempiisi ja perheeseesi.

      Asetelma on erikoinen, mutta jos viemme ajatusta savukkeista pidemmälle, tulee vastaan väkisinkin ajatus riippuvuudesta. Toisin sanoen joku on riippuvainen jostakin, minkä vuoksi unessa ollaan aggressiivisia.

      Mitä aggressiivisuuteen tulee, asetelmat kääntyvät unissa monin tavoin päälaelleen.

      Lyhyesti sanottuna, saatat kokea että haluat eroon vanhemmistasi, taikka että olet jopa heille vihainen jostakin, mutta se esiintyy unessasi omituisen kaksikyttyräisen kamelin vihoitteluna sinulle.

      Kiitos unesi jakamisesta.

    • unienystävä

      Kirahvilla ei ole kaksi kyttyrää ;)
      Unessa seikkaili siis kirahvi.. Olikos Rytmimunat pikkujoulutunnelmissa..

      • Mut sillä on kyllä kaks tappia päässä :D


    • jokotaasnäitälyhyitä

      Voi merkitä ihan mitä tahansa näillä aloituksen tiedoilla. Ensinnäkin aloittaja voisi kertoa mitä kirahvi ylipäätänsä on tarkoittanut hänen elämässään? Muistikuvia, mielikuvia? Kiintymyksiä? Jne.

      Sitten voidaan alkaa miettimään jotain tulkitsemista.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      62
      958
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      113
      860
    3. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      294
      850
    4. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      58
      768
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      55
      673
    6. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      95
      589
    7. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      57
      580
    8. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      45
      576
    9. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      23
      566
    10. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      79
      554
    Aihe