Raiskaajat ja rikolliset halutaan yhä "kotouttaa "

OikeuttaEiMielivaltaa

Helsingin Sanomien pääkirjoitussivulla 13.12 puolustellaan Pohjois-Afrikasta ja Lähi - idästä tulleita raiskaajia :
"Kyse on alueista, joilla naisen asema on huono ja oikeusvaltion toiminta heikkoa. Tästä syntyvä jännite on otettava huomioon toiminnassa myös turvapaikkaprosessin aikana ja mahdollisen myönteisen päätöksen jälkeisessä kotouttamisessa ."

Seuraavan päivän Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessa kaksi yliopistonaista vetoavat
#metoo - liikkeeseen kääntäen koko asian päälaelleen : "Valtaosassa tapauksia tekijät kuuluvat valtaväestöön ."

Pitäisi olla päivänselvää , että raiskaus -murha - ja bussiterrorismituomiot kärsittyään jokaista rikollista seuraa karkotus kotimaahansa , ei mikään kotoutus. Silläkään ei saisi olla merkitystä ,
onko Suomen kansalaisuus myönnetty vai ei . Kansalaisuus voidaan myös peruuttaa , onhan rikoksentejä synnyinmaansa syntyperäinen kansalainen.

Vetoaminen näissä tapauksissa siihen , että "tekeväthän suomalaisekin rikoksia ", ei toimi.
Suomalaiset ovat kuitenkin tämän maan SYNTYPERÄISIÄ kansalaisia , eivätkä he ole
menneet vieraaseen maahan vaatimaan ilmaista elatusta ja sen jälkeen tekemään törkeitä rikoksia.

Valtaosa maahantulleista vierasmaalaisista on kalliisti tutkimalla havaittu laittomiksi maahanmuuttajiksi , eli he ovat tehneet rikoksen jo maahan tullessaan , kun ovat hakeneet turvapaikkaa perusteettomasti ja harhauttaneet näin Suomen viranomaisia.

Syntyperäinen suomalainen ei viranomaisten harhauttamisesta selviäisi ilman rangaistusta, ja ihmisoikeuksiimme nojaten on laki ja rangaistus löydyttävä myös vierasmaalaisille.

18

56

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pakolaisten asuttaminen Suomessa lämmitetyissä rakennuksissa on ympäristörikos. Suomessa pitäisi asuttaa vain ihmisiä, jotka ovat aktiivisesti työelämässä. Kaikki työttömät ja sosiaaliturvan avulla elävät pitäisi siirtää asuntoihin, joita ei tarvitse lämmittää. Tämä olisi tehokkainta ilmastonmuutoksen torjuntaa. Lakia pitäisi muuttaa niin, että Suomen kansalaisuuden menettää 3 vuoden työttömyyden jälkeen. Samalla velvoitettaisiin palaamaan synnyinmaahan.

      • VTTUvttuVTTU

        Totta. Ulkomaalaisten kohdalla, mutta kolmen vuoden työttömyys on aivan liian pitkä aika. Ei siirtotyöläisillä pidä olla oikeutta minkäänlaiseen työttömyyskorvaukseen tai sosiaalitukeen Suomessa, vaan paluun pitää tapahtua HETI!

        Olen itsekin ollut neljä kertaa jopa vuosia ulkomailla töissä ja aina on minunkin pitänyt palata HETI töiden loputtua. Tässä ei ole mitään kummallista, sillä eihän Suomenkaan tehtävä ole elättää muiden maiden kansalaisia Suomessa tai missään muuallakaan. Se tehtävä kuuluu kunkin henkilön kotimaalle.


    • Gulden

      Montako muslimiakkaa/tyttöä on kantasuomalainen raiskannut?

      "Helsingin Sanomien yleisönosastokirjoituksessa kaksi yliopistonaista vetoavat
      #metoo - liikkeeseen kääntäen koko asian päälaelleen : "Valtaosassa tapauksia tekijät kuuluvat
      valtaväestöön ."

      Minä vaan kysyn...

      • Raadollista

        Suomalaiset miehet pysyttelevät kotimaisessa riistassa, se on vuosisatainen perinne, kuten tiedät itsekin.
        Maahanmuuttajataustaiset miehet varjelevat naisiaan tiukasti. He pääsevät harvemmin yksin liikkumaan julkisille paikoille. Ehkä kotimaistenkin naisten rauha paranisi, jos miehet jaksaisivat huolehtia perheensä tyttäristä paremmin.


    • suomalaistenpuolesta

      Eipä ole mitään lisättävää, onneksi joillakin vielä järkeä päässä paitsi päättäjillä ja suvakeilla.

    • Loputrahat

      Eläkehän on melko kallista, jos siihen panee viimeisen toivonsa.

    • Prrrrrkl

      On sairasta vetää tuo kotouttamis-kortti esiin jatkuvasti. Oikeasti, jos rikollinen selittää rikostaan sillä että kotimaassakin sai esimerkiksi raiskata, niin suomessa ollaan huolissaan siitä, että kotouttaminen on epäonnistunut, sen sijaan että oltaisiin huolissaan itse rikollisesta!! Pistää niin vihaksi, 100%varmuudella matut tietää että länsimaissa ei saa raiskata jnejne. Miksei voida myöntää vaan reilusti, että nämä rikolliset ovat rikollisia ja heidän ei pidä antaa jatkaa toimiaan Suomessa vaan karkottaa niin pian kuin mahdollista.

      • uu656565

        Ei kotouttaminen ole epäonnistunut, vaan tulijat!!!


        … Jos itse epäonnistuisit pääsykokeissa, niin syyttäisitkö pääsykokeita epäonnistuneiksi?!


    • IslamKelassa

      Muistakaa että tämä Suomen Islamisoituminen tapahttu pikkuhiljaa mutta varmasti....

    • OiHerraJärkeäAnna

      Törkeistä rikoksista seuraa yleensä tuomion kärsitty karkotus kotimaahan , Suomessa pölkkypäät
      tahtovat " kotouttaa " rikolliset.

      • Tietoa.lisää

        Niinkö on? Tästä pitäisi saada palstalla enemmän tietoa ja faktaa. Otatko työksesi?


    • Sairasta.sanon.minä
    • Lhmbkln

      VasemmIsto populistien taikasana

      Kotoutuminen

      Se ratkaisee kaikki ongelmat

      • Lhmbkln

        Siis "Vasemmlsto" on populistien taikasana? Kuka käyttää tuollaista sanaa joka ei ole edes suomalaisperäinen, peräti neljä konsonanttia peräkkäin...

        Vasemmlsto Vasemmlsto Vasemmlsto

        Onhan tuo kuitenkin hyvä että tuo Kotoutuminen ratkaisee kaikki ongelmat.


    • oikeus_ja_kohtuus

      Kaikki maturaiskaajien tuomiot pitäisi ulkoistaa venäjälle jossa voisivat sitten vapaasti esittää niitä näkökantojaan ja hakea lievennyksiä...

    • Luböjlhh

      Ranskan terrori iskun tekijä oli toisen polven Maahanmuuttaja

      Kuinka moneen polveen kotoutumista pitäisi harjoittaa

    • 54544y45

      Raiskaajat pitää kuohita!

      • 64544y45

        Putkoselle koittaa kovat ajat munattomana.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      134
      3774
    2. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      36
      2454
    3. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      144
      2098
    4. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      17
      1048
    5. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      70
      1031
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      46
      905
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      63
      876
    8. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      31
      855
    9. Kullan kemiallinen merkki on au

      Ei välttämättä. Mikä sun kullan merkki on?
      Ikävä
      43
      790
    10. Kyllä nainenkin voi ottaa yhteyttä

      Ja on ihan kiva jos ottaa yhteyttä mieheen. Minä ainakin olisin onnessani jos nainen ottaisi yhteyttä. mies
      Ikävä
      97
      772
    Aihe