Paavo Väyrynen puhuu asiaa.

Vieteri_ukko

Myöhäisherännäisyys vaivaa myös keskustelua maahanmuuttopolitiikasta.
Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikka on ollut sekä kansallisella
että EU:n tasolla ääriliberaalia. Oppositiopuolueet ovat arvostelleet
sitä liian tiukaksi. Nyt kilpaillaan kannanottojen kovuudessa.

On ollut väistämätöntä, että hallitsematon maahanmuutto aiheuttaa sen
kaltaisia järkyttäviä tapahtumia, joita on koettu Turussa ja Oulussa.
Niitä olisi pitänyt pyrkiä ennalta ehkäisemään. Omalta osaltani olen
tehnyt parhaani.

Suomen maahanmuuttopolitiikka on ollut ääriliberaalia. Vaikka Suomeen
on tullut suhteellisesti laskien hyvin runsaasti turvapaikanhakijoita,
hallitus on ylläpitänyt suurta pakolaiskiintiötä ja osallistunut
kärkimaana EU:n sisäiseen taakanjakoon.

Liberaalista maahanmuuttopolitiikasta ja sen seurauksista kantavat
vastuuta kaikki hallituspuolueet, ratkaisevissa vaiheissa myös
Perussuomalaiset.

Turun ja Oulun tapahtumia ovat pyrkineet poliittisesti hyödyntämään
erityisesti Kokoomus, Perussuomalaiset ja Siniset. Millään niistä ei
ole puhtaita jauhoja pussissaan.

Kokoomuksella on ollut hallussaan sisäministerin salkku. Kriisin
pahimmassa vaiheessa syksyllä 2015 sisäministerinä oli Petteri Orpo.
Hän kantaa suurimman vastuun siitä, ettei rajavalvontaa silloin eikä
myöhemminkään palautettu.

Perussuomalaiset kantavat täyttä vastuuta Sipilän hallituksen
politiikasta kesään 2017 saakka. Nykyjohto yrittää sysätä vastuuta
vain Sinisiin loikanneille, mutta puolue hyväksyi hallituksen
politiikan aikanaan yksimielisesti.

Tuossa siis yllä Paavon puhe referoituna, eipä ole siihen mitään lisättävää.

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • populistipate

      Perussinisellä ulkoministeri Soinillako ei ole ratkaisevaa osaa?

      • Eikös tuossa Paavo juuri kertonut Soinin oleva yhtenä vastuullisena.

        Luepa teksti uudelleen ihan ajatuksen kanssa.

      • populistipate
        hullu_ukko kirjoitti:

        Eikös tuossa Paavo juuri kertonut Soinin oleva yhtenä vastuullisena.

        Luepa teksti uudelleen ihan ajatuksen kanssa.

        En jaksa Paavon iänikuisia 'olen aina oikeassa' jälkiviisasteluja lukea.

    • Ääni.Paavolle

      Paavo Väyrysellä on koko ajan olleet näissä asioissa täysin päinvastaiset milelipiteet Kokoomuksen ja Keskustan nykyjohdon kanssa. Ei kyse ole ollenkaan mistään jälkiviisastelusta.

      Väyrysen mielipiteitä eivät mediat vain julkaise juuri siitä syystä, että ne ovat valtapuolueiden linjaa vastaan. Ainakin minun ääneni menee Paavolle ja hänen uudelle puolueelleen.

    • Gädddasta

      Vieteriukko kirjoittaa perussuomalaisista soopaa. Tultuaan perussuomalaisten puheenjohtajaksi Halla-aho vaati, että hallituksen on noudatettava maahanmuuttopolitiikassa sovittua hallitusohjelmaa. Se ei käynyt Sipilälle, eikä Orpolle. Siniset ryhtyivät sen jälkeen peesaamaan Sipilää ja Orpoa ja saivat jatkaa hallituksessa.

      • Persut_hylännyt

        Soinin johdollahan ryhdyttiin kannattamaan nykyhallituksen liberaalia maahanmuuttopolitiikkaa. Soini kelpasi Persujen johtoon koko ajan, kukaan ei edes yrittänyt haastaa hänen puheenjohtajuuttaan ennenkuin hän itse ilmoitti luopuvansa siitä.

        Tämä todistaa sen etteivät persut missään vaiheessa ole olleet kansan puolella vaan peesanneet Sipilää ja muita porvareita koko ajan. Itse en koskaan tule Persuja äänestämään.

    • Pitää muistaa, että sopimuksen EU:n ja Ruotsin kanssa oli tehnyt Stubbin hallitus. Keskeisenä ministerinä Carl Haglund. Ilman sopimusta ei virta läpi Euroopan ja Ruotsin olisi Suomea tavoittanut.
      Stubb ja Haglund ovat paenneet vastuuta.

    • Kari.V_3

      Sanoin MTK:n ja MT:n viime keskiviikkona järjestämässä eduskuntapuolueiden puheenjohtajien vaalikeskustelussa, että ilmastopolitiikka on kuin uskonnollinen liike, jossa myöhäisheränneet julistavat kiivaimmin. Näin totisesti on.

      Globaalit ympäristöongelmat nousivat laajaan tietoisuuteen jo 1970-luvun alussa, jolloin Rooman klubi julkaisi teoksen ”Kasvun rajat”. Siitä lähtien olen kaikessa toiminnassani pyrkinyt edistämään ympäristöllisesti kestävää kehitystä. Alkuvaiheessa keskeinen merkitys oli vuonna 1974 julkaisemallani kirjalla ”On muutoksen aika”. Sen vuonna 1994 ilmestynyt uusintapainos on luettavissa ilmaiseksi sähköisenä kotisivultani (paavovayrynen.fi). Mukana on laaja esipuhe, jossa myös varoitin tuolloin käynnistyneen globalisaation ja ylikansallisen yhdentymisen vaaroista.

      Myöhäisheränneet esittävät Suomen ilmastopolitiikkaan ja suomalaisten elämään kohtuuttomia vaatimuksia. Suomen osuus ilmastonmuutoksen aiheuttajana ja sen ehkäisijänä on mitättömän pieni. Kansallisessa ilmastopolitiikassamme pitää olla suhteellisuuden tajua.

      Myöhäisherännäisyys vaivaa myös keskustelua maahanmuuttopolitiikasta. Suomen hallituksen maahanmuuttopolitiikka on ollut sekä kansallisella että EU:n tasolla ääriliberaalia. Oppositiopuolueet ovat arvostelleet sitä liian tiukaksi. Nyt kilpaillaan kannanottojen kovuudessa.

      On ollut väistämätöntä, että hallitsematon maahanmuutto aiheuttaa sen kaltaisia järkyttäviä tapahtumia, joita on koettu Turussa ja Oulussa. Niitä olisi pitänyt pyrkiä ennalta ehkäisemään. Omalta osaltani olen tehnyt parhaani.

      Olin Euroopan parlamentissa keväällä 2015, kun laaja muuttoliike Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan käynnistyi. Suomessa käytiin hallitusneuvotteluja. Pyrin kaikin keinoin vaikuttamaan sekä EU:ssa että kansallisella tasolla siihen, että muuttoliike olisi saatu hallintaan. Kerron näistä ponnisteluista kirjassani ”Eihän tässä näin pitänyt käydä”. Tämäkin teos on luettavissa sähköisenä kotisivultani.

      Olin tiiviissä yhteydessä sekä Juha Sipilään että Timo Soiniin.

      Keväällä 2015 esitin julkisuudessakin, että muuttoliike on pysäytettävä perustamalla Pohjois-Afrikkaan pakolaisleirejä, joilla selvitetään Eurooppaan pyrkivien oikeus turvapaikkaan. (19.5 Välimeren pakolaisongelmaan on saatava kestävä ratkaisu, 26.5. Komissio on harhateillä, 14.6. Avoin kirje Timo Soinille, 15.6. Vastaus Timo Soinille)

      Valitettavasti hallitus ei tarttunut ehdotukseeni. Vasta vuosia myöhemmin sitä on ryhdytty ajamaan.

      Kun Suomeen alkoi syksyllä 2015 tulla länsirajan yli runsaasti turvapaikanhakijoita, ehdotin, että Suomi palauttaisi rajatarkastukset, kuten Itävalta ja Saksa olivat jo tehneet. (20.9. Järjestys on palautettava, 28.9. Suomen on palautettava rajavalvonta Tornionjoelle) Sanottiin, ettei tätä voida tehdä. Kuitenkin Ruotsi, Norja ja Tanska hieman myöhemmin palauttivat tarkastukset, ja tilanne rauhoittui. Suomeen ehti kuitenkin tulla yli 30 000 turvapaikanhakijaa, joista tiedettiin, että valtaosa heistä ei tule sitä saamaan.

      Muutoinkin Suomen maahanmuuttopolitiikka on ollut ääriliberaalia. Vaikka Suomeen on tullut suhteellisesti laskien hyvin runsaasti turvapaikanhakijoita, hallitus on ylläpitänyt suurta pakolaiskiintiötä ja osallistunut kärkimaana EU:n sisäiseen taakanjakoon.

      Liberaalista maahanmuuttopolitiikasta ja sen seurauksista kantavat vastuuta kaikki hallituspuolueet, ratkaisevissa vaiheissa myös Perussuomalaiset.

      Turun ja Oulun tapahtumia ovat pyrkineet poliittisesti hyödyntämään erityisesti Kokoomus, Perussuomalaiset ja Siniset. Millään niistä ei ole puhtaita jauhoja pussissaan.

      Kokoomuksella on ollut hallussaan sisäministerin salkku. Kriisin pahimmassa vaiheessa syksyllä 2015 sisäministerinä oli Petteri Orpo. Hän kantaa suurimman vastuun siitä, ettei rajavalvontaa silloin eikä myöhemminkään palautettu.

      Nykyiset kokoomusministerit, sisäministeri Kai Mykkänen ja oikeusministeri Antti Häkkänen, yrittävät paikata puolueensa mainetta. Puolueen johdon vastuuta nykyisistä ongelmista tämä ei poista.

      Perussuomalaiset kantavat täyttä vastuuta Sipilän hallituksen politiikasta kesään 2017 saakka. Nykyjohto yrittää sysätä vastuuta vain Sinisiin loikanneille, mutta puolue hyväksyi hallituksen politiikan aikanaan yksimielisesti.

      Nyt tarvitaan vastuuntuntoista maahanmuuttopolitiikkaa. Puolueiden tulee kertoa omasta linjastaan eduskunta- ja Eurooppa-vaalien yhteydessä.

      Seitsemän tähden liike julkaisee ohjelmia vain tärkeimmistä tavoitteistaan. Niihin kuuluu hallittu siirtolaisuus- ja maahanmuuttopolitiikka. Puolueen voimassa oleva ohjelma on luettavissa kotisivultamme (seitsemäntähdenliike.fi). Täsmennämme sitä vielä vaalikampanjan käynnistyessä.

      Muut Tähtiliikkeen pääteemat ovat:

      Suomen itsenäisyyden vaaliminen vastustamalla hallitsematonta globalisaatiota ja Euroopan ylikansallista yhdentymistä,
      Suomen puolueettomuuden puolustaminen vastustamalla Suomen sotilaallista liittoutumista sekä suoran Nato-jäsenyyden kautta että kehittämällä Euroopan unionia sotilasliitoksi,
      köyhyyden poistaminen

    • äänestäjä

      Hyvä, että Paavoa nostetaan esiin. Hän saa liian vähän medianäkyvyyttä hyville teeseilleen.

    • Llvvk

      Paavo Väyrynen ja Jussi Halla-Aho ovat tosiaankin järkevimmät poliitikot, eivät tarvitse koskaan sortua jälkiviisauteen. Kaikki tapahtumat ovat ennalta kerrottu heidän toimestaan. Vaalien lähestyessä on paniikinomainen kilpalaulanta menossa syyllisillä; "johan minä sanoin, tai ainakin melkein ajattelin niinkuin 95% suomalaisista"!

    • puheetjateot

      Miten Paavo on äänestänyt EU-parlamentissa näissä maahanmuuttoasioissa?

      • Lue tuolta hänen blogistaan.
        http://paavovayrynen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/267380-myohaisherannaisyytta?fbclid=IwAR3vCgA3GrJRZcR4KPHwX4_lWsGVljAplZkY-BjJBhgJ2b9WVYih7-NKbnI

        Paavo muunmuassa kirjoittaa näin:

        ""Olin Euroopan parlamentissa keväällä 2015, kun laaja muuttoliike Afrikasta ja Lähi-idästä Eurooppaan käynnistyi. Suomessa käytiin hallitusneuvotteluja. Pyrin kaikin keinoin vaikuttamaan sekä EU:ssa että kansallisella tasolla siihen, että muuttoliike olisi saatu hallintaan. Kerron näistä ponnisteluista kirjassani ”Eihän tässä näin pitänyt käydä”. Tämäkin teos on luettavissa sähköisenä kotisivultani.

        Olin tiiviissä yhteydessä sekä Juha Sipilään että Timo Soiniin.

        Keväällä 2015 esitin julkisuudessakin, että muuttoliike on pysäytettävä perustamalla Pohjois-Afrikkaan pakolaisleirejä, joilla selvitetään Eurooppaan pyrkivien oikeus turvapaikkaan. (19.5 Välimeren pakolaisongelmaan on saatava kestävä ratkaisu, 26.5. Komissio on harhateillä, 14.6. Avoin kirje Timo Soinille, 15.6. Vastaus Timo Soinille)

        Valitettavasti hallitus ei tarttunut ehdotukseeni. Vasta vuosia myöhemmin sitä on ryhdytty ajamaan.

        Kun Suomeen alkoi syksyllä 2015 tulla länsirajan yli runsaasti turvapaikanhakijoita, ehdotin, että Suomi palauttaisi rajatarkastukset, kuten Itävalta ja Saksa olivat jo tehneet. (20.9. Järjestys on palautettava, 28.9. Suomen on palautettava rajavalvonta Tornionjoelle) Sanottiin, ettei tätä voida tehdä. Kuitenkin Ruotsi, Norja ja Tanska hieman myöhemmin palauttivat tarkastukset, ja tilanne rauhoittui. Suomeen ehti kuitenkin tulla yli 30 000 turvapaikanhakijaa, joista tiedettiin, että valtaosa heistä ei tule sitä saamaan.""

      • äänestystulos
        hullu_ukko kirjoitti:

        Lue tuolta hänen blogistaan.

        Mutta miten Väyrynen on äänestänyt ALDE-ryhmän parlamentaarikkona? Puhua voi mitä vain ja kirjoitella, mutta yleensä painetaan nappia puolueen kannan mukaan.

      • äänestystulos kirjoitti:

        Mutta miten Väyrynen on äänestänyt ALDE-ryhmän parlamentaarikkona? Puhua voi mitä vain ja kirjoitella, mutta yleensä painetaan nappia puolueen kannan mukaan.

        Uskoisin hänen äänestäneen sen mukaan mitä puhuukin.

      • Ei.jatkoon
        hullu_ukko kirjoitti:

        Uskoisin hänen äänestäneen sen mukaan mitä puhuukin.

        Muistetaan että ainakin äänesti Kreikan jäsenyyden puolesta vaikka siitäkin on puhunut aivan muuta. Ei ole luottamista tuohon tyyppiin. Venkoilee suuntaan jos toiseen mikä yksin itselleen parasta. Ja liikaa ikääkin joten dementia on ovella.

      • Paavo.pääministeriksi
        Ei.jatkoon kirjoitti:

        Muistetaan että ainakin äänesti Kreikan jäsenyyden puolesta vaikka siitäkin on puhunut aivan muuta. Ei ole luottamista tuohon tyyppiin. Venkoilee suuntaan jos toiseen mikä yksin itselleen parasta. Ja liikaa ikääkin joten dementia on ovella.

        Kokoomustrollin valetta.

    • Babrak

      Paavo on islamin vihollinen #1

    • Paavofäni

      Onks Paavo ehdokkaana Eurovaaleissa? Ois ainaski joku ketä äänestää...

      • uudenmaan.vaalip

        Ei ole, mutta eduskuntavaaleissa on.

      • Ääni-Paavolle
        uudenmaan.vaalip kirjoitti:

        Ei ole, mutta eduskuntavaaleissa on.

        Ja hyvä, että on.

    • muuten-äänestäisin

      Harmi ettei Paavo sijaitse omassa vaalipiirissäni.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En ole rakastunut

      Tai ihastunut sinuun. Kiinnostuin kyllä heti koska erotut massasta.
      Ikävä
      378
      3744
    2. Miksi suomalaisia vainajia säilytetään kylmäkonteissa ulkona? Näin kuolleita kohdellaan Suomessa

      Suomesta ei löydy enää tilaa kuolleille. Tänä päivänä vainajia säilytetään ympäri maata ulkona kylmäkonteissa. Kontit
      Maailman menoa
      209
      1843
    3. Olen ärtynyt koska

      minulla on tunteita sinua kohtaan. Tunteita joita en voi ilmaista. Kaipaan kaikkea sinussa. Siksi olen välillä hankala.
      Ikävä
      67
      1394
    4. Suomalaiset marjat loppuvat

      Suomalaiset marjat mätänevät metsään, koska ulkomaalaiset, lähinnä thaimaalaiset poimijat ovat huolehtineet suomalaisten
      Maailman menoa
      152
      1275
    5. Joku tukeva täti syyttää suomalaisia rasisteiksi Hesarissa

      ”Kaikki valkoiset ihmiset Suomessa ovat kasvaneet rasistiseen ajatteluun”, sanoo Maija Laura Kauhanen: https://www.hs.
      Maailman menoa
      165
      933
    6. Puhutko toisista ihmisistä

      pahaa, jotta näyttäytyisit itse jotenkin paremmassa valossa?
      Ikävä
      117
      883
    7. Yhteiskuntaa hyväksi käyttäjät

      Kyllä täällä Suomussalmellakin osaavat käyttää näitä Suomen etuja hyväksi. Vuokrataan ns. asunto lapselle että saa asu
      Suomussalmi
      57
      880
    8. Mitä teen väärin?

      Alkaa pikku hiljaa tympäsemään ainainen pakkien saanti. Eka ennen kun nähdään, miehet ovat kiinnostuneita viestittelemää
      Sinkut
      117
      860
    9. Haluaisin tietää

      mikä saa sinut tuntemaan olosi rakastetuksi. Ja sitten haluaisin mahdollisuuden tehdä juuri niin. 💔
      Ikävä
      50
      844
    10. Oli mukava tavata irl

      Sattuma toi sinut matkani varrelle. Ihmettelin sitä silloin, ehkä vähän vieläkin. Oli ilo jutella ja tuntea, vaikka nyt
      Ikävä
      24
      839
    Aihe