Tunnustin olevani tyhmä.

tomppelikirjoittaa

Kassalla kaupassa unohdin sen palikan laittaa joka erottaa omat ja takana tulevan ostokset, kun en huomannut kaverin tulleen taakseni, ensin ei ollut ketään muita kassalla kuin minä en palikkaa laittanut.
Sain kuulla kunniani, "kiitos vaan, että maksat sitten minunkin ostokseni, kaikenlaisia toopeja sitä näkee"sanoi lopuksi hiljaa.
En alkanut kiistämään, vaan sanoin, että olen vähän tällainen typerys ja ajattelematon, anteeksi.
Sehän tehosi, kaveri alkoi heti pehmeneen ja sanoi, "no, et sinä varmaan tyhmä ole ja kyllä tässä itsekukin on tyhmyyksiä tehnyt, monenlaisia"
Kummasti ihmiset pehmenee vihassaan kun myöntää vaan olevansa tomppeli tai typerys.
Hyvä keino.

34

201

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • palikoita

      Palikka oli takanasi.

    • ENoleJUNTTI

      Tuttu tilanne. AINA kun huomaan että takana on joku tulossa, laitan kapulan. Kun ketään ei takana näy, tuntuu typerältä laittaa kapula, enkä laita. Joskus joku tulee latoman ostoksiaan hihnalle niin nopeasti, ettei se ole omista tavaroista vielä tyhjä, ja tuntuu kuin olisin toiminut jotenkin väärin.

      Mutta, ei siihen hihnalle ole perässä tulijan pakko lastata tavaroitaan heti. Olenkin sitä mieltä, että takanasi tullut urputtaja oli juntti, et sinä.

      ...Koska minä en ole juntti.

      • orgmummeli

        MIKÄ VTU taitä vaivaa, laita se palikka eteen ja taakse jos se puuttuu!

        Niin minäkin teen eikä siinä ole ollut mitään ongelmaa. Joskun on jäänyt laittamatta sinne taakse se ja olen vain kiittänyt laittajaa.

        Maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita! Mokomasta asiasta keuhkotaan.


      • Aaasiakas

        Olen ihan samaa mieltä. Olen monesti laittanut sen sekä eteen että taakse, eikä tuo minun elämääni ole sotkenut, ei ole iso työ.
        Kerran en ehtinyt laittaa, kun taakse tuli niin nopeasti mieshenkilö ja kun otin kapulan laittaakseni sen hihnalle, niin eipä kelvannut. Tämä herra nappasi toisen kapulan, löi sen hihnalle ja minun laittaman kapulan pois, erittäin äkäisesti mulkaisten.
        Sen jälkeen olen laittanut aina, vaikka ketään toista ei olisi lähelläkään.


      • myymäläautoilija
        orgmummeli kirjoitti:

        MIKÄ VTU taitä vaivaa, laita se palikka eteen ja taakse jos se puuttuu!

        Niin minäkin teen eikä siinä ole ollut mitään ongelmaa. Joskun on jäänyt laittamatta sinne taakse se ja olen vain kiittänyt laittajaa.

        Maailmassa on paljon tärkeämpiäkin asioita! Mokomasta asiasta keuhkotaan.

        Edelleen hengessä mukaillen, ja jatkaen...

        mitä vittua teitä puhumattomia hämäläisiä vaivaa kun ette uskalla avata suutanne kassahenkilölle ja sanoa mitkä ostokset ovat teidän ja mitkä seuraavan jonossa tulijan. Siinä kassahihnalla on aikaa nostaa ne tavarat sille hihnalle ja jossakin välissä siirtää se kapulakin siihen hihnalle (tarvittaessa) ilman kaikenmaailman puhinoita ja pöhinöitä.

        Tuo vitun kapula tuli kassahihnoille aikoinaan "apukapulaksi" kun nämä vitun tuppisuuhämäläiset eivät tienneet miten kaupankassalla asioidaan.


    • yhtätuuppimista

      Hihnat ovat auttamatta liian lyhyitä. Hihnalle pitäisi mahtua vähintään kolmen asiakkaan ostokset, että homma sujuisi. Lisäksi pakkauspuolella olisi oltava reilusti tilaa ja sopivat telineet kauppakasseille. Kassaympäristöt vaikuttavat liikaa kouluja käyneiden tekeleiltä.

      • Mämmisuu

        Ja ne kapulat ovat joissain kaupoissa myös liian lyhyitä! Kun tavata puskee edessä olevia päin, niin saattaapi ohi pursuta omat pönikät ..sitten kassa joutuu kysäisemään , onks tääki vielä teidän...

        Onneksi ei ole niitä Lidlin onnettomia tynkäkassoja sentään - eikä Lidleissäkään.


    • ompakamalaa

      Onko se nyt niin kauhean raskasta laittaa se kapula ilman rutisemisia jos edellä menijä ei ole hoksannut ajatuksissaan? Tuskimpa se kiusatakseen jättää sen laittamatta, niinkuin useimmiten kuvitellaan.
      Tuo taas osoittaa, että me lajitoverit perimmiltään vihaamme toisiamme.
      Mahtoi olla nolo tuo hermotautinen takanasi vielä kotonaankin, sanoikohan kotonaan että olipas siellä kaupassa mukava asiakas? Tosi on, että tunnustamalla riisut toisen aseista tavallaan.

      • Meillä laitetaan aina itse jos sitä ei ole ja jonossa asiakas ennen meitä. Ei ole tullut jännetupentulehdusta ei mitään muutakaan. Olisikohan huomauttajalla ollut huono päivä.


    • hölmöjä-vaatimuksia

      Niiden takana tulevien palikoiden takia tulee laitettua, mutta oikeasti se kuuluisi laittaa sen, joka tulee takaa. Sehän on täysin luonnollista, että haluaa erottaa omat ostokset edellä menevistä sillä palikalla. Taas seuraava erottaa omansa, edellä menivistä. Kuka on saanut päähänsä, että se pitäisi laittaa sen edellä menijän?

      • oikeita.vaatimuksia

        Ei se takan tuleva tiedä kauanko lastaat niitä purkkejasi siihen hihnalle, usein sieltä jonon takaa juoksee vielä ämmä joka hakee sen karamellipussinsa siihen jatkoksi. Se palikka on merki, että takanatuleva voi alkaa lastata sitä omaa kamaansa.


      • jospalikkapuuttuu

        Takana tuleva maksaa.


      • urfiufirufiruif
        jospalikkapuuttuu kirjoitti:

        Takana tuleva maksaa.

        Ei vaan asiakas maksaa oman ostoksensa. Oli kapula tai ei.


      • ei-vaan
        jospalikkapuuttuu kirjoitti:

        Takana tuleva maksaa.

        Ei vaan artisti maksaa!


      • sieg.smile
        ei-vaan kirjoitti:

        Ei vaan artisti maksaa!

        Rumpalilta viedään kassajonossa kapulat!


      • sieg.smile
        ei-vaan kirjoitti:

        Ei vaan artisti maksaa!

        Frööbelin Palikat kiroilevat ainakin kassajonoissa!


    • meneevaikeaksi

      Joo hyvä ajatuksena mutta se on vaan niin työlästä alkaa sieltä takaa kauempaa kurottelemaan sitä palikkaa, edellä menevällehän se palikka on helpommin saatavissa, tai onhan se mukava kurotella sieltä takaa varsinkin jos edellä asiakkaana on nainen.
      Tai voisihan se takana oleva sanoa sille edellä olevalle, että kuule, annas se palikka kun laitan sen ostosten väliin, edellä oleva ojentaa palikan kiltisti sinulle takana tulevalle ja sinä asennat sitten palikan ostosten väliin, joo just.

      • pöljää-touhua-

        Sinun teoria asiassa ei oikein päde. Miksi pitää kiirehtiä kurkottelemaan palikoita? Odottaa rauhassa niin kauan, että se palikka liukuu riittävän lähelle. Kyllä ne ostokset ehtii hyvin nostella ilman mitään hoppuiluakin. Usein kiirehditään, sitten seisotaan odottamassa omaa vuoroa.


      • ghthth
        pöljää-touhua- kirjoitti:

        Sinun teoria asiassa ei oikein päde. Miksi pitää kiirehtiä kurkottelemaan palikoita? Odottaa rauhassa niin kauan, että se palikka liukuu riittävän lähelle. Kyllä ne ostokset ehtii hyvin nostella ilman mitään hoppuiluakin. Usein kiirehditään, sitten seisotaan odottamassa omaa vuoroa.

        Niin mistä se palikka liukuu? Sitähän pitää välillä hakea melkein kassalta asti. Jotkut harvat kassatyöntekijät pökkäävät sen pitkään liukuun, niille on kai kiroiltu, että ettekö saa sitä pulikkaa tännepäin. Ja miten kassa jonossa odotat rauhassa kun takana on pitkä rivi hermosairaita odottamassa hampaitaan narskutellen?


    • Myönteinen-elämä

      " Kummasti ihmiset pehmenee vihassaan kun myöntää vaan olevansa tomppeli"

      Tunnistan tilanteen täysin. Minäkin olen monesti avoimesti myöntänyt olevani homppeli. Heti ympärillä olevat miehet ovat heti pehmenneet jja alkaneet vetää takaisin sanomisiansa.

      Ihme voima tuolla puhumisella on.

      • psofddfd

        No tuskin ovat pehmenneet, vaan kovettuneet.


      • sieg.smile
        psofddfd kirjoitti:

        No tuskin ovat pehmenneet, vaan kovettuneet.

        Onkohan se nyt varmasti kaupan hihnan palikka, joka pakaraasi vasten tuntuu?


        *Twilight Zone-musiikkia*


    • väkivaltaonjees

      Oisit vetässy kusipäätä vastapalloon sen minkä jaksat, ja kun mulkku olis tipahtanu, pari kipakkaa potkua päähän. Luulis et seuraavan kerran tajuu pitää turpansa kiinni.

      • Börje-kakkonen

        NIIN ja parin potkun jälkeen vielä kiskaissut teryleenihousut alas
        siltä ta työntänyt mulkkusi kuivana kakkoseen ja päästänyt
        rojut torveen ja todennut:
        - Näin meillä on tapana ruotsissa tehdä kapulanvinkujille.


      • palstapersu

        Jaaha, siinä on taas joku lähiön suurin karateka. Oletko saanut montakin vankilatuomiota pahoinpitelystä. Kyllähän kaikki Hollywood elokuvia katsellet pitävät niitä dokumentteina, jossa kusipäitä vedetään vastapalloon.

        PS
        Äänestätkö persuja ?


      • haittaako-se
        Börje-kakkonen kirjoitti:

        NIIN ja parin potkun jälkeen vielä kiskaissut teryleenihousut alas
        siltä ta työntänyt mulkkusi kuivana kakkoseen ja päästänyt
        rojut torveen ja todennut:
        - Näin meillä on tapana ruotsissa tehdä kapulanvinkujille.

        Haittaako se jos on riakonaalihousua


    • lottovoitto.syntyä

      Kyllä on ihmisillä asiat hienosti, kun joku kaupan kassahihnan palikka on noin suuri murhe. Maailmassa on pari miljardia ihmistä, jotka olisi ikionnellisia jos niillä olisi sen verran rahaa, että voisivat joskus mennä kauppaan ostamaan ruokaa.

      • palikka

        Ja mitäpä se meille kuuluu?


    • palikka

      Toinen havainto on takaa tulevien estäminen töröttämällä itse hihnan vieressä peräkkäin kärrin kanssa.
      Menen itse kärrin va hihnan väliin ja lätkin tavarani remmille, paiskaan välikapulan ja astun kärreinen sivuun, että takanani oleva pääsee latomaan ostoksiaan hihnalle.

    • sieg.smile

      Eilen tein tosi tyhmästi kaupan kassalla. Jäin odottelemaan jonon ensimmäisenä, kun edellisellä asiakkaalla oli rahanlaskua.

      Toisen kassan tullessa viereiselle hihnalle, takaani lähti 4 asiakasta täysine ostoskärreineen sille toiselle kassalle välittämättä lainkaan, että olin selkeästi jonon ensimmäisenä ja nämä takanatulijat sen varmasti tiesivät.

      Kyllä taas niin vitutti olla rehellinen, hyvätapainen suomalainen häikälemättömien etuilijoiden joukossa. Jotkut ihmiset radikalisoituvat vähemmästäkin.

    • Näyttää-pahasti-siltä

      Taidatte olla palikoita koko ketju.

    • Voivoivoivoi

      Ei mikään ongelma. Jos edessäoleva ei älyä laittaa kapulaa merkiksi niin laita vaan omat ostokset jatkoksi ja poistu kaupasta.

    • selvä_merkki

      Itse nostan aina ostoskärryt ostosten jatkoksi, eikä ole kukaan valittanut
      kapulan puuttumisesta.

    • No_että_silleen

      No aloitus osui just asian ytimeen. No että silleen.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1147
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      551
    6. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      487
    10. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    Aihe