Hankalat leuka/suuvaivat

Anonyymi

Tämä nyt vähän hankalaa kun läheisen puolesta kyselen, mutta koitan silti josko löytyisi joku jolla yhtään samansuuntaisia oireita. Hänellä jo useamman vuoden ollut ongelmaa suussa lähinnä alakulmahampaan kohdalla ja alaleukaluuhun myös ns. "vetää" välillä. Varsinaista kipua ei ole, mutta kuitenkin elämää kovasti haittaavaa ja jatkuvasti mukana kulkevaa tunnetta joka saattaa tosiaan vaihdella paikkaa ja muotoakin. Tosi oudoksi tämän tekee se, että vaiva loppuu täysin syödessä tai hampaita pestessä tai suun ollessa tietyllä tavalla (huulet sisäänpäin) kiinni ja myös kun kieltä kuljettaa hampaita pitkin suussa vaiva loppuu. Myös se auttaa kun suussa esim. mynthon- karkki tai purkka jota ei kovasti pure, mutta jo tämä pieni lisä suussa vie tuntemuksen pois. Perusleukanivelvaivahan pitäisi olla sellainen että nimenomaan syöminen on hankalaa. Hän on käynyt usealla eri lääkärillä ja hoitajalla mutta jokainen vain tuntuu ihmettelevän tyyliin että ei ole tällaista ennen vastaan tullut ja siksi hänen luvallaan nyt täältä koitan kalastella olisiko kenties jossain joku "kohtalotoveri" . Kovasti hankalaa kun vaiva suussa ja ei oikein tiedä, mikä auttaisi. Tämä on kestänyt jo useamman vuoden, mutta viime vuoden aikana tuntemukset kovasti voimistuneet. Hankalaksi tilanteen tekee myös se että hänellä on ilmeisesti myös jotain pullistumaa kaularangassa, mutta usein nämä oirehtivat käden suuntaan. Eli siis tässä voi olla useampaakin aiheuttajaa takana näissä vaivoissa. Hänen mukaansa vaivat vaikuttaisivat sellaisilta että kyseessä voisi olla jonkinlainen hermopinne tai lihasjuttukin, mutta ongelmana se, kun mistään ei mitään apua ja helpotusta tunnu löytyvän vaikka kuinka kulkee "asiantuntijoilla" jotka antavat kuka minkäkinlaisia ohjeita ja neuvoja. Olisin tosi tosi kiitollinen mahdollisista vastauksista ja ennen kaikkea jos löytyisi joku jolla on tai on ollut samansuuntaisia hankaluuksia.

5

257

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tosi kelju ongelma.
      Ei ole kokemusta, mutta voisiko röntgenkuva valaista asiaa ?
      Tulee mieleen joku hermojuttu.
      Kävin itse äskettäin Oralissa parodontologilla (erikoishammaslääkäri) ja otettiin panorama-röntgen koko hampaistosta
      (vie viitisen minuuttia) ja niillähän oli ultrasuperhieno röntgen, kaikki kudoksetkin näkyvät erikoistarkasti.
      Yksi vaihtoehto on pään röntgen tai magneettikuva, siinä kai näkyy niskakin.

      Hermoradat voivat säteillä kauaksikin itse kipukohdasta tai siitä missä itse vaivan syy on. Niskan kipukin voi säteillä moneen suuntaan, hermoratoja kulkee joka paikassa ihmisessä kuten tietysti jokainen tietää.

      Itselläni oli vasemman alakulmahampaan alapuolella leukaluussa yli vuoden kipu,
      joka johtui taaempana olevasta hampaasta, jossa oli tulehdus.
      Hammaslääkärini sanoi, että leukaluitten kipu voi todella kestää vuodenkin.
      Ylähampaan kipu voi tuntua alaleuassakin, hermoradat kulkee pitkin leukaluita.
      Korvan edessä on leukanivelet, ne kaksi "palluraa" molemmin puolin,
      nekin voivat kipeytyä joskus ja kipu voi säteillä minne vaan, esim. korvaankin.

      Tämmöistä pohdiskelua vain minulla oli kirjoittaa.
      Toivon, että lääkäri hoksaisi mistä on kysymys ja läheisesi saisi apua
      - vihdoinkin !

      • Anonyymi

        Lisäys vielä sinulle: Kiinnitin juttuusi huomiota juuri siksi kun itselläni oli kipu alakulmahampaan kohdalla leukaluussa.
        Hammaslääkärini selitti minulle, että jossain siinä kohdassa on joku "reikä luussa", joka liittyy muistaakseni hermoratoihin. Sillä kohdalla on varmaan joku nimikin, mutta eihän se jäänyt minun mieleeni tarkemmin tietenkään.
        Hammaslääkärini rauhoitteli minua, että se todella voi kestää vuodenkin parantua.
        Yritin googlata anatomisia kuvia leukaluusta (alaleuasta) silloin ymmärtääkseni asiaa paremmin. Jonkun löysinkin tuhansien kuvien joukosta, jossa suomeksi tekstiä.
        Sori sepustukseni :)
        Kärsin itse niin paljon siitä kivusta, että yritän auttaa, jos vaikka jostain saisi pienen alun löytää syyn ongelmaan.


      • Anonyymi

        Minua vaivasi pitkään kovat lamaavat selkäkivut. Iskivät päälle ihan yks kaks varoittamatta. Henki ei meinannut kulkea. Monasti yöllä heräsin tunteeseen että hampaat lentää suusta ulos. Onneksi syy lopulta paljastui. Alaleuan poskihammas oli haljennut ja tulehdus jylläsi piilossa hampaan alla. Hammaslääkäri veti rikkoontuneen hampaan pois. Kivut ja kummalliset "hampaat lentää suusta" tunteet jäivät siihen paikkaan. Nyt ei ole enää oireita ja pelkoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minua vaivasi pitkään kovat lamaavat selkäkivut. Iskivät päälle ihan yks kaks varoittamatta. Henki ei meinannut kulkea. Monasti yöllä heräsin tunteeseen että hampaat lentää suusta ulos. Onneksi syy lopulta paljastui. Alaleuan poskihammas oli haljennut ja tulehdus jylläsi piilossa hampaan alla. Hammaslääkäri veti rikkoontuneen hampaan pois. Kivut ja kummalliset "hampaat lentää suusta" tunteet jäivät siihen paikkaan. Nyt ei ole enää oireita ja pelkoja.

        Sama henkilö tässä vielä kirjoittaa.
        Googlaa tämmöinen:
        7 asiaa jotka kannattaa tietää parodontiitista

        (sori, kun en osaa kopioida sivua tänne)

        Saat eteesi karmean kuvan leukaluista.
        Katso alaleukaluita kulmahampaitten kohdalta alapuolelta.
        Näet ylösnousevat "luutapit" joissa on reikä.
        Niitten läpi kulkee hermoja.
        Jos ne luutapit on jotenkin vähän vaurioituneet jostain syystä,
        tai ne hermot, voisiko ne aiheuttaa ne oireet ?
        Ihmisellähän voi tulla luukipuja ja hermosärkyjä mihin vain
        syistä jota emme edes tiedä. Voisiko olla vaikka joku pieni kolaus siihen kohtaan sattunut, niin pieni ettei pannut merkille, mutta luu on kuitenkin jäänyt "jomottelemaan" ja säteilee outoja oireita ?

        Läheiselläsi ei tietenkään tarvitse olla parodontiittia,
        tuossa hammaslääkäriaseman kuvassa vain sattui olemaan
        se kohta jota tarkoitin ja joka itselleni aiheutti kipua kauan.
        En muistaakseni löytänyt muuta kuvaa siitä kohdasta leukaa.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Lisäys vielä sinulle: Kiinnitin juttuusi huomiota juuri siksi kun itselläni oli kipu alakulmahampaan kohdalla leukaluussa.
        Hammaslääkärini selitti minulle, että jossain siinä kohdassa on joku "reikä luussa", joka liittyy muistaakseni hermoratoihin. Sillä kohdalla on varmaan joku nimikin, mutta eihän se jäänyt minun mieleeni tarkemmin tietenkään.
        Hammaslääkärini rauhoitteli minua, että se todella voi kestää vuodenkin parantua.
        Yritin googlata anatomisia kuvia leukaluusta (alaleuasta) silloin ymmärtääkseni asiaa paremmin. Jonkun löysinkin tuhansien kuvien joukosta, jossa suomeksi tekstiä.
        Sori sepustukseni :)
        Kärsin itse niin paljon siitä kivusta, että yritän auttaa, jos vaikka jostain saisi pienen alun löytää syyn ongelmaan.

        Lämmin kiitos vastaajille kokemuksistanne. Välitän nämä eteenpäin sisarelleni, jolla nämä vaivat kiusana. Tällä viikolla hän oli suu- ja leukapolilla jossa otettiin kuvia eikä mitään löytynyt. Pään magneettikuvassakin hän on ollut noin vuosi sitten eikä siinäkään mitään syytä löytynyt. Mutta nämä leukaongelmat ovat todella visaisia ja siksi tosi hienoa kuulla kokemuksistanne. Kiitos vielä ja hyvää kesän jatkoa!


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Yritystuet 10 mrd. vuodessa, eli yrittäjäriski valtiolla kuten kommunismissa

      Pelkästään Viking Linen viinanhakuristeilyitä sponsoroidaan 20 miljoonalla eurolla vuosittain. Dieselin verotukikin on
      Yrittäjyys
      62
      6725
    2. Pystyisitkö pitämään

      Näppejä erossa jos tulisi siihen tilaisuus
      Ikävä
      66
      6318
    3. Sture Fjäder haluaa tuensaajien nimet julki

      Kokoomuspoliitikko haluaa yli 800 euroa kuukaudessa tukia saavien nimet julki. Ehkä olisi syytä julkaista myös kuvat? h
      Maailman menoa
      135
      5294
    4. Luotathan siihen tunteeseen, joka välillämme on?

      Uskothan myös, että se kestää tämän? Kaipaan sinua valtavasti. Vielä tehdään yhdessä tästä jotain ihmeellistä ja kaunist
      Ikävä
      49
      4151
    5. En saa sua mielestäni vaikka tekisin mitä

      Mikä tähän auttaa.. ei mikään. Edes aika. Kaivan sut kohta vaikka kivenkolosta että saan kysyä haluatko sinäkin💛
      Ikävä
      21
      4008
    6. Onnettomuus

      Hukkajärventiellä kolaroi lavetti ja henkilöauto. Uutista ei missään! Hys hys ollaanko hiljaa tästäkin?
      Kuhmo
      5
      3540
    7. Riikka on siis suomalaisille velkaa 84 mrd

      Jos kauhukabinetti istuu vaalikauden loppuun. Keskimäärin yli 20 miljardia uutta velkaa rikkaiden veronalennuksiin jokai
      Maailman menoa
      132
      3500
    8. Sanna on suomalaisille siis velkaa 24 mrd euroa

      Muistanette vielä kuinka Italian remonttirahoja perusteltiin sillä, että italialaiset ostaa suomalaisilta paidatkin pääl
      Maailman menoa
      172
      2955
    9. Tuntuuko ettet tiedä

      Enää miten toimia mun suhteen. Kun en taida tietää itsekään
      Ikävä
      25
      2829
    10. Maahanmuuttajat torjuvat marjanpoiminnan - "emme ole rottia"

      Ruotsalaisen journalistin selvitys paljasti, miksi maahanmuuttajat kieltäytyvät työstä. Taustalla vaikuttavat kulttuuris
      Maailman menoa
      62
      2681
    Aihe